Info

Tervehdys!

Tulkaa pitämään puheita!

Tervetuloa alla mainittuun mielenosoitukseen Israelin valtioterrorismiä vastaan.

VASTUSTA ISRAELIN VALTIOTERRORISMIÄ!

Nova Hierosolyma ry on suomalainen yhdistys, jonka intresseissä on Emanuel Swedenborgin (1688-1772) kynän kautta saapuneen uskonnonfilosofian tunnetuksi tekeminen ja toteutus elämään.

Nova Hierosolyma on taustavoimana 3. heinäkuuta klo. 13.30 pidettävässä mielenosoituksessa Israelin valtioterrorismiä vastaan. Mielenosoitus pidetään Tampereella ja se alkaa Keskustorilta sekä päättyy Tammelantorille.

Israel kuuluu Telluksemme vaarallisimpiin ydinasevaltioihin. Israelin valtio on perustettu riistämällä palestiinalaisilta heidän kotimaansa epäilyttävien lobbausjärjestelmien ja brutaalin väkivallan tuloksena.

YK:lle tulee saada lisää valtuuksia hillitä Israelin valitun kansan rasistisia suuntauksia ja sen myötä syntynyttä yhdenvertaisuuden, itsemääräämisoikeuden ja ihmisarvon kunnioituksen laajentuvaa tyhjiötä Lähi-idän kansojen keskuudessa.

On suorastaan kuvottavaa, että Suomi on finassipoliittisilla toteutuksillaan tukenut merkittävästi Israelin aseteollisuuden suurimpia yhtiöitä, joka on edesauttanut Israelin valtion suorittamaa sortotoimenpiteitä palestiinalaisia kohtaan.

Suomen tulee ottaa mallia niista EU maista, jotka ovat uudelleenarvioimassa ja katkaisemassa kauppasuhteitaan Israelin aseteollisuuteen.
Mielenilmaisumme sai herätteen Israelin armeijan brutaalista iskusta avustuslaivan aseettoman henkilökunnan kimppuun 31. toukokuuta 2010. Tämä traaginen tapahtuma on vain jäävuorenhuippu Israelin harjoittamassa valtioterrorismissä. Murhenäytelmä kuvastaa osaltaan Israelin ennen näkemätöntä röyhkeyttä.

Solidaarisuuden nimissä mielenosoituksella tuetaan Lähi-idässä Israelin ja USA:n eturintaman kurjimuksessa kilvoittelevia kansoja. Ennenmuuta tukemme kohdistuu Gazan saarrosta kärsiville uhreille.

On huomattava, että Israel toteuttaa tahtoaan USA:n voimakkaalla tuella Naton osallistuessa USA:n seikkailuihin. Pöyristyttävää on USA:n antama valtava taloudellinen ja sotilaallinen ja tuki Israelille, joka saa myös veto-oikeus pönkitystä USA:lta YK:n sisällä.
473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllä oli taas niin yksipuolinen demarinäkemys kun demarilta vain voi vaatia.Kuorossa ollaan niin palestiinalaisten ym.terroristien sanansaattajia.Vieläkö olisit saanut Egyptiläisen isoäidinkin maastakarkoituksen Israelin piikiin niin olisit onnesta soikea.Iranista et maininnut mitään vaikka jopa venäläiset ovat toppuutelleet Iranilaisten intoa sotaisuuteen.Venäläisethän ovat arabien tukijoita jo ex n-liiton aikaan siinä määrin,että 6 päivän sodassa jopa väärensivät omia koneitaan Egyptin väreihin.Kuten tunnettua Israel pisti kaikki arabit polvilleen vaikka he aloittivat yhteishyökkäyksen Israelia vastaan.Nykyäänkin moni noista maista ei ole sopinut Israelin kanssa rauhansopimusta,vaan tukee em.terroristeja.

Äänestä
  • Hoitaisitte nyt jumalauta joskus Suomen asioita, kaikkia perkeleen mielenosoituksia ja lakkoja jonkun ugalabugala -maan banaaniviljelmistä!

    Alkakaa hoitaa kotimaan asioita ja niistäkin köyhien ja työttömien, pakkotyölaki ajoi teidät oppositoon
    ja siellä pysytte kunnes lupaatte lopettaa pakkotyöt ja alkaa tekemään oikeaa työvoimapolitiikkaa!
    Ja myös työmarkkinatuki ja orjuutussanktiot pois, niistä ei ole ollut mitään hyötyä.

    Tehkää mitä lystäätte, hallitukseen ei ole enää asiaa, jos ette totetuta edes mainitsemiani asioita.

    400 000 ihmistä ei sovi millään 20 000:n työpaikkaan saatanan vittupäät.
    Tämä on tosi.

    Äänestä

  • Iran, joka ei ole arabimaa ei ole hyökännyt kenenkään kimppuun vuosisatoihin, mutta tosin on puolustautunut, kuten pitääkin. Israel ja USA muodostavat "pahan akselin". Niille tulee asettaa esimerkiksi sanktioita.

    Äänestä

  • Perkele. kirjoitti:

    Hoitaisitte nyt jumalauta joskus Suomen asioita, kaikkia perkeleen mielenosoituksia ja lakkoja jonkun ugalabugala -maan banaaniviljelmistä!

    Alkakaa hoitaa kotimaan asioita ja niistäkin köyhien ja työttömien, pakkotyölaki ajoi teidät oppositoon
    ja siellä pysytte kunnes lupaatte lopettaa pakkotyöt ja alkaa tekemään oikeaa työvoimapolitiikkaa!
    Ja myös työmarkkinatuki ja orjuutussanktiot pois, niistä ei ole ollut mitään hyötyä.

    Tehkää mitä lystäätte, hallitukseen ei ole enää asiaa, jos ette totetuta edes mainitsemiani asioita.

    400 000 ihmistä ei sovi millään 20 000:n työpaikkaan saatanan vittupäät.
    Tämä on tosi.

    Suomen poliittinen johto on niin Israel & USA eturintaman nuolija, että mitkään edistykset siellä ei onnistu. Tarvitaan täydellinen valtarakenteiden purkaminen ja uusien jalojen arvojen luominen mädäntyneiden perustuksien tilalle. Siis vallankumous!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


JärjestäjäXXX kirjoitti:

Tervehdys!

Tulkaa pitämään puheita!

Tervetuloa alla mainittuun mielenosoitukseen Israelin valtioterrorismiä vastaan.

VASTUSTA ISRAELIN VALTIOTERRORISMIÄ!

Nova Hierosolyma ry on suomalainen yhdistys, jonka intresseissä on Emanuel Swedenborgin (1688-1772) kynän kautta saapuneen uskonnonfilosofian tunnetuksi tekeminen ja toteutus elämään.

Nova Hierosolyma on taustavoimana 3. heinäkuuta klo. 13.30 pidettävässä mielenosoituksessa Israelin valtioterrorismiä vastaan. Mielenosoitus pidetään Tampereella ja se alkaa Keskustorilta sekä päättyy Tammelantorille.

Israel kuuluu Telluksemme vaarallisimpiin ydinasevaltioihin. Israelin valtio on perustettu riistämällä palestiinalaisilta heidän kotimaansa epäilyttävien lobbausjärjestelmien ja brutaalin väkivallan tuloksena.

YK:lle tulee saada lisää valtuuksia hillitä Israelin valitun kansan rasistisia suuntauksia ja sen myötä syntynyttä yhdenvertaisuuden, itsemääräämisoikeuden ja ihmisarvon kunnioituksen laajentuvaa tyhjiötä Lähi-idän kansojen keskuudessa.

On suorastaan kuvottavaa, että Suomi on finassipoliittisilla toteutuksillaan tukenut merkittävästi Israelin aseteollisuuden suurimpia yhtiöitä, joka on edesauttanut Israelin valtion suorittamaa sortotoimenpiteitä palestiinalaisia kohtaan.

Suomen tulee ottaa mallia niista EU maista, jotka ovat uudelleenarvioimassa ja katkaisemassa kauppasuhteitaan Israelin aseteollisuuteen.
Mielenilmaisumme sai herätteen Israelin armeijan brutaalista iskusta avustuslaivan aseettoman henkilökunnan kimppuun 31. toukokuuta 2010. Tämä traaginen tapahtuma on vain jäävuorenhuippu Israelin harjoittamassa valtioterrorismissä. Murhenäytelmä kuvastaa osaltaan Israelin ennen näkemätöntä röyhkeyttä.

Solidaarisuuden nimissä mielenosoituksella tuetaan Lähi-idässä Israelin ja USA:n eturintaman kurjimuksessa kilvoittelevia kansoja. Ennenmuuta tukemme kohdistuu Gazan saarrosta kärsiville uhreille.

On huomattava, että Israel toteuttaa tahtoaan USA:n voimakkaalla tuella Naton osallistuessa USA:n seikkailuihin. Pöyristyttävää on USA:n antama valtava taloudellinen ja sotilaallinen ja tuki Israelille, joka saa myös veto-oikeus pönkitystä USA:lta YK:n sisällä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu