Tässä on toisenlaista tulkintaa Raamatun "jokapäiväisestä leivästä" kuin mitä "maapäällinen oppi-mestari" Luther sanoo:
"RUKOUS.
- Rukousta koskevassa luvussa en huomaa erikoisia eroavaisuuksia teidän ja vanhan suomennoksen välillä. Ainoastaan yksi kohta on hämmästyttävä. Te sanotte ”yliaistillinen leipämme”, ja aikojen aamusta olemme kuitenkin tottuneet rukoilemaan ”jokapäiväistä leipäämme”. Mistä tämä merkillinen suomennos?
- Se on ainoa järjellinen käännös. Jeesushan nimenomaan, vähän myöhemmin samassa Matteuksen evankeliumin luvussa, kieltää seuraajiaan huolehtimasta siitä, mitä he söisivät ja joisivat, millä he itseään vaatettaisivat. Kuinka hän nyt neuvoisi samoja seuraajiaan rukoilemaan Jumalalta jokapäiväistä leipää, Jumalalta eli taivaalliselta Isältä, jonka hän sanoo tietävän, mitä he tarvitsevat, ennenkuin anovatkaan häneltä!
- Eikö sitten alkutekstissä niin sanota?
- Kreikkalainen teksti kuuluu: ton arton heemoon epiuusion dos heemin seemeron. Sana epiuusion on käännetty ”jokapäiväinen” kaikille kielille: cotidiano, quotidien, täglich, daily, daglig. Kaikkialla on siis jätetty rukouksen henki lukuunottamatta! Ja kuitenkin, kumma kyllä, latinalainen versio vulgata on kääntänyt sanan oikein. Siinä rukous kuuluu: panem nostrum supersubstantialem da nobis hodie, ”leipämme yliaistillinen anna meille tänään”. Kreikkalainen epiuusios ei ole ”huomiseen ylettyvä”, vaan se on johdettava sanasta uusia, joka merkitsee ”aine, olemus, substansi”. Epiuusios on täten ”aineen perästä, vieressä eli yli oleva”, siis: ”yliaineellinen, yliaistillinen,” latinaksi supersubstantialis.
- Mutta mikä on tuo ”yliaistillinen leipä”?
- Se on tietysti hengen ravinto. Sanoohan Jeesus toisessa paikassa: ei ihminen elä ainoastaan leivästä.
- Ja tätä hengen ravintoa meidän tulee pyytää Jumalalta?
- Älkää käsittäkö asioita ulkonaisesti. Ei jumala ole olento meidän ulkopuolellamme. Jumala on taivaallinen Isä. Taivas on meidän hengessämme. Rukoillessamme käännymme sisäisen Isän puoleen ja sanomme hänelle: puhu meille tänäpäivänä eläviä sanojasi.
- Miksi ei Jeesus sanonut suoraan tuolla tavalla?
- Sentähden että konkreettinen vertauskuva jää paljon paremmin mieleen ja herättää ajatusta, jos milloin unohdetaan sen tarkoitus. Jeesus rakasti runollista kieltä"..
"..Isä-meidän-rukouksessa Jeesus käskee meidän rukoilemaan jokapäiväistä leipää. Kuuluuko leipäkin jumalanvaltakunnan tulemiseen?
Kuuluu, sillä leivällä ei tarkoiteta aineellista leipää, jota hankitaan työllä. Rukouksessa mainittu leipä on sielumme ravinto. Rukoilemme isältä, että joka päivä saisi tapahtua semmoista, joka muistuttaa meille, ketä olemme ja mikä on elämämme tarkoitus, ettemme nukkuisi henkiseen uneen ja laiskuuteen". (Lainaus P. Ervastin teksteistä).
"RUKOUS.
- Rukousta koskevassa luvussa en huomaa erikoisia eroavaisuuksia teidän ja vanhan suomennoksen välillä. Ainoastaan yksi kohta on hämmästyttävä. Te sanotte ”yliaistillinen leipämme”, ja aikojen aamusta olemme kuitenkin tottuneet rukoilemaan ”jokapäiväistä leipäämme”. Mistä tämä merkillinen suomennos?
- Se on ainoa järjellinen käännös. Jeesushan nimenomaan, vähän myöhemmin samassa Matteuksen evankeliumin luvussa, kieltää seuraajiaan huolehtimasta siitä, mitä he söisivät ja joisivat, millä he itseään vaatettaisivat. Kuinka hän nyt neuvoisi samoja seuraajiaan rukoilemaan Jumalalta jokapäiväistä leipää, Jumalalta eli taivaalliselta Isältä, jonka hän sanoo tietävän, mitä he tarvitsevat, ennenkuin anovatkaan häneltä!
- Eikö sitten alkutekstissä niin sanota?
- Kreikkalainen teksti kuuluu: ton arton heemoon epiuusion dos heemin seemeron. Sana epiuusion on käännetty ”jokapäiväinen” kaikille kielille: cotidiano, quotidien, täglich, daily, daglig. Kaikkialla on siis jätetty rukouksen henki lukuunottamatta! Ja kuitenkin, kumma kyllä, latinalainen versio vulgata on kääntänyt sanan oikein. Siinä rukous kuuluu: panem nostrum supersubstantialem da nobis hodie, ”leipämme yliaistillinen anna meille tänään”. Kreikkalainen epiuusios ei ole ”huomiseen ylettyvä”, vaan se on johdettava sanasta uusia, joka merkitsee ”aine, olemus, substansi”. Epiuusios on täten ”aineen perästä, vieressä eli yli oleva”, siis: ”yliaineellinen, yliaistillinen,” latinaksi supersubstantialis.
- Mutta mikä on tuo ”yliaistillinen leipä”?
- Se on tietysti hengen ravinto. Sanoohan Jeesus toisessa paikassa: ei ihminen elä ainoastaan leivästä.
- Ja tätä hengen ravintoa meidän tulee pyytää Jumalalta?
- Älkää käsittäkö asioita ulkonaisesti. Ei jumala ole olento meidän ulkopuolellamme. Jumala on taivaallinen Isä. Taivas on meidän hengessämme. Rukoillessamme käännymme sisäisen Isän puoleen ja sanomme hänelle: puhu meille tänäpäivänä eläviä sanojasi.
- Miksi ei Jeesus sanonut suoraan tuolla tavalla?
- Sentähden että konkreettinen vertauskuva jää paljon paremmin mieleen ja herättää ajatusta, jos milloin unohdetaan sen tarkoitus. Jeesus rakasti runollista kieltä"..
"..Isä-meidän-rukouksessa Jeesus käskee meidän rukoilemaan jokapäiväistä leipää. Kuuluuko leipäkin jumalanvaltakunnan tulemiseen?
Kuuluu, sillä leivällä ei tarkoiteta aineellista leipää, jota hankitaan työllä. Rukouksessa mainittu leipä on sielumme ravinto. Rukoilemme isältä, että joka päivä saisi tapahtua semmoista, joka muistuttaa meille, ketä olemme ja mikä on elämämme tarkoitus, ettemme nukkuisi henkiseen uneen ja laiskuuteen". (Lainaus P. Ervastin teksteistä).
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.