onk muita äitejä jotka istuvat koko juhannuksen himassa yksin vauvan kanssa koska mies valitsee mielummin kaljan.. isä luuhaa kaljottelemassa ja ei tule tänäänkään kotiin! hieno juhannus, harmi vauvallemme tämä elämä...
juhannus yksin
satujen sankari
13718
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
valitettavasti,mutta miksi istut yksin?Eikö sinulla ole ystäviä tai sukulaisia joiden seuraan voisit vastaavissa tilanteissa mennä?Tai näin kesäaikaanhan ainakin on kylät ja kaupungit tapahtumia täynna,eikun liikkumaan vauvan kanssa,katukahviloissa edes näet ihmisiä jos et juttuasteelle pääse,sekin helpottaa,leikkipuistoissa voi käydä vaikkei vauva vielä itse juurikaan leikkisi,kiikuta sylissä tms.älä suostu moiseen,isä kun kotiutuu ja selviytyy niin sinä lähdet sitten:) et välttämättä ryyppämään mutta tuulettumaan muuten,alemyynteihin,ikkunaostoksille,lenkille pois vaan jonnekin,edes hetkeksi.
..että tosiaan Suomessa monet pitävät alkoholin perässä juoksevaa miestä/isää ihan normaalina ilmiönä, joka pitää vaan hyväksyä ja keksittävä itselleen jotain muuta tekemistä aina ryyppyputkien ajaksi. Huhhuh.
Itse lapsuudessa vietimme aina juhannukset, vaput, joulut ja muut tärkeät päivät yhdessä perinteisesti, molemmat vanhemmat ja me lapset ja tämä oli itsestäänselvyys. Myös viikonloppuisin olimme yhdessä ja vietimme tavallista onnellista elämää, joitakin kertoja vuodessa jompi kumpi vanhempi kävi saunaillassa tai muussa vastaavassa mutta siinä se. Muutamat kerrat olimme yötä mummolassa kun vanhemmat lähtivät ulos kahdestaan. Nyt olen valinnut jollain tapaa isäni kaltaisen turvallisen ja älykkään miehen, joka rakastaa perhettään eikä viinalla läträä, ottaa joskus oluen tai kaksi ja siinä se. Me lasten kanssa menemme aina kaiken edelle. Ihan tavallinen hyvä isä ja aviomies.
En vaan millään ymmärrä miten joku pitää alkoholistia ja sitä lievempää muotoa "alkoholiin menevää" miestä normaalina. Onko niin että suomalaiset ovat niin alkoholi-myönteisiä, etteivät näe totuutta? Lapsesta saakka kasvettu ryyppäävien vanhempien kanssa, niin tämä ryyppytouhu vaikuttaa harmittomalta paheelta? Kunnioittakaa vähän itseänne ja ainakin lapsianne! Potkaiskaa hyvän sään aikana tuollaiset luuserit pihalle! Ehditte vielä löytämään hyvän miehen elämäänne jos sellainen tulee vastaan. Mieluummin yksinhuoltajana, kuin juopon kaljamiehen kanssa. Voimia ap:lle!
mutta minä vastasin vain hänen tämän hetkiseen tilanteeseen,tottakai hän tekee ratkaisunsa koko elämänsä kohdalta ennemmin tai myöhemmin,mutta ei se auta tähän hetkeen yhtään että kuorossa huudetaan jätä se juoppo.Ei ero ole yleensä helppo vaikka syy olisi mikä tahansa,niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin.
Ja sitä paitsi alkoholismi on sairaus siin missä joku muukin tauti,kaipaa hieman ymmärrystä sekin,muttei tietenkään kenenkään (perheen) kustannuksella.
Totta, mutta tuskimpa tuollaiset ilmaisut "valitsee mieluummin kaljan" ja "harmi vauvallemme tämä elämä" tarkoittavat vain sitä yhtä kertaa. Ja mieshän oli ryypyllä jo toista päivää, joten ei siinä kaikki kohdillaan ole. Olen vähän erimieltä siitä, että alkoholismi on sairaus siinä missä joki muukin, esim reuma. Totuus on kuitenkin se, että itse ihminen alkaa juomaan ja jatkaa sitä, samoin kuin narkkari aloittaa huumeiden käyttönsä yleensä ihan itse, samoin tupakoitsija, peliriippuvainen jne. En henkilökohtaisesti ymmärrä riippuvuuksia sen kummemin sairautena, enkä vertaisi missään tilanteissa niitä mihinkään itsestä riippumattomaa oikeaan sairauteen. Itsekin olen ollut tupakkahelvetissä 10v, enkä koskaan kaivannut ymmärrystä keltään, ja eroon pääsin kun sitä halusin tarpeeksi.
Päihderiippuvuus jos mikä on syy erota ja antaa lapsille parempi elämä, jos toinen ei ota itseään niskasta kiinni ja lopeta kokonaan. Samoin Suomessa yleisesti hyväksytty "viinaan menevyys", eli lievempi ilmaisu tulevalle oikealle päihderiippuvaiselle. Inhottaa vaan niin paljon tuollaiset "miehet", onneksi ei omassa elämässä ole mokomia koskaan ollut, vaikkakin läheltä olen parin ystävän samankaltaista tilannetta joutunut seuraamaan ja monet kerrat murheita kuuntelemaan ryyppyreissuilla olevasta ukosta.
toivoa että teidän läheisenne/lapsenne eivät sitten sairastu tähän riippuvuuteen,koska teiltä ei ymmärrystä tulisi.Koska se ei katso esim minkälaisen lapsuuden on elänyt tai muutenkaan yhteiskuntaluokkaa.
Joo, jos minun jommastakummasta pojastani tulisi ryyppävä luuseri-isä, ymmärrys olisi täysin kärsivän perheen puolella. Ei riippuvuus ole oikeasti mikään sairaus, eikä sen kustannuksella pidä läheisten kärsiä ja ymmärtää "sairasta". Se on vaan itse-aiheutettu riippuvuus, toki osansa vaikuttaa lapsuus ja kuinka omassa perheessä on ihannoitu ryyppäämistä tai ollut muuta lapsen tarpeiden laiminlyöntiä. Mutta aikuinen kantaa itse vastuunsa oli lapsuus millainen vaan, niin julmalta kuin se kuulostaakin.
Vinkiksi kaikille ymmärtelijöille, näin juhlapyhinä ja muutenkin loma-aikoina kannattaa käydä turvakodeissa ymmärtelemässä, kun sinne pamahtelee perheitä oikein olan takaa turvaa hakemaan näiltä alkoholismin uhreilta. Esim joulu on oiva ajankohta ymmärtelyille.
Itsekkin työssäni olen kaikenlaisten elämänongelmaisten kanssa tekemisissä. Ja melkeinpä sanoisin että etenkin kun kyse on nuoresta ihmisestä jonka kanssa on lapsen tehnyt, ei alkoholismille ole ymmärrys se lääke. Kun pienen lapsen lapsuus menee katsellessa äidin ja isän syystä tai toisesta johtuvaa epäsopua ja turvattomutta on se mielestäni liian kallis hinta hymistellä ja ymmärtää "sairautta jolle mitään ei voi"... Muuten se pieni lapsi on 15-18 vuoden päästä ko. pienokainen on sosiaalitoimen syrjäytymistä ehkäisevien toimenpiteiden ja etsivien projektien kohteena..
Joskus teinivuosista unelmoitu "isona sitten ryyppään juhlapyhät aina" vaihe jää helposti "päälle" 19-25 vuotiaaksi. Tai sitten malli on saatu kotoa, jolloin sille on aika vähän tehtävissä.. Joskus niin toivoisin että nuoret tytöt ja miksei vanhemmatkin aikuiset tajuaisivat että vaikka äiti joutuu muuttamaan alkoholinkäyttöään lapsen myötä niin kaikki miehet eivät sitä itsestään selvästi tee. Aihe eli tarvittaessa ilman alkoholia olemaan pystyminen ja arvot muutenkin kannattaisi testata ja puhuakkin jo ennen kuin on liian myöhäistä. Ja jos tilanteessa on jo lapsi, eikä kovakaan puhe auta, eipä voi muuta kuin nostaa kytkintä. On turha valittaa virheestä (puolison valinta), jonka voi korjata. Niin, tai voihan sitä jäädäkin ja katkeroitua elämälleen. Valintoja on elämä täynnä.
"toivoa että teidän läheisenne/lapsenne eivät sitten sairastu tähän riippuvuuteen,koska teiltä ei ymmärrystä tulisi.Koska se ei katso esim minkälaisen lapsuuden on elänyt tai muutenkaan yhteiskuntaluokkaa."
Riippuvuuskaan parane toivomalla parempaa tuuria, se ei ole mikään tuurikysymys. Jos kärsii riippuvuudesta, on tehtävänä hakea siihen apua eikä levitellä avuttomana tumppujaan ja hakea sääliä ja ymmärrystä. Jos on itse läheisriippuvainen, eli suomeksi sanottuna alkoholistin tai muun riippuvuusongelmaisen hyyssääjä ja ongelmien peittelijä, on syytä hakeutua myös itse hoitoon. Ei ole tervettä käytöstä, että juopon puoliso vain hakee sääliä kuten aloittaja - vauvaa käyttämällä- , perhe- ja suhdedynamiikka on kieroutunutta ja on enemmänkin vallankäyttö- kuin kiintymyssuhde. Juopon puoliso pystyy hallitsemaan juoppoa tämän katumuksen hetkinä. Kukaan ei pakota katselemaan tolkutonta ryyppäämistä ja sitä kun toinen tuhoaa lasten elämän. Se on joskus ollut naisten ainoa mahdollisuus, kun ei mitään turvaa elämässä ole ollut kuin mies ja hänen tulonsa. Nyt ketään ei pakoteta vahingolliseen elämään. On sen selvän vanhemman velvollisuus viedä lapset turvaan tuollaiselta kohtalolta, eikä valitella omaa osaansa tekemättä mitään asian hyväksi. Ikävä vain, että alkoholistin kumppani on itse yleensä jäänyt kasvamatta aikuiseksi, eikä siten pysty ottamaan vastuuta omista lapsistaan tai näiden hyvinvoinnista vaan jää tuhoavaan suhteeseen kun ei kykene ajattelemaan muuta kuin itseään. Lapset ovat hyvässä lykyssä vain yksi kiristys- ja painostuskeino.
Alkoholistin ja riippuvuusongelmaisten lapsista kasvaa itsestään läheisriippuvaisia, koska he jäävät ilman lapsuutta. Moni pieni lapsi on joutunut vanhempiensa hoitajaksi vaikka asian pitäisi olla päin vastoin. Tällä tavoin tämä sukupolvien ketju riippuvuuksien kanssa jatkuu. Alkoholistien lapsista voi tulla peliriippuvaisia tai seksiriippuvaisia, näiden lapsista taas narkkareita, alkoholisteja tai fanaattisia kiihkouskovaisia tai rikollisia ja ketju jatkuu. Riippuvainen tarvitsee pakosta sen jonkin ulkoisen kepin johon nojata. Ennen ei tapahdu mitään, ennen kuin löytyy se tarpeeksi älykäs ketjun lenkki, joka ymmärtää tilanteen katkaisee tämän sukupolvien ketjun.
Ainoa mitä tarvitset tähän ongelmaasi - hyvä satujen sankari ja aloittaja - on iso potku perseelle. Lopeta säälin kerääminen, ja tee asialle jotain. Olet aikuinen ja lapsesi on sinusta riippuvainen.
joku ymmärtäjä mainitsi että ei tietenkään kenenkään kustannuksella,eli puhuttiin pelkästään tästä alkoholistista itsestään,ilmeisesti.Kyllä minä tukisin ja tekisin kaikkeni niin pitkälle kuin mahdollista oman alkoholsitilapseni eteen jos näin kävisi,mutta tiedän siskoni kautta, peliriippuvuudesta kärsivän nuoren kohdalta,että jossain vaiheessa tulee tilanne että joutuu nostamaan kädet pystyyn.Näissä riippuvuuksissa tarvitaan asianomaisen omaa tahtoa joka alkoholistilla lienee eniten hukassa.
Itse olen alkoholisti-isän kasvattama,ja käsittääkseni olen melko normaali käytökseltäni ja omien lapsieni kasvatuksen kohdalla,18v poika on yhden kerran 17v ottanut muutaman kaljan.
Eli asialla on aina yhtä monta puolta ja kantaa kuin kirjoittajaa täällä palstoilla,ei kannata vetää hernettä nenään jos ja kun kaikki ei olekkaan samaa mieltä:)
Mutta toivotaan kaikille maailman lapsille ja aikuisille hyvää elämää,niin hyvää elämää kuin se kulloinkin on mahdollista,me emme täällä pelasta valitettavasti ketään.
Kiitos vastauksestasi. Kerrot, että alkoholismi ei ole periytynyt omille lapsillesi. On vaikea sanoa tuohon mitään, kun en tunne omaa elämääsi. On kuitenkin tosiasia, ettei riippuvuus välttämättä periydy samanlaisena vaan se muuttuu toiseksi riippuvuudeksi, kuten mainitsin ja kuten sinunkin perheessäsi on käynyt. Perään mielipidekirjoituksellani yksinomaan ihmisten, ja nimenomaan vielä selväpäisten läheisten ja muiden vastuuntuntoa näissä asioissa. Aloittajan on lopetettava naurettava säälin kerääminen ja otettava heti vastuu itsestään ja lapsestaan! Kuka muka estää äitiä hakemasta apua tilanteeseensa? Tämä vastuuttomuus saa kyllä vetämään nenään kokonaisen hernesopan ja ja vielä letut päälle!
Kaikki alkoholistin tai muun riippuvuusongelmaisen lähipiirissä kärsivät ja oireilevat, kaikkein eniten juuri syyttömät lapset, jotka uusintavat nämä perhe- ja käyttäytymismallit alistumisineen ja juopotteluineen ilman apua seuraaville sukupolville jollakin tavalla. Läheisriippuvainen eli se säälinkerääjä-marttyri on riippuvainen riippuvuusongelmaisesta eikä jätä tätä helpolla, koska se palvelee hänen omia vinksahtaneita tarpeitaan. Miksi niin moni hakattu nainen jää väkivaltaiseen suhteeseen, jos ei itse siitä saa jotain? Jotainhan tällainen suhde palvelee! Riippuvaisen hyyssääjä ja hakkaamisen kohde olisi itse itsetuntemuksen ja terapian tarpeessa ehkä enempi kuin itse riippuvuusongelmainen. Ajatelkaapa vaikka erästä julkijuopottelevaa ex-mäkihyppääjä-makkaraperijätärpariskuntaa. Miksi tuo viinan ja väkivallan kyllästämä tilanne näyttää jatkuvan ikuisesti? Ainoa hyvä puoli on, ettei ole lapsia kärsimässä.
Aloittajalla on mielestäni jo tämä läheisriippuvuuden selkeät tunnusmerkit: valitetaan sivullisille omaa kauheaa tilannetta hakemalla huomiota ja sääliä, korostetaan omaa marttyyriutta ja omaa kärsimystä, mutta ei tehdä mitään lapsen turvallisuuden ja normaalin lapsuuden eteen. Lapsellahan saa aina sääliä kuten myös perheväkivallan uhriksi heittäytymällä. Viimeistään lapsen saaminen on se hetki, kun on suorastaan pakko kasvaa aikuiseksi ja ottaa vastuu!
Mielestäni on kaikkein tärkein pointti, että lapset viedään turvalliseen ympäristöön, jossa he saavat kasvaa tunne-elämältään tasapainoisiksi ja tuntea normaaleja tunteita, ettei heidän tarvisi jäädyttää tunteita sisälleen, josta tunteet sulavat aikuisiässä ja aiheuttavat psykosomaattisia oireita ja uusintavat riippuvuusketjua. Kauheinta on, kuten joku mainitsikin, että lapset alkoholiperheissä jotenkin sopeutetaan siihen, että on normaalia että vanhemmat tai toinen heistä juo, siitä tulee elämän keskeisin asia, joka määrittelee kaiken muun toiminnan rajat. Pelko, turvattomuus, aikuisen puute ja tukahdutettu hätä, tuska ja viha on alkoholistiperheen lapsen osa.
Ainoa oikea tapa hoitaa läheisen alkoholismia tai muuta riippuvuutta on nostaa ne "kädet pystyyn" heti paikalla, ja ottaa pesäero tällaiseen ihmiseen, ettei hän vammauta läheisiään ja kuluta heidänkin resurssejaan loppuun. Riippuvainen on kuin voimat ja elämän imevä syöpä, musta aukko tai kasvain terveiden ihmisten lähellä. Tai kuten kääpä terveen puun rungossa. Se on leikattava heti pois, ennen kuin se imee kaiken voiman terveestäkin aineksesta.
Äitiä ja hänen voimiaan tarvitaan lasten selviytymiseen, eikä juopon miehen hyyssäämiseen ja jälkien peittelemiseen! Tämä aloittajan pitää tehdä selväksi itselleen! Jos ei isästä ole turvaksi lapsille, täytyy äidin unohtaa itsensä ja omat tarpeet joksikin aikaa ja se mitä muut sanovat ja olla se turva! Kukaan muu kuin asianosainen itse tosiaankaan ei voi tehdä asialle mitään - ketään ei raittiiksi pakoteta eikä hyyssätä. Ainoa oikea tapa saada alkoholisti tai narkkari parantumaan on jättää hänet vastaamaan itse itsestään. Ei kannata vastata hänen syyllistämis- ja muihin tunnekoukkuansoihin. Juopon ja riippuvaisen mielestähän syy juomiseen ja ongelmiin on aina muissa kuin itsessä, yleensä siitä syytetään läheisiä ja olosuhteita.
Riippuvainen voi kasvaa vastuuseen, lopettaa olosuhteiden ja muiden ihmisten syyttelyn tai sitten ei. Se on todella oma valinta, kuten joku ketjussa jo mainitsikin. Olen tutkinut riippuvuuksista kärsineiden elämänkokemuksia ja haastatellut heitä. Joka ainoa kuiville selvinnyt on kertonut, että ei heitä mikään ulkopuolinen hyyssääminen, vieroitus tai apu auttanut, vaan he itse ovat nousseet katuojasta yhteiskuntakelpoisiksi kansalaisiksi ja itse tehneet valinnan elämän puolesta usein vasta kun kuolema oli toinen vaihtoehto. Siitä sitä lähdetään hakeutumaan terapiaan, vasta kun apua itse halutaan ottaa vastaan. Terapiaan haketuminen on merkki siitä, että halutaan itse tehdä asioille jotain. Vertaistuki on se, joka auttaa pitäytymään raittiina sen jälkeen, kun aivot ovat jo pilalla kemiallisista aineista tai vääristä käyttäytymismalleista. Riippuvuusjäljet aivoissa ovat niin vahvat, että mm. yksikin ryyppy aiheuttaa alkkiksen tai narkkarin siirtymään lisäpäihteisiin kun normikäyttäjälle yksi kalja ei tee sitä eikä tätä.
Ihanan selkeää tekstiä! Tekisi mieli kopioida ja lukea uudelleen kun joskus palaan töihin äippälomalta!! Taidanpa tehdä niin. Itse olen mielenterveysongelmaisesta perheestä, ja aika paljonhan siinä on samoja asioita ja oireita, ei vaan ole sitä viinaa ketä syyttää kun tyypit on muuten jo syntyjään valmiiks sekasin.
Komppaan ihan täysillä!
Se,että riippuvuus ymmärretään sairaudeksi, ei tarkoita käsien levittelyä ja riippuvuuden jatkamista, vaan vastuunkantoa omasta sairaudesta. Samalla tavallahan sitä ihmisen oletetaan hoitavan somaattisia pitkäaikaissairauksiaankin, ei heittäyvän toisten hyysättäväksi kun minulla nyt on tämä reuma tai krooninen selkävaiva --> ymmärtäkää kaikki mielenoikkuni.
Se, että aloittaja hakee sympatiaa yksinäisellä juhannuksellaan on ymmärrettävää, muttei pitemmän päälle ollenkaan toimiva tyyli. Moni on jäänyt runsaasti juovan (tai muun addiktin) rinnalle sen myötätunnon voimalla, mitä lähipiiri tarjoilee. Voi tuntea olevansa hyvä ja kunnollinen, kun rinnalla on huono luuseri. Säälitellään ja pahoitellaan, tuetaan jättämään "se retku". Voimainsa tunnossa puoliso näin joskus uhoaakin, mutta siihen se useimmiten jää. Miksi? Siksi että kuvio palvelee häntäkin jollain tavalla. Se voi olla lapsuuden kodista tuttu ja turvattomuudesta huolimatta siksi tuttuudessaan turvallinen tai renttupuoliso kiillottaa omaa sädekehää, saa sitä myötätuntoa ja ymmärrystä. Tai voi laittaa oman onnettomuutensa jonkun toisen syyksi, sen sijaan että ottaisi rohkeasti askeleen johon uuteen - ja samalla itse vastuun onnellisuudestaan tai onnettomuudestaan. Tai kuvitellaan että runsaasti juovan ihmisen kanssa elettävä vuoristorata on sitä todellista, intohimoista rakkautta...kun riidellään ja rakastetaan.
Se joka tästä laskun maksaa, on lapsi/lapset. Vaikka varsinainen väkivalta ja pelottavat riidat puuttuisivatkin, pinnan kiristymiset, pettyneet huokailut ja rivien välistä luettavat asenteet alkavat kyllä elää omaa elämäänsä perheen ilmapiirissä.