Tätä nyt ei sinänsä voi sanoa ongelmaksi, mutta hauska juttu kuitenkin. Isäni puolen suku on osaksi stadilaista duunariväkeä ja osaksi keskikorkeaa ruotsinkielistä väkeä. Kolme polvea taaksepäin löytyy viimeiset täysin ruotsinkieliset sukulaiset, mutta sitten isovanhempani ja omat vanhempani eivät kuitenkaan ole siihen muottiin menneet. Kukaan meistä ei itse pidä itseään kaksikielisenä, mutta keskenään kun puhumme niin se on sitten ruotsia. Varsinkin isovanhempien ollessa paikalla. Eikä siis mitään rantaruotsia 50% suomen sanoja vaan, jostain ne oikeat sanat pulppuavat suuhun.
Isäni ei kouluja pahemmin käynyt, enkä minäkään kovin erikoisesti. Isä, sedät, tädit ovat käyneet suomenkielisen koulun. Oma päättötodistuksen ruotsin numero oli 6 myöskin suomenkielisestä koulusta. Sukulaisten vastaus oli tähän, että peruskouluruotsi on liian kirjallispainotteista.
Nyt kun olen itse isäksi tullut ja lapseni kanssa touhuilen niin vaimolta (perussuomalainen) tulee usein piikkejä, että lakkaa se ruotsin vääntäminen. Eli puhun sitä ihan huomaamatta omalle lapselle. Vaikka käytän normaalissa arjessa pelkkää suomea.
Onko kellään muulla tapahtunut tälläistä ilmiötä, että vaikkei olla "oikeasti" kaksikielisiä niin ruotsinkieli on iso osa elämää.
Isäni ei kouluja pahemmin käynyt, enkä minäkään kovin erikoisesti. Isä, sedät, tädit ovat käyneet suomenkielisen koulun. Oma päättötodistuksen ruotsin numero oli 6 myöskin suomenkielisestä koulusta. Sukulaisten vastaus oli tähän, että peruskouluruotsi on liian kirjallispainotteista.
Nyt kun olen itse isäksi tullut ja lapseni kanssa touhuilen niin vaimolta (perussuomalainen) tulee usein piikkejä, että lakkaa se ruotsin vääntäminen. Eli puhun sitä ihan huomaamatta omalle lapselle. Vaikka käytän normaalissa arjessa pelkkää suomea.
Onko kellään muulla tapahtunut tälläistä ilmiötä, että vaikkei olla "oikeasti" kaksikielisiä niin ruotsinkieli on iso osa elämää.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllä. Meillä puhutaan espanjaa koska mummu oli sieltä. Mummusta on aika jättänyt jo 15v sitten, mutta yhä edelleen sisarusten kanssa puhutaan automaattisesti mummun kieltä. Lapsille puhun suomea, mutta kyllä he ovat espanjankin oppineet.
Itselläni on hallussa useampia kieliä ja kyllä se vaan perheessä on niin, että kielet sekoitetaan välillä ihan tieten tahtoen. Otetaan aina se sana tai ilmaus, joka tuntuu täsmällisimmältä siinä yhteydessä. Eri kielien käyttö on myös osittain tilannesidonnaista, ruokapöydässä suomea, telkkaria katsoessa helposti sitä kieltä, mitä ohjelmassakin käytetään jne.
Olemme kaikki aika lailla kielellisesti lahjakkaita, joten puolikielisyydestä tässä ei ole kyse. Hallitsemme kunkin kielemme myös yksittäin, ilman että sekoittelemme niitä keskenään.
Minusta sinun kyllä kannattaa jatkossakin puhua lapsellesi ruotsia, riippumatta siitä, mitä vaimo sanoo. Lapselle on suuri rikkaus osata useita kieliä eikä sillä ole paljonkaan väliä, onko kieli puhekieltä vai oikeaoppista kieliopillisesti hiottua. Viimeistelemään kieltä oppii sitten myöhemmin. On jo ajat sitten tullut todistetuksi, että lapsi oppii ihan hyvin pitämään kaksi kieltä erillään, jos kumpikin vanhempi loogisesti aina puhuu hänelle omaa kieltään.
Peruskouluruotsista (ja muistakin koulukielistä) vielä sen verran, että koulussa annetaan teoreettinen pohja kielen osaamiselle. Sen soveltaminen käytäntöön tapahtuu kyllä vasta peruskoulun jälkeen. Vähän asian sivusta: Joitakin vuosia sitten opetussuunnitelman perusteissa painotettiin suullisen kielitaidon tärkeyttä ja kun koulussa alettiin panostaa siihen, jäi kielioppi ja oikeinkirjoitus pakostakin vähemmälle. Nyt itketään sitä, että vieraissa kielissä tehdään järkyttävän paljon rakenne- ja kirjoitusvirheitä!
Kummallinen asenne, luulisi kaksikielisyydestä olevan lapselle hyötyä myöhemmin. Jos kerran ruotsi on tunnekielesi, ilman muuta voit puhua sitä. Mutta voisiko olla että vaimoasi ärsyttää esim sukutapaamisissa (jouluruokailut yms) se että teillä on ns. inside-kivaa ja oma kieli, jota hän ehkä ei osaa ja hänelle tulee ulkopuolinen ja ikävä olo.
Itse olen mennyt naimisiin kaksikielisen miehen kanssa, ja siinä perheessä kaikki osaavat kaikkea, appiukko hieman arastelee suomea mutta ymmärtää ja puhuu kuitenkin. Onnekseni olen asunut siinä maassa ja oppinut ko. kielen jo ennen mieheni tapaamista, ja meillä molemmilla on muistoja ko. maasta ja kulttuurista, vaikkei yhdessä siellä ollakkaan asuttu. MUTTA, voisin hyvin kuvitella että jos en osaisi tuota kieltä, voisin itse olla hieman ärsyyntynyt ja asennevammainen aiheesta, ihan vaan siksi että olisin ulkopuolinen kun en kieltä hallitsisi.
Elikkä mielestäni teillä olisi kielipoliittisen keskustelun hetki. Kysy suoraan miksi ruotsia ei saisi käyttää Mm. äitiyspakkauksessa on tullut (nyt ainakin tuli) kaksikielisyydestä esite, lukaiseppa sekin, ja näytä vaimolle. Koita esittää asia rakkaudella ja positiivisesti ja niin että se ei ole vaimolta pois jos käytät molempia kieliä lapsesi kanssa. Kaksikielisyyden on todettu mm. lisäävän muiden kielten oppimisen helppoutta ja muutenkin älykkyyttä.
Ihminen oppii kunnolla vain ja ainoastaan yhden kielen, mutta on useamman kielen jonkinmoisesta osaamisesta silloin hyötyä, jos ne ovat rikkaiden maiden kieliä. Jos eivät ole rikkaiden maiden kieliä - niin sanokaapa mitä hyötyä niistä silloin on??? Eikö kyseessä ole ennnemminkin taakka?
PKS:lla ruotsi on kyllä leimallisesti pelkästään vauraiden ja koulujä käyneiden ihmisten kieli, eipä sitä duunairen lapsissa PKS:lla juuri ruotsinkielisiä ole. En ainakaan muista yhtään tietäväni saati tuntevani.
Se mitä kieliä osaa ohjaa myös ihmissuhteita ja uranvlintaakin aikuisessa elämässä.
Kyllähän ihminen saa omaa äidinkieltään lapsilleen puhua, mutta eivät ne lapset sillä kielellä vastaa, jollei kyseessä ole hienon ja rikkaan maan kieli.
Kumma juttu, itse olen kaksikielinen vaikka vanhempani eivät ole, osaan yliopistonopettajieni (toisen äidinkieli englanti, toisen suomi - molemmat kyseisten kielten opettajia siis) täydellisesti molempia kieliä, enkä ole kyllä koskaan kokenut itsekään että jompikumpi kielistä olisi kohdallani jäänyt jotenkin vaillinaiseksi, vaikkeivät omat vanhempani minulle tuota toista kieltä koskaan olekaan puhuneet. Itse olen kääntäjäopiskelija ja voin oikein erinomaisesti väittää, että nimenomaan juuri pienten, köyhien maiden kielten puhujilla on nimenomaan jatkuvasti kysyntää - tulkkeina ja kääntäjinä. Koska näille kielille ei juurikaan kouluteta kääntäjiä, on niiden kohdalla kaksikielisyydestä todella paljon hyötyä.
Mitä tulee duunarien kaksikielisyyteen stadissa, niin ainakin oman äitini suku (aivan tavallisia duunareita, äitiäni lukuunottamatta) ovat ruotsinkielisiä, ja tunnemme muitakin ruotsinkielisiä duunariperheitä. En sitten tiedä, johtuuko siitä ettemme ole taustaltamme suomenruotsalaisia vaan ruotsalaisia.
Kaiken todennäköisyyden nimissä minunkin kuuluisi olla suomi-ruotsi-kaksikielinen, mutta ruotsia en osaa kuin pakkoruotsin verran. Englanti taas on toinen äidinkieleni, vaikka vanhempani puhuvat vain kohtuullista englantia ja ovat puhuneet minulle vain suomea.