Tarvitseeko aikuiselle (peruskoulutuksen ja käsimerkit oppineelle) koiralle esim. luokse tultaessa sanoa käskysana ja samalla näyttää käsimerkkiä vai voiko käyttää pelkkää käsimerkkiä? Jos voi niin missä vaiheessa kannattaa kokeilla vain käsimerkin näyttämistä hieman vanhemmalle pennulle, sittenkö kun pentu osaa kaikki peruskäskyt?
Vielä viimeiseksi; oppiiko pennut yleensä suhteellisen helposti käsimerkit ja mitä tehdä jos kävisi niin että pentu ei ymmärtäisi käsimerkkien ideaa?
Käsimerkit
6
602
Vastaukset
- 4-vee
koirallani sekä käsimerkkejä että käskysanaa. Meillä tuskin toimisi kumpikaan ilman toista. On senverran itsepäinen. Käsimerkki käsky oikea_äänensävy(skaalassa maanittelusta kersantin karjaisuun saakka)=varmimmin toivottu tulos.
Meillä on kodinvaihtaja joten kokemusta kuinka nuorelle käsimerkkejä voi alkaa opettaa, ei ole, mutta ainakin vuoden vanhalle voi hyvin vielä opettaa. Ja nopeasti oppi, ainakin tuo meidän.- !!!!!!!!!!!!
Itse opetan ensin liikkeen, siihen yhdistän ensimmäisenä sanallisen käskyn, sitten kun se sujuu hienosti, niin pillin (sanallisen käskyn kautta), ja kaikki aloitan jo ihan pennulle. Pääasia on se, että koira osaa ensin sen tempun, mitä siltä odotetaan, todella varmasti, ennen sitä ei kannata alkaa sekoittamaan millään.
Ihmettelen, miksi ei alokastokossa sallita kuin sanalliset käskyt. Itse olen sen verran monta kertaa ollut "äänetön" , että nimenomaan sanallisiin käskyihin en luota, vaan kaikkein tärkeimmät toimivat myöskin pillillä. Ja käsimerkein ne asiat, joihin oikein hyvin soveltuvat. Noh, eipähän sitten lähdetä tokoilemaan. Oman kokemuksen mukaan myöskin käsimerkit ja ei-sanalliset käskyt lisäävät koiralla kontaktinpitoa ihmiseen. Se kun ei voi juosta hölkötellä sadan metrrin päähän, ja luottaa siihen karjaisuun. Itse en muuten myöskään korota ääntäni, jos koira ei kuuntele. Tehokkaampaa on melkein normi arjessa se, että hiljentää ääntä. Toki, jos on pakko saada nopea reaktio, niin silloin kyllä ärähdän. Mutta mitä useammin ja enemmän koiralle ääntään korottaa, sitä useammin sitä joutuu myöskin tekemään jatkossa. Koira ikään kuin tottuu siihen :)
Olen monissa asioissa aika erilailla toimiva, kuin moni muu. Hullu kai, mutta pääasia, että homma toimii. Arvostan hiljaisuutta, enkä halua esimerkiksi metsässä korottaa ääntäni, edes oikeastaan puhua. Olisi monta kokemusta vähemmän, jos kulkisimme siellä metelöiden, säikyttäen kaikki luonnonotukset kauas :)
- Mikä rotu?
Siellä alo-luokassa on sallittu vain sanat, käsimerkit laskevat pisteitä, voivat jopa hylätä suorituksen.
Se miten nopeasti pentusi oppii, riippuu siitä miten hyvin sinä osaat opettaa. Jos opetat oikeilla metodeilla (koiran luonteen mukaan valitaan koulutustapa), selkeästi, positiivisesti palkaten, riittävällä ajalla eli et hätiköi, johdonmukaisesti, niin koira oppii aina.
Jos opetat väärillä tavoilla, etenet liian nopeasti (läpi koiran elämän on jo opittuja kerrattava), ajoitat palkkauksen väärin tai palkkaat väärällä tavalla (esim tarkkuutta vaativassa suorituksessa palkkaat ahnetta koiraa sen suurimmalla herkulla ---> suorituksesta katoaa puhtaus, koska koiralla niin kiire palkan kimppuun), opetat epäselvästi, jne, niin tulosta ei tule.
Koulutuksen ajoitus on valtavan tärkeätä. Koira ei ole, eikä sen tarvitse olla, harjoitteluvireessä aina silloin, kun omistajalle sopii treenata. Eli lue koiraasi ja treenaa etenkin alussa vain silloin, kun koirallasi on into ja halua päällä. Lopeta ajoissa, väsyneenä ja pitkiä toistoja ei kukaan jaksa.- tokon säännöt?
Tuohan on typerintä minkä kuvitella saattaa. Siis ymmärrän kyllä, että kaksoiskäskytys on kiellettyä, mutta jos ei saa valita itse haluaako mitä tapaa käyttää millekin koiralle ainoanan tapana niin johan on kummaa. Kai poikkeus tehdään esim kuuron kohdalla kuitenkin? No tokoilussa on kyllä muutakin kyseenalaista, mutta jos on tosiaan vain sanalliset käskyt sallittu, niin metsään mennään. Koska kaikkein tehokkain on kuitenkin elekieli. Ja koulutuskentällä olen usein nähnyt, että se sanallinen käsky on aika tyhjänpäiväinen, vaan valtaosa koirista toimii tottumuksen avulla, jota taas tulisi välttää kuin ruttoa. Koulutuksen tavoitehan on, että myöskin niissä odottamattomissa tilanteissa se tulee hallita. Joku äännähdys on hyvä opettaa koiralle, jolla sen huomion saa kiinnitettyä. Sen jälkeen on ihan sama, millä keinoin itse käsky tulee, kunhan koira vaan ymmärtää, että sinulla on asiaa. Ja itseasiassa vapaana oleva koirakin, ainakin meillä tarkkailee koko ajan omistajaa, ilmeisesti se kuuntelee askelia, aistii töminää tms. Näennäisen omissa touhuissaan oleva koira kuitenkin seuraa jatkuvasti, että onkohan sillä omistajalla jotain asiaa. Mitä enemmän sanallisia käskyjä tulee, niin sitä vähemmän niillä tuntuu ainakin meillä olevan merkitystä. Meillä on esim sivulle ja seuraa käsky pelkkä yksinkertainen reiden taputus. luoksetulo on taluttimen lukon kilautus. Odota ja paikalla on käsi edessä. Suuntia ohjaillaan käsillä, myöskin eteenmeno. Toki tuntevat myöskin noita sanallisia käskyjä, mutta niitä käytetään paljon vähemmän. Joskus käytetään kuitenkin koirien erotuksen vuoksi nimiä käskyn edessä, siitä tietävät, kenen koirista pitää ko. ohjetta noudattaa. Jos ei nimeä tule, niin silloin sen koskee ihan jokaista.
tokon säännöt? kirjoitti:
Tuohan on typerintä minkä kuvitella saattaa. Siis ymmärrän kyllä, että kaksoiskäskytys on kiellettyä, mutta jos ei saa valita itse haluaako mitä tapaa käyttää millekin koiralle ainoanan tapana niin johan on kummaa. Kai poikkeus tehdään esim kuuron kohdalla kuitenkin? No tokoilussa on kyllä muutakin kyseenalaista, mutta jos on tosiaan vain sanalliset käskyt sallittu, niin metsään mennään. Koska kaikkein tehokkain on kuitenkin elekieli. Ja koulutuskentällä olen usein nähnyt, että se sanallinen käsky on aika tyhjänpäiväinen, vaan valtaosa koirista toimii tottumuksen avulla, jota taas tulisi välttää kuin ruttoa. Koulutuksen tavoitehan on, että myöskin niissä odottamattomissa tilanteissa se tulee hallita. Joku äännähdys on hyvä opettaa koiralle, jolla sen huomion saa kiinnitettyä. Sen jälkeen on ihan sama, millä keinoin itse käsky tulee, kunhan koira vaan ymmärtää, että sinulla on asiaa. Ja itseasiassa vapaana oleva koirakin, ainakin meillä tarkkailee koko ajan omistajaa, ilmeisesti se kuuntelee askelia, aistii töminää tms. Näennäisen omissa touhuissaan oleva koira kuitenkin seuraa jatkuvasti, että onkohan sillä omistajalla jotain asiaa. Mitä enemmän sanallisia käskyjä tulee, niin sitä vähemmän niillä tuntuu ainakin meillä olevan merkitystä. Meillä on esim sivulle ja seuraa käsky pelkkä yksinkertainen reiden taputus. luoksetulo on taluttimen lukon kilautus. Odota ja paikalla on käsi edessä. Suuntia ohjaillaan käsillä, myöskin eteenmeno. Toki tuntevat myöskin noita sanallisia käskyjä, mutta niitä käytetään paljon vähemmän. Joskus käytetään kuitenkin koirien erotuksen vuoksi nimiä käskyn edessä, siitä tietävät, kenen koirista pitää ko. ohjetta noudattaa. Jos ei nimeä tule, niin silloin sen koskee ihan jokaista.
On näin.Ja melkoista soppaa olisikin,jos ei olisi.Olisi pikkaisen hankala tietää,mitä merkkiä kukin käyttää ja tulisi taatusti sanomisia,annoinko merkin vai enkö antanut.Näytinkö pikkusormea vai enkö näyttänyt...
Mikä menisi kaksoiskäskyksi,mikä ei,eli eleet pitäisi säännöttää ja vielä jokaisen eleet o_O
Ja erityisluvan saa,kuten kuuroudesta.
Muuten minusta on makuasia ja jokaisen oma asia,miten moppensa kanssa toimii.
Minä kannatan ääntä,vaikka tuleehan sitä huijottua aina silloin tällöinkin :D
Tehokkuudessa on kyse lähinnä siitä,miten hyvin asia on opetettu,ei niinkään mitä käyttää.
"Koulutuksen tavoite...." Ja sillä tuskin on merkitystä,miten se hallinta tehdään.Joten kiinnostaa miten käsimerkit sitä enemmän tekisi ?
No minulla ei ole vielä ollut yhtään ääneen turtunutta koiraa,enkä ole tavannutkaan.Toimii ne sitten tottumuksesta tai miksi vaan,niin en oikein nyt bonjaa,miten ääni saa tottelemaan tottumuksesta ja käsimerkit taa ei....
Ja sitten siitä vapaana olevasta.Koiria on erilaisia,rotuja hyvinkin erilaisia.Joten niiden toimintatavat,johtuen jalostuksesta käyttöön liittyen alkuperästä,voi myös olla erilaisia hieman.Sen huomaa parhaiten,kun on hyvin erilaisien kanssa toiminut.
Ihmisen kanssa toimimiseen kiinteästi pitää kiinteämmin myös kontaktia.Ja itsenäiseen työskentelyyn alunperin tehdyt yleensä taas vähemmän,siis itsestään.Tietyntyyppiset kiinnittää huomiota enemmän ympäristöönsä,ja toisinpäin.
Jos koira on vaikka jokusia kymmeniä metrejä kauempana,niin itse katson tehokkaimmaksi nimenomaan kunnolla opetetut käskyt.Jos vaikka kuvittelen nuorta,koulutuksessa vielä vajaata koiraa,niin en ihan hevin ymmärrä,millä pysäyttää sen,jos se näkee vaikka pupun...Eipä hevin taida vilkaista siinä tilanteessa omistajaan käsimerkkiä saadakseen...
Mutta kukin tavallaan.Vaikka silmiä pyörittämällä.Pääasia että toimii :)
- ...
Koirat ymmärtävät ihmisen kehonkieltä paljon paremmin kuin puhetta. Koira tarkkailee ihmistään koko ajan, joten käsimerkit ovat erittäin luonteva tyyli opettaa koiraa, vaikka ihan pennusta saakka ja pelkästään käsimerkeille.
Ongelma on vain tuo luoksetulo. Siinä en näe mitään syytä opettaa käsimerkkiä, koska luoksepyytämisen tilanteet ovat yleensä sellaisia, että koira ei katso sinuun.. eli tarvitset koiran luoksesi esimerkiksi kun se on lähdössä jahtaamaan jotain tai menee innoissaan vastaanottamaan vierasta. Silloin ei auta äänetön käsimerkki koiran selän takana, koira ei sitä näe, ei voi totella.
"oppiiko pennut yleensä suhteellisen helposti käsimerkit "
Oppii
"mitä tehdä jos kävisi niin että pentu ei ymmärtäisi käsimerkkien ideaa? "
Panostaisit silloin koiran motivoinnin ideaan. Eli pakitat harjoittelussa taas sille tasolle, että koira oivaltaa, että käskyt/kehoitukset/vaatimuksesi jne. ovat kannattavia suoritettavia, sillä se oivaltaa sinun kehoituksesi olevan sille mahdollisuus saada palkkio. Eli näytä palkkio mikä on tulossa ja odota koiran tekevän jotain sen eteen, jotta ymmärtää, että kanssasi työskentelystä tulee palkkiota kun suorittaa juttuja. Ja kun se on mielessä, vasta aloitatte uudelleen kokeilemaan käskyjen kanssa. Koiran pitää siis kuulla tai nähdä antamasi käsky. Koiran pitää osata suorittaa käskyn edellyttämä liike. Ja viimeisempänä ja erittäin tärkeänä koiralla pitää olla motivaatio miksi se tekisi sen mitä osaa ja on juuri ymmärtänyt sinun sen haluavan tehdä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591184Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11860Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75795- 53634
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83613Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45552Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33537Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501