Huh huh tätä hintojen nousemista

Naapurissa erillistalon pyynti on kovempi kuin mitä vähän aikaan sitten pyydettiin oikeista omakotitaloista. Eipä tuo haittaa, kun onnellisesti jo asutaan omassa.

OKT:t tällä alueella järjestään yli 300 000 euron pyynti.

Kyllä kannatti ostaa, jos ei ihan ajoissa, niin ei liian myöhäänkään.
3192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Odotas vaan kun romahdus tulee, ne lainat ne lainat siitä se itku alkaa. Sorry että pilasin ilon.Mut sit taas kannattaa sijoitaa...

Äänestä

Hain tässä sopivaa sijoitusasuntoa Helsingistä, vaikka tiedän että hinnat ovat karanneet vuokratuoton kannalta varsin korkealle. Siltikin ei voi muuta kuin hämmästellä miten järjettömästi kupla on paisunut.

Katselin noin 1-1,5 vuotta sitten sijoitusasuntoja Helsingistä ja keräsin listaa potentiaalisista kohteista. Tuolloin silmään pisti eräs yksiö, joka oli tarjouskaupassa ja lähtöhintana oli 99.000 euroa.

Koko on sopiva ja taloyhtiö jokseenkin tuttu, joten kyseinen asunto oli listallani. Pidin hintaa silloin hieman korkeahkona, mutta sijainti on hyvä ja asunto oli hiljattain remontoitu täydellisesti.

Päädyin lopulta erääseen kaksioon joka oli kalliimpi, mutta sijoitusmielessä sopivampi. Tuossa yksiössä viimeisin seuraamani tarjous oli muistaakseni 100.000 euroa, jolla se ilmeisesti myös myytiin.

Nyt huomasin, että sama listallani ollut yksiö on taas myynnissä; tällä kertaa pyyntihinta on 158.000 euroa. Asunnon hinta on noussut siis reilussa vuodessa lähes 60%, samalla kun se on kulunut käytössä.

Jos asunto myydään edes suurinpiirtein tuolla hinnalla, niin omistaja on tehnyt reilussa vuodessa kunnon tilin. Se osoittaa myös kuplan paisuneen sietämättömälle tasolle, sillä 60%/v. nousu ei ole kohtuullinen.

Samalla kun on tullut selvästi halvempia hintapyyntöjä, on ilmestynyt myös järjettömiä loppuvedätyksiä. Ilmeisesti jotkut pyrkivät vetämään vielä viimeiset tuhkat pesästä ennen pian alkavaa rysäystä.

Aikaisemmin ei ollut selkeää kahteen eri suuntaan menevää kehitystä, vaan kaikki nousivat samassa linjassa. Nyt osassa asuntojen hintoja on selvä laskusuunta ja osassa sitä suurempi nousu; hajonta on siis kova.

Osakemarkkinoilla suuren volatileetin ilmaantuminen tarkoittaa usein merkittävää suunnan muutosta. Tämä yksiö ja muut vastaavat ovat hyviä merkkejä saman toteutumisesta myös kuplahintaisilla asuntomarkkinoilla.

Äänestä
  • Romaus alko varmoissa kallion yksiöissäkin. Hinnat tippuu kohisten ja persettä tulee ropisten..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onnellisesti omassa. kirjoitti:

Naapurissa erillistalon pyynti on kovempi kuin mitä vähän aikaan sitten pyydettiin oikeista omakotitaloista. Eipä tuo haittaa, kun onnellisesti jo asutaan omassa.

OKT:t tällä alueella järjestään yli 300 000 euron pyynti.

Kyllä kannatti ostaa, jos ei ihan ajoissa, niin ei liian myöhäänkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu