Ujot miehet, joita olen aina pitänyt erityisen puoleensavetävinä, ovat käytökseltään joskus hirvittävän vaikeita tulkita. Itsekin olen ujo, eikä se helpota asiaa yhtään.
Arvostaisin kovasti valaistusta seuraaviin kysymyksiin:
Miten ujo mies osoittaa kiinnostuksensa naiseen?
Onko jotain oleellisia "tuntomerkkejä"?
Onko mitään, mistä voisi päätellä, että kyseessä on vain mies, joka EI ole kiinnostunut?
Kiitos! :)
Ujot Miehet Lukekaa!
123
60157
Vastaukset
- ujopiimä
No hymyileminen ja vaivihkainen katseleminen on yksi merkki ainakin minulla. Muullalailla en uskalla, vaikka mieli tekis. Lähestyä kyllä yritän, eli tulla aika likelle, riippuu vähän ihmisestä, joitakin on helpompi lähestyä.
- hellu
Tiedän mistä tunnistaa ihastuneen ujon miehen. Jos se on ihastunut, yritäppä jutella sille huomaat, että se punastuu korviaan myöten heh.. katse harhailee varpaissa tai pitkin maita ja mantuja, omakohtainen kokemus. Tosin voihan olla, että ne punastuu jo siitä jos kuka tahansa tulee jutteleen niille, varsinki nainen.
- Lilli
Se siinä ujossa miehessä on ongelmana näin naisen kannalta, että koskaan ei voi tietää mistä kiusaantunut tunnelma johtuu, kun ollaan tekemisissä. Nainen voi olla ihastunut aivan käkenä mutta luulee ettei ole viehättävä tai lähestyy liian tyrkysti, kun toinen vain jurottaa niska punaisena eikä juuri vastaa kysymyksiin. Jos nainenkin on edes vähän ujo, niin helposti perääntyy ja alkaa kartella hämmentäviä ja nololtakin tuntuvia kanssakäymisen tilanteita.
- ujomies
Lilli kirjoitti:

>luulee ettei ole viehättävä tai lähestyy liian tyrkysti
ja mies ajattelee ettei nainen voi olla kiinnostunut tällaisesta ujosta luuserista... - Ujo nainen
Hmmm... tästä tuli eka poikaystäväni mieleen! Hän tapasi punastua, ennen kuin lopulta päädyimme yhteen. :-)
Kaikilla ei ole kuitenkaan ole punastumistaipumusta. Itse en punastu missään tilanteissa, vaikka ujo olenkin. Onneksi, sillä se hankaloittaisi elämää aika tavalla!!! - Ujo nainen
Lilli kirjoitti:
Se siinä ujossa miehessä on ongelmana näin naisen kannalta, että koskaan ei voi tietää mistä kiusaantunut tunnelma johtuu, kun ollaan tekemisissä. Nainen voi olla ihastunut aivan käkenä mutta luulee ettei ole viehättävä tai lähestyy liian tyrkysti, kun toinen vain jurottaa niska punaisena eikä juuri vastaa kysymyksiin. Jos nainenkin on edes vähän ujo, niin helposti perääntyy ja alkaa kartella hämmentäviä ja nololtakin tuntuvia kanssakäymisen tilanteita.
Lilli, summasit kokemukseni sataprosenttisesti.
Sitten sitä ei tiedä, haluaako mies todella olla vain kaveri vai onko mahdollisuuksia enempäänkin. - Sakke
"Jos se on ihastunut, yritäppä jutella sille huomaat, että se punastuu korviaan myöten heh.. katse harhailee varpaissa tai pitkin maita ja mantuja, omakohtainen kokemus."
Ja sen jälkeen nainen poistuu säälien paikalta. - OHO
Lilli kirjoitti:
Se siinä ujossa miehessä on ongelmana näin naisen kannalta, että koskaan ei voi tietää mistä kiusaantunut tunnelma johtuu, kun ollaan tekemisissä. Nainen voi olla ihastunut aivan käkenä mutta luulee ettei ole viehättävä tai lähestyy liian tyrkysti, kun toinen vain jurottaa niska punaisena eikä juuri vastaa kysymyksiin. Jos nainenkin on edes vähän ujo, niin helposti perääntyy ja alkaa kartella hämmentäviä ja nololtakin tuntuvia kanssakäymisen tilanteita.
Nainen on hämmentynyt ja....vaikka tietää että mies on ujo, ja että se johtuu siitä. Liikkuuko päässä mikään????
- Jane
OHO kirjoitti:
Nainen on hämmentynyt ja....vaikka tietää että mies on ujo, ja että se johtuu siitä. Liikkuuko päässä mikään????
Miten niin siis tietää että se johtuu siitä? Juurihan tossa sanottiin, että kun ei tiedä, mistä johtuu, siinä se pointti!
Jos tietäski, niin ongelmaa ei olis. Mut ihminen voi olla toisen kans kiusaantunu monestaki syystä. Eli jotain pitäis liikkua sunki päässäs... - PÖLLÖ
Ujo nainen kirjoitti:
Hmmm... tästä tuli eka poikaystäväni mieleen! Hän tapasi punastua, ennen kuin lopulta päädyimme yhteen. :-)
Kaikilla ei ole kuitenkaan ole punastumistaipumusta. Itse en punastu missään tilanteissa, vaikka ujo olenkin. Onneksi, sillä se hankaloittaisi elämää aika tavalla!!!Se punastuminen ei oo aina harmiton ihastumisen merkki. Monille se on todellinen ongelma, kun naamari ei pysy perus värillä sitten millään. Kun kohtaat punastelijan älä ainakaan pupea kommentoimaan asiasta naureskellen--->ole kuin kuin kaikki olisi "normaalisti". Tiedän asiasta, koska itse kärsin punastelemisesta aikas paljon. Myös veljeni kärsi asiasta ennenkuin päätti päivänsä kyseisen asian takia.
- ripatti
muuta en osaa sanoa mutta ainakin katson silmiin jos mielestäni nätti nainen
- ujo mies
Tuijottaa ja vilkuilee. Koittaa tulla mahdollisimman lähelle vaikka vastakkaiselle tietokoneelle, mut ei kuitenkaan liian lähelle. Itsellä ei ainakaan ole tapana punastella missään tilanteessa. Tekstiviesti tai maili saattas olla parhaat aloitteenteko keinot, tai pyydät vaikka kahville... ujolta mieheltä et sitä tule ikinä saamaan.
- edellinen
jep
- Helvi
Onko mitään niin puoleensavetävää kuin ujo mies!
Harvoinpa ujot miehet tuntuvat itse tajuavan, miten kuumana naiset häneen käyvätkään.
On paljon kiinnostavampaa jos mies on ujo, kuin että on yli-itsevarma ja käyttäytyy kuin olisi joku luojan lahja naisille.
Ujot miehet, ootte ihania:)- ujo mies
KIITOS!
- ujoin
te kaikki Helvit ja muut näin ajattelevat oikeen piilottelette? Ette ainakaan mun kohdalle ole sattuneet!
- Hip
ujoin kirjoitti:
te kaikki Helvit ja muut näin ajattelevat oikeen piilottelette? Ette ainakaan mun kohdalle ole sattuneet!
Joo, mä kans ihastun aina ujoihin miehiin, vaikka itse olenkin aika puhelias. En siis kovin ujo.
Mulla ongelmana on juuri se, että en osaa tulkita näitä ujoja poikia oikein. Esim. kerran kohdalleni osui aivan mahtava poika jonka taisin säikyttää liiallisella höpötykselläni ja useilla textareillani. No, ehkä siitä ei olisikaan mitään tullut... Tai sitten minun olisi pitänyt toimia jotenkin toisin, mutta en tiedä miten.
No nyt on taas "virityksiä" yhden ujon pojan kanssa. Hämmennystä aiheuttaa se että kun näemme, kumpikaan ei uskalla tehdä aloitetta mihinkään suuntaan. En nyt haluaisi "sössiä" mahdollisuuksiani kuten edellisen pojan kanssa kävi. En siis halua olla hyökkäävä ja tyrkky. No, vietämme paljon aikaa, katsomme leffoja ja kävelytämme koiraa :) Sitä on nyt jatkunut pari kuukautta. Olen kyllä tyytyväinen tilanteeseen, mutta olisin kyllä useasti halukas maksamaan muutaman euron tämän pojan ajatuksista ;)
Sekin ihmetyttää, että itse laitan yleensä aika "lämpimiä" textareita ja joskus perään *halin*, mutta poika laittaa aina kovin neutraaleja viestejä takaisin. Silti hän laittaa textareita säännöllisesti ja oma-aloitteisesti, on hän jopa "esitellyt" minut siskollensakin. Seurustelusta tms. ei olla juteltu sanallakaan. Hämmentävää siis, mutta toisaalta todella mielenkiintoista ja kiehtovaa :)
Itse en ole ikinä tykännyt puheliaista, itsevarmoista ym. pojista, joiden ajatusmaailmaa ei tarvitse juuri arvailla. Jotenkin vaan ne ujot pojat vetävät puoleensa. Ehkä siinä on se, että koen ne paljon haasteellisimmiksi ja on ne useasti paljon herkempiä, tunteellisempia ja monella tapaa enemmän ajattelevimpia kuin "ei-ujot" pojat.
Ei muuta kuin tsemppiä sulle nimimerkki ujoin. Sä oot varmasti helmi ja kyllä sen joku mukava tyttö vielä huomaa. Tytöthän rakastavat helmiä ;) - (c)ujo
ujo mies kirjoitti:
KIITOS!
toistan otsikon!
- -nättityttö-
Kysymys...Onko eräs ujo mies siis kiinnostunut kun hän punastelee aina minut nähdessään ja vilkuilee minua vähän väliä? Hymyilee ihanasti kun katseemme kohtaa toisensa? Tai kun hän menee vähän taka-alalle ja salaa yrittää katsella minua...???Vastatkaa.Tykkään tästä ujosta miehestä todella paljon mutta kun olen itsekin niin ujo...
- eve
selvältä tapaukselta. tietenkin ihastuneena saattaa kuvitella toisen pienimmätkin eleet "omaksi hyväksi", mutta kuulostaa kyllä, että mies on ihastunut suhun. toivottavasti pääsette etenemään jotenkin! mulla on itseasiassa vähän sama tilanne, mutta en todellakaan uskalla tehä alotetta.. :)
- eräs ujomies
Missä päin oleskelet?
- -nättityttö-
eräs ujomies kirjoitti:
Missä päin oleskelet?
siellä missä sinäkin olit joku aika sitten...jos se olet sinä...Työpaikallani meinaan... =) *ujo*
- -nättityttö-
-nättityttö- kirjoitti:
siellä missä sinäkin olit joku aika sitten...jos se olet sinä...Työpaikallani meinaan... =) *ujo*
...Sua ei ole vaan näkynyt siellä vähään aikaan.Tänään vapaalla,huominen ja viikonloppu töissä.Huomenna iltavuorossa =)
- -nättityttö-
-nättityttö- kirjoitti:
...Sua ei ole vaan näkynyt siellä vähään aikaan.Tänään vapaalla,huominen ja viikonloppu töissä.Huomenna iltavuorossa =)
Tule käymään joku päivä siellä...Haluisin niin kovasti sut nähdä...edes vilaukselta!
- ujomies
-nättityttö- kirjoitti:
Tule käymään joku päivä siellä...Haluisin niin kovasti sut nähdä...edes vilaukselta!
Missähän päi maata suunilleen..
- -M-
ujomies kirjoitti:
Missähän päi maata suunilleen..
täällä Turun naapurissa...työpaikka siitä vielä reilu 20 km eteenpäin...
- ujomies
-M- kirjoitti:
täällä Turun naapurissa...työpaikka siitä vielä reilu 20 km eteenpäin...
Ois ollu kiva tutustua, mutta kun en asustele siellä päinkään.
- naisihminen
Olen myös ihastunut yhteen ujoon mieheen. Hän on kaikenlisäksi harvinaisen hyvännäköinenki, ei taida itse edes tajuta sitä. Ihmettelen vaan miten muut naiset eivät vielä ole saalistaneet häntä. Hän on todella ujo sen huomaa jo puheesta, mutta en uskalla tehdä aloitetta, tulee sellainen tunne, että noin hyvännäköinen haluu itsekkin jotain täydellistä. Tunnen itseni kelpaamattomaksi hänelle.
- tosiujo
kannattaisi tehdä jotain, koska mies luulee ettei kelpaa kenellekään. ja todennäköisesti olisi iki-iloinen jos edes joku kiinnostuisi hänestä.
- j_k
soita vaan niin katsellaan..
- Sipe
Mene juttelemaan, jos et itse ole ujo, niin mikä maksaa. Paskat sua ujot kiinnostaa, tuollaista kannustus paskaa jauhat.
- ujo
voi olla että tämä ujo mies on myös ihastunut sinuun mutta ei uskalla sanoa sitä koska pitää sinua liian kauniina itselleen.
- naisihminen
ujo kirjoitti:
voi olla että tämä ujo mies on myös ihastunut sinuun mutta ei uskalla sanoa sitä koska pitää sinua liian kauniina itselleen.
Olen todellakin itse myös ujo, muutoinhan olisin jo aloitteen tehnyt ja kaikenlisäksi mulla on pari kompastuskiveä siihen miksi mitään ei voisi tullakkaan, ei ainakaan tällä hetkellä.
- Mies isolla M:llä
Mikä hemmetissä niissä ujoissa oikee viehättää? Tosi paikan tullen niistä ei ole mihinkää. Onko se nyt kivaa kun nainen saa aina olla puolustamassa kun ujo mies värisee takaalalla. Eikä niistä taida olla paljo muuhunkaan. Ehkäpä se sopii tollasille alistaja naisille jotka omaa liiaksi testosteroonia.
- Mies isolla M:llä
Ehkäpa ne vetoo myös tällaisiin äiti tyyppeihin joilla on vahva hoivaamisvietti.
- Ujo nainen
Heh heh... ei ujon miehen tarvitse koskaan olla "värisemässä taka-alalla", tutustumisprosessi voi vain tuottaa vaikeuksia. Kun ensihankaluuksista on päästy, ei sen jälkeen pitäisi olla suurempia vaikeuksia. Sama se on ujolla naisella. Koska itse olen ujo, en tunne oloani kotoisaksi sellaisten sulavien tyyppien kanssa, jotka ovat suuna ja päänä. Ujoissa ihmisissä yleensä viehättää herkkyys, vivahteikkuus, ja sanoisin että he osaavat ottaa myös toisen ihmisen paremmin huomioon kuin hölöttävät läpänheittäjät.
Mikä tahansa alistamiselle tai alistumiselle perustuva ihmissuhde on sairas, ja huomautuksesi olikin varmasti vitsi! - Lilli
Ujous on miehessä yksi vetoavimpia ominaisuuksia, se on myös vähän niin kuin "kunnon miehen" merkki. Ei monikaan varmaan tosissaan suunnittele tulevaisuuttaan liukaskielisen naistennaurattajan kanssa.
Itse kunnioitan melko automaattisesti ujon oloista tyyppiä. Ja kiinnostus herää, mitähän mahtaa poika tuumia?
Suulas rähinäreiska varmasti ajautuukin tilanteisiin, joissa joutuu koko testosteroninsa voimalla pesuettaan puolustamaan. Ujo kommunikoi vähän hienotunteisemmin. Se on minusta kivaa.
Ujon ottaisin jos vain keksisin miten. - Ash
Mies isolla M:llä kirjoitti:
Ehkäpa ne vetoo myös tällaisiin äiti tyyppeihin joilla on vahva hoivaamisvietti.
Oma ujous pätee vain suurimmaksi osaksi naisiin. Hartioissa riittä mukavasti mittaa ja en ole mikää rillipää riuku-ujo tyyppi ja pystyn kyllä puolustautumaan tarpeen tullen.
Itsellä vaan tekee vaikeuksia saada se luottamus, jos sen luottamuksen saa, niin juttukin alkaa lentää. Mutta se on se alku vaikee, kun ei tunne!! - Jukepoksi
Oikeesti pisti vihaks lukee toi.. Itsekkin ehkä vähän ujo olen naisten suhteen varsinkin jos olen jotenkin kiinnostunut. Mutta Se Ei todellakaan tarkotta että olisin muuten jotenki mamis.. En ainakaan yhtään aremmaksi itseäni muuten tunne.. mutta naisia on vaan niin vaikee lähestyä
- Jukepoksi
Jukepoksi kirjoitti:

ihan vaikuttas siltä että "mies isolla M":llä ei oikein edes tiedä mitä ujous tarkoittaa
- ujo
ja sinustako sitten on johonkin...tuollaiset uhoajat ovat yleensä suurimpia luusereita!
- ujo mies
Lilli kirjoitti:
Ujous on miehessä yksi vetoavimpia ominaisuuksia, se on myös vähän niin kuin "kunnon miehen" merkki. Ei monikaan varmaan tosissaan suunnittele tulevaisuuttaan liukaskielisen naistennaurattajan kanssa.
Itse kunnioitan melko automaattisesti ujon oloista tyyppiä. Ja kiinnostus herää, mitähän mahtaa poika tuumia?
Suulas rähinäreiska varmasti ajautuukin tilanteisiin, joissa joutuu koko testosteroninsa voimalla pesuettaan puolustamaan. Ujo kommunikoi vähän hienotunteisemmin. Se on minusta kivaa.
Ujon ottaisin jos vain keksisin miten.kun mulla on siis kaksi päinen ujous? kun yksi tosi fiksu neiti .pitkä.sinisilmäinen . blondi ! on siis tosi ujo myöskin niin on niin kuin pätkisi päätään peiliin ja tulee bumerannina takaisin!ja mäkin olen tosi ujo ! tuo muuten mitä sanoit niistä lääpän heittäjistä pitää muuten paikkansa 100% nehän on mielestään gigoloita ja pettävät varmasti ja härskisti! eikö ujokin mies voi olla mies isolla M ja herrasmies rehellinen ystävällinen ja reilu sanansa mittainen ! ja joka pysyys koossa ilman vyötäkin eikä valahda heti salkkarien tyyliin naapurin sänkyyn!ja se vanha totuus on et; silmät on sielun peili ne kertoo enemmän kuin tuhat sanaa !hymyillään kuitenkin toisillekin ujoille!
- Lilli
ujo mies kirjoitti:
kun mulla on siis kaksi päinen ujous? kun yksi tosi fiksu neiti .pitkä.sinisilmäinen . blondi ! on siis tosi ujo myöskin niin on niin kuin pätkisi päätään peiliin ja tulee bumerannina takaisin!ja mäkin olen tosi ujo ! tuo muuten mitä sanoit niistä lääpän heittäjistä pitää muuten paikkansa 100% nehän on mielestään gigoloita ja pettävät varmasti ja härskisti! eikö ujokin mies voi olla mies isolla M ja herrasmies rehellinen ystävällinen ja reilu sanansa mittainen ! ja joka pysyys koossa ilman vyötäkin eikä valahda heti salkkarien tyyliin naapurin sänkyyn!ja se vanha totuus on et; silmät on sielun peili ne kertoo enemmän kuin tuhat sanaa !hymyillään kuitenkin toisillekin ujoille!
Teistä ujoista miehistä tykkäävät monet viehkeät naiset.
Mutta jotta Sinuun ujoon Mieheen tutustuminen ei olisi liian hankalaa ja ettet kriittisellä hetkellä karkoittaisi lopullisesti ihailijaa, niin yritä pitää mielessäsi seuraavat asiat:
- Naisen (kauniinkaan) itsetunto ei ole mikään teflon. Kiinnitä huomiota ettet vaikuttaisi jurottavalta. Nainen voi ottaa itseensä. Hän esim. voi pitää korviaan höröinä tai käsiään liian isoina ja voi tulkita lyhytsanaisuutesi kiusaantuneisuudeksi niiden epäkohtiensa takia. Tai jos nainen on Sinuun kovin ihastunut, kaikki mitä hän sanoo voi kuulostaa hänen omissa korvissaankin hölmöltä. Tylyytesi näyttää hänestä siltä, että ajattelet samoin.
- Tervehdi naista aina,(etenkin jos työtoverisi) vaikka kuinka hirvittäisi. Vaikka nainen olisi takaviistossa, käänny ja moikkaa. Sen jälkeen voit paeta haukkomaan henkeä jonnekin. Mutta tervehtiminen (huomaaminen) on tärkeää!!
- Jos olet ihastunut johonkuhun ja menet auttamattoman kipsiin juuri hänen seurassaan, mutta sen sijaan olet hyvinkin rento muiden (Sinulle vähemmän merkityksellisten) naisten seurassa, niin ole tarkkana! Älä liiaksi esittele seuramiehen taitojasi ihastuksesi kohteelle kaikkien muiden naisten kanssa. On vaikea olla tulkitsematta sitä niin, että toiset naiset ovat viehättäviä ja hauskoja ja itse ei edes kunnolla tervehtimisen väärti. Että ujoutesi itse asiassa onkin vain naisen aiheuttamaa kiusaantuneisuutta.
- Suo ihanan ujon katseesi viipyä naisen silmissä tavallista pitempään. Jos mahdollista, hymyile samalla. Se viestii välittämisestä eikä kuitenkaan ole kannaltasi liian paljastavaa. Ja voit olla varma, että sukat pyörivät naisen jaloissa!
Sillä vaikka nainen vaikuttaisi kuinka sujuvasanaiselta, useimmat ovat vähän ujoja, etenkin ihastuneena.
Yritä rohkaista edes vähän, jos suhteelta enemmän toivot.
Sillä ennen kuin uskataa tehdä aloitteita, täytyy olla riittävä varmuus siitä, ettei Mies ainakaan pidä epämiellyttävänä. Naiselle sen ikävän käsityksen syntyminen on Miehen ujouden ainoa haittapuoli. Se helposti estää koko suhteen. - ujo mies!
Lilli kirjoitti:
Teistä ujoista miehistä tykkäävät monet viehkeät naiset.
Mutta jotta Sinuun ujoon Mieheen tutustuminen ei olisi liian hankalaa ja ettet kriittisellä hetkellä karkoittaisi lopullisesti ihailijaa, niin yritä pitää mielessäsi seuraavat asiat:
- Naisen (kauniinkaan) itsetunto ei ole mikään teflon. Kiinnitä huomiota ettet vaikuttaisi jurottavalta. Nainen voi ottaa itseensä. Hän esim. voi pitää korviaan höröinä tai käsiään liian isoina ja voi tulkita lyhytsanaisuutesi kiusaantuneisuudeksi niiden epäkohtiensa takia. Tai jos nainen on Sinuun kovin ihastunut, kaikki mitä hän sanoo voi kuulostaa hänen omissa korvissaankin hölmöltä. Tylyytesi näyttää hänestä siltä, että ajattelet samoin.
- Tervehdi naista aina,(etenkin jos työtoverisi) vaikka kuinka hirvittäisi. Vaikka nainen olisi takaviistossa, käänny ja moikkaa. Sen jälkeen voit paeta haukkomaan henkeä jonnekin. Mutta tervehtiminen (huomaaminen) on tärkeää!!
- Jos olet ihastunut johonkuhun ja menet auttamattoman kipsiin juuri hänen seurassaan, mutta sen sijaan olet hyvinkin rento muiden (Sinulle vähemmän merkityksellisten) naisten seurassa, niin ole tarkkana! Älä liiaksi esittele seuramiehen taitojasi ihastuksesi kohteelle kaikkien muiden naisten kanssa. On vaikea olla tulkitsematta sitä niin, että toiset naiset ovat viehättäviä ja hauskoja ja itse ei edes kunnolla tervehtimisen väärti. Että ujoutesi itse asiassa onkin vain naisen aiheuttamaa kiusaantuneisuutta.
- Suo ihanan ujon katseesi viipyä naisen silmissä tavallista pitempään. Jos mahdollista, hymyile samalla. Se viestii välittämisestä eikä kuitenkaan ole kannaltasi liian paljastavaa. Ja voit olla varma, että sukat pyörivät naisen jaloissa!
Sillä vaikka nainen vaikuttaisi kuinka sujuvasanaiselta, useimmat ovat vähän ujoja, etenkin ihastuneena.
Yritä rohkaista edes vähän, jos suhteelta enemmän toivot.
Sillä ennen kuin uskataa tehdä aloitteita, täytyy olla riittävä varmuus siitä, ettei Mies ainakaan pidä epämiellyttävänä. Naiselle sen ikävän käsityksen syntyminen on Miehen ujouden ainoa haittapuoli. Se helposti estää koko suhteen.tuo ujous vaivaa meitä miehiä vielä ennemmän kuin naisia!ajattele nyt kun ei ole mikään mister finlandi ja olet pitkä ,harteikas ,sinisilmäinen ,heh! ja ne isot kädet,eikä ole korvarenkaita,ei nenä renkaita,eikä kymmenväriset hiukset,niin kyllä siinä on ujoutta aivan tarpeeksi,niistä silmistä muuten näkee se, joka osaa aika paljon asiota ja luonteen piirteen ! sitä taitoa ei aivan kaikilla varmaankaan oo!no tässä taas sulle lauantai pohdittavaa! heh!
- Sipe
Lilli kirjoitti:
Ujous on miehessä yksi vetoavimpia ominaisuuksia, se on myös vähän niin kuin "kunnon miehen" merkki. Ei monikaan varmaan tosissaan suunnittele tulevaisuuttaan liukaskielisen naistennaurattajan kanssa.
Itse kunnioitan melko automaattisesti ujon oloista tyyppiä. Ja kiinnostus herää, mitähän mahtaa poika tuumia?
Suulas rähinäreiska varmasti ajautuukin tilanteisiin, joissa joutuu koko testosteroninsa voimalla pesuettaan puolustamaan. Ujo kommunikoi vähän hienotunteisemmin. Se on minusta kivaa.
Ujon ottaisin jos vain keksisin miten.Tuota en oikein usko. Eipä ole minusta juurikaan kiinnostuttu, eikä ongelman pitäisi ainakaan olla ulkonäössä. Oman kokemuksen mukaan ujous miehessä on sama kuin olisi ruton saanut.
Jaa'a että ujon miehen ottaisit jos tietäisit miten saist. No mene juttelemaan sellaiselle!!!Haloo, ei naiseus ole tekosyy avuttomuuteen! - rau
se olisi unelma jos olis joku nainen komentelemassa!
- Hip
Mies isolla M:llä kirjoitti:
Ehkäpa ne vetoo myös tällaisiin äiti tyyppeihin joilla on vahva hoivaamisvietti.
Höpöhöpö!!! Ujo ja nyhverö on kaks eri asiaa! En halua miestä tossuni alle! Mutta en todellakaan halua sellaista miestä, joka höpöttää kenelle sattuu ja mitä sattuu (ei siis todellakaan ujostele mitä suustaan päästää). Tällaiset miehet ne vasta nyhveröitä onkin kun pitää esim. esittää jotain (varsinkin kavereille) ja todistella monilla tavoin olevansa mies isolla M:llä. Yök, ei vois vähempää kiinnostaa!
Mulla on kokemusta ujoista miehistä ja oon todennut ne monin verroin "paremmiksi" kuin ei-ujot miehet. Ujoilla yleensä liikkuukin päässä jotain ja ne on monesti tosi fiksuja ja myöskin tunteellisia ja ajattelevia ihmisiä. Ujot miehet nyt sattuvat olemaan tosi kiinnostavia, salaperäisiä ja kiehtovia persoonia :)
Ja sitten tosta testosteronista... Musta ei ainakaan uhku testosteroni vaan olen naisellinen nainen joka ei pelkää näyttää sitä. Olen siro ja kaunis (monet miehet ovat sanoneet sen niin monta kertaa, että ehkä se sitten niin on) nainen ja tykkään laittaitua kauniiksi ihan vaan jo itseäni varten, en miehiä varten. Että näin. Tietysti ujoissakin miehissä voi olla tosi epätoivoisia tapauksia ja päinvastoin, mutta noin pääsääntöisesti ujot ovat minusta paljon mahtavempia tyyppejä kuin ei-ujot :)
- Ei ujo
Kyllä voi ujoa auttaa, esim: sähköpostin kautta,
siinä ei voi punastella.
Ja voi puhua suunsa puhtaaksi ujostelematta,
voi puhua vaikka salaisista tunteistaankin miestä kohtaan. Siinä voi vaihtaa valokuviakin ujostelematta. Kirjoita sinä ujo nainen, niin minä autan sinua ulos ujoudesta.- Ellu
Sähköposti on tietysti ihan OK tapa, mutta entäpä jos joku muu lukee postin?? Mä olen ihastunut yhteen ujoon mieheen joka vaikuttaa vapaalta, mutta en ole 100% varma siitä. Jos samassa taloudessa asuu vaimo/tyttöystävä olisihan se hirveen nolo tilanne, jos tämä lukisi rakkausviestini OE:sta.
- Ei ujo
Ellu kirjoitti:

Mie luulisin että voin auttaa,
sillä mie asun niin kaukana noin 6000 km päässä Suomesta, niin voisit lähettää minulle sähköpostia
vapaasti, mutta miten saisin osoitteesi tänne meren taakse¨?
Naiset on hyvin viisaita näissä rakkaus asioissa,
niin käytä naisellista viisauttasi, että miten saan E-mail osoitteesi tai sinä minun.
- Ujoin
Olen itse taatusti työpaikkamme ujoin aikuinen ukko ja sen takia naisystävän etsiminen on myrkkyä tai ainakin melkein.
Työpaikallani kulkee päivittäin satoja...siis tosiaan satoja toinen toistaan iloisempia ja kauniita naisia mutta en saa mitään aikaiseksi kun olen niin ujo.
Nytkin klo 22.00 olen työssäni ihmettelemässä tätä ihmissuhdetaitojeni puutetta. Työasioissa pystyn vaikka mihin huulenheittoon ja niin teenkin mutta jos joudun kahdenkesken naisihmisen kanssa, alkavat vaikeudet eikä henki meinaa kulkea.
Taidan kirjoittaa uuden keskustelunaloituksen kun tämä nyt tuli tapetille. Jos vaikka joku yhtä ujo nainen osuisi lukemaan sen niin saisi edes vaihtaa ajatuksia.- Sipe
Pitäisi saada luonteeseen enmmän häikäilemättömyyttä ja töyhkeyttäkin. Olen ystäväpiiristä huomannut että niillä pärjää pitkälle.
- Ash
Itse olen mies joka kärsii tästä ujoudesta. Myös yleensä katsominen ketä tahansa ihmistä silmiin tekee vaikeeta. No joo, jos näen söpön naisen, katson suoraan hänen silmiin ja tämä katse on suora ei hakuileva, hitusen pitempikestonen kuin normaali "no jaa.." katse.. vai miten sen analysois ;)... ei sitä voi oikeen kertoa... yllättävän monelta naiselta saa sen saman katseen "palautteeksi" voi toki olla, että kuvittelen liikoja...!?? ;)
Mutta selvinpäin en pysty iskemään naisia, inhoan tätä ominaisuuttani :( - -M-
toiseen ei saa laitettua ja näkyy vaan tyhjänä!Mä oon täällä Lounais-rannikolla aika lähellä Turkua...
- shy girl
Rakastunut olen yhteen ujoon mieheen. Meillä ei tuo sähköposti homma ole oikeen lähtenyt käyntiin. Vaikea sulle vastata kun et kysynyt mitään. Muutenki oli viimeksi saamani vastaus aika lyhyt ja no... En tiedä tunteistasi mua kohtaan, mutta itse olen aivan lumoissasi.
- shy girl
Miks sun piti hymyillä mulle? menen vähemmästäkin sinusta sekaisin. En olisi alunperinkään kirjoittanut, mutta se hymysi... Sano tulkitsinko sen joksikin mitä se ei tarkoittanutkaan.
- sairaan ujo
hetkittäinen katseiden vaihto ja vilkuilu. ujot miehet kun ei hyvin pitkään silmiin uskalla katsoa ja muukin flirttailu on vaikeaa. olen itse tosi ujo ja näin menettelen.
- emma
sydämeni läpättää täysillä yhdelle ujolle pojalle,mutta kun satun itsekin olemaan ujo,ei juttu etene sitten ollenkaan.
tämä poika vilkuilee minua mutta kääntää päänsä salamannopeudella poispäin jos huomaan.kun menen ohi,hänen kaverinsa tuijottavat perääni,mutta ihastukseni tuijottaa vain jalkoihinsa.mitäs se tämän on?!!!
monet luulee että nätit tytöt olisivat itsevarmoja,,mutta vaikka nätti olenkin(en halua vaikuttaa itserakkaalta,näin vain on minulle monesti sanottu),olen ihan hirveän ujo mitä tulee miehiin.mutta muuten olen kyllä aikamoinen rääväsuu,en vain osaa olla miesseurassa.sydän hakkaa niin kovasti että pelkään sen räjähtävän.
haluasin että "juttumme" edistyisi...mutta se vaikuttaa olosuhteiden nähden mahdottomalta.olen katos häntä pari vuotta vanhempi...:(
eli kertokaas miehet:uskaltaako tämä mies lähestyä minua ikinä(jos nyt on ihastunut)kun olen ihan kaunis ja vielä pari vuotta vanhempikin..?
olen häneen ihan armottoman ihastunut.itse en uskalla tehdä alotetta,en voisi edes sadan promillen jurrissa:(- Itsekin ujo
Kyllä uskaltaa, jos vain annat hänelle pienen "merkin". Näin hän näkee, että hänellä on mahdollisuuksia :). Onnea matkaan.
- emma
Itsekin ujo kirjoitti:
Kyllä uskaltaa, jos vain annat hänelle pienen "merkin". Näin hän näkee, että hänellä on mahdollisuuksia :). Onnea matkaan.
niin no..voisinhan minä merkin antaa...heti sen jälkeen kun HÄN on antanut MINULLE merkin.
...kuten sanoin,olen TOOOOSI ujo.jos nimittäin annan hänelle merkin ja hän ei olekaan kiinostunut musta niin annan itsestäni ihan tollon kuvan.ja se miettii et "mitä toi muija oikeen aateli,mäkö muka kiinostunut siitä,ha!"
...ja sitten alkaisi alamäki:(joten funtsasin että ois turvallisempaa oottaa merkkiä häneltä...jota tuskin tulee.minusta vain ei ole aloitteentekijäksi.kuolen jo ajatukseenkin. - 13th Saint
emma kirjoitti:
niin no..voisinhan minä merkin antaa...heti sen jälkeen kun HÄN on antanut MINULLE merkin.
...kuten sanoin,olen TOOOOSI ujo.jos nimittäin annan hänelle merkin ja hän ei olekaan kiinostunut musta niin annan itsestäni ihan tollon kuvan.ja se miettii et "mitä toi muija oikeen aateli,mäkö muka kiinostunut siitä,ha!"
...ja sitten alkaisi alamäki:(joten funtsasin että ois turvallisempaa oottaa merkkiä häneltä...jota tuskin tulee.minusta vain ei ole aloitteentekijäksi.kuolen jo ajatukseenkin.Saattaa mennä aika kauan ennenkuin se kaivattu merkki tulee... Kokemusta katos on ihan omasta takaa. Yritä hakeutua kahden kesken sen pojan kanssa ja sanot vaan sille, että oot ihastunu siihen ja kysyt samalla onko se tunne molemminpuolesta. Jos on niin hyvä juttu, mut jos ei niin... Tosta merkin oottelusta ei seuraa muut ku stressiä! :D Rohkeutta vaan niin se asia on pois päiväjärjestyksestä :)
- Jukepoksi
Muistan ite olleeni vähän samanlaisessa tilanteessa.. siis sen pojan. Oletko järjestänyt hänelle jonkinlaista tilaisuutta.. Esim. Oletko koskaan yksin jossain rauhallisessa paikassa jossa myös se jätkä käy.. tai jtn.
Omista kokemuksista muistan miten hirveästi olisin halunnut tehdä tuttavuutta mutta ei kertakaikkiaan ollut mitään tilannetta missä olisin pystynyt. - susanna
mulla on täysin sama tilanne, poika pari vuotta nuorempi, kummatkin ollaan ujoja.. moikataan kun nähään, mutta ei sen enempää. mä olen myös ihan hyvän näköinen ja kavereiden seurassa rohkea. ihastuksen kohdetta en vaan uskalla lähestyä, vaikka vaikuttaa, että hänkin on kiinnostunut. noh, toivotaan että joskus tulisi otollinen tilanne kohdalle, jotta pääsisi tutustumaan ihastukseen paremmin!
- freak
minä ainakin sanon naiselle suoraan että pidän hänestä. näin yksinkertaista se on vaikka olen ujo minäkin ja kaikkea muutakin kuin komea.
- apua kaipaava
ajattelin kysyy kun täällä puhutaan ujoista miehistä/pojista niin jos tietää että poika on aika varmastii kiinostunut niin millaisen merkin pitäisi antaa että poika ymmärtää että voi lähestyä?oon itekkin ujo ja en uskalla tehä mitään....
- ujomies
Jospa aloittaisit vaikka ensin sillä kauneimallasi hymylläsi.
- ujo
Onko mitään, mistä voisi päätellä, että kyseessä on vain mies, joka EI ole kiinnostunut?
Kiitos! :)
--
mä ainaskin livahdan karkuun jos olen kiinnostunut, jollen, en anna naiselle sitä iloa että lähtisin karkuun- Hip
Mun mielestä kannattaa mennä samoihin paikkoihin kuin missä se ihastus käy. Ja jos ihastuksen kaveripiirissä on sellaisia tyyppejä joiden kanssa vois heittää läppää, niin aina parempi. Pääasia on, että pääsee lähelle ihastusta. Ja sitten vaan vaihtamaan niitä katseita :) Jos se tyyppi ei ole susta kiinnostunut, niin luulisi sen välttelevän katsetta. Tai ainakin se katse on erilainen. Kun ei oo ihastunut, se katse on sellainen "mitään sanomaton tollotus", mutta kun on ihastunut niin monesti silmät säihkyvät ja suu on ehkä vähäsen "muikeana". Näistä merkeistä minä ainakin hoksasin, että yksi ujo poika oli minuun ihastunut :) Se ei koskaan uskaltanut tulla juttelemaan mulle mitään, mutta minä menin sinnikkäästi sinne missä sekin oli. Juttelin sen hölösuu-kavereille, jotka tajusivat mikä on homman nimi. Sitten ne kaverit vaan "liukenivat" yks kerrallaan ja jättivät meidät kaksistaan. Minä juttelin niitä näitä ja poika vastaili lyhyesti ja ytimekkäästi muikea ilme kasvoillaan. Siitä se sitten lähti pikkuhiljaa.... Alettiin seurustelemaan ja oltiinkin yhdessä monta vuotta :) Ero kyllä tuli myöhemmin, mutta ollaan vielä tänäkin päivänä tosi hyviä ystäviä. Ja se poika on muuten edelleen ujo.
Muistakaan, että sitkeys palkitaan! Joten ei se ota jos ei annakaan. Jos mokaa niin sitten mokaa, mutta kannattaa seurata tilannetta ja niitä toisen katseita. Katseesta voi päätellä aika paljon :) Ja toiseksi ainahan voi yrittää tosiaan "ujuttautua" sen pojan kaveripiiriin ja alkaa juttelemaan tavallisista asioista pojalle. Kun ihastuksen kans pääsee juttusille, niin luulisi hänestä jo sitten pystyvän lukemaan, että onko tyyppi yhtään kiinnostunut vai ei. - apua kaipaava
Hip kirjoitti:
Mun mielestä kannattaa mennä samoihin paikkoihin kuin missä se ihastus käy. Ja jos ihastuksen kaveripiirissä on sellaisia tyyppejä joiden kanssa vois heittää läppää, niin aina parempi. Pääasia on, että pääsee lähelle ihastusta. Ja sitten vaan vaihtamaan niitä katseita :) Jos se tyyppi ei ole susta kiinnostunut, niin luulisi sen välttelevän katsetta. Tai ainakin se katse on erilainen. Kun ei oo ihastunut, se katse on sellainen "mitään sanomaton tollotus", mutta kun on ihastunut niin monesti silmät säihkyvät ja suu on ehkä vähäsen "muikeana". Näistä merkeistä minä ainakin hoksasin, että yksi ujo poika oli minuun ihastunut :) Se ei koskaan uskaltanut tulla juttelemaan mulle mitään, mutta minä menin sinnikkäästi sinne missä sekin oli. Juttelin sen hölösuu-kavereille, jotka tajusivat mikä on homman nimi. Sitten ne kaverit vaan "liukenivat" yks kerrallaan ja jättivät meidät kaksistaan. Minä juttelin niitä näitä ja poika vastaili lyhyesti ja ytimekkäästi muikea ilme kasvoillaan. Siitä se sitten lähti pikkuhiljaa.... Alettiin seurustelemaan ja oltiinkin yhdessä monta vuotta :) Ero kyllä tuli myöhemmin, mutta ollaan vielä tänäkin päivänä tosi hyviä ystäviä. Ja se poika on muuten edelleen ujo.
Muistakaan, että sitkeys palkitaan! Joten ei se ota jos ei annakaan. Jos mokaa niin sitten mokaa, mutta kannattaa seurata tilannetta ja niitä toisen katseita. Katseesta voi päätellä aika paljon :) Ja toiseksi ainahan voi yrittää tosiaan "ujuttautua" sen pojan kaveripiiriin ja alkaa juttelemaan tavallisista asioista pojalle. Kun ihastuksen kans pääsee juttusille, niin luulisi hänestä jo sitten pystyvän lukemaan, että onko tyyppi yhtään kiinnostunut vai ei.kyllä se kattoo mua takas silmiin kun katon sitä ja pisin kattelu suoraan silmiin on noin 1-2min pitkä.ja sen silmissä on silloin jotenkin outo ilme jota en voi selitää....mitä toi oikein on? voishan sen kavereitten kanssa varmaan jutella mut oon sen verta ujo joten en uskalla mennä juttelemaan...toivottavasti pystytte vastaamaan :)
- Hip
apua kaipaava kirjoitti:
kyllä se kattoo mua takas silmiin kun katon sitä ja pisin kattelu suoraan silmiin on noin 1-2min pitkä.ja sen silmissä on silloin jotenkin outo ilme jota en voi selitää....mitä toi oikein on? voishan sen kavereitten kanssa varmaan jutella mut oon sen verta ujo joten en uskalla mennä juttelemaan...toivottavasti pystytte vastaamaan :)
No kokeilepas tätä. Seuraavan kerran kun vaihdatte katseita, niin hymyile! Edes pikkasen sillai salaperäisesti ja katso vastaako se hymyysi. Toista tämä pari kertaa. Jos poika vastaa niin se on hyvä juttu. Jos ei, niin sitten se ei ehkä ole ihastunut :( Tuskin näin kuitenkaan on, joten hymyä huuleen :) Kyllä se siitä lähtee...

kiitti hip :) entä jos oon jo hymyillyt sille monta kertaa ja se on vastannut mun hymyyn ja se kattoo mua monesti suoraan silmiin varmaan noin 1-2min.....
- Hip
apua kaipaava kirjoitti:
kiitti hip :) entä jos oon jo hymyillyt sille monta kertaa ja se on vastannut mun hymyyn ja se kattoo mua monesti suoraan silmiin varmaan noin 1-2min.....
No kylläpäs se jaksaa sua tollotella :) Meinaan 1-2 min. on jo kyllä tuskastuttavan pitkä aika... Jos hän tosiaan katsoo pitkään ja peräti hymyilee, niin ei muuta kuin juttusille. Kysy vaikka joskus leikkisästi, että "mitäs katsot". Kerro että oot huomannu sen katseet ja pyydä kahville tai jotain. Jos se on noin ilmiselvä tapaus, niin tuskin se sulle pakkeja antaa etkä mokaa itseäsi.
- Liisa
Minullakin on kiikarissa maailman suloisin, ilmeisesti ujo (koska punastelee ja käyttäytyy välillä hassusti)mies jo kohta menee kyllä hermot tän jutun kans.
Olemme samassa työpaikassa. Olemme vaihtaneet kenties elämäni heikottavimmat katseet, usein. Hän katsoo minua hievahtamatta silloinkin, kun juttelen jonkun toisen kanssa. Eikä lopeta, vaikka "yllätän" katsoo vaan. Ja hymyilee (nyt melkein tipuin penkiltä!!)... Minullakin menee sanat totaalisen sekaisin kun hän hymyilee, vaikka päällisin puolin olenkin pirtsakka tyttö.
Viime viikolla hän yllättäen tuli tilanteeseen, jossa joutui olemaan kanssani kahden. Katseita, katseita...hymyjä...oivoi! Tämä on harvinaista, sillä tähän asti hän on vältellyt tilanteita, joissa joutuisi kanssani kahden. Ja on se ihme, multakin meinaa loppua jutut siinä tilanteessa, ajatus seisoo täysin vaikka olen puhelias.
Mutta se mitä aijoin kysyä eli miksi hän AINA VÄLILLÄ HÄIPPÄÄ? Hiippailee jossain koko päivän niin etten näe vilaustakaan. Voisiko ollakin niin, että huolimatta kaikesta ihan flirtiksi tulkittavasta, hän ei olekaan minusta kiinnostunut ja haluaa antaa vähän nenille kun näkee kuinka kuolaan häntä katsoessani? Itse en luopuisi mistään hinnasta mahdollisuudesta nähdä häntä kokonaiseen päivään.
Olen aina nätiksi kehuttu ja työpaikan muut miehet kyllä pörräävät ympärilläni riesaksi asti koska en ole heistä kiinnostunut.
Kertokaa nyt ihmeessä näkemyksiänne, olen niin ihastunut tähän ujoon mieheen etten saa edes kunnolla nukutuksi.
Enkä halua mennä munaamaan itseäni tekemällä aloitetta ellen ole aivan varma hänen tunteistaan. Meidän nääs pitää pystyä olemaan samas työpaikas jatkossakin... - apua kaipaava
Hip kirjoitti:
No kylläpäs se jaksaa sua tollotella :) Meinaan 1-2 min. on jo kyllä tuskastuttavan pitkä aika... Jos hän tosiaan katsoo pitkään ja peräti hymyilee, niin ei muuta kuin juttusille. Kysy vaikka joskus leikkisästi, että "mitäs katsot". Kerro että oot huomannu sen katseet ja pyydä kahville tai jotain. Jos se on noin ilmiselvä tapaus, niin tuskin se sulle pakkeja antaa etkä mokaa itseäsi.
siis onko se susta siis tosi selvää että se on kiinostunut musta....musta tuntuu ihan kuin sen pojan kaverit yrittäis saaha meijän yhteen kun ne aina tönivät sitä mun lähellä, ja kerran kun se katto mua silmiin kun se käveli meijän luokan ohi ja yks kerta sen pojan kaverit kantoivat sen mun luo ja se sanoi silloin moi....onko se mahollista?..siis että sen kaverit yrittäisivät saada meijän yhteen???tiiän että pitäis mennä juttelemaan sille mutta mie en tiiä että uskallanko... oon hieman ujo :)käviskö se että sanoisn sille vaikka moi...en nää sitä ollenkaan tänä viikolla ku niiden luokalla on joku töihin tutustumis juttu....tai jotain sellaista....toivottavsti jaksat neuvoo mua hip...kiisto etukäteen :)
- meitzi
Liisa kirjoitti:
Minullakin on kiikarissa maailman suloisin, ilmeisesti ujo (koska punastelee ja käyttäytyy välillä hassusti)mies jo kohta menee kyllä hermot tän jutun kans.
Olemme samassa työpaikassa. Olemme vaihtaneet kenties elämäni heikottavimmat katseet, usein. Hän katsoo minua hievahtamatta silloinkin, kun juttelen jonkun toisen kanssa. Eikä lopeta, vaikka "yllätän" katsoo vaan. Ja hymyilee (nyt melkein tipuin penkiltä!!)... Minullakin menee sanat totaalisen sekaisin kun hän hymyilee, vaikka päällisin puolin olenkin pirtsakka tyttö.
Viime viikolla hän yllättäen tuli tilanteeseen, jossa joutui olemaan kanssani kahden. Katseita, katseita...hymyjä...oivoi! Tämä on harvinaista, sillä tähän asti hän on vältellyt tilanteita, joissa joutuisi kanssani kahden. Ja on se ihme, multakin meinaa loppua jutut siinä tilanteessa, ajatus seisoo täysin vaikka olen puhelias.
Mutta se mitä aijoin kysyä eli miksi hän AINA VÄLILLÄ HÄIPPÄÄ? Hiippailee jossain koko päivän niin etten näe vilaustakaan. Voisiko ollakin niin, että huolimatta kaikesta ihan flirtiksi tulkittavasta, hän ei olekaan minusta kiinnostunut ja haluaa antaa vähän nenille kun näkee kuinka kuolaan häntä katsoessani? Itse en luopuisi mistään hinnasta mahdollisuudesta nähdä häntä kokonaiseen päivään.
Olen aina nätiksi kehuttu ja työpaikan muut miehet kyllä pörräävät ympärilläni riesaksi asti koska en ole heistä kiinnostunut.
Kertokaa nyt ihmeessä näkemyksiänne, olen niin ihastunut tähän ujoon mieheen etten saa edes kunnolla nukutuksi.
Enkä halua mennä munaamaan itseäni tekemällä aloitetta ellen ole aivan varma hänen tunteistaan. Meidän nääs pitää pystyä olemaan samas työpaikas jatkossakin...Mulla on vähän samanlaineen tilanne. Yks ihana ujo mies työpaikalla vilkuili mua ja hymyili mulle nii ihanasti, mutta sit ku lähetin sille sähkärin, en tietenkään kertonu tunteistani vaan kyselin eräästä yhteisestä harrastuksesta, nii vastaus oli tosi mitäänsanomaton ja melkeinpä tyly. En ymmarrä onks se jotain peliä vaan sillä, tuntuu että se haluu jotenki testata kuinka hän vetoaa naisiin. Mun mielipide on kumminki, että ujoilla miehillä on vähä huono itsetunto. Tuntuu myös, että niillä on omat kummat hommailunsa josta ei ota selvää. Eli jos haluu ottaa selvää toisen tunteista, on pakko tehdä itse aloite, sillä sitä saa odottaa loppuikänsä ujolta mieheltä.
- Eila
apua kaipaava kirjoitti:
siis onko se susta siis tosi selvää että se on kiinostunut musta....musta tuntuu ihan kuin sen pojan kaverit yrittäis saaha meijän yhteen kun ne aina tönivät sitä mun lähellä, ja kerran kun se katto mua silmiin kun se käveli meijän luokan ohi ja yks kerta sen pojan kaverit kantoivat sen mun luo ja se sanoi silloin moi....onko se mahollista?..siis että sen kaverit yrittäisivät saada meijän yhteen???tiiän että pitäis mennä juttelemaan sille mutta mie en tiiä että uskallanko... oon hieman ujo :)käviskö se että sanoisn sille vaikka moi...en nää sitä ollenkaan tänä viikolla ku niiden luokalla on joku töihin tutustumis juttu....tai jotain sellaista....toivottavsti jaksat neuvoo mua hip...kiisto etukäteen :)
...että nämä pojan kaverit ovat huomanneet pojan ihastuneen sinuun ja yrittävät saada häntä tekemään aloitteen - mutta poika on siihen liian ujo. Toiset ehkä tarkoittavat hyvää, mutta mitä itse arvelet: jos omat tyttökaverisi tuuppaisivat sinua kohti tätä poikaa, miten itse suhtautuisit? :) Menisitkö juttusille, muuttuisiko asia vielä vaikeammaksi tms?
Onko sinulle muuten koskaan hymyilty siihen tyyliin, että "onpa tosi kiva nähdä sinua"? Siis muussakin kuin iskemistarkoituksessa? Miten se vaikuttaa sinuun? Tai millainen hymy auttaa itseäsi tutustumaan toiseen? Voisitko "kokeilla" jotain vastaavantapaista hymyä häneen? Siis silloin, kun sinusta oikeasti tuntuu siltä? Ja taitaa useimmiten tuntua? ;) Aikanani vain itse huomasin, että ujompikin mies uskalsi lähestyä, kun oli hymystäni nähnyt, että olen kiinnostunut juuri hänestä. Siitä nimittäin tuli joskus positiivisia kommentteja. Ja jos hänen takellellessaan jotain ehkä omasta mielestään typerääkin hymyilet edelleen tyyliin "jatka vaan, haluan ihan oikeasti kuulla lisää", poika on luultavasti todella otettu. - Hip
meitzi kirjoitti:
Mulla on vähän samanlaineen tilanne. Yks ihana ujo mies työpaikalla vilkuili mua ja hymyili mulle nii ihanasti, mutta sit ku lähetin sille sähkärin, en tietenkään kertonu tunteistani vaan kyselin eräästä yhteisestä harrastuksesta, nii vastaus oli tosi mitäänsanomaton ja melkeinpä tyly. En ymmarrä onks se jotain peliä vaan sillä, tuntuu että se haluu jotenki testata kuinka hän vetoaa naisiin. Mun mielipide on kumminki, että ujoilla miehillä on vähä huono itsetunto. Tuntuu myös, että niillä on omat kummat hommailunsa josta ei ota selvää. Eli jos haluu ottaa selvää toisen tunteista, on pakko tehdä itse aloite, sillä sitä saa odottaa loppuikänsä ujolta mieheltä.
Kyllä minäkin suosittelisin ottamaan härkää sarvista, eli tekemään aloitteen. Muuten tosiaankin saa odottaa loppuelämänsä aloitetta, jota tuskin tulee jos kyseessä on ujo mies.
Minä ihastuin kans taannoin työkaveriini. Katseita ja hymyjä oli ja tunsin, että meidän välillä olisi jotain.... Työpaikan juhlat ovat oiva tilaisuus saada toisen tunteista selkoa. Onkos teillä sellaisia lähiaikoina? Kun ottaa tilkan alkoholia, on helpompi alkaa juttelemaan ihastuksen kanssa ihan mistä vaan asioista. Jos hän viihtyy hyvin seurassasi, nauraa, hymyilee ym. ym. niin hyvin menee! Siinä voit sitten vähän koittaa "kepillä jäätä" ja puhua niin, että toinen ymmärtää "rivien välistä", että olet kiinnostunut.
Jos tyyppi sitten aloittaa keskustelun itsevarmasti, että "olet kiva mutta ei...plää, plää", niin sitten esität että nyt on mies ymmärtänyt asiat ihan väärin! Että et sinä ole hänestä kiinnostunut että anteeksi jos hän niin sinun puheesi ymmärsi. Mies häkeltyy ja häpeää mokaansa. Tämä vinkki oli siis niitä itsevarmoja tyyppejä varten, jotka haluavat vain testata viehätysvoimansa, eli leikkivät aikansa mutta sanovat sitten etteivät ole kiinnostuneita. Tällaiselle tyypille tulee antaa samalla mitalla takaisin. Eli naureskella huumorintajuisesti, että "ei, ei, kyllä sinä nyt olet olet käsittänyt ihan väärin".
Jos mies ei ole kiinnostunut, niin tuskin teillä riittää kovin paljon juttelemista tai ainakin se takkuilee. Lisäksi mies voi häippästä ja jutella paljon toisten työkavereiden kanssa eikä juuri luo hymyileviä katseita sinun suuntaasi. Tällöin mies kannattaa unohtaa.
Minulla on ollut siinä mielessä hyvä tuuri, että kun olen aavistellut ihastukseni olevan minusta kiinnostunut, niin yleensä olen arvannut oikein. Mutta ei ne ujot miehet sitä aloitetta tule tekemään, se on niiden miesten huono puoli!
Jos työpaikallasi ei ole juhlia tiedossa, niin yritäpä vielä sitä sähköpostia. Lähetä jokin huumoriviesti tms. ja katso mitä se vastaa. Itse toimin näin. Lisäksi yksi päivä pyysin häntä kahville. Juuri silloin hän ei kahville kerennyt, mutta ylättäen parin päivän päästä ilmestyi eteeni kysyen, että onko mulla jotain suunnitelmia ruokatunnille. No eipä ollut ja niin mentiin kahville :) Juteltiin työasioista ym. tavallisesta "työkaveripohjalta".
Loppujen lopuksi meille kehittyi suhde. Jälkeenpäin kyselin, että miten se koki minun sähköpostiviestin ja kahville pyytämisen. Vastaus oli, että oli hän miettinyt josko olisin hänestä kiinnostunut. Mutta kun juttelin luontevasti tavallisista asioista (ennen niitä työpaikan juhlia), niin hän oli miettinyt että ehkä olen vain kiva tyyppi joka haluaa työkaverina tutustua häneen. Eli siis hän ei ollut siitä huolimatta uskonut, että olisin kiinnostunut. Imarreltu hän silti kuulemma oli ja iloinen siitä, että halusin olla "kaveri" hänelle :) Toisaalta hyvä näin. Eli jospa ne miehet eivät välttämättä heti ajattele, että olemme kiinnostuneita vaikka lähestyisimmekin heitä esim. sähköpostilla. Varsinkin ujot miehet taitavat olla sellaisia, että vaikka kuinka suoraan ilmaisisi kiinnostuksen, niin ne eivät sitä usko. Ehkä he ovat hieman epävarmoja itsestään.
Ja hei sinä meitzi! Kerroit, että olit saanut ihastukseltasi vähän tylyn vastauksen sähköpostiisi. Olen huomannut, että ujot miehet ovat jotenkin tumpeloita kirjoittamaan "kivoja" sähköposteja tai textareita. Johtuisikohan se siitä niiden epävarmuudesta?!? Ne ei halua laittaa liian mukavia viestejä, jos eivät ole varmoja tytön tunteista (eivät halua mokata itseään). Niinpä ne laittavat sitten niin neutraalin ja mitäänsanomattoman viestin takaisin, että mua ainakin pistelee vihaksi :( No, ehkä sitä ei kannata ottaa kovin vakavasti. Älä vielä anna periksi :) - Hip
Liisa kirjoitti:
Minullakin on kiikarissa maailman suloisin, ilmeisesti ujo (koska punastelee ja käyttäytyy välillä hassusti)mies jo kohta menee kyllä hermot tän jutun kans.
Olemme samassa työpaikassa. Olemme vaihtaneet kenties elämäni heikottavimmat katseet, usein. Hän katsoo minua hievahtamatta silloinkin, kun juttelen jonkun toisen kanssa. Eikä lopeta, vaikka "yllätän" katsoo vaan. Ja hymyilee (nyt melkein tipuin penkiltä!!)... Minullakin menee sanat totaalisen sekaisin kun hän hymyilee, vaikka päällisin puolin olenkin pirtsakka tyttö.
Viime viikolla hän yllättäen tuli tilanteeseen, jossa joutui olemaan kanssani kahden. Katseita, katseita...hymyjä...oivoi! Tämä on harvinaista, sillä tähän asti hän on vältellyt tilanteita, joissa joutuisi kanssani kahden. Ja on se ihme, multakin meinaa loppua jutut siinä tilanteessa, ajatus seisoo täysin vaikka olen puhelias.
Mutta se mitä aijoin kysyä eli miksi hän AINA VÄLILLÄ HÄIPPÄÄ? Hiippailee jossain koko päivän niin etten näe vilaustakaan. Voisiko ollakin niin, että huolimatta kaikesta ihan flirtiksi tulkittavasta, hän ei olekaan minusta kiinnostunut ja haluaa antaa vähän nenille kun näkee kuinka kuolaan häntä katsoessani? Itse en luopuisi mistään hinnasta mahdollisuudesta nähdä häntä kokonaiseen päivään.
Olen aina nätiksi kehuttu ja työpaikan muut miehet kyllä pörräävät ympärilläni riesaksi asti koska en ole heistä kiinnostunut.
Kertokaa nyt ihmeessä näkemyksiänne, olen niin ihastunut tähän ujoon mieheen etten saa edes kunnolla nukutuksi.
Enkä halua mennä munaamaan itseäni tekemällä aloitetta ellen ole aivan varma hänen tunteistaan. Meidän nääs pitää pystyä olemaan samas työpaikas jatkossakin...Työpaikkaromanssit eivät välttämättä ole kovin kannattavia...Meinaan jos juttu ei kestäkään, niin voi tulla tukalat olot. Itselläni oli tosiaan romanssi työkaverin kanssa, mutta onneksi se sitten vaihtoi työpaikkaa ja meille tuli ero jne. Tukalaa tilannetta ei siis koskaan päässyt syntymään. Kokemukseni takia olen päättänyt, etten anna itseni ihastua enää työkaveriini :)
Ihmettelit, että se miksihän se ihastus aina joskus häippäsee jonnekin. No johtuisko se siitä epävarmuudesta?!? Jos hän ei halua kokoajan pyöriä siinä näkösällä ettet vaan huomaisi hänen olevan kiinnostunut. Nimittäin jos hän on epävarma itsestään ja ei usko sinun olevan kiinnostunut hänestä, niin hän ei sitten halua "mokata" itseään pyörimällä lähelläsi. - Hip
apua kaipaava kirjoitti:
siis onko se susta siis tosi selvää että se on kiinostunut musta....musta tuntuu ihan kuin sen pojan kaverit yrittäis saaha meijän yhteen kun ne aina tönivät sitä mun lähellä, ja kerran kun se katto mua silmiin kun se käveli meijän luokan ohi ja yks kerta sen pojan kaverit kantoivat sen mun luo ja se sanoi silloin moi....onko se mahollista?..siis että sen kaverit yrittäisivät saada meijän yhteen???tiiän että pitäis mennä juttelemaan sille mutta mie en tiiä että uskallanko... oon hieman ujo :)käviskö se että sanoisn sille vaikka moi...en nää sitä ollenkaan tänä viikolla ku niiden luokalla on joku töihin tutustumis juttu....tai jotain sellaista....toivottavsti jaksat neuvoo mua hip...kiisto etukäteen :)
Tuohan vaikuttaa ihan ilmiselvältä tapaukselta. Että poika on varmasti sinusta kiinnostunut ja pojan kaveritkin ovat sen huomanneet :) Kyseessä taitaa todellakin olla ujo poika joka ei uskalla tulla juttusillesi. Niinpä ystävät yrittävät vähän "auttaa", mutta samalla pahentavatkin koko tilannetta. Poika taitaa olla epävarma itsestään eikä tiedä mitä sinä ajattelet. Voipa hän luulla ettet taida kuitenkaan olla oikeasti hänestä kiinnostunut.
Sen poika taitaa kuitenkin tietää, että sinä tiedät jo hänen tunteistaan. Siis että hän on sinusta kiinnostunut. Kun kerta pojan kaveritkin ovat sen jo noin selvästi "viestittäneet". Nyt on kai sinun vuoro näyttää omat tunteesi poikaa kohtaan. Ehdottomasti sun kannattais moikata tätä poikaa, kun seuraavan kerran hänet näet. Ja muista hymyillä samalla :) Toisaalta jos keräisit tarpeeksi rohkeutta, niin voisit mennä hänelle juttelemaan. Tuskinpa hän siitä pahastuisi :) Jos hän on tosiaan ujo poika, niin hänellä ei taida ikinä riittää rohkeutta tulla sinun juttusille. Eli sinun pitäisi toimia tai sitten se poika jää sinulle ikuiseksi haaveeksi. - apua kaipaava
Eila kirjoitti:
...että nämä pojan kaverit ovat huomanneet pojan ihastuneen sinuun ja yrittävät saada häntä tekemään aloitteen - mutta poika on siihen liian ujo. Toiset ehkä tarkoittavat hyvää, mutta mitä itse arvelet: jos omat tyttökaverisi tuuppaisivat sinua kohti tätä poikaa, miten itse suhtautuisit? :) Menisitkö juttusille, muuttuisiko asia vielä vaikeammaksi tms?
Onko sinulle muuten koskaan hymyilty siihen tyyliin, että "onpa tosi kiva nähdä sinua"? Siis muussakin kuin iskemistarkoituksessa? Miten se vaikuttaa sinuun? Tai millainen hymy auttaa itseäsi tutustumaan toiseen? Voisitko "kokeilla" jotain vastaavantapaista hymyä häneen? Siis silloin, kun sinusta oikeasti tuntuu siltä? Ja taitaa useimmiten tuntua? ;) Aikanani vain itse huomasin, että ujompikin mies uskalsi lähestyä, kun oli hymystäni nähnyt, että olen kiinnostunut juuri hänestä. Siitä nimittäin tuli joskus positiivisia kommentteja. Ja jos hänen takellellessaan jotain ehkä omasta mielestään typerääkin hymyilet edelleen tyyliin "jatka vaan, haluan ihan oikeasti kuulla lisää", poika on luultavasti todella otettu.kun se on vaikka päivä koulusta poissa niin kun nään se niin tuntuu niin ihanalta nähä se taas...mitenhän sen pojat reagoisivat jos mie sanoisin sille pojalle yhtäkkii moi?en tiiä mitä mua vaivaa mutta kun nään sen aamulla mua alkaa hymyilyttämään heti ja se kestää tosi tosi kauan se olo...mikä mua vaivaa?miten mie voin hymyllä ns.viestittää sille pojalle että mie oon just siitä kiinostunut enkä jotakin muusta pojasta?????se on tosi hyvän näköinen ja sillä on tosi ihana hymy ja super söpöt silmät :)
vastailkaa :) - Hip
apua kaipaava kirjoitti:
kun se on vaikka päivä koulusta poissa niin kun nään se niin tuntuu niin ihanalta nähä se taas...mitenhän sen pojat reagoisivat jos mie sanoisin sille pojalle yhtäkkii moi?en tiiä mitä mua vaivaa mutta kun nään sen aamulla mua alkaa hymyilyttämään heti ja se kestää tosi tosi kauan se olo...mikä mua vaivaa?miten mie voin hymyllä ns.viestittää sille pojalle että mie oon just siitä kiinostunut enkä jotakin muusta pojasta?????se on tosi hyvän näköinen ja sillä on tosi ihana hymy ja super söpöt silmät :)
vastailkaa :)No eiköhän se ole jo huomannut, että sinä olet vain hänestä kiinnostunut. Sanot vaan rohkeasti moi! Olet ihastunut ja sehän saa just sellasen ihanan tunteen ihmisessä aikaan :) Rohkeasti nyt moikkaamaan ja juttelemaan, kunhan saat siihen hyvän tilaisuuden.
- ujo mies vm:75
Kommentoin ujon naisen kommenttia,itse olen ujo mies ollu aina eli en esim viihdy vieraassa seurassa jne.jne.Itse olen huomannut kun tapaan naisen ja keskustelen hänen kanssaan ni ujous ikäänkuin katoaa,olen kuitenki huono tekemään aloituksia eli en mene vieraille naisille puhumaan esim.ravintoloissa,olen esim netin kautta muutamaan naiseen tutustunu ja hyvin on synkannu.Olen myöskin pistänyt merkille esim ravintoloissa ollessani että naiset esim katsovat pitkään mutta eivät kuitenkaan tule tekemään aloitetta,tule juttelemaan ymym.Johtuisko kenties ujoudesta vai mistä lie,se on totta että on vaikeata tulkita käytöksestä onko kiinnostusta vai jotain muuta.Mutta tsemppiä kaikille ujoille vielä se ujous voitetaan ja se oikea kohdataan ;)
- YOP:lle
Ja mitähän hell... toi tänne liittyy!!!
- ex. ujo ukkomies
>Miten ujo mies osoittaa kiinnostuksensa naiseen?
Vilkuilee, hymyilee ja voi jopa jotain äännähtää...mutta älä säikähdä.
>Onko jotain oleellisia "tuntomerkkejä"?
Hän kulkee lähelläsi, pysähtyy jos sinä pysähdyt, istuutuu jos sinä istuudut, seuraa/tekee samoja asioita kuin sinä...älä missään nimessä säikäytä häntä..
>Onko mitään, mistä voisi päätellä, että kyseessä >on vain mies, joka EI ole kiinnostunut?
Käy tutustumassa,hän häipyy ...jos tulee takaisin (kunhan pulssi on taas normaali) niin silloin voisi olla kyse kiinnostuksesta. ;) - täysin sekaisin
Moni ujo tuntemani mies on kalat horoskooppi merkiltänsä. Musta ne on kertakaikkisen vastustamaton yhdistelmä. Siinä yhdistyy salaperäisyys, herkkyys, sympatia, maaginen vetovoima ja jokin yliluonnollinen jota ei osaa selittää.
Ne katsoo syvälle silmiin ja tuntuu kuin ne näkis syvälle sielun sopukoihin luvattomatki salaisuudet. Kun ne hymyilee tuntuu, että maa järähtelis ja aurinko paistais, vaikka olisi yö.
Mutta se ujous, se vaan lisää niide viehkeyttä ja saavuttamattomuutta. Ne toivooki, että aloite tulisi toiselta, ne tahtovat olla mielummi saalistettavissa kuin itse tehdä mitään. Niitä kohtaan on silti oltava hienotunteinen, että ne ei säikähdä pakosalle, silloin niitä on lähes mahdoton saavuttaa.- CountryMan
En tiiä oonko salaperänen mut, herkkä ja sympaattinen kyl oon. Ujo myös ;( sitä en tiiä onko se viehättävä yhdistelmä mutta outo juttu toi sun kuvailema ilmiö. Löysin tosta aika paljo samaa mitä itelläni ilmenee
T: Ujo Kalamies - Hip
CountryMan kirjoitti:
En tiiä oonko salaperänen mut, herkkä ja sympaattinen kyl oon. Ujo myös ;( sitä en tiiä onko se viehättävä yhdistelmä mutta outo juttu toi sun kuvailema ilmiö. Löysin tosta aika paljo samaa mitä itelläni ilmenee
T: Ujo KalamiesJoo oikeassa olet. Olen kiinnostunut yhdestä miehestä ja hän on horoskoopiltaan kalat. Vaikea tapaus, mutta niin hemmetin mielenkiintoinen, syvällinen, tunteellinen, salaperäinen ja mitä vielä! No kerrassaan ihana pakkaus... lääh, lääh, ja kuola valuu ;)
- Ujomies25
Luulen että sinun kannattaa tehdä jonkinlainen aloite. Tee vaikka jotain pientä mitä et tee muitten miesten kanssa töissä. Kuten vaikka juttelet useammin muitten kanssa tai jos tarvitset apua niin kysyt häneltä apua.
Jospa se mieskin tajuasi tehdä jotain asialle kun huomais että sille on jotain mahdollisuuksia sinun kanssasi ja ei ole vain miespuolinen työkaveri muitten joukossa. Tai sit sen miespuoliset kaverit huomaa että olet kiinnostunut just siitä miehestä ja painostaa/yllyttää sitä miestä tekemään aloitteen.
Mutta sittenkin pahimmassa tapauksessa se mies ei uskalla tehdä aloitetta kun tukkihumalassa pikkujouluissa. - Fisu73
Kuin myös, ujo fisu, yksinäisenä akvaariossaan. Saavuttamattomuus ?
- maryanna
Olen itsekin ihastunut ujoon mieheen. Katselin häntä kaukaa ja jaksoin katsella noin 4 kk. Sen jälkeen hermot meni ja päätin, että kysyn varovasti hänen tunteitaan minua kohtaan. En jaksanut vaan katsella kaukaa ja ihailla...
Tunsin/tiesin ennestään tämän ihastukseni, hän on isoveljeni kaveri.
Tulihan se viesti lähetettyä ja sainkin vastauksen. Luin rivien välistä, ettei kiinnosta.
Ehkä tein hieman hätiköidysti, koska en tiennyt mitään hänen tunteistaan minuun. Kokeilin tavallaan noin sanotusti kepillä jäätä ja hyvää onnea.
Siitä olen edelleen kiitollinen, että hän laittoi viestin niin mukavasti/ihanasti. Ei oikeastaan pahemmin hävettänyt vaikka viestin olinkin lähettänyt. Olenhan itsekin ihan toivoton ja ujo mies asioissa.
Kun hän tulee meillä käymään, nyhjötän yleensä vaan omassa huoneessa. Sen takia, kun ajattelen että hänen on helpompi tulla meille. Se vaan jää harmittaan joka kerta, etten sao hänelle mitään kun käy! Mutta koskaan ei ole ollut mitään tilaisuutta, aina selkä on aina minuun päin... Hieman hävettää...- Liisa
Ei sun kannata hävetä. Rohkea olit ja asiasi oli kaverin kannalta positiivinen.
Minä olen ilmeisesti nätti tyttö ja jotenkin miesten makuun, koska olen joutunut/päässyt antamaan pakkeja niinkin monta kertaa nuoren elämäni aikana. Ja eihän siitä mihinkään pääse, kyllä se vähän kiusallista on ollut, ujo kun olen itsekin (vaikka se imarteleekin kovasti, tietty). Helposti menee sen jälkeen aina kipsiin herran seurassa, vaikka ei millään niin haluaisi tehdä. Haluaisi tietysti olla hienotunteinen ja kannustava miehelle, joka itsensä niinkin likoon pisti. Luottamuksen arvoinen, senhän osoitus se myös on.
Toisaalta, tuntuu lämmin läikähdys jos kohtaa entisen "kosijansa" mutta ei sitä kuitenkaan oikein luontevasti osaa olla.
Siksi en kehottaisi ketään suin päin tunnustamaan rakkauttaan toiselle vaan kannattaa vähän tunnustella ilmapiiriä ennen sitä. - maryanna
Liisa kirjoitti:
Ei sun kannata hävetä. Rohkea olit ja asiasi oli kaverin kannalta positiivinen.
Minä olen ilmeisesti nätti tyttö ja jotenkin miesten makuun, koska olen joutunut/päässyt antamaan pakkeja niinkin monta kertaa nuoren elämäni aikana. Ja eihän siitä mihinkään pääse, kyllä se vähän kiusallista on ollut, ujo kun olen itsekin (vaikka se imarteleekin kovasti, tietty). Helposti menee sen jälkeen aina kipsiin herran seurassa, vaikka ei millään niin haluaisi tehdä. Haluaisi tietysti olla hienotunteinen ja kannustava miehelle, joka itsensä niinkin likoon pisti. Luottamuksen arvoinen, senhän osoitus se myös on.
Toisaalta, tuntuu lämmin läikähdys jos kohtaa entisen "kosijansa" mutta ei sitä kuitenkaan oikein luontevasti osaa olla.
Siksi en kehottaisi ketään suin päin tunnustamaan rakkauttaan toiselle vaan kannattaa vähän tunnustella ilmapiiriä ennen sitä.Kiitos, että kommentoit!:)...
En laittanut niihin viesteihin mitään suuria rakkauden tunnustuksia. Laitoin vain, että olen kiinnostunut hänestä ja kysyin että onko hän ajatellut minua millään muulla tavalla kuin veljeni siskona.
Totta kai olisin toivonut että jotain kiinnostusta olis ollu, mutta eihän kukaan voi toisen tunteita muuttaa! Olen jo aika hyvin päässyt sen yli. Mutta silti aina kun hän tulee käymään, tunteet nousevat pintaan.
Sehän on vain elämää...Joskus se on kuitenkin vaikea hyväksyä!
Olen minä sitäkin ajatellut, ettei se hänellekään helppoa ollut eikä varmasti haluais loukata. Eikä varmasti ollut helppoa ensimmäisillä kerroilla tulla käymään meillä. Siitä jo vähän päättelin, kun isosiskoni kertoi hänen punastuneen kun oli nähnyt siskoni meillä!
Toivottavasti et joudu enää pakkeja antamaan vaan seuraavalla kerralla ihastus olis molemmin puoleinen!:)..
Hyvää jatkoa sinulle mies/nais asioissa ja kaikille muillekkin!:) - Liisa
maryanna kirjoitti:
Kiitos, että kommentoit!:)...
En laittanut niihin viesteihin mitään suuria rakkauden tunnustuksia. Laitoin vain, että olen kiinnostunut hänestä ja kysyin että onko hän ajatellut minua millään muulla tavalla kuin veljeni siskona.
Totta kai olisin toivonut että jotain kiinnostusta olis ollu, mutta eihän kukaan voi toisen tunteita muuttaa! Olen jo aika hyvin päässyt sen yli. Mutta silti aina kun hän tulee käymään, tunteet nousevat pintaan.
Sehän on vain elämää...Joskus se on kuitenkin vaikea hyväksyä!
Olen minä sitäkin ajatellut, ettei se hänellekään helppoa ollut eikä varmasti haluais loukata. Eikä varmasti ollut helppoa ensimmäisillä kerroilla tulla käymään meillä. Siitä jo vähän päättelin, kun isosiskoni kertoi hänen punastuneen kun oli nähnyt siskoni meillä!
Toivottavasti et joudu enää pakkeja antamaan vaan seuraavalla kerralla ihastus olis molemmin puoleinen!:)..
Hyvää jatkoa sinulle mies/nais asioissa ja kaikille muillekkin!:)Niin Maryanna, ei se elämä niin helppoa ole kait kellään. Jos huomasit yllä kirjoitukseni, olen jo pitkähkön ajan ollut toivottoman ihastunut Ihanaan Ujoon Mieheen ja hän on juuri se, joka ei sitten kosioretkelle käykään. Sille miehelle en pakkeja antaisi...
Ja kun ei siitä ota selvää niin en minäkään kyllä voi rakkauttani tunnustaa hänelle. Sama työpaikkia ties vielä kuinka kauan.
Taitaa olla viisainta alkaa varautua vanhanpiian päiviin!
Mutta kyllä se kaveri sun tunnustukses jälkeen seuraavana aamuna hymyillen hyräili ja peiliin parikin kertaa vilkaisi :) - maryanna
Liisa kirjoitti:
Niin Maryanna, ei se elämä niin helppoa ole kait kellään. Jos huomasit yllä kirjoitukseni, olen jo pitkähkön ajan ollut toivottoman ihastunut Ihanaan Ujoon Mieheen ja hän on juuri se, joka ei sitten kosioretkelle käykään. Sille miehelle en pakkeja antaisi...
Ja kun ei siitä ota selvää niin en minäkään kyllä voi rakkauttani tunnustaa hänelle. Sama työpaikkia ties vielä kuinka kauan.
Taitaa olla viisainta alkaa varautua vanhanpiian päiviin!
Mutta kyllä se kaveri sun tunnustukses jälkeen seuraavana aamuna hymyillen hyräili ja peiliin parikin kertaa vilkaisi :)".. Mutta kyllä se kaveri sun tunnustukses jälkeen seuraavana aamuna hymyillen hyräili ja peiliin parikin kertaa vilkaisi :)..."
Tuota en kyllä usko...:).. Sinä aamuna on varmasti peilistä katsonut aihdistuneet kasvot...;)..
No mistäpä sen tietää, voishan sitä itselle uskotellakin niin!:)
Kiitos kuitenkin!
- Minä vaan
Hei auttakaa minua vähän selventämään tätä minun miesongelmaani. Eli siis olen tavannut yhden mihen josta olen kiinnostunut. Olemme tunteneet aikaisemmin vähän aikaa ja tutustuimme kavereiden kautta. Mies tietää ,että olen kiinnostunut hänestä ja myönsi itsekkin ,että on myös kiinnostunut minusta. Olemme tavanneet nyt pari kertaa kaveriporukassa ja tämä "säätö" sai alkunsa kun uutena vuotena laitoin miehelle uuden vuoden viestin ja loppujen lopuksi hän pyysi minua treffeille. Asia ei ole mitenkään edennyt mies on ollut ajelemassa keskustassa ilalla kahdestaan minun kanssa ja minä hänen kanssaan. Tunteista ei ole puhutttu mitään. Asia mikä minua tässä nyt mietityttää niin se ,että minä olen se aina joka ottaa yhteyttä. Jos olemme kahden mies ei puhu paljon mitään vaikka ennen tätä meidän juttua puhui tosi paljon. Outoa tässä on se ,että mies kyllä osoittaa muuten kiinnostusta esim jos puhun toisen kanssa niin hän huomauttaa miksi en puhu hänelle ja myös jos näemme jossain sattumalta niin katseita kyllä satelee. Nyt viime viikolla ihme kyllä mies soitti minulle kysyäkseen vain missä olen kun hän luuli nähneensä minut. Onko mies niin ujo ,että pelkää mokaavansa vai miksi asia ei tunnu etenevän ? Mitä minä voin nyt asian eteen tehdä ? :) neuvokaa kiitos
- ujomies nro 2003391
Kuulostaa minusta siltä, että hän on jutun "vakavoiduttua" vähän jäätynyt seurassasi. Ainakin minulla on se ongelma, että pystyn ns kaverina juttelemaan ihan hyvin naispuolisen kanssa, mutta ihastukselle huonommin. Toi tunteista puhuminen on kyllä kans tosi hankalaa :/ voithan vaikka kysyä, haluaisiko hän puhua niistä syvällisemmin? Eipä mulla nyt oo mitään ihmeellisiä ohjeita, aika tumpelo olen naisten kanssa eikä just tollasta tilannetta oo tullu vastaan :) mutta toi hiljeneminen kuulostaa normaalilta ja voi johtua siitä että ottaa liikaa paineita tilanteesta ja pelkää mokaavansa. Ujolle miehelle vois sanoa, että se ujous ei haittaa ja koittaa osoittaa hänelle kiinnostustaan. Myös koittaa ottaa huumoria mukaan niin jännitys saattaisi laueta
- Minä vaan
Hyvä,että olen tulkinnut oikein ainakin vähän tätä miestä.
- ujo teräsmies
En osoita kiinnostusta muuta kuin ajatuksissani. Pidän sen kaiken sisälläni ja se polttaa minut loppuun. Käynyt pari kertaa tähän mennessä...
...se mikä ei tapa kai vahvistaa. - Minä vaan
Eli naisten pitäisi rohkaista miestä puhua jotain mutta ei liikaa.. Huumoria myös kehiin. Mun mielest vanha ajattelu pois että miehet tekee vain aloitteita.
- fg66666666
Miehenä minua ainakin käy nykyään .ituttamaan sellainen seura että miehen homma on keksiä jutuista aina tekemiseen asti aivan kaikki. se on jotenkin turhauttavaa.
Ja sitä arvostan kovasti jos naiselta tulee vaikka viesti ( vaikka ei viellä niin hyvin tunnettaisikaan) " hei mitä jos lähettäis laskettelee nyt viikolla? " "tai jos nainen tekee kahvi pyynnön ns treffeille.- Minä vaan
Olen aivan samaa mieltä joten nyt olen yrittänyt ottaa itse yhteyttä tähän mieheen ja ehdottaa tekemistä.
- 1pikku.peikko
jeps olen itsekkin ihastunu jo 6 tta kuukautta ujoon hevariin.
joo no hän katselee minua aina tauolla ja aina kun kävelee mun ohi niin katsoo mua, tässä ihan taannoin hän soitti minulle kitaraa ja aina kun hän vaihtoi biisiä hän katsoi minua. Sitten hän puhuu suoraan onlinissa mutta face to face keskustelu on molemmilta vaikeaa. olen siis itsekkin ujo. joo olen kysynyt häntä kerran jo tupakalle kanssani ja hän itse totesi siinä että ompas hiljaista.
Mutta kun ne katseet kohtaavat kun hän tulee vastaan hän katsoo minua silmiin ja hymyilee sama tapahtuu jos olemme kahden hän hymyilee ja jopa nauraa seurassani aivankuin hänellä olisi jopa hauskaa...
Olen iotse jkorvia myöten ihastunut voikohänkin olla vai kuvittelenkohan minä vain sillä itsekkin olen aika ujo siis näissä tilanteissa kun olen ollut ihastunut jo niin pitkään. ala asteen hölmöilyjämmekin hän tässä yksi päivä muisteli minun kanssani kahdestaan. - kaukaa
Vastauksia kysymyksiin:
*Menemällä lukkoon naisen läsnäollessa. Antamalla epämääräisiä vihjeitä kiinnostuksesta tai arvostuksen osoituksia.
*Kyllä ujon tunnistaa. Jos ei muuten niin syrjäänvetäytyvyydestä. Ujoimmat punastuvat keskustellessa ihastuksensa kanssa. Vielä ujommat tekevät niin kaikkien kanssa.
*Sellainen mies ei mene samalla tavalla lukkoon, vaikka olisi ujo.
*Eipä kestä! - 3+10
Miten ujo mies osoittaa kiinnostuksensa naiseen?
- Hän haluaisi osoittaa sen vaikka millä tavoin, mutta harvoin pystyy siihen.
Onko jotain oleellisia "tuntomerkkejä"?
- Hiljaisia, eivät yleensä aloita keskusteluja, välttelevät katseita ihastukseen.
Onko mitään, mistä voisi päätellä, että kyseessä on vain mies, joka EI ole kiinnostunut?
- Jos huomaat, että mies selvästi yrittää välttää sinuun katsomista tai kääntää katseensa heti pois, kun sinä katsot häntä, niin hän on mitä luultavimmin ainakin vähän ihastunut sinuun. Jos hän taas pystyy katsomaan sinuun "normaalisti" eikä yritä vältellä katsekontaktia kanssasi, niin luultavasti silloin on kyseessä mies, joka ei ole kiinnostunut. MUTTA näistä ujoista ei koskaan tiedä. - liian ujo
Itse olen juuri tuollainen ujonpuoleinen, tosin nuorempi mies että käännän katseeni pois jos näen oikein kauniin naisen. Nyt olen tavannut pari kertaa todella kauniin nuoren naisen, minulla on todella vaikea katsoa häntä suoraan silmiin, on niin upea ilmestys.
- naiset deittaa ylösp
Ujoudessa on se huono puoli, että et tee aloitteita naisille--> et saa sellaista naista mitä haluaisit. Jos nimittäin nainen tekee sulle aloitteen on hän 99% tod.näk sellainen, jota et missään nimessä halua..
- ujoutta päin
Vähän samanlaisia kokemuksia. Olen nainen ja saan kyllä huomiota, baareissakin lukuisia iskuyrityksiä. Kävi niin, että itse ihastuin (en baarissa) ehkä ujohkoonkin mieheen ja tein aloitteen. En saanut selvää ei enkä kyllä vastausta, mutta myöhemmin tulkitsin käyttäytymisen ei vastauksena. Eli tilanne juuri kuvaamasi kaltainen. Vahingosta viisastuneena annan miesten tehdä jatkossa aloitteen ja arvostan miehiä, jotka näin toimivat Rohkaista voi toki toista, sillä itsekin kuitenkin nykyään pidän enemmän hieman herkistä, ujoista ja aidoista miehistä.
Omalla kohdallani voin sanoa, että onneksi miehet, jotka ovat kiinnostuneet minusta ovat olleet/ovat pääsääntöisesti fiksuja ja rehellisiä miehiä. Vaikka tuota ikää jo itselläkin hieman on ja voisi ajatella ihmisten iän myötä muuttuvan varovaisemmiksi ja epärehellisemmiksi. Haluan silti uskoa ihmisistä aina ensin hyvää ja heittäydyn kyllä tarvittaessa mukaan. Lapsenmielisyyttä haluan aina säilyttää ja samaan uskovan ihmisen vierelleni löytyvän. En silti ole naiivi. - APUWAA
Olen itsekkin iskenyt ujona naisenalkuna katseeni yhteen ujoon, todella hurmaavaan nuoreen mieheen. Olen saanut hieman ristiriitaistakin viestiä kyseiseltä herralta. Jos satumme törmäämään koululla katseemme kohtaavat ja tilanne on usein kovinkin kiusallinen molemmille osapuolille. Koulumme on kovin tyttöpainotteinen, joten hänen ympärillään pyörii läjäpäin muita tyttöjä joiden kanssa keskustelu näyttää sujuvan täysin luontevasti. En uskalla tehdä aloitetta, sillä herra on TODELLA hyvännäköinen ja hänellä riittäisi mistä valita, miksi hän olisi kiinnostunut juuri minusta... Saan hänet "kiinni" tuijottelemasta välillä minun suuntaan, mutta kääntää päänsä aina poispäin kun käännyn hänen suuntaan...
Nyt hän on kuitenkin alkanut välttelemään minua. Vähän aikaa sitten olin yksin matkalla ja hän oli kävelemässä tulemaani suuntaan, mutta kun näki minut niin teki melkein täysikäännöksen ja vaihtoi reittiä. Pelkään, että olen kuvitellut kaiken. Ehkä hän inhookin minua niin, että lähtee ihan karkuun. Ei tästä mitään tule, koska en uskalla tehdä aloitetta ja tuskin sitä hänenkään puolelta tulee. :(- 6+18
Ei vaikuta ujolta mieheltä vaan naistenmieheltä.
- yksi idiootti
Oletko edes puhunut kyseisen pojan kanssa? Ajattelin vaan, että tuskin se ainakaan vihaa sinua. Ite käyttäydyn lähestulkoon vastaavalla tavalla, jos huomaan että ihastukseni katsoo minua.
En pysty välttämättä hymyilemään ollenkaan ja oma oleminen menee luonnostaan vakavaksi. Välillä, jos huomaan että ihastus katsoo minua niin saatan jopa tietyllä tapaa vältellä häntä, mutta sitten kun hän ei katso minua päin niin sitten puolestaan itse katselen häntä. Käyttäydyn yleensä aina näin, jos ihastukseni on minulle tuntematon.
Sitten, jos tunnen ihastukseni niin käytökseni on täysin päinvastaista...- yksi idiootti
vastaus kirjoittajalle: APUWAA
- APUWAA
yksi idiootti kirjoitti:
vastaus kirjoittajalle: APUWAA
Olen vaihtanut muutaman sanan, mutta häntä on hieman vaikea lähestyä ilman mitään "syytä". Plus ujostuttaa, niin en edes uskaltaisi. Ja kiva kun kerroit oman näkökulmasi asiaan! :) En oikeasti kuvittele että hän vihaisi minua, enemmänkin ettei ole minusta kiinnostunut. On vaan kerran aikasemmin tullut arvattua toisen ihmisen tunteet väärin, mikä on tehnyt varovaiseksi. Saan itsekkin paljon miehiltä huomiota kun kävelen kaupungilla. (pukeudun suht. konservatiivisesti etten ainakaan ole mikään huomiohuora). Itse en kuitenkaan näe itseäni minään huippumallina.
Ja 6 18, ei hän ainakaan vaikuta olevan mikään naistenmies, vaikka komea onkin. Hän tuskin itse tietää olevansa komea muiden silmään. Ujolta hän vaikuttaa ainakin ulkoisen käyttäytymisen esim. ryhdin, hiljaisen puhetavan ja olemukseksensa puolesta. Tosin en voi väittää häntä tuntevani, joten VOI OLLA että pinnan alla pilee naistenmies. Kovin epätodennäköistä kylläkin. - ujo kokkelipiimä
APUWAA kirjoitti:
Olen vaihtanut muutaman sanan, mutta häntä on hieman vaikea lähestyä ilman mitään "syytä". Plus ujostuttaa, niin en edes uskaltaisi. Ja kiva kun kerroit oman näkökulmasi asiaan! :) En oikeasti kuvittele että hän vihaisi minua, enemmänkin ettei ole minusta kiinnostunut. On vaan kerran aikasemmin tullut arvattua toisen ihmisen tunteet väärin, mikä on tehnyt varovaiseksi. Saan itsekkin paljon miehiltä huomiota kun kävelen kaupungilla. (pukeudun suht. konservatiivisesti etten ainakaan ole mikään huomiohuora). Itse en kuitenkaan näe itseäni minään huippumallina.
Ja 6 18, ei hän ainakaan vaikuta olevan mikään naistenmies, vaikka komea onkin. Hän tuskin itse tietää olevansa komea muiden silmään. Ujolta hän vaikuttaa ainakin ulkoisen käyttäytymisen esim. ryhdin, hiljaisen puhetavan ja olemukseksensa puolesta. Tosin en voi väittää häntä tuntevani, joten VOI OLLA että pinnan alla pilee naistenmies. Kovin epätodennäköistä kylläkin."Hän tuskin itse tietää olevansa komea muiden silmään"
Eikö siis hyvännäköiset pojat/miehet saa koskaan palautetta ulkonäöstään naisilta/tytöiltä? Siis kun jatkuvasti, tässäkin ketjussa, moni nainen kertoo kuinka ovat saaneet toistuvasti kuulla olevansa nättejä ja/tai kauniita, tai että saavat huomiota jatkuvasti olematta huomiohuoria ;)
Mutta TODELLA hyvännäköisenkin miehen ilmeisesti pitää ihan itse peilistä katsomalla päätellä, että olenpa minä hyvännäköinen...Onpa outoa. Tuollaisessa maailmassa minäkin olisin TODELLA hyvännäköinen, sillä todellinen komistushan se sieltä peilistä aina vastaan katsoo :D
- APUWAA
Kaikki ihmiset eivät ole niin itserakkaita kuin ehkä sinä satut olemaan. Ja hän on todella komea, ainakin minun silmään. (eikä minun miesmakuni oo siitä "tyypillisimmästä" päästä).
Omasta kokemuksesta voin sanoa, että jos on pienempänä tullut joku ilkeä kommentti ulkonäöstä, niin sitä helpostii muistaa vaan sen negatiivisen, eikä mitkään kehut tunnu miltään. Ihmisen oma minäkuva voi olla ristiriidassa muiden ihmisten mielipiteiden kanssa, jos et sitä vaikka ennen tiennyt.- ujo kokkelipiimä
Ihan tahallaanko ymmärsit(te) viestini noin negatiivisesti? Kuuluu vissiin tähän nettikeskustelukulttuuriin, jota en ole koskaan oikein täysin sisäistänyt.
Mutta ihan aidosti hieman ihmettelin siis sitä, että mies/poika on mielestäsi TODELLA hyvännäköinen MUIDEN silmään (kirjoitit siis että muidenkin eikä vain sinun ;) ja on tästä autuaan tietämätön. Ok, noin varmaan yleensä on, että todella komeat/kauniit pojat/miehetkin luulevat ulkonäkönsä olevan toisille (erityisesti "näteille tytöille") kelpaamaton. Minä en vain tiennyt tätä Elämän Tosiasiaa™. Olen luullut, että tämä olisi mahdollista vain jos sitä positiivista palautetta ei tule tai sitä tulee niin harvoin, että se palaute ikään kuin "unohtuu" aina ennen uuden saamista.
Se siis hämmensi aluksi hieman kun aina, kuten totesin, TE komistuksiin ihastuneet TYTÖT/NAISET muistatte aina viestiketjuissa mainita olevanne itse nättejä/kauniita/haluttavia/himottavia/ihania SAAMASTANNE PALAUTTEESTA päätellen (ei-itserakkautta™). Eli minä tyhmä luulin, että miesten tietämättömyys omasta fyysisestä vetovoimastaan, sikäli kuin tällaista tietämättömyyttä siis on olemassa, vs. naisten "tietoisuus" omasta viehättävyydestään voisi johtua siitä, ettei miehet, toisin kuin naiset, tosiaankaan saa ulkonäöstään vastaavalla tavalla ylistävää kommenttia vastakkaiselta sukupuolelta silloinkaan kun siihen olisi aihetta.
Ja minä kun yleisen tyhmyyden ja tietämättömyyden lisäksi olen vielä poikkeuksellisen itserakaskin, kun joskus harvoin olen lähes tyytyväinen omaan peilikuvaani (ethän vain huomannut hymiötä viestissäni, ethän), vaikka (valitettavan) harvoin olen saanut (aikuisena) positiivista kommenttia ulkonäöstäni (ehkä 50-60 negatiivisen "eduksi", ja se negatiivinen on ollut poikkeuksellisen julmaa). Tuokin "poikkeukselliseksi itserakkaudeksi" tulkitsemasi hymiöin varustettu letkautus kenties oli yritys olla edes hetken hieman armollisempi omaa itseä ja omaa ulkonäköä kohtaan. Mutta kiitos kun heti torppasit surkean yritykseni tylysti alas :D
Lapsena (ennen murrosikää, n. 13-14 -vuotiaaksi) olin kenties vielä ihan "nätti poika" saamastani palautteesta päätellen, tosin kehujakin oli tosi vaikea ottaa vastaan (olin kehuista aina jotenkin tosi nolona niissä tilanteissa, nyt kehut kyllä kelpaisi enkä "vaikeroisi" yhtään :D). Eli eräänlainen käänteinen tuhkimotarina siis tämä minun "tarinani", kun minusta tulikin ennustetun naistennaurattajan sijasta murrosiän jälkeen rumis hylkiö.
Joku pari vuotta itseäni vanhempi tyttö, joka oli pitkään minua tiiraillut bussissa koulumatkalla aamuisin (olin ollut hänenkin tuijotuksestaan tosi vaivaantunut, kun luulin, että tuijottaa minua siksi kun nenästäni roikkuu joku räkäkökkäre tai vastaavaa), tuli sitten yhtenä viikonloppuna juopuneena avautumaan ja pyytelemään anteeksi kun on minua tuijottanut ja äityi "ennustamaan", että KAIKKI naiset tulevat juoksemaan perässäni muutaman vuoden päästä...onneksi en sentään maksanut tuosta "ennustuksesta" mitään, varmaan tuo pääsisi TOP5-listalle maailman kaikkien aikojen surkeimpien ennustusten listalla.
"Ihmisen oma minäkuva voi olla ristiriidassa muiden ihmisten mielipiteiden kanssa, jos et sitä vaikka ennen tiennyt"
Kyllä. Mutta se minäkuva muodustuu juuri siitä elämän aikana muilta saadusta palautteesta. Ja mitä kauniimpi/komeampi, sitä enemmän yleensä kyllä tulee sitä positiivista palautetta = sitä myöten se minäkuvakin yleensä positiivisemmaksi muodostuu. Tietenkin on ihmisiä, jotka ovat esim. lapsuudenolojen takia menneet niin rikki, ettei mikään myöhemmin elämässä tuleva positiivinen palaute riitä korjaamaan minäkuvalle aiheutuneita vaurioita kokonaan.
Mutta täältä tähän, ja anteeksi avautuminen (olen nukkunut liian vähän taas). Onnea nyt kuitenkin ujoille ja vähemmän ujoille niiden iki-ihanien ihastustenne kanssa. Senkin jälkeen kun se suurin ihastus "laantuu" ja alkaa arkinen aherrus sen Mr./Ms. Täydellisyyden kanssa.
- hieman ujo mies
Ite ainakin ujompana miehenä katselen monesti ihastustani, enkä osaa juurikaan hymyillä hänelle, jos en ole koskaan puhunut hänen kanssaan. Sitten, jos on jossain tekemisissä ollut hänen kanssaan niin hymyäkin saattaa irrota, paitsi jos on ihan totaalisen ihastunut niin oleminen saattaa monesti olla erittäin vaivaantunutta.
Tästä syystä olen varmaan menettänyt moneen naiseen mahdollisuuteni, koska en osaa hymyillä tuntemattomalle takaisin, etenkin jos hän on kiinnostava.
Jos nainen on oikeasti kiinnostunut ujosta miehestä niin kannattaa tehdä jonkinlainen selkeä aloite, eikä vain jäädä tulkitsemaan hänen käyttäytymistään.
Suurinosa ujoista miehistä tyytyy pelkästään katselemaan ihastustaan. Tuntemattomille eivät ainakaan kovin helposti tee aloitteita. Eikä varsinkaan sellaisille tytöille/naisille, jotka liikkuvat kokoajan jonkun kaveriporukan mukana.
Itellä oli pitkän aikaa silmäpeliä yhden tosi mukavan oloisen tytön kanssa, mutta enhän mää pystynyt tekemään sille mitään aloitetta, kun se oli jatkuvasti kaveriporukkansa piirittämänä. Lopulta sain tilaisuuteni, mutta silloin olikin jo liian myöhäistä. - Tietäjättietää
Ujo ujo = vaikea tapaus
Sosiaalinen ujo = sosiaaliselle helppo ujolle ei
Sosiaalinen sosiaalinen = helppo tapaus- Miettijämiettii
Pitää muistaa, että ujouttakin on erillaista. Toiset ovat ujoja jo perusluonteeltaan ja kaikissa sosiaalisissa tilanteissa. Toiset taas muuten hyvinkin sosiaalisia, mutta erittäin huonoja tai epävarmoja (jopa pelokkaita) kertomaan tunteistaan toista ihmistä kohtaan.
- kannustanteitä
Minun mielestäni tuollainen ujous, jossa ihastuksen lähellä on vaikeaa on jopa parempaa kuin sellainen euroopan omistaja elkeet. Ei se tunteista puhuminen kovinkaan monelle oikeasti ole helppoa.
- 123456789
Tietenkin voin puhua vain omasta puolestani, mutta ei minusta näy mistään olenko kiinnostunut tai en, siksi olenkin päättänyt, että yksin on parasta
- Anonyymi
Sepä se ! Vaikeaa onkin nainen ei välttämättä ymmärrä miehen kiinnostuksen osotuksia ja tulkitsee ne vääräksi!
Eli tällä tavalla , itse olen tulkinnut naisena ujon miehen kiinnostuksen osoitukset että hän haluaa olla Yksin itsenäinen mies!
Että ahdistuu naisen läsnä olosta.
Että haluaa olla Ikuisesti sinkku!
Näin mä olen vastaavasti ymmärtänyt
Ujon miehen kiinnostuksen osoitukset!
PITÄÄ USKALTAA KERTOA TUNTEET ÄÄNEN NAISELLE !
EI SAA OLLA PIIPITTÄVÄ HIIRI.
Ja kiertää kiinnostuksen kohdetta kuin kolli kissa kuumaa puuroa!
Itse olen odottanut, minuun kiinostuneelta mieheltä , että hän on kerrankin MIES EIKÄ HIIRI
ilmaisee minulle ääneen tunteensa!
Ei se niin vaikeaa ole. Meissä naisissa ei ole mitään pelättävää kunhan katsotte , että hällä ei ole kaulinta kädessä ellei ole leipuri!
Miehen se pitää aloite tehdä EI naisen Karkauspäivä on erikseen !.
Pitää sen verran olla miestä !- Anonyymi
Kannattaa ymmärtää jos näette julkisella paikalla, niin se on ujolle vaikea paikka alkaa avautumaan.
Naiset kyllä vaatii sitä ja tätä, mutta tuutteko te ollenkaa vastaan häh?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä742502Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721802Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on741474Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461467Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2671465- 851292
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3921255Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3431232Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3681208- 1281185