Soitin eilen Kapille

Toivottaneeksi hänelle hyvää Jussinpäiv'ää, Kapi valmistautui taas lähtemään kauniin naisystävättärensä kanssa ulkomaan reisulle, noin tekee mies jolla varallisutta piisaa. Voisiko vaikka tämä herra "Kapitulanttimies" vastata mitä pirua sinä jatkuvasti hoet aliupseerista. Mies joka on kuvin ja jopa todistuksin näyttänyt olevansa Upseeri viimeisenpäälle.

Puuttuuko Kapilta se Ylioppilaslakki, Miten sanoikaan ERno Paasilinna näistä itseoppineista, he ovat itseoppineita muut ovat opetettuja.
12204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kapi on kova poika tapaamaan naisia. Se tapa säilyy läpi elämän.

Asiasta toiseen. Kohta Matti Tanelikin voi laulaa: "Mä kuulun liittoon, mä kuulun liittoon...". Toivottavasti Perheyritysten liiton hallituksen puheenjohtajan Anne Bernerin ei hetikohta taas tarvitse todeta Matti Tanelista: "Hän ei ollut oikea henkilö tehtävään".

Äänestä
  • Ensimäinen lauseessi koski avausrani, toinen kannanottosi myöskin oli kiintoisa, koskihan se maamme kaikkien aikojem saamatonta ja tupeksivaa Ministeriä, ja vieläpä Pääministeriä. Miten helvetissä näin voi päästä käymään täällä Suomessa, jossa demokratiaa on opeteltu jo sata vuotta, siinäpä kysymystä Kepulireppanoille.

    Äänestä

kuvansa kanssa täyttävänsä 1.7. 75 vuotta ja olevansa matkoilla. Niin ne eräät, joilla on rahaa ja kielitaitoa, naisen kanssa tietenkin lähtee reissuun mies, jolla on nainen. Montakohan reissua vuodessa kapi tekeekään. Vilhakka ukko. Enkkua yor bettrad puhuva controlsonni viettää jussia murjussaan kuvitteellisen vaimonsa kanssa ho hoh hooooo... nostakaa...

Äänestä
  • Mustalaismannen näköisen kuvansa kehtasi tuo eunukki ja punikkiluuseri laittaa lehteen. Hoh, hoh, hooooooo, tuota munatonta "sulhasta".

    Äänestä

  • sinne ontuuraasiin kattomaan jalkapallia?

    Äänestä

En ole kertaakaan sanonut aliupseeriksi. Kyllä minä kuitenkin sotaväen eri tehtävät tiedän, tarkasti.

Äänestä

Kun puhelitte..no ette eihän Kempeleen kääkällä eikä vaippa-aliupseerilla seiso muu kuin järki...;)

Äänestä

Jompen peppua oikein fyysisesti.Täytyy pestä tekarit kunnolla ennen sessiota.
Minua ei haittaa vaikka Jomppe on aliupseeri evp, Jompen peppu on aina yhtä maukas kuitenkin.
Nän on näreet, herra paratkoon???

Äänestä
  • ihan todellakin HOMOSEKSUAALEJA, ei tuota teidän käyttäytymistänne, voi muuten käsittää, te haluatte jatkuvasti puhua, homoista ja anustapeista. Sitä vaan ei tällainen heteromies, muuten jaksa käsittää. Tai saatteko te jonkinlaisen itsetyydytyksen seksuaalisiin tarpeisiinne kun jatkuvasti hoette tuota samaa mantraanne.

    Luuletteko te piruparat, että jollakin on hauskaa, kun te tuotte noita fantasioitanne palstalle. Ja mitä vielä Kapiin tulee, niin harvat miehet vielä 75-sina, pystyvät "kaatamaan", noinkin uhkean ja verevän naisimmeisen. Kun tuontason nainen pääsee vauhtiin, niin ei siinä tule silloin homostelut mieleen, kyllä näin on näreet.

    Siis lopettakaa hyvät miehet nuo homostelufantasianne, tällä palstalla, tuokaa niitä esille kun tapaatte niitå "Poikaystäviänne", missä sitten lienettekin.?????????????????

    Äänestä

  • Uusi-uusi-Ukki kirjoitti:

    ihan todellakin HOMOSEKSUAALEJA, ei tuota teidän käyttäytymistänne, voi muuten käsittää, te haluatte jatkuvasti puhua, homoista ja anustapeista. Sitä vaan ei tällainen heteromies, muuten jaksa käsittää. Tai saatteko te jonkinlaisen itsetyydytyksen seksuaalisiin tarpeisiinne kun jatkuvasti hoette tuota samaa mantraanne.

    Täältä onnittelut kapille! Hieno kynämies täyttää vuosia. Luen usein hänen kirjoituksiaan. Hänellä täytyy olla lehmänhermot, koska ei suutu noista järjenvastaisista mollauksista, mitä hänelle satelee. Hyvää matkaa myös sinne Madeiralle!

    Äänestä

  • lukija.............. kirjoitti:

    Täältä onnittelut kapille! Hieno kynämies täyttää vuosia. Luen usein hänen kirjoituksiaan. Hänellä täytyy olla lehmänhermot, koska ei suutu noista järjenvastaisista mollauksista, mitä hänelle satelee. Hyvää matkaa myös sinne Madeiralle!

    Pussihousunviikkaajasta, tuosta kielitaidottomasta tollosta ei ole kuin seuramatkalle, missä kepistä (ei hepistä) talutetaan "nähtävyyksiä" katsomaan. Kapille omiaan on tuo vanha kuiva nahka mitä kehuu muka naiskentelevansa. (Epäilen ruunaa).

    Äänestä

  • Uusi-uusi-Ukki kirjoitti:

    ihan todellakin HOMOSEKSUAALEJA, ei tuota teidän käyttäytymistänne, voi muuten käsittää, te haluatte jatkuvasti puhua, homoista ja anustapeista. Sitä vaan ei tällainen heteromies, muuten jaksa käsittää. Tai saatteko te jonkinlaisen itsetyydytyksen seksuaalisiin tarpeisiinne kun jatkuvasti hoette tuota samaa mantraanne.

    Luuletteko te piruparat, että jollakin on hauskaa, kun te tuotte noita fantasioitanne palstalle. Ja mitä vielä Kapiin tulee, niin harvat miehet vielä 75-sina, pystyvät "kaatamaan", noinkin uhkean ja verevän naisimmeisen. Kun tuontason nainen pääsee vauhtiin, niin ei siinä tule silloin homostelut mieleen, kyllä näin on näreet.

    Siis lopettakaa hyvät miehet nuo homostelufantasianne, tällä palstalla, tuokaa niitä esille kun tapaatte niitå "Poikaystäviänne", missä sitten lienettekin.?????????????????

    Kempeleen ruuna, ei teistä punikki tolloista ole naisen kaatoon, ei nyt eikä aiemmin.
    Kyllä telle on yllin ja kyllin kun könyätte toistenne selässä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Uusi-uusi- Ukki kirjoitti:

Toivottaneeksi hänelle hyvää Jussinpäiv'ää, Kapi valmistautui taas lähtemään kauniin naisystävättärensä kanssa ulkomaan reisulle, noin tekee mies jolla varallisutta piisaa. Voisiko vaikka tämä herra "Kapitulanttimies" vastata mitä pirua sinä jatkuvasti hoet aliupseerista. Mies joka on kuvin ja jopa todistuksin näyttänyt olevansa Upseeri viimeisenpäälle.

Puuttuuko Kapilta se Ylioppilaslakki, Miten sanoikaan ERno Paasilinna näistä itseoppineista, he ovat itseoppineita muut ovat opetettuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu