Pohjalla käyneen neuvona sanoisin:
ÄLKÄÄ ihmeessä hakeko "ammattilaisen" apua!!!! Ei ne tiedä Teidän, sen enempää kuin kenenkään muunkaan masennuksesta mitään, ei ne psygologit tai lääkärit ole itse masennusta kokeneet. Vetävät vain Teidän kustannuksellanne isoa palkkaa.
Itse olin pahasti masentunut ja kävin todella todella pohjalla, ja vasta köydenpätkää punoessa hain vihdoin apua, mutta avun sijasta sainkin vain kuulla Kotkalaisen psygologin vittuilua ja syytöksiä. Ei ollut "ammattilaisesta" apua ei, päin vastoin, silloin vasta itsemurha alkoikin tuntua ainoalta ulospääsyltä. Mutta niin ei käynyt, jatkoin tasitelua ja vihan avulla voitin oman masennuksen. itse siis omin voimin taistelin tieni pinnalle ilman kenenkään tukea, apua tai ilman lääkkeitä. Nyt voin paremmin kuin koskaan elämässäni, eikä masennuksesta tietoakaan. Elämä on yhtä jammailua ja iloa. Mutta silti vanha terveyshistoriassa oleva merkintä, sairaus nimeltä masennus vaikuttaa yhä elämääni ja kärsin siitä rangaistusta edelleen. Enkä pääse siitä eroon varmasti ikinä. Kiitos erään mulkun Kotkalaisen työterveyslääkärin.
Vaikka köydenpätkä alkaisi kuinka kiehtoa ja tuntua oikealta ulospääsyltä. Padotkaa vain kaikki paska sisällenne älkää laskeko ulos. Taistelkaa!!! Yrittäkää jaksaa!!!
Itse hain apua, ja se oli elämäni suurin VIRHE! voin sanoa että kun kerran on ollut masentunut niin yhteiskunta ja etenkin lääkärit leimaavat sinut "hulluksi" ja se leima on kuin tatuointi otsassa, se ei lähde pois pesemällä eikä edes kulumalla, se seuraa sinua koko elämäsi ajan kuin rikosrekisteri. Masennus on kuulemma sairaus josta ei voi parantua. Itse olen tosin toista mieltä, mielestäni se on vain mielen tila, josta todelliset taistelijat kyllä selviytyy. Yksin ilman apua se on tosin moninverroin raskaampaa, tiedän sen kokemuksesta, mutta eipähän jää leimaa otsaan tai "rikosrekisteriä". Itse taistelin yksin ja sain myös leiman otsaani. Kaikkein huonoin polku tuli siis valittua.
Omin voimin tässä yhteiskunnassa on taisteltava.
Tämä yhteiskunta ei TODELLAKAAN osaa auttaa masentuneita, tässä maassa ei ole yhtään niin pätevää psygologia, joka tietäisi mitään masennuksesta. Ei ne kallonkutistajat ole itse olleet masentuneita, eivät he ole miettineet elämää köysikaulalla, kuinka he voivat mitään siitä tietää?
Tässä yhteiskunnassa hyvinvointi valtiossa jota Suomeksi kutsutaan ei ole lupaa tuntea masennusta. Täällä etenkin Kotkassa masentunut on yhtä kuin "arvaamaton" ihminen. Ja itselläni ainakin kaikki tuttavat ja niin kutsutut "kaverit" katosivat ympäriltä masennuksen aikana. Ja tulipa kenkääkin töistä.
Miettikääpä sitten mielessänne kuka palkkaisi entisen masentuneen?, huolimatta siitä miten hyvin nyt menisi tai kuinka kauan masennuksesta olisi kulunut aikaa. EI KUKAAN, eli kannattaisiko ehkä salata masennus viimeiseen asti. Miettikää ensin mitä sen jälkeen kun/jos haette apua ja saatte leiman otsaanne, onko teillä tämän "masennus leiman" myötä elämässä enää samoja ovia avoinna kuin ns. normaaleilla ihmisillä? Ei ole. Sanokoon kuka "tietäjä" tässä kohtaa mitä hyvänsä, mutta minä elän sitä todellisuutta, joten siltä pohjalta tiedän mistä puhun. Ja ei ole lääkäriä joka voisi pyyhkiä sairaskertomuksen pois ja kirjoittaa terveen paperit! Ei ole testiä mikä osoittaisi että en ole enää masentunut, vaikka todellisuudessa voin paremmin kuin koskaan.
ÄLKÄÄ ihmeessä hakeko "ammattilaisen" apua!!!! Ei ne tiedä Teidän, sen enempää kuin kenenkään muunkaan masennuksesta mitään, ei ne psygologit tai lääkärit ole itse masennusta kokeneet. Vetävät vain Teidän kustannuksellanne isoa palkkaa.
Itse olin pahasti masentunut ja kävin todella todella pohjalla, ja vasta köydenpätkää punoessa hain vihdoin apua, mutta avun sijasta sainkin vain kuulla Kotkalaisen psygologin vittuilua ja syytöksiä. Ei ollut "ammattilaisesta" apua ei, päin vastoin, silloin vasta itsemurha alkoikin tuntua ainoalta ulospääsyltä. Mutta niin ei käynyt, jatkoin tasitelua ja vihan avulla voitin oman masennuksen. itse siis omin voimin taistelin tieni pinnalle ilman kenenkään tukea, apua tai ilman lääkkeitä. Nyt voin paremmin kuin koskaan elämässäni, eikä masennuksesta tietoakaan. Elämä on yhtä jammailua ja iloa. Mutta silti vanha terveyshistoriassa oleva merkintä, sairaus nimeltä masennus vaikuttaa yhä elämääni ja kärsin siitä rangaistusta edelleen. Enkä pääse siitä eroon varmasti ikinä. Kiitos erään mulkun Kotkalaisen työterveyslääkärin.
Vaikka köydenpätkä alkaisi kuinka kiehtoa ja tuntua oikealta ulospääsyltä. Padotkaa vain kaikki paska sisällenne älkää laskeko ulos. Taistelkaa!!! Yrittäkää jaksaa!!!
Itse hain apua, ja se oli elämäni suurin VIRHE! voin sanoa että kun kerran on ollut masentunut niin yhteiskunta ja etenkin lääkärit leimaavat sinut "hulluksi" ja se leima on kuin tatuointi otsassa, se ei lähde pois pesemällä eikä edes kulumalla, se seuraa sinua koko elämäsi ajan kuin rikosrekisteri. Masennus on kuulemma sairaus josta ei voi parantua. Itse olen tosin toista mieltä, mielestäni se on vain mielen tila, josta todelliset taistelijat kyllä selviytyy. Yksin ilman apua se on tosin moninverroin raskaampaa, tiedän sen kokemuksesta, mutta eipähän jää leimaa otsaan tai "rikosrekisteriä". Itse taistelin yksin ja sain myös leiman otsaani. Kaikkein huonoin polku tuli siis valittua.
Omin voimin tässä yhteiskunnassa on taisteltava.
Tämä yhteiskunta ei TODELLAKAAN osaa auttaa masentuneita, tässä maassa ei ole yhtään niin pätevää psygologia, joka tietäisi mitään masennuksesta. Ei ne kallonkutistajat ole itse olleet masentuneita, eivät he ole miettineet elämää köysikaulalla, kuinka he voivat mitään siitä tietää?
Tässä yhteiskunnassa hyvinvointi valtiossa jota Suomeksi kutsutaan ei ole lupaa tuntea masennusta. Täällä etenkin Kotkassa masentunut on yhtä kuin "arvaamaton" ihminen. Ja itselläni ainakin kaikki tuttavat ja niin kutsutut "kaverit" katosivat ympäriltä masennuksen aikana. Ja tulipa kenkääkin töistä.
Miettikääpä sitten mielessänne kuka palkkaisi entisen masentuneen?, huolimatta siitä miten hyvin nyt menisi tai kuinka kauan masennuksesta olisi kulunut aikaa. EI KUKAAN, eli kannattaisiko ehkä salata masennus viimeiseen asti. Miettikää ensin mitä sen jälkeen kun/jos haette apua ja saatte leiman otsaanne, onko teillä tämän "masennus leiman" myötä elämässä enää samoja ovia avoinna kuin ns. normaaleilla ihmisillä? Ei ole. Sanokoon kuka "tietäjä" tässä kohtaa mitä hyvänsä, mutta minä elän sitä todellisuutta, joten siltä pohjalta tiedän mistä puhun. Ja ei ole lääkäriä joka voisi pyyhkiä sairaskertomuksen pois ja kirjoittaa terveen paperit! Ei ole testiä mikä osoittaisi että en ole enää masentunut, vaikka todellisuudessa voin paremmin kuin koskaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
kyllä ammattilainenkin sairastuu, tuolla logiikallasi voisi ajatella ettei onkologi tiedä syövästä mitään kun ei ole sitä käynyt lävitse (??!!). Totta kai psykiatrien ja psykologien ammattikunnasta löytyy depression läpikäyneitä. Ja depressio on kyllä parannettavissa. En tiedä kuka sinulle on sanonut ettei näin olisi.
No, minä olen saanut apua depressiooni ammattilaisilta, niin psykiatrilta kuin psykologiltakin. Ja työpaikkanikin olen säilyttänyt. Ihmettelen vain miksi olet depression takia menettänyt työsi, ei ketään saa potkaista pellolle sairauden takia.
Ja työpaikkaa vaihtanutkin depression jälkeen.
Miksi et vaihtanut psykologia jos kemianne eivät kohdanneet? Kyllähän niitä nyt tuon kokoisessa kaupungissa riittää, samoin psykiatreja. Ainahan on mahdollisuus valita itse hoitotahonsa.
Työterveyslääkäri nyt ei ole alan ammattilainen vai psykiatriko teillä oli työterveyslääkärinä?
OT; se on muuten psykologi, ei psygologi.
Mukavaa että olet kuitenkin toipunut, omin voimin.....
Minä taas suosittelen ihmisiä hakemaan apua mt-ongelmiinsa.
ps. katsoin peilistä, ei minulla ainakaan mitään leimaa ole otsassa....tatskat ihan muualla päin kehoa.
Hyvää juhannusta!
Näköjään ammattilainen on osannut vetää juuri oikeasta narusta saadakseen sinut toipumisen tielle.
Hienoa että olette löytäneet avun "ammattilaisen" kautta, tai hienointa on siis että olette yleensä selvineet masennuksesta (olipa keinot mitkä hyvänsä, niin sehän se on tärkeintä, lopputulos). Toivottavasti osaatte jatkossa tukea ihmisiä jotka ovat masentuneita tai käyvät läpi masennusta, sillä nyt te ainakin tiedätte mitä se on.
Niin työpaikka ja siellä tapahtunut uhkailu sen masennuksen ja ongelmat alunperinaiheuttikin. Mutta niistä kun ei saanut puhua, ne piti haudata ja syy kaadettiinkin omaan niskaani, sillä uhkailija oli korkeammassa asemassa. No irtisanomisen syyksihän ei tietenkään sanottu masennusta....mutta se ja siitä johtuneet sairaslomat lienee oikea syy. vaikeaahan tuota on toki todistaa. Tosin se on ollut parasta mitä minulle on käynyt eli saanut kenkää firmasta jossa uhkailu ja kiristys sallitaan.
Psykologista ei ole ollut minulle apua, eli ei se osannut todellakaan vetää oikealle polulle. Tajusin itse lähteä sen syytetyn penkiltä ja lopettaa istunnot hyvissä ajoin. No vaikutti asiaan lapsuuden ystäväni itsemurha, mikä laittoi myös miettimään asioita ja niiden seurauksia.
Psykologi osoitetiin minulle en siis päässyt sitä valitsemaan. (Entinen eläinlääkäri, ei sellainen yksinkertaisesti voisikaan olla pätevä). Tai olisin kaiketi voinut itsekkin valita, mutta sitten se olisi maksanut sen verran että itselläni ei olisi ollut varaa.
Mutta kuten sanottua nyt on kaikki hyvin, ainoastaan se että kerran olen ollut masentunut, niin vaikuttaa vieläkin muutamiin asioihin, eli itse en ole päässyt leimastani eroon. Se seuraa kuin "rikosrekisteri". minulla ei siis ole rikosrekisteriä kuitenkaan :) mutta jos kerran saanut merkinnän papereihin niin siellähän se on ja pysyy.
Vielä tuosta yleistämisestä, en toki haluaisi siihen sortua, mutta se vain on kun ei ole ihminen yhtään pätevää lääkäriä (poislukien hammaslääkärini) tavannut niin miten sitä voisi ihminen edes uskotella itselleen että sellaisia on olemassa? jos hetkeksi hyppäät minun saappaisiin ja mietit että kyllä minä todellakin haluaisin tavata joskus oikean lääkärin ja olisin todella tarvinnut oikeaa lääkäriä. Kotkasta ei sellaista löydy, toivottavasti Teidän kaupungeistanne löytyy.
Ja oikein hyvää Juhannusta myös Sinulle! pysy pinnalla tai rannalla :)
Jaa, itse olen kuitenkin saanut pääasiassa hyvää hoitoa. No, lääkärinäni on terveyskeskuksen ylilääkäri, eikä tällä ole minulle riittävästi aikaa käytettävissä, mutta sen vajeen paikkaa säännölliset tunnin mittaiset ajat psykiatriselle sairaanhoitajalle. Vähän ovat liiankin lääkevastaisia, eikä lääkäri määrää rauhoittavia, vaikka olen vihjannut että niistä olisi apua minulle, mutta muuten ei ole mitään valittamista.
Itse sairastan epätyypillistä masennusta, oireilen vakavasti talvisin. Ainoa henkilö, joka on todella tiennyt, mikä minua vaivaa, on ollut YKSITYINEN, masennukseen erikoistunut psykiatri. Ainut ongelma onkin, ettei ole rahaa siellä käydä. Terveyskeskuksessa en halua enää käydä, joka kerta eri lääkäri ja ainoa tarjottava vaihtoehto on lääkkeet. Ja mikä parasta, masennusdiagnoosi on siellä suurella kirjoitettuna, enkä sen vuoksi ole saanut mielestäni apua muihin, fyysisiin vaivoihin.
Suosittelen siis yksityistä puolta.
Ja totta on sekin, että kerran masennusdiagnoosin saatuaan sitä kantaa aina. Ei ole merkitystä, onko siitä jo parantunut, se seuraa tiedoissa. Ja sen perusteella määritellään myös fyysiset vaivat, vaikkei niillä olisi mitään tekemistä aiemman masennuksen kanssa.
Kärjistäen.
Ja katkerana.
Jos jotain tekisin toisin nyt, en ikinä, koskaan, menisi mielialaoireiden vuoksi julkiselle puolelle apua hakemaan. Ja salaisin ehdottomasti diagnoosin siltä taholta.