Olen ollut hyvään ystäväni ihastunut kohta kuusi kuukautta, ja tässä vaiheessa voisin sanoa olevani jo rakastunut. Vietämme paljon aikaa yhdessä ja näen häntä miltei päivittäin. Koko kevään ajan välillämme on ollut leikkimielistä flirttiä, mutta edes piloillamme emme ole suudelleet saatika mitään sen enempää, emmekä ole sanallakaan tosissamme keskustelleet aiheesta . kunhan kiusaamme toisiamme muista ihastuksista tai ihannemiehistä/-naisista ym. Pari kuukautta sitten tunteeni olivat niin pinnassa, että hän ei varmasti voinut olla huomaamatta niiden todellista laitaa (ja tiedänkin hänen sanoneen yhteiselle ystävällemme, että luuli minun olevan ihastunut häneen), mutta siltikään emme ole aiheesta keskustelleet.
Olemme siis sanalla sanoen molemmat leikkisiä ja rempsakoita tyyppejä, mutta näennäisestä avoimuudesta huolimatta välillämme olevien ystävällisten tai varsinkaan muunlaisten tunteiden mainitsemistakaan välttelemme kuin ruttoa. Nyt tiemme ovat erkanemassa pitkäksi pitkäksi aikaa, kun muutamme eri maihin ja luultavasti tulemme tämän jälkeen tapaamaan enää satunnaisesti kaveriporukan kokoontuessa kerran vuodessa tai parissa tms. Minä tajuan päivä päivältä paremmin, kuinka epätoivoisen suuria tunteita minulla häntä kohtaan itse asiassa onkaan, enkä kohta tiedä miten olla. Kun olen hänestä erossa en voi olla ajattelematta häntä ja kuvittelen, kuinka minun tulisi vain suudella mosauttaa häntä suoraan suulle. Mutta yhdessä ollessamme kaikki on niin luonnollista ja mukavaa ja ensisijaisesti haluankin vain pysyä ystävinä, että mitään ei koskaan tapahdu. Tuntuu, että vaikka kuinka syvältä tunteeni häntä kohtaan toisinaan kouraisevatkin, ei niiden tunnustaminen ole sen arvoista, jos siten menetän hänen ystävyytensä, jota arvostan enemmän kuin mitään.
Siispä suljen suuni ja tyydyn riutumaan tunteessani, jotta vielä kuukausien ja vuosien päästä voisimme pysyä ystävinä. Ehkä tämä on väärin. Ehkä hänelläkin olisi tunteita minua kohtaan. Mutta olen liian raukkamainen ottaakseni sitä riskiä, että menetän taas elämästäni ihmisen, josta välitän näin suuresti.
(Anteeksi tämä pieni purkautuminen. Tämän piti olla jonkin sortin kysymys, mutta ei nyt ollutkaan. Kommentoida saa silti.)
Olemme siis sanalla sanoen molemmat leikkisiä ja rempsakoita tyyppejä, mutta näennäisestä avoimuudesta huolimatta välillämme olevien ystävällisten tai varsinkaan muunlaisten tunteiden mainitsemistakaan välttelemme kuin ruttoa. Nyt tiemme ovat erkanemassa pitkäksi pitkäksi aikaa, kun muutamme eri maihin ja luultavasti tulemme tämän jälkeen tapaamaan enää satunnaisesti kaveriporukan kokoontuessa kerran vuodessa tai parissa tms. Minä tajuan päivä päivältä paremmin, kuinka epätoivoisen suuria tunteita minulla häntä kohtaan itse asiassa onkaan, enkä kohta tiedä miten olla. Kun olen hänestä erossa en voi olla ajattelematta häntä ja kuvittelen, kuinka minun tulisi vain suudella mosauttaa häntä suoraan suulle. Mutta yhdessä ollessamme kaikki on niin luonnollista ja mukavaa ja ensisijaisesti haluankin vain pysyä ystävinä, että mitään ei koskaan tapahdu. Tuntuu, että vaikka kuinka syvältä tunteeni häntä kohtaan toisinaan kouraisevatkin, ei niiden tunnustaminen ole sen arvoista, jos siten menetän hänen ystävyytensä, jota arvostan enemmän kuin mitään.
Siispä suljen suuni ja tyydyn riutumaan tunteessani, jotta vielä kuukausien ja vuosien päästä voisimme pysyä ystävinä. Ehkä tämä on väärin. Ehkä hänelläkin olisi tunteita minua kohtaan. Mutta olen liian raukkamainen ottaakseni sitä riskiä, että menetän taas elämästäni ihmisen, josta välitän näin suuresti.
(Anteeksi tämä pieni purkautuminen. Tämän piti olla jonkin sortin kysymys, mutta ei nyt ollutkaan. Kommentoida saa silti.)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei!
Tähän olikin ihan pakko kommentoida, kun liippaa niin läheltä. Olen usein toivonut tehneeni toisin, mutta asialle ei enää monen vuoden jälkeen mahda mitään. Ihastuin ystävään, rakastuinkin ehkä. Tunteista ei puhuttu ajoissa, en minä eikä hänkään. Ihan hirveän pitkään toivoin niitä tunteita ja kaduin etten sanonut mitään. Lopulta kaikki meni ihan solmuun, ei siitä sen enempää. Tunteet, toiveet, pettymykset, suuttumukset -kaikki jäi kannettavaksi itselle eikä mitään voi yhdessä enää selvittää.
Tarkoitan vain, että nyt on tosimietinnän paikka. Jos haluat olla ystävä, ole. Kestävän rakkaudenkin pohjalla on usein ystävyys, että siinä mielessä niitä ei välttämättä tarvitse erottaa. Itse sinä hänet tunnet ja olet paras arvioimaan, kestääkö hän tunteista puhumista vai ei. Omista tunteista puhuminen voi joskus säikyttää, mutta on lopulta kurjempaa yrittää pitää niitä salassa ja pohtia olisiko sittenkin ollut mahdollista että...? Kun molemmat tiedätte miltä toisesta tuntuu, voi yhdessä tutkia ja katsoa onko siinä mitään sellaista minkä päälle voisi rakentaa tai haluatteko molemmat sitä ylipäänsä. Vähemmän tilaa mielikuvitukselle, enemmän tilaa tunteille.
Oikea ystävä kestää tunteesi, eikä satuta sinua niillä. Hän ei välttämättä tunne samoin, voi olla ettei hän tahdo samaa kuin sinä. Sen riskin joutuu ottamaan. Riutuminen ei kuitenkaan tee kenestäkään yhtään onnellisempaa. Rohkeutta vain!
Kiitoksia vastauksesta! En ole pystynyt puhumaan tästä kunnolla oikein kenenkään kanssa, vaikka yhteisistä kavereistamme osa tietääkin, ovat he siinä uskossa, että olen korkeintaan ihastunut ko. tyyppiin, vaikka pelissä on muutakin. Vastauksesi minut todella tutkimaan, mitä mieltä olen koko tilanteesta.
Samaa minä olen mielessäni pohtinut, että ehkä, EHKÄ pitäisi vain nostaa kissa pöydälle ja rohkaistua avaamaan sanainen arkkuni. Enkä usko, että hän minua hylkäisi tai ystävyys katkeaisi, vaikka ei tuntisikaan samoin. Kuitenkin tunnen hänet hyvin ja tiedän, että hänellä kestäisi jonkin aikaa päästä asiasta yli niin, että hän voisi taas käyttäytyä normaalisti seurassani. Kesti pitkään saavuttaa se välittömyys, joka ystävyydessämme nyt on, ja tiedän, ettei se käy häneltä käden käänteessä muidenkaan kanssa. Nyt olenkin sitä mieltä, että mielummin suljen suuni ja nautin ystävyydestämme. Tuntuu, että viimein olemme päässeet pisteeseen, jossa voimme todella olla rennosti ja luonnollisesti toistemme seurassa, eikä se ole tälle tyypille aina helppoa, joten en halua pilata sitä. Olemme myös sen verran erilaisia, että vahvoista tunteistani huolimatta, en ole mitenkään varma, että parisuhde välillämme pidemmän päälle tulisi toimimaan. Mielummin säilytän välillämme luottamuksen ja luontevuuden, jotka kestävät pitkänkin välimatkan, kuin ajaudun hänen kanssaan johonkin parin viikon suhdesotkelmaan, jonka jälkeen muutamme eri puolille Eurooppaa ja homma kuivuu kasaan. En ole valmis ottamaan sitä riskiä.
Etäsuhde eri maista vois kyllä olla aika mahdoton, totta kyllä. Puhumiselle kyllä avautuu aika ja paikka ennen pitkää, jos niin on käydäkseen.