Somerolla Varsinais-Suomessa sattui juhannusyönä kuolemaan johtanut yliajo. Onnettomuus tapahtui puolen yön jälkeen, kun autoa ajanut kolmekymppinen hyvinkääläismies törmäsi tiellä istuneeseen mieheen.
Kadun reunassa oli seissyt myös kaksi muuta miestä, joista toinen joutui auton töytäisemäksi. Hän selvisi kuitenkin ilman vammoja.
"Surmansa saanut on vuonna 1963 syntynyt somerniemeläinen mies. Auton kuljettaja ei ollut nähnyt häntä, koska hän häikäistyi vastaan tulleen auton pitkistä valoista.
Kuljettajan verestä ei löytynyt alkoholia, eikä hänen epäillä rikkoneen nopeusrajoitusta. Poliisi tutkii kuitenkin, käyttikö kuljettaja liian suurta tilannenopeutta.
Onnettomuus tapahtui Salkolantien ja Valkeaviidantien risteyksessä. Paikalla oli 80 kilometrin nopeusrajoitus. "
no voi jumalauta sentään , onko se autoilijan vika jos joku daiju istuu tiellä ?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Koska jos lakia luetaan niin kuin se on kirjoitettu, niin kuljettaja rikkoi sitä (tieliikennelain 23 pykälä). Tosin en minäkään usko että seuraamuksia kuitenkaan tulee.
"no voi jumalauta sentään , onko se autoilijan vika jos joku daiju istuu tiellä ? "
Harmi, että tiellä ei istunut 1/2- kuution kivi.
Toiseksi: ei tuollaista pölvästiä voi autoilijaksi kutsua.
2/1000 autoilijoista on täysin sokeita. Suomen kesä yössä on niin pimeää.
Tässä terv. ko. tienpätkällä nopeusrajoitus on 60 km/h.
merkin tilastoihin muka ylinopeudesta. Taas propagandistit (Seppä, Ihalainen ym..) kohta vouhottavat, että pitää saada lisää kameroita, lisää holhousta, lisää rahaa valtion kassaan. Näin se vaan menee tässä banaanivaltiossa.