Tuli mieleen tällainen asia, kun vastasin yhteen vanhaan ketjuun. Oletteko muut ujot huomanneet, kuinka ujous kumuloituu iän myötä? Epäsosiaalisuus, yksinäisyys ja ujous ovat kaikki omia syöpiään. Selviytymisen todennäköisyys on sitä alhaisempi mitä pidemmälle tauti on levinnyt.
Esimerkiksi olen huomannut, kuinka häpeän omaa taustaani ja elämääni niin paljon, että se jo itsessään saa minut välttelemään ihmisiä ja suhteita. En esimerkiksi kehtaisi myöntää naiselle, että kokemukseni seksistä ovat tässä iässä pyöreä nolla. En myöskään kehtaisi myöntää, ettei minulla ole ainuttakaan kunnon ystävää (vaikka pari ”hyvänpäiväntuttua” onkin). Ja tämä häpeä kasvaa iän karttuessa jatkuvasti. Sitä erikoisemmaksi tarinani muuttuu mitä enemmän maileja on mittarissani. Ja sitä enemmän haluan peitellä totuutta.
Valehteluhan olisi yksi tapata kiertää ongelma. En ainakaan itse vain koe sitä luontevaksi ratkaisuksi. Esimerkiksi totuus kavereista paljastuisi aika pian, jos suhde etenisi. Seksikokemuksen osalta kynnyksen saisi ehkä laskettua hieman matalammalle valehtelemalla esimerkiksi, että on pari jotain säätöä ollut, mutta ei kauheaa kokemusta. Tämäkin olisi varmasti monella mukavampaa kuultavaa kuin totuus.
Minähän en ymmärrä, enkä koskaan ole ymmärtänyt, tätä ihme ”kokemuksen” hehkuttamista parisuhteissakin. Kai se johtuu siitä, että en ole ”kokenut”. Kai yhteisön mielipide/käsitys vaikuttaa sitten voimakkaasti ihmisten käyttäytymiseen. Ujo ja kokematon on yhteiskunnan näkemyksen mukaan totaalisin erikoinen friikki ja siksi tällaisen kanssa ei voi olla suhteessa missään nimessä. Sama kokemuksen hehkutus on työmarkkinoillakin. Molemmissa tapauksissa simpanssin voisi kouluttaa helposti molempiin tehtäviin (huom. ei kirjaimellisesti).
Esimerkiksi olen huomannut, kuinka häpeän omaa taustaani ja elämääni niin paljon, että se jo itsessään saa minut välttelemään ihmisiä ja suhteita. En esimerkiksi kehtaisi myöntää naiselle, että kokemukseni seksistä ovat tässä iässä pyöreä nolla. En myöskään kehtaisi myöntää, ettei minulla ole ainuttakaan kunnon ystävää (vaikka pari ”hyvänpäiväntuttua” onkin). Ja tämä häpeä kasvaa iän karttuessa jatkuvasti. Sitä erikoisemmaksi tarinani muuttuu mitä enemmän maileja on mittarissani. Ja sitä enemmän haluan peitellä totuutta.
Valehteluhan olisi yksi tapata kiertää ongelma. En ainakaan itse vain koe sitä luontevaksi ratkaisuksi. Esimerkiksi totuus kavereista paljastuisi aika pian, jos suhde etenisi. Seksikokemuksen osalta kynnyksen saisi ehkä laskettua hieman matalammalle valehtelemalla esimerkiksi, että on pari jotain säätöä ollut, mutta ei kauheaa kokemusta. Tämäkin olisi varmasti monella mukavampaa kuultavaa kuin totuus.
Minähän en ymmärrä, enkä koskaan ole ymmärtänyt, tätä ihme ”kokemuksen” hehkuttamista parisuhteissakin. Kai se johtuu siitä, että en ole ”kokenut”. Kai yhteisön mielipide/käsitys vaikuttaa sitten voimakkaasti ihmisten käyttäytymiseen. Ujo ja kokematon on yhteiskunnan näkemyksen mukaan totaalisin erikoinen friikki ja siksi tällaisen kanssa ei voi olla suhteessa missään nimessä. Sama kokemuksen hehkutus on työmarkkinoillakin. Molemmissa tapauksissa simpanssin voisi kouluttaa helposti molempiin tehtäviin (huom. ei kirjaimellisesti).
Vastaukset 1
Vanhimmat
ongelman pääkoppasi sisällä? Jos itse ajattelisin miestä mahdolliseksi kumppanikseni, ei minua haittaisi vaikka hänen kokemuksensa olisivat vähäiset (olemattomat). Yhdessä opetellaan! Ja mitä tulee ystävyyteen, en ole niinkään kiinnostunut miehen ystävistä, vaan juuri siitä miehestä. Ja yhdessähän niitä ystäviäkin voi hankkia.