Lippos-fiksaatio

Mikko Bernhard, Nalle W, Oiva Härkönen, Jorma Laitinen & Co. Teidän olisi jo aika hakea apua Lippos-pakkomielteeseenne.

Lipponen tuntuu vainoavan teitä päivät yöt eikä päässänne liiku muuta kuin hui kauhia-Paavo. Ei ole ihan tervettä, joten koittakaapa hankkia vaikka elämä.
5211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Toi Mikko paasaa suupielet kuohaa roiskuen Paavosta joka ainoassa viestissään. Taitaa olla Mikolla Paavo niminen isä, mahdollinen remmillä hakkaja tai hyväksi käyttäjä?

Äänestä

Niin..

Lipposen olisi pitänyt miettiä juuri sillä hetkellä kun kurotti euromarketin ylimmältä hyllyltä korkeimpia palkintovirkoja niihin yltämättä omalla varrellaan ja ansioillaan, että päästäkseen käsiksi Euroopan keisarin pestiin ei olisi missään nimessä kannattanut käyttää astinlautanaaan Suomen perustuslakia, eikä niitä muitakaan opuksia, joissa on linjattu Suomen tasavallan ulkopoliittinen linja ja rauhanturvaaminen YK:n kautta.

Olisi kerrankin kannattanut LippoPaavon vain nöyrästi pinkata Aku Ankat ja muu SDP-SAK hänelle kustantama ammattikirjallisuus, jos kerran halu Euroopan johtopaikoille oli niin kova...

Tosin en usko, että siinä olisi ollut hyötyä pään laittamisesta punailluusion matalalla leijuvien pilvilinnojen lomaan, kun niinkin lyhyessä varressa kasvava valtiomies kun Silvio Berlusconi pystyi vielä rakentamattoman elintarvikeviraston pihamaalla kusemaan tasamaalta "DO-NOT-FUCK-WITH-ME" uhoavaa Lipposta silmään ja vielä tekemääm kummastakin okulaarista bisuaarin samalla kertaa.. ilman ristiaskelia ja v-tyyliä..

Euroopan "Mahtisonnien" joukossa erottuvat pakostakin ne, jotka käyttävät sonnin vehkeitä, ja ne, jotka lähinnä näyttävät sonnin vehkeiltä..

Edellämainituista kategorioista ensimmäinen myös käyttäytyy kuin mies, ja jälkimäinen lähinnä kilpailee naisten luokassa aina katkeraan itkuun saakka..

Ehkäpä juuri tästä syystä Euroopan Unionin johtopaikoille ei voida edes harkita sellaista, joka ei ole aivan varma sukupuolisesta identiteetistään, liian vähäisen elämänkokemuksen vuoksi, siis elämättömän elämän suuren määrän takia.

Lähes kypsymätön persikkakin on lähes kypsymätön, vaikka eläkeikäisenä..tosin silloin jo home ja muut sienitaudit ovat kuivanneet niin kivekset kuin pehmeät rusoposket - persikasta kuin persikasta..

Eipä ihme, jos italialainen väkevä urea suoraan letkusta laskettuna vaikuttaa tälläiseen persikkan näköelimissä todellisuutta vielä enemmän vääristävästi..
No, ehkäpä elintarvikevirasto aikanaan luo standardit, joilla persikoidenkin laatua voidaan tarkkailla, ennenkuin ne aiheuttavat viattomille sivullisille toisella puolella maailmaan mahahaavoja ja muita vakavia kuolettavia sairauksia, kuten lyijymyrkytyksen ja skrapnelli-ihottumaa...

Niin, kannattaa muistaa että noissa piireissä Euroopankin tanner tömisee ja rauta-aitaa kaatuu, kun Mahtisonnit pistävät isot Ämmät kosteiksi oikeasta päästä...

No, sen verran tämä persikkapuolen harrastus rajaantunut täällä punaisten kesken pohjollassa, ettei edes Görän voi enää hyväksyä tälläisten naistenitkettäjien lähettämistä maailmalle toimimaan huonona esimerkkinä punailluusion aiheuttamasta aatteellisesta asennevammasta...

Tarkoitus kun ei ole sentään olla ihan niin naama punaisena, että naisille itketään punaiset silmät..
mustasilmä kun ei ole puolueen ohjekirjan mukainen väritys, vaikka eivät tätäkään toimintatapaa raiskaavat metallimiehet väheksy tilaisuudent tullen..
Saavutettu etunoja raiskauksen uhrin päällä voi jäädä hyväksymättä syksyn TUPO kierroksella...

Äänestä

...

Äänestä

Sait sovitettua aikataulusi siten, että kerkisit suoltamaan typeriä ajatuksiasi, Anneli Jäätteenmäen solvaamisen lomassa.

Koita sovittaa aikataulusi siten, että kerkiäisit lukemaan tuon kirjoituksen"punataudin oireista".

Äänestä

...kokdemejä vainoaa Anneli Jäätteenmäen haamu suorastaan ymmärrystänne hämärtävällä tavalla. Ja teitä on paljon suurempi joukko kuin me neljä, jotka vastapainoksi tuomme Paavon surkeuden esille.

Lisäksi demareiden palstalla on aikamoinen hyökkäily Lipposta vastaan. Sitä ei niinkään käydä meidän toimestamme vaan sossujen omin voimin. Olenhan sanonutkin, että niin sossujen hallitusryhmä kuin eduskuntaryhmä ei ole enää Lipposen vaikutuksen alla. Ne kohteliaasti kuuntelevat Lipposen jorinoita, mutta eivät anna niiden vaikuttaa toimintaansa. Nyt alkaa myös demarilaisten nettikirjoittajien usko häipyä mieheen. Teitä on vielä kiivaimmat paniikinomaisesti takertuneina Lipposeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lähimmäinen kirjoitti:

Mikko Bernhard, Nalle W, Oiva Härkönen, Jorma Laitinen & Co. Teidän olisi jo aika hakea apua Lippos-pakkomielteeseenne.

Lipponen tuntuu vainoavan teitä päivät yöt eikä päässänne liiku muuta kuin hui kauhia-Paavo. Ei ole ihan tervettä, joten koittakaapa hankkia vaikka elämä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu