Aikaisempien suhteiden aikana sain tavallisia siemensyöksyjä. Yleensä se oli luokkaa 10-13 ruiskahdusta.
Nykyisen naisystäväni kanssa koen usein sellaisia järistyksiä, että tuntuu tupla määrä lastia tulevan. Ensin tulee sellainen hervoton tärinä ja kun alkaa tulla, niin yli kaksikymmentä ruiskahdusta tulee. On tunne ettei yhtään siittiötä jää palleihin. Palleissa tuntuu heti jälkeen sellainen tyhjiö, että vetää nesteitä tilalle sormenpäistä asti.
Naiseni kommentoikin menoa alkuaikoina: ettei siemenen sisääntulolla tunnu olevan edes loppua. Sanoo kokevansa kanssani sellaisia sarjaorgasmeja mitä ei aiemmin ole ollut. Ei niitä aikaisempien miesten kanssa montaakaan ollut kokenut. Sanoo ettei voi omia orgasmejaan laskea, kun ei osaa sanoa missä edellinen loppuu ja uusi alkaa.
Naiseni sanoo rakastavansa minua mielettömästi. Ihmettelee sitä, että edelliset tyttöystäväni eivät olleet tyytyväisiä minuun. Sanoo olevan erittäin tyydyttävää kun sperma valuu uskomattoman runsaana pitkin reisiä rakastelun jälkeen. Hänen mielestään on aivan käsittämätöntä että niin paljon tavaraa tulee hänen sisäänsä, itsekään en ymmärrä mistä sitä semmoisia määriä riittää.
Itse ainakin olen erittäin tyytyväinen suhteeseemme. Seksiä riittää yhteisestä halusta kuutena päivänä viikosta. Keskustelu sujuu ja tuntuu ettei meillä ole sellaista asiaa mistä ei voitaisi jutella.

Vastaukset 8
Vanhimmat
se voi nimittäin muuttua suhteen edetessä.
Aloittajan teksti on mielenkiintoinen. Ei ole minun kokemuspiirissä. Kuulostaa mahtavalta, tossa varmaan tarvitaan kovasti tunnelatausta mukaan.
Kateelliset onkin tunnepuolella köyhiä. Rakkauden tunne puuttuu, eikä empatiasta ole tietoa. Kolmen sekunnin munakin lienee miinus peukuttajalla taustana.
En ala korjaamaan plussalla, jotta näette muutkin onnettoman käden liikkeen.
kun pystyt laskemaan jotain ruiskahdusten määriä. Mulla tulee vaan yks piiitkä ruiskahdus...
Musta olisi ainakin yököttävää, jos mieheltä tulisi suuri määrä spermaa. Mitä vähempi sen parempi. Jännä miten erilaisia me ihmiset olemme... :)
.
puhunut suihin otosta.
Nielisitkö sen ainoan tipan, jonka miehesi heruttaisi kielellesi.
tulee vähän. Jos mieheltä tulisi kuin aloittajalta, niin en varmaan pystyisi, oksennusrefleksi olisi liian voimakas.