Se mikä nuoria ja vanhempiakin todellisuudessa syrjäyttää on toimeentulolla kiristäminen ja yöllistäminen niin, ettei asianomaista itseään kuunnella. Mielenterveys on asia joka ei kuulu työvoimatoimistojen henkilökunnan toimivallan alle. Tilanne on se, että kun niitä työpaikkoja ei ole ja siitä syytetään työnhakijoita, ollaan aiheuttamassa mielenterveydellisä ongelmia. Tämänkin ao. lehden toimittajat tietävät aivan hyvin että työvoimatoimiston asiakkaita kiristetään toimeentulon menetyksellä osallistumaan toimintaan joka ei ole sen kummemin ammatillista koulutusta kuin työtäkään. Ei ihme jos voidaan huonosti.
http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/Mielipiteet/kuntoutuksen_ja_tuetun_työn_puute_vie_nuoria_eläkkeelle_6310844.html
Tottakai on niin, että jos kenen tahansa elämänhallintaa murretaan ja ryhdytään sanelemaan ulkoa miten tulee käyttäytyä, ei asianomainen voi muuta kuin kokea tulleensa nöyryytetyksi. Mielenterveys on niin henkilökohtainen asia, että työ patenttilääkkeenä ei toimi. Eikä varmasti toimi silloin kun sitä tarjoaa pakolla joku tuntematon työvoimatoimistossa. Mielenterveys ei ole edes asiana sellainen, että se kertoisi henkilöstä ja suhteestä työhön yhtään mitään. Jollekin auttaa jokin työ, toinen kokee saman ahdistavana. Missään nimessä ketään ei saa leimata työvoimatoimiston rekistereissä mielenterveydelliseksi kuntoutujaksi. Hän ei pääse leimastaan koskaan irti. Myös työ aiheuttaa mielen ongelmia.
Työ on työtä. Kaikilla on ongelmia työstä ja muistakin asioista. Syrjäytyminen on henkilökohtainen tunne, ei toisten määriteltävissä, ei vaikka työ olisikin yleisesti tärkeätä, kehittävää ja suojaavaa ja työttömyys altistaisi yksinäisyydelle.
Mielenterveydellisten ongelmien hoito ja ennalta ehkäiseminen lähtee perusturvasta eli asunnosta ja toimeentulosta. Käytännössä siis toimeentulotuesta ja asumistuesta. Vasta kun tämä perusturvallisuudentunne on olemassa, voidaan kysyä muun avun perään. Pakolla ja idealistisesti ei ketään auteta. Kukaan ei pakolla opiskele ammattitaitoiseksi, eikä kukaan työnantaja todella halua työntekijää joka ei itse ole juuri siitä työstä kiinnotunut. Ei vain toimi niin. Eikä pidäkään. Normaali tapa on kertoa, auttaa ja pyytää työnhakijaa.
SE mikä suomalisia sairastuttaa on epärehellisyys. Työstä valehdellaan. Ihmisistä puhutaan yleistäen, nuoret oavt sitä ja tätä. Kuitenkin jokainen osaa ajatella aivan varmasti ihan itse, iästä riippumatta. Jokainen tietää itse milloin on "syrjäytynyt" ja mikä asia aiheuttaa ahdistusta. Ammatti on todella niin henkilökohtainen asia kuin vain voi olla. Olemme itse ammattimme. Työvoimatoimisto ei voi tehdä muuta kuin välittää tietoa asiakkaalle. Jos jotakin erityispalvelua on tarjottavana, lähtee sen hyödyntäminen asikkaan omasta ja aidosta halusta. Silloin voidaan puhua kuntouttavasta työtoiminnasta. Jos asiakas kokee että se ei sitä ole, ei häntä voi siihen pakottaa. Mitä kuntouttamista se oliiskaan.
Työllisyys- ja sosiaalitoimen lait ovat nykyään velvoittavia. Käytännössä se tarkoittaa hyvin usein sitä, että asiakkaan toimeentuloa alennetaan jos hän ei ota vastaan tarjottua paikkaa, Valitetavsti tämä paikka ei ole sen kummemmin työtä kuin ammatillista koulutustakaan. Tämä työllisyystoimi saattaa olla vain sitä että hänet pakotetaan "pajaan" joka päivä tekemään ei yhtään mitään. Hän saattaa olla "työpaikassa" jossa ei ole sen kummemmin työnjohtoa, työtä, tuotteita, koneita tai työvälineitä. Tai kyseessä on ns. koulutus joka on sitä idealismia mikä liittyy työllistymiseen. Tätä saatetaan tarjota aikuselle joka on jo läpeensä kylläsynyt vuosien aikana muiden totuuksiin.
Jos oikeasti halutaan työllistää ja auttaa, ei asia ole sen kummempi kuin ihmisten kunnoittaminen, töihin pyytäminen ja korkeatasoisen konkreettisen koulutksen järjestäminen. Kaikki tämä vain kun työ on aidosti tarpeellista. Muita auttaa se, että on riittävä perustoimeentulo ja työttömyys hyväksytään. Nykyinen yhteiskunta tarvitsisi jonkinlaisen terapiaministerin joka osaisi sanoin kuvata yhteiskuntaa niin että me osaisimme jäsentää oman elämämme sen puitteissa. Nykyisin hoetaan vanhaa totuutta työstä, mutta se ei toimi tässä ajassa ja ympäristössä. Työllisyys on valehtelua ja SE juuri auiheuttaa näitä ongelmia. Ja tekee sen meille kaikille.
http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/Mielipiteet/kuntoutuksen_ja_tuetun_työn_puute_vie_nuoria_eläkkeelle_6310844.html
Tottakai on niin, että jos kenen tahansa elämänhallintaa murretaan ja ryhdytään sanelemaan ulkoa miten tulee käyttäytyä, ei asianomainen voi muuta kuin kokea tulleensa nöyryytetyksi. Mielenterveys on niin henkilökohtainen asia, että työ patenttilääkkeenä ei toimi. Eikä varmasti toimi silloin kun sitä tarjoaa pakolla joku tuntematon työvoimatoimistossa. Mielenterveys ei ole edes asiana sellainen, että se kertoisi henkilöstä ja suhteestä työhön yhtään mitään. Jollekin auttaa jokin työ, toinen kokee saman ahdistavana. Missään nimessä ketään ei saa leimata työvoimatoimiston rekistereissä mielenterveydelliseksi kuntoutujaksi. Hän ei pääse leimastaan koskaan irti. Myös työ aiheuttaa mielen ongelmia.
Työ on työtä. Kaikilla on ongelmia työstä ja muistakin asioista. Syrjäytyminen on henkilökohtainen tunne, ei toisten määriteltävissä, ei vaikka työ olisikin yleisesti tärkeätä, kehittävää ja suojaavaa ja työttömyys altistaisi yksinäisyydelle.
Mielenterveydellisten ongelmien hoito ja ennalta ehkäiseminen lähtee perusturvasta eli asunnosta ja toimeentulosta. Käytännössä siis toimeentulotuesta ja asumistuesta. Vasta kun tämä perusturvallisuudentunne on olemassa, voidaan kysyä muun avun perään. Pakolla ja idealistisesti ei ketään auteta. Kukaan ei pakolla opiskele ammattitaitoiseksi, eikä kukaan työnantaja todella halua työntekijää joka ei itse ole juuri siitä työstä kiinnotunut. Ei vain toimi niin. Eikä pidäkään. Normaali tapa on kertoa, auttaa ja pyytää työnhakijaa.
SE mikä suomalisia sairastuttaa on epärehellisyys. Työstä valehdellaan. Ihmisistä puhutaan yleistäen, nuoret oavt sitä ja tätä. Kuitenkin jokainen osaa ajatella aivan varmasti ihan itse, iästä riippumatta. Jokainen tietää itse milloin on "syrjäytynyt" ja mikä asia aiheuttaa ahdistusta. Ammatti on todella niin henkilökohtainen asia kuin vain voi olla. Olemme itse ammattimme. Työvoimatoimisto ei voi tehdä muuta kuin välittää tietoa asiakkaalle. Jos jotakin erityispalvelua on tarjottavana, lähtee sen hyödyntäminen asikkaan omasta ja aidosta halusta. Silloin voidaan puhua kuntouttavasta työtoiminnasta. Jos asiakas kokee että se ei sitä ole, ei häntä voi siihen pakottaa. Mitä kuntouttamista se oliiskaan.
Työllisyys- ja sosiaalitoimen lait ovat nykyään velvoittavia. Käytännössä se tarkoittaa hyvin usein sitä, että asiakkaan toimeentuloa alennetaan jos hän ei ota vastaan tarjottua paikkaa, Valitetavsti tämä paikka ei ole sen kummemmin työtä kuin ammatillista koulutustakaan. Tämä työllisyystoimi saattaa olla vain sitä että hänet pakotetaan "pajaan" joka päivä tekemään ei yhtään mitään. Hän saattaa olla "työpaikassa" jossa ei ole sen kummemmin työnjohtoa, työtä, tuotteita, koneita tai työvälineitä. Tai kyseessä on ns. koulutus joka on sitä idealismia mikä liittyy työllistymiseen. Tätä saatetaan tarjota aikuselle joka on jo läpeensä kylläsynyt vuosien aikana muiden totuuksiin.
Jos oikeasti halutaan työllistää ja auttaa, ei asia ole sen kummempi kuin ihmisten kunnoittaminen, töihin pyytäminen ja korkeatasoisen konkreettisen koulutksen järjestäminen. Kaikki tämä vain kun työ on aidosti tarpeellista. Muita auttaa se, että on riittävä perustoimeentulo ja työttömyys hyväksytään. Nykyinen yhteiskunta tarvitsisi jonkinlaisen terapiaministerin joka osaisi sanoin kuvata yhteiskuntaa niin että me osaisimme jäsentää oman elämämme sen puitteissa. Nykyisin hoetaan vanhaa totuutta työstä, mutta se ei toimi tässä ajassa ja ympäristössä. Työllisyys on valehtelua ja SE juuri auiheuttaa näitä ongelmia. Ja tekee sen meille kaikille.
Vastaukset 1
Vanhimmat
itsellesi, jos olet työtön, etkä pääse kertakaikkiaan töihin: vuokraa siirtolapuutarhapalsta ja kasvata kesän aikana omat vihanneksesi. Poimi marjoja ja käy sienikurssi ja sitten voit ylimääräiset sienet myydä Tuote ja Vihannekseen ja saada verotonta tuloa, joka ei laske päivärahaasi, koska se kuuluu harrastetyöhön. Käy vapaaehtoistyössä: kierrätyskeskukset ja kirpputorit sekä seurakuntien keittiöt ovat sellaisia harrastetyöpaikkoja. Suorita työvoimakoulutuksena hygieniapassi ja voit olla työttömien ruokalassa tekemässä sijaisuuksia. Voit jopa kerätä pulloja ja tölkkejä ja palauttaa nittä kauppojen keräyspisteisiin. Voit olla myös katusoittajana (lupa poliisilaitokselta ja maanomistajalta myös) ja pitää hattua ylösalaisin soittaessasi, ja silloin teet työtä, kun viihdytät toisia eikä se ole kerjäämistä. Ihmiset sitten antavat, jos haluavat, jotain siihen kuppiisi tai hattuusi palkaksi. Voit kerätä luonnonkukkakimppuja ja myydä niitäkin torin reunalla tai puiston penkillä suoraan sylikassista ja saada leivän lisää. Voit nikkaroida puukolla ja puutyövälineillä puupalasista pannunalustoja, laatia nettisivuja, laulaa karaokebaarissa lauantaisin pikkupalkalla, virkata patalappuja, neuloa sukkia ja kintaita ja myydä niitä kukkien lisäksi. Voit hankkia kangaspuut kotiin ja alkaa kutoa räsymattoja, leipoa aitoa ruisleipää ja karjalanpiirakoita ja myydä niitä nettikotisivuillasi tai työttömien myymälän kautta (laita sähköpostiosoite). Se ei ole yrittämistä vielä, jos tulot jäävät niin pieniksi, että saat vain maitoa ja leipää sillä rahalla päivittäin. Mutta kuulin kerran tapauksesta, jossa sosiaalitukea saanut perheenisä velvoitettiin maksamaan takaisin toimeentulotuki, kun naapuri oli nähnyt, että hän oli saanut kalasaaliin verkollansa ja myynyt kalat kauppahalliin ja niin pieni rahalisä koituikin suureksi tappioksi, kun vähentää vielä kulunut työaika ja polttoainekulut... Eli kateus vie kalatkin vedestä ja siksi työttömien sivutulomahdollisuuksia pitäisi helpottaa, menettämättä tukia, jos tulo on pientä ja satunnaista, esim. enintään 8 tuntia viikossa olevaa työtä, josta saa lisätuloa.