Halla-aho: Aseista ja turvallisuudesta taas

Viimeksi puoli vuotta sitten käsittelin yksityisesti omistettujen aseiden määrän ja yhteiskunnan vaarallisuuden väliseen korrelaatioon liittyviä myyttejä. Virallisia totuuksia tämän päivän Suomessa ovat, että a) Suomessa on poikkeuksellisen paljon aseita, b) Suomi on poikkeuksellisen väkivaltainen ja vaarallinen maa, c) Suomen poikkeuksellinen väkivaltaisuus ja vaarallisuus liittyvät aseiden poikkeuksellisen suureen määrään, ja d) Suomesta tulee vähemmän väkivaltainen ja vaarallinen maa kieltämällä aseiden yksityinen omistaminen.

Kuten aiemmasta kirjoituksestanikin kävi ilmi, a) ja b) eivät pidä paikkaansa (minkä kuitenkaan älköön annettako häiritä hyvää teoriaa). Kohta c) on tulkintakysymys ja d) ennuste, joten niistä voidaan tietysti vääntää loputtomiin.

Helsingin Sanomat raportoi puolitoista viikkoa sitten australialaisen Institute for Economics and Peace -instanssin Global Peace Index -vertailusta, jossa Suomi todettiin maailman yhdeksänneksi rauhallisimmaksi maaksi. Vertailussa käytettyihin mittareihin voi tutustua vaikka Wikipediassa.

Vertailun indikaattorit ovat pääosin järkeenkäypiä, joskin joukossa on myös outouksia kuten "sotilaiden ja poliisien määrä" ja "vankien määrä". Mielestäni Suomen pieni vankimäärä ei suinkaan kerro yhteiskunnan rauhallisuudesta vaan omituisesta oikeuskäytännöstä.

Joka tapauksessa ensimmäinen mieleen kohoava kysymys on, miten Suomi voi olla poikkeuksellisen vaarallinen ja väkivaltainen maa, jos se selkeitä mittareita käytettäessä osoittautuu maailman yhdeksänneksi rauhallisimmaksi maaksi.

Toinen mielenkiintoinen kysymys on listalla olevien maiden harrastama asepolitiikka. Maailman rauhallisin maa on Uusi-Seelanti, jossa on yksi läntisen maailman vapaamielisimmistä aselaeista. Toisaalta aseidenkieltäjien ihmemaa Iso-Britannia, jossa melkein kaikki on kiellettyä, löytyy sijalta 31, kaukana esim. Uruguayn, Costa Rican ja Chilen takana, Ranskan, Botswanan ja Laosin rinnalla.

Rehellisyyden nimissä on todettava, että Top 10:stä löytyy liberaalin Uuden-Seelannin ja semiliberaalien Itävallan, Norjan, Suomen ja Ruotsin ohella täyskieltolat Japani ja Luxemburg sekä semikieltola Irlanti. Ultraliberaali Tshekki on sijalla 12. Belgia, jossa kaikki on kiellettyä, ja Sveitsi, jossa melkein kaikki on sallittua, ovat peräkkäisillä sijoilla 17 ja 18.

Mitä tästä opimme? Ainakin sen, että aseiden määrällä ja aselakien laadulla ei ole vaikutussuhdetta yhteiskunnan rauhallisuuteen. Sinänsä tämä on ymmärrettävää, koska aseet eivät tapa vaan ihmiset. Yhteiskunta koostuu ihmisistä. Jos katsotte vertailun listaa, huomaatte, että yhtäältä kärkipäällä ja toisaalta häntäpäällä on kyllä yhdistäviä tekijöitä, mutta ne eivät liity aseisiin.

Vasemmistoliiton Annika Lapintie kuitenkin tietää edelleen, että puoliautomaattisten aseiden kieltäminen on tehokkain keino kaikkeen pahaan.
2107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

sivareilta aseet pois. Mitä tekevät henkilöt aseilla, jotka ovat niin raukkoja että eivät uskalla mennä armeijaan. Halla-Aho on eräs heistä.

Äänestä
  • Tämä on miehen puhetta!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Näin on kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu