Suomi on saavuttanut taas kyseenalaista mainetta EU-alueen kalleimmalla ruualla. Huvittavia ovat erillaisten proffien ja kaupan järjestöjen edustajien selitykset: ruuan korkea hinta johtuu muka pohjoisesta sijainnista
ja pitkistä etäisyyksistä.
Selvästi suurin hintaan vaikuttava tekijä on vähittäiskaupan olematon kilpailu ja etenkin S-ryhmän pohjaton ahneus. Maassamme on kaksi kaupparyhmää, S ja K, jotka dominoivat elintarvikemarkkinoita yli 80 prosentin osuudella. Kyseisen tuoteryhmän myyntikatteet ovat näissä ketjuissa Euroopan korkeimmat. S-ryhmän järjettömät kiinteistöinvestoinnit ja yritysostot pitävät hintatasoa ylhäällä; Keskon on hyvä speesata hinnoissa osuuskauppaa. Osuuskauppahan ei tunnetusti jaa voittoa jäsenilleen vaan käyttää liikevoittonsa näihin investointeihin.
Tilanne ei valitettavasti näy muuttuvan ennenkuin maahamme saadaan riittävän vahva kansainvälinen ketju, jonka tuloa osuuskaupat kunnallispoliittisilla kytkennöillään ja suhmuroinneillaan viimeiseen saakka pyrkivät kampittamaan, kuten Ikean tuloa aikanaan.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.