Pekkarisen risupaketti on täyttä kepulaisten kusetusta.
On päiväselvää, että jos Suomeen tulee kaksi uutta ydinvoimalaa, niin muiden energiamuotojen kehittäminen jää taka-alalle.
Nyt kepulaiset voi sanoa, että omat koirat purivat
On päiväselvää, että jos Suomeen tulee kaksi uutta ydinvoimalaa, niin muiden energiamuotojen kehittäminen jää taka-alalle.
Nyt kepulaiset voi sanoa, että omat koirat purivat
Vastaukset 9
Vanhimmat
koko atomivoimalakeskustelun ajan. Mistä lie uskonsa saanut, mutta asiatietoa se ei ollut vaan tunteita, tunteita.... ja tyhmät kansanedustajat menivät halpaan.
On se vielä tulevilla sukupolvilla tylsää korjata ja kunnossa pitää vanhentuvia voimaloita, kun purkaminenkin on kallista ja vaarallista. Niillä nyt rannikkoseutu saastutetaan jonkun ilmaston suojelun nimissä. Eikö ne entiset jo suojelleet. Kuinka paljon niitä tarvitaan??
tuo risupaketti kun tarkoittaa lähinnä puun käyttämistä energiantuotantoon. Mutta kas kummaa, kun Suomi käyttää sitä jo nyt eniten Euroopassa. Miten sitä edes voi mielettömästi lisätä, kun samasta puusta kilpailee myös teollisuus. On tulossa bio-diesellaitoksia, jotka tarvitsevat raaka-aineeksi tuota samaa puuta.
Lisäksi monilla menee sekaisin lämmön ja sähkön tuotanto. Kun tämä puupohjainen energia on pääasiassa lämpöä tai sitten esim. bio-dieseliä. Nämä prosessit kuluttavat itsessään jo paljon sähköä, mutta antavat vain lämpöä. Millä se sähkö sitten tehdään?
Tuulivoima on meidän olosuhteissa pelkkä vitsi. Sen käyttösuhde on vain 20%, kun esim. ydinvoimalalla se on 95%. Tuulivoima ei voi olla, kuin pieni energialisä, mikään energiantuotannon pohja se ei voi olla. Sitä se ei ole missään. Sama tilanne on auringolla.
Jotkut sanovat, että pitäisi siirtyä mahdollisimman paljon maalämpöön. Itsekkin kannatan kyllä tuota, mutta ai niin?. Mitä tapahtuu sähkönkulutukselle jos kaikki Suomen 300000 öljylämmittäjää siirtyy maalämpöön? Maalämpöpumppu kun tarvitsee toimiakseen sähköä noin kolmanneksen antotehostaan.
Bio-kaasut jne ovat hyviä ratkaisuja pienimuotoiseen lämmöntuotantoon, mutta mistä saadaan sellainen kaasumäärä, että sillä voitaisiin pyörittää vaikkapa 300MW kaasuvoimalaa vuoden ympäri? Sellaisen järjestelmän ja logistiikan rakentaminen maksaisi moninkertaisesti ydinvoimaan nähden.
Puuta kuuleman mukaan kasvaa metsissä enemmän ku pystytään käyttämään.
Mihin sitä risupakettia enää tarvitaan ku sähköstä tulee olemaan ylituotantoa.
Tässä taisi käydä niin, että sähkö ja rahat menee Saksaan ja ydinjäte jää suomeen.
KYLLÄ PEKKARINEN KUSI KEPULAISTEN KENKÄÄN
Mitkä rahat ovat nyt menossa Saksaan? Ja mitä ylituotantoa? Jos EON omistaa Fennovoimasta 34% niin mikä tekee siitä Saksalaisen? Kun Suomalaiset omistavat kuitenkin 66%.
Lisäksi vastustajien väitteet ovat ristiriidassa keskenään. Väitetään että ydinvoima on kannattamatonta eikä maksa itseään takaisin ja kuitenkin rahat menevät Saksaan? Niin mitkä rahat jos laitos on kannattamaton? Jos EON sijoittaa miljardin Suomeen rakennettavaan kannattamattomaan laitokseen, niin millä ihmeen aasinsillalla te saatte ne rahat kulkeutumaan Saksaan?
Jos hiili, öljy, maakaasu ja tuontisähkö jätetään pois, niin me emme ole edes omavaraisia, vaikka tuleekin 2 uutta ydinvoimalaa.
"Mihin sitä risupakettia enää tarvitaan ku sähköstä tulee olemaan ylituotantoa"
Etkö vieläkään ymmärrä, että risupaketista ei saada paljoakaan sähköä vaan lämpöä ja bio-dieseliä. Miten joku vielä sekoittaa nämä 2 asiaa? Puulla korvataan lähinnä kivihiiltä ja turvetta.
"Puuta kuuleman mukaan kasvaa metsissä enemmän ku pystytään käyttämään"
Niin tämä on lähinnä teoriittinen arvio, joka perustuu puun kasvuennusteisiin. Pitää kuitenkin huomioida se että millaista puuta kasvaa ja miten se voidaan hyödyntää. Ja miten se saadaan korjattua metsässtä. Sekään ei ole aivan yksinkertaista ja halpaa. Jonkun pitää ensin myydä puuta, ennen kuin sitä voidaan käyttää. Kun puusta tulee kilpailua metsäteollisuuden ja energiateollisuuden välillä, sen hinta nousee. Silloin nousee myös puuta käyttävien voimalaitosten kustannukset.
Sekin kannattaa muistaa, että jos metsästä viedään kaikki poltettava materiaali, niin mitä sinne metsään sitten jää? Kun perinteisesti hakkuutähteet toimivat ravinteena uudelle kasvustolle, mutta jos se ravinto nyt poltetaan, joudutaan metsiä lannoittamaan.
vasta ovatkin.Missään maassa ne ei toimi omillaan.
on Suomen olosuhteissa pelkkä vitsi. Ei järjen hiventäkään, mutta kun viherpiiperöitä pitää miellyttää, niin tehdään se sitten näin. Laitetaan rahaa tuulivoimaloihin vaikka tiedetään jo etukäteen, että ne eivät maksa itseään koskaan takaisin.
Sitä vielä myydään ja varastetaan kovaan hintaan, kun muuta myytävää ei ole. Sen tuottamisessa ja varastoinnissa Suomi on edelläkävijä. Voi lapsi-parkojamme!!
luuletko että sitä ydinjätettä ei ole muualla, kuin Suomessa? Luuletko että ydinjätettä ei ole jo tarpeeksi aseiden valmistamiseen? Luuletko että Suomen ydinjätteet on jotenkin helpompi varastaa 400 metrin syvyydestä kallion sisältä, kuin esimerkiksi Venäjän "avoimista" varastohalleista?
Ensimmäinen ydinpommi on tehty jo 40-luvulla. Silloin kun Suomessa ei edes tiedetty mitä on ydinvoima, joten miten Suomen ydinjätteet nyt olisivat kovin haluttua tavaraa?
Ja tuo ydinjäte ei edes suoraan käy ydinaseiden raaka-aineeksi. Ydinpommin voi tehdä myös rikastetusta uraanista. Ei siihen Suomen ydinjätteitä tarvita.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ydinase
RISUPAKETTI ON TÄYTTÄ HUIJAUSTA, TUON TAJUAA JO HUONOMILLAKIN HOKSOTTIMILLA