Ahlström-suku

Eikös Ahlström-suku ole suomalainen suku Merikarviasta? Taas siis yksi suku joka on ruotsalaistettu.

Tais Antti Ahlström aikanaan opetella Ruotsin uralla edetessään.
23803
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

RootsWeb-sivuilla on tallennettuna sukututkimus Antti Ahlströmin esipolvista, molemmilta vanhempien puolelta. [Mutta sukutausta Pirkkalassa /Häme:Ahlströmin suku tuli Merikarvialle Pirkkalasta Naistenmatkan kylästä. Antin isoisän isä oli sotilas ja räätäli Matti Ahlström. Niinpä Antti oli perimältään Pirkkalan poika, vaikka hän lähti maita ja metsiä valloittamaan ensin Merikarvialla ja sitten kautta koko Suomen.

Antin isoisä Jussi Ahlström lähti orpopoikana veljensä Antti Ahlströmin kanssa Pirkkalasta ja he päätyivät rantatietä pitkin Merikarvialle Kaasmanin sotilastorppaan Ylikylän kylään. Nykyisin tämä torppa tunnetaan Osmo Silton kotina. Miksi veljekset tulivat Merikarvialle, siitä ei liene täyttä varmuutta, mutta poikien isä ja sotamies Kaasman olivat ennestään tuttuja sota-ajoiltaan. Jussi jäi sinne Kaasmanille asumaan. Viisi vuotta vanhempi Antti -veli, syntynyt 30.5.1757, meni työhön ja hankki toimeentulonsa itselleen ja veljelleen Jussille kesäisin paimenena ja talvisin hevospoikana, Mäkelän emännän hallinnoimassa talossa.] Lainaus, Lankoski-nettisivulla olevasta kirjoituksesta.http://www.lankoski.com/default.asp?op=naytatiedote&id=260

http://wc.rootsweb.ancestry.com/cgi-bin/igm.cgi?op=PED&db=tree2010&id=I11593&style=TEXT
http://juhansuku.blogspot.com/2009/05/antti-ahlstrom.html
----------------------------------------------------------------------
Vaimonsa kotiopettajatar -kauppaneuvos Ewa Ahlströmin o.s Holmström Erikintytär oli kristiinankaupunkilaisen kauppias-raatimiehen tytär jonka varallisuuden turvin yhtiön perustaminen oli mahdollista ja puoliso Antin kuoleman jälkeen Ewa rouva jatkoi yrityksen johtamistakin perillisten ohella. Ewan esipolvissa myös aatelista perimää mm. Suomen ja Baltian saksalais-alkuisiin Suomeen asettautuneiden sukujen kautta ym.. Kuten sittemmin lastensakin avioliittojen kautta sukuun liittyy sukuun.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Eva_Ahlström
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ahlström
http://www.kansallisbiografia.fi/talousvaikuttajat/?iid=317

AHLSTROM -yhtiön uudistamisen ja nykyaikasitamisen aloitti toimitusjohtajana Krister Ahlström s.1940, joka ei ole itse ns. pääsukulinjaa tehtailijasukua vaan kylläkin perustaja-pariskunnan Antti ja Ewa Ahlströmin Harry pojan jölkeläinen. Hän siis tavallaan ulkopuolinen johtajana sulkulaistensa yhtiössä Ahstrom-konsernissa, nyttemmin jo eläkkeellä! (2010).

http://www.kansallisbiografia.fi/talousvaikuttajat/?iid=1893

Äänestä

Eikös tuo Hartwallinkin suku Hämeenlinnasta kotoisin ole.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Alfred Kordelin kirjoitti:

Eikös Ahlström-suku ole suomalainen suku Merikarviasta? Taas siis yksi suku joka on ruotsalaistettu.

Tais Antti Ahlström aikanaan opetella Ruotsin uralla edetessään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu