Presidentin "poliisi" on tarpeeton ?

Supo aloittanut esitutkintoja vain harvoin

Suojelupoliisi on ensimmäistä kertaa suostunut kertomaan tietoja esitutkinnassa olleista jutuista. Nelosen uutisten saamista tilastoista ilmenee, että supo on käynnistänyt esitutkintoja vain harvakseltaan.

Tähän saakka supo on varjellut tietoa siitä, kuinka paljon esitutkintoja se on tehnyt. Nyt se kuitenkin suostui Nelosen uutisten pyyntöön saada tilastotiedot syyteharkintaan siirretyistä sekä päättyneistä ja keskeytetyistä esitutkinnoista.

Tietojen luovuttaminen oli yllätys, sillä vielä viime vuoden lopulla supo kieltäytyi antamasta tietoja. Silloin supo perusteli kieltäytymistään sillä, että tietojen julkisuus voisi vaikeuttaa sen tehtävien hoitamista. Toukokuussa Nelosen uutiset uudisti pyyntönsä, tällä kertaa kirjallisesti. Supolta pyydettiin myös kirjallinen, valituskelpoinen päätös, mikäli se kieltäytyy antamasta tietoja.

Parinkymmenen vuoden aikana supo on aloittanut yhteensä 31 esitutkintaa. Se alkoi itse tehdä esitutkintoja vasta vuonna 1989 uuden esitutkinta- ja pakkokeinolakien tullessa voimaan. Siihen asti keskusrikospoliisi oli hoitanut maanpetosjuttujen tutkinnan.

Alkuvuodet olivat Supossa rauhallisia. 1990-luvun puolivälin tienoilla alkoi kuitenkin tapahtua: ruuhkavuosi oli 1994, jolloin supo lopetti tutkinnan kahdentoista epäillyn osalta. Edellisenä vuonna lopetettuja tutkintoja oli viisi.

Supon mukaan "ei ole yllätys, että suurin osa lopetetuista esitutkintatapauksista ajoittuu 1990-luvun alkupuolelle, jolloin Neuvostoliitto ja koko itäblokki oli juuri kaatunut". Supo vastasi tilastoja koskeviin jatkokysymyksiin sähköpostitse.

Vuosituhannen molemmin puolin supo siirsi syyteharkintaan yhteensä neljän epäillyn jutut. Kaksi ensimmäistä johti syytteeseen ja tuomioon.

Vuonna 1998 syyteharkintaan siirtyi tapaus, jossa ulkoministeriön virkamiestä epäiltiin asiakirjojen luovuttamisesta Venäjän tiedustelupalvelulle. Kaksi vuotta myöhemmin puolustusvoimissa työskennellyttä luutnanttia epäiltiin niin ikään salassa pidettävien tietojen luovuttamisesta venäläisille. Molemmat saivat sittemmin korkeimmassa oikeudessa 1 vuotta 2 kuukautta ehdollista vankeutta.

Vuonna 2002 syyteharkintaan siirtyi Alpo ja Jukka Rusia koskeva juttu, jossa oli tutkittu veljesten epäiltyä yhteydenpitoa Itä-Saksan tiedustelupalveluun Stasiin. Valtionsyyttäjä päätti, ettei juttua viedä oikeuteen, koska törkeästä vakoilusta ei ole näyttöä.

Rusi-jutun jälkeen supo on lopettanut neljän jutun tutkinnan ja keskeyttänyt yhden. Supon mukaan tutkinta on yleensä lopetettu sen takia, että ”on käynyt ilmi, että rikosta ei ole tehty”. Joissakin tapauksissa tutkinta on lopetettu sen takia, ettei asiassa voida nostaa syytettä ketään vastaan esimerkiksi sen takia, että asianomistaja ei vaadi rangaistusta.

Ainoa supon tutkittavaksi tuleva asianomistajarikos on valtion johtoon kuuluvaan henkilöön kohdistunut laiton uhkaus. Supon mukaan se on lopettanut ”joitakin” tällaista asiaa koskevia tutkintoja.

Aiemmin supo on julkisuudessa kertonut, että se on käynnistänyt ”puolenkymmentä” esitutkintaa epäillyistä itävakoilutapauksista ns, Rosenholz-aineiston tietojen perusteella.

Supo selittää esitutkintojen pientä määrää sillä, että sen perustehtävä on "valtion turvallisuutta mahdollisesti vaarantavien hankkeiden ja rikosten ennalta estäminen".

Siten supo katsoo, että jo esitutkinnan aloittaminen kielii epäonnistumisesta tässä perustehtävässä, ennalta ehkäisemisessä.

Nelosen uutisten saamista tilastotiedoista ei voida päätellä sitä, onko supossa tällä hetkellä käynnissä esitutkintoja. Lain mukaan tiedot esitutkinnasta ovat salaisia siihen asti, kunnes asia on ollut esillä oikeudessa tai syyttäjä tehnyt päätöksen jättää syyte nostamatta taikka poliisi päättänyt lopettaa jutun tutkinnan.

http://www.nelonen.fi/uutiset/kotimaa/supo-aloittanut-esitutkintoja-vain-harvoin
8302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Itkanpaskan kokoisessa maassa ei tarvita suojelupoliisia, se ei saa mitään tiedustelutietoja muualta. Koska "turvallinen" itkanpaskan kokoinen maa ei kiinnosta ketään!

Äänestä

.......................... hö

Äänestä

     ↓↓↓³☻³↓³³³○↓↓1↓1

Äänestä

Suojelupoliisin käytännössä ainoa syy olla olemassa on viime vuosina ollut se, että ovat kirjanneet totaalikieltäytyjien papereihin epäluotettavuuslauseen ja merkinneet ylös kaikki siviilipalvelusmiehet, jotka hekin ovat epäluotettavaa väkeä valtioneuvoston mielestä. SUPO on poliittinen poliisi, jonka papereihin menee heti merkintä jos vaikkapa liityt kommunistiseen puolueeseen.

Suomessa ei pääse Nokialle kännyköitä tekemään jos on totaalikieltäytynyt, eikä pääse varastotöihin lentokentälle. Muuten ei ole mitään väliä vaikka olisi miten ruma merkintä tahansa SUPO:n papereissa. Enpä toisaalta haluakaan mennä Nokialle linjalle seisoskelemaan enkä sellaiseen varastoon johon vaaditaan turvallisuusselvitys. Toisaalta jos pomo kysyy, että mikäs merkintä sulla on, niin sanon ihan suoraan, että olen totaalikieltäytynyt.

Äänestä
  • Supo on Presidentin poliisi ja siksi nykyisin täysin on tarpeeton... yli 200 henkilöä työssä jolla ei ole merkitystä!
    Mihin Supoa muka tarvitaan?

    Äänestä

  • Mikään pomo ei tule koskaan kyseleen sunlaisilta mistään merkinnöistä koska kukaan ei halua olla missään tekemisissä laistesi saastojen kanssa... Kyllä mieluusti otetaan ilmainen koulutus, terveydenhuolto ja ylläpito vastaan mutta eipä löydykään sitten munaa hoitaa velvollisuuttaan. Mä tappaisin itseni jos oisin niin saamaton ja laiska etten olisi kykenevä suoriutumaan edes niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin asevelvollisuus... No eipä menestyneitä sivareita ole ollut olemassa eikä koskaan tule olemaan... Pahinta saastaa on viherpiiperot ja totaali-idiootit. Ne ei ansaitse mitään oikeuksia vaan tulisi ehdottomasti sotkea paskatunkioon...

    Äänestä

  • Häpeän sunlaisia... kirjoitti:

    Mikään pomo ei tule koskaan kyseleen sunlaisilta mistään merkinnöistä koska kukaan ei halua olla missään tekemisissä laistesi saastojen kanssa... Kyllä mieluusti otetaan ilmainen koulutus, terveydenhuolto ja ylläpito vastaan mutta eipä löydykään sitten munaa hoitaa velvollisuuttaan. Mä tappaisin itseni jos oisin niin saamaton ja laiska etten olisi kykenevä suoriutumaan edes niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin asevelvollisuus... No eipä menestyneitä sivareita ole ollut olemassa eikä koskaan tule olemaan... Pahinta saastaa on viherpiiperot ja totaali-idiootit. Ne ei ansaitse mitään oikeuksia vaan tulisi ehdottomasti sotkea paskatunkioon...

    Enpä minäkään viitsinyt lähteä armeijaan pelleilemään, kun oli mahdollisuus käyttää se aika hyödyllisemminkin.

    Siitä huolimatta olen päässyt kirkkaasti läpi tiukimmista mahdollisista turvaluokituksista, ei siis mistään pilipalitarkistuksista vaan niistä jotka kestävät puoli vuotta ja missä SUPO antaa virka-apua.

    Äänestä

  • Häpeän sunlaisia... kirjoitti:

    Mikään pomo ei tule koskaan kyseleen sunlaisilta mistään merkinnöistä koska kukaan ei halua olla missään tekemisissä laistesi saastojen kanssa... Kyllä mieluusti otetaan ilmainen koulutus, terveydenhuolto ja ylläpito vastaan mutta eipä löydykään sitten munaa hoitaa velvollisuuttaan. Mä tappaisin itseni jos oisin niin saamaton ja laiska etten olisi kykenevä suoriutumaan edes niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin asevelvollisuus... No eipä menestyneitä sivareita ole ollut olemassa eikä koskaan tule olemaan... Pahinta saastaa on viherpiiperot ja totaali-idiootit. Ne ei ansaitse mitään oikeuksia vaan tulisi ehdottomasti sotkea paskatunkioon...

    Juu, ei löydy meikeläiseltä todellakaan sitä "munaa" hoitaa kuolemisvelvollisuutta sinun kaltaisesi paskan puolesta. En laita tikkua ristiin minkäänlaisen järjestäytyneen valtion puolesta jos valtio vaatii isänmaallisuuden nimissä tekemään asevelvollisuuden, eli kuolemaan sodassa poliittisen järjestelmän pelastamiseksi. En osallistu. Ruotsi muuten lakkautti asevelvollisuuden ja siellä saa samat kansalaisoikeudet kuin Suomessa. Taidankin muuttaa Ruotsiin sitten.

    Menestyneitä sivareita ei kenties ole olemassa siksi, että jokainen omilla aivoillaan ajatteleva älykäs sivari on ajat sitten muuttanut pois ahdasmielisestä, läpensä isänmaallisuuden mädättämästä Suomesta. Niin muutan minäkin.

    Pomoni ei muuten kysellyt palveluksestani mitään, se kun ei saa vaikuttaa työhaastattelussa ja kiitos kysymästä, sain työpaikan. Pomoni arvostaa näkemystäni maanpuolustusvelollisuudesta ja ymmärtää sen, että torjun sen velvollisuuden pakkotekemisen.

    Ulosmittaan valtiolta ihan taatusti ilmaisen koulutuksen, terveydenhuollon ja ylläpidon, koska jokaisen valtion KUULUU tarjota ne kansalaiselle ilman, että kansalaista vaaditaan kuolemana poliittisen systeemin puolesta. Jos nyt ihan suoraan sanon, niin minun puolestani se on ihan yksi paskan maku onko pääkaupungin nimi Helsinki vai Moskova. Samanlaiset paskat valtaa pitävät kuitenkin.

    Toivon, että saat sodassa luodin otsaasi niin ymmärrät ehkä sekunnin murto-osan verran ettei kannattanutkaan osallistua maanpuolustukseen. Kuka vittu oman henkensä alttiiksi asettaa turhanpäiten?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


........ kirjoitti:

Supo aloittanut esitutkintoja vain harvoin

Suojelupoliisi on ensimmäistä kertaa suostunut kertomaan tietoja esitutkinnassa olleista jutuista. Nelosen uutisten saamista tilastoista ilmenee, että supo on käynnistänyt esitutkintoja vain harvakseltaan.

Tähän saakka supo on varjellut tietoa siitä, kuinka paljon esitutkintoja se on tehnyt. Nyt se kuitenkin suostui Nelosen uutisten pyyntöön saada tilastotiedot syyteharkintaan siirretyistä sekä päättyneistä ja keskeytetyistä esitutkinnoista.

Tietojen luovuttaminen oli yllätys, sillä vielä viime vuoden lopulla supo kieltäytyi antamasta tietoja. Silloin supo perusteli kieltäytymistään sillä, että tietojen julkisuus voisi vaikeuttaa sen tehtävien hoitamista. Toukokuussa Nelosen uutiset uudisti pyyntönsä, tällä kertaa kirjallisesti. Supolta pyydettiin myös kirjallinen, valituskelpoinen päätös, mikäli se kieltäytyy antamasta tietoja.

Parinkymmenen vuoden aikana supo on aloittanut yhteensä 31 esitutkintaa. Se alkoi itse tehdä esitutkintoja vasta vuonna 1989 uuden esitutkinta- ja pakkokeinolakien tullessa voimaan. Siihen asti keskusrikospoliisi oli hoitanut maanpetosjuttujen tutkinnan.

Alkuvuodet olivat Supossa rauhallisia. 1990-luvun puolivälin tienoilla alkoi kuitenkin tapahtua: ruuhkavuosi oli 1994, jolloin supo lopetti tutkinnan kahdentoista epäillyn osalta. Edellisenä vuonna lopetettuja tutkintoja oli viisi.

Supon mukaan "ei ole yllätys, että suurin osa lopetetuista esitutkintatapauksista ajoittuu 1990-luvun alkupuolelle, jolloin Neuvostoliitto ja koko itäblokki oli juuri kaatunut". Supo vastasi tilastoja koskeviin jatkokysymyksiin sähköpostitse.

Vuosituhannen molemmin puolin supo siirsi syyteharkintaan yhteensä neljän epäillyn jutut. Kaksi ensimmäistä johti syytteeseen ja tuomioon.

Vuonna 1998 syyteharkintaan siirtyi tapaus, jossa ulkoministeriön virkamiestä epäiltiin asiakirjojen luovuttamisesta Venäjän tiedustelupalvelulle. Kaksi vuotta myöhemmin puolustusvoimissa työskennellyttä luutnanttia epäiltiin niin ikään salassa pidettävien tietojen luovuttamisesta venäläisille. Molemmat saivat sittemmin korkeimmassa oikeudessa 1 vuotta 2 kuukautta ehdollista vankeutta.

Vuonna 2002 syyteharkintaan siirtyi Alpo ja Jukka Rusia koskeva juttu, jossa oli tutkittu veljesten epäiltyä yhteydenpitoa Itä-Saksan tiedustelupalveluun Stasiin. Valtionsyyttäjä päätti, ettei juttua viedä oikeuteen, koska törkeästä vakoilusta ei ole näyttöä.

Rusi-jutun jälkeen supo on lopettanut neljän jutun tutkinnan ja keskeyttänyt yhden. Supon mukaan tutkinta on yleensä lopetettu sen takia, että ”on käynyt ilmi, että rikosta ei ole tehty”. Joissakin tapauksissa tutkinta on lopetettu sen takia, ettei asiassa voida nostaa syytettä ketään vastaan esimerkiksi sen takia, että asianomistaja ei vaadi rangaistusta.

Ainoa supon tutkittavaksi tuleva asianomistajarikos on valtion johtoon kuuluvaan henkilöön kohdistunut laiton uhkaus. Supon mukaan se on lopettanut ”joitakin” tällaista asiaa koskevia tutkintoja.

Aiemmin supo on julkisuudessa kertonut, että se on käynnistänyt ”puolenkymmentä” esitutkintaa epäillyistä itävakoilutapauksista ns, Rosenholz-aineiston tietojen perusteella.

Supo selittää esitutkintojen pientä määrää sillä, että sen perustehtävä on "valtion turvallisuutta mahdollisesti vaarantavien hankkeiden ja rikosten ennalta estäminen".

Siten supo katsoo, että jo esitutkinnan aloittaminen kielii epäonnistumisesta tässä perustehtävässä, ennalta ehkäisemisessä.

Nelosen uutisten saamista tilastotiedoista ei voida päätellä sitä, onko supossa tällä hetkellä käynnissä esitutkintoja. Lain mukaan tiedot esitutkinnasta ovat salaisia siihen asti, kunnes asia on ollut esillä oikeudessa tai syyttäjä tehnyt päätöksen jättää syyte nostamatta taikka poliisi päättänyt lopettaa jutun tutkinnan.

http://www.nelonen.fi/uutiset/kotimaa/supo-aloittanut-esitutkintoja-vain-harvoin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu