Tällä nykyisellä Kiviniemen Hallituksella, kun täytyyy kansalaisille valehdella, mitä raaimmalla tavalla, aina ensi kevään vaaleihin saakka. Kuten olette viimeaikaisia lehtiä, varsinkin Hallituspuolueiden lehtiä seuranneet, niin tuntuu, että me Suomalaiset olemme erittäin hyvässä asemassa muihin Euroopan maihin verrattuna.
Me ohitamme lamat ja taantumat vihellellen, mitä nyt Kreikalle annettiin "köyhäinapua" vaivaiset puolitoista miljardia euroa, no nehän ovat meiltä Suomalaisilta vain taskurahoja, näin Hallitus saa monet kansalaiset uskomaan. Varsinkin nämä "Tollot" sonnimanniset ja muutkin kepulaiset " uskonveljet".
Minä tiedän, en luule, että jo ensi kevään heti alkuvuodesta tulee ilmi Kiviniemen hallituksen salailut maamme taloudellisesta tilasta. Me Suomalaiset olemme velkaa henkeä kohti, niin paljon, että sitäkään tilastoa ei edes enää tohdita kansalle julkaista.
Vielä tähän lopuksi, tämän Hallituksen toimista, haluan teitä Kepukannattajia lähestyä virren, sanoin jotka sanat sopii tähän kuin "nyrkki silmään" . >>>Kun vääryys vallan saapi, se huutaa taivaisiin, se turmaa ennustaapi, vie Kansan kurjuuteen, ei kuule kansan ääntä nuo jumalattomat, ne vievät lesken leivän, on Herra nähnyt sen.

Vastaukset 4
Vanhimmat
äänestää demaria, kun ne maksattaa köyhillä sitten ne velat!
Hohohohoo..
Ole ukki huoletta ei SDP saa valtaa. Verkkosukka ja kokoomusnuori ei siihen pysty.
kun demarit pääsevät hallitusvastuuseen niin kyllä sitten asiat korjaantuvat.
Perinteiseen tapaan demarit maksattavat velat pieneläkeläisillä ja muilla köyhillä.
Muistammehan vielä Lippos Paten kullanhohtoiset ajat, jolloin tehtiin kuten
isossa kirjassa sanotaan, niille annettiin joilla ennestään riittävästi on
ja niiltä otettiin joilla vähän ( jos sitäkään ) on.
Lipposen oli silloin aikanaan tehtävä sen minkä teki, siis oli pantava kansa säästökuurille. Heti kun seuraavat vaalit on käyty, Suomineidon on paljastettava itsensä, vaikka se olisi kuinka häpeällistä. Mietin vain, miksi Demari pyrkivät seuraavaan Hallitukseen, koska se on varmaa, että Hallitukselta joka vaalienjälkeen on vallassa, ei ole Kansalle tarjötä, kuin verta hikeä ja kyyneleitä, Englannin Pääministeriä siteeraten.
Se kun tuo valta on niin pirun makiaa, siksi tämä verkkosukka Puheenjohtajakin jo lupaili sitä ja tätä, jos Demarit ovat seuraavassa Hallituksessa. Tuollaisten lupausten anto, on kyseenalaista, tällaisessa taloustilanteessa, häpeä vähän Jutta, en voi muuta sanoa, kyllä näin on marjat.??????