Olen miettinyt, minkälaisia identiteettejä suomenruotsalaisilla on ja miten ne sopeutuvat suomalaisuuteen.
Meillä kielellinen vähemmistö ei ole halunnut olla suomalaisia, se on ollut heimonimitys kaikille suomea äidinkielenään puhuville. On kehitetty sana suomenmaalainen, mikä sisältää suomenruotsalaiset ja suomalaiset sekä nyttemmin uussuomalaiset eli maahanmuuttajat.
Taustalla nimityserossa on ehkä se, että jo Ruotsin vallan aikana sana "suomalainen" määritti etnistä mutta kielen perusteella määräytyvää kansallisuutta ja se oli selkeästi eri asia kuin "ruotsalaisuus" - vaikka välillä joku kirjoittaa, että olimme kaikki ruotsalaisia tuolloin, se ei ole totta. Suomenruotsalaisista ei näin voinut tulla "suomalaisia", vaikka syntyi valtio nimeltä Suomi.
Miten selkeästi suomenruotsalaiset itse kokevat edelleen itsensä irrallaan suomalaisista? Nythän etnistä eroa ei enää tarvitsisi painottaa. Eikö varsin suurella osalla ole toinen vanhempi umpisuomalainen ja vielä suurempi osa on täysin kaksikielisiä? MIksi he eivät koe itseään suomalaisiksi vaan haluavat olla edelleen suomenmaalaisia?
Myös maan nimi on kahdenlainen. HBL:n palstalla eräs ruotsinkielinen kirjoittaja irvaili meille palstalle tulleille suomenkielisille, että maan nimipä ei kansainvälisesti ole Suomi vaan Finland - ikään kuin maan pohjoismaisuus ja ruotsin kielen merkitys olisi sillä jo tullut toteennäytetyksi. Onko meillä itse asiassa kaksi maata, maan prototyyppiä: toinen tämän suomea puhuva Suomi ja toinen suomi-ruotsi-kaksikielisyyteen kurkottava Finland?
Miksi suomenruotsalaiset kokevat olonsa niin uhatuksi? Liittyykö se tähän kahden maan (Suomi-Finland) ja kahden kansan (suomenruotsalaiset suomalaiset= suomenmaalaiset) käsitykseen?
Kun maassa on kielellinen vähemmistö, jonka kieltä (vaikkakin hiukan eri tavoin lausuttuna) puhutaan maan naapurissa, on todennäköistä, että tuo kielivähemmistö säilyy ja rakentaa jatkossakin omaleimaista kulttuuria kahden kulttuurin välimaastossa. Kieli ja kulttuuri muovautuvat molemmissa maissa tapahtuvien muutosten mukaan. Miksei näin kävisi myös suomenruotsalaisille ja suomenruotsalaisuudelle?
Ruotsinkielisissä on paljon niitä, joiden juuret ovat muualla Euroopassa (käsityöläisiä, kauppiaita, teollisuussukuja, emigrantteja). Liberaalin maahanmuuttopolitiikan esitaistelijoina he ovat olleet ahkerasti luomassa monikulttuurista Suomea - ovatko he nyt ehtineet pohtimaan, mitä monikulttuurisuus ja maahanmuutto naapurimaista tarkoittaa vanhan kielivähemmistön kannalta?
Meille on nyt muodostumassa myös vahvat virolaiset ja venäläiset vähemmistöt, jotka kaksikielistyvät ja säilyttävät myös äidinkielensä, koska vierellä on maat, joissa tätä äidinkieltä puhutaan. Onko suomenruotsalaisille uhka tulla rinnastetuksi näihin tuoreisiin tulokkaisiin ja heidän muodostamiinsa kielivähemmistöihin?
Mielestäni suomenruotsalaisilla on oikeus tuntea olevansa samaan tapaan hyväksyttyjä ja hyväntahtoisesti kritisoituja kuin vaikkapa savolaiset (tai muut heimot, jotka vielä näkyvät) - savolaisia rakastetaan ja pilkataan, inhotaan ja ihaillaan, mutta savolaisuus on osa suomalaisuutta ja siinä kaikki. Täytyykö suomenruotsalaisuuden olla jotain ratkaisevasti erilaista kuin savolaisuus, karjalaisuus jne.
Meillä kielellinen vähemmistö ei ole halunnut olla suomalaisia, se on ollut heimonimitys kaikille suomea äidinkielenään puhuville. On kehitetty sana suomenmaalainen, mikä sisältää suomenruotsalaiset ja suomalaiset sekä nyttemmin uussuomalaiset eli maahanmuuttajat.
Taustalla nimityserossa on ehkä se, että jo Ruotsin vallan aikana sana "suomalainen" määritti etnistä mutta kielen perusteella määräytyvää kansallisuutta ja se oli selkeästi eri asia kuin "ruotsalaisuus" - vaikka välillä joku kirjoittaa, että olimme kaikki ruotsalaisia tuolloin, se ei ole totta. Suomenruotsalaisista ei näin voinut tulla "suomalaisia", vaikka syntyi valtio nimeltä Suomi.
Miten selkeästi suomenruotsalaiset itse kokevat edelleen itsensä irrallaan suomalaisista? Nythän etnistä eroa ei enää tarvitsisi painottaa. Eikö varsin suurella osalla ole toinen vanhempi umpisuomalainen ja vielä suurempi osa on täysin kaksikielisiä? MIksi he eivät koe itseään suomalaisiksi vaan haluavat olla edelleen suomenmaalaisia?
Myös maan nimi on kahdenlainen. HBL:n palstalla eräs ruotsinkielinen kirjoittaja irvaili meille palstalle tulleille suomenkielisille, että maan nimipä ei kansainvälisesti ole Suomi vaan Finland - ikään kuin maan pohjoismaisuus ja ruotsin kielen merkitys olisi sillä jo tullut toteennäytetyksi. Onko meillä itse asiassa kaksi maata, maan prototyyppiä: toinen tämän suomea puhuva Suomi ja toinen suomi-ruotsi-kaksikielisyyteen kurkottava Finland?
Miksi suomenruotsalaiset kokevat olonsa niin uhatuksi? Liittyykö se tähän kahden maan (Suomi-Finland) ja kahden kansan (suomenruotsalaiset suomalaiset= suomenmaalaiset) käsitykseen?
Kun maassa on kielellinen vähemmistö, jonka kieltä (vaikkakin hiukan eri tavoin lausuttuna) puhutaan maan naapurissa, on todennäköistä, että tuo kielivähemmistö säilyy ja rakentaa jatkossakin omaleimaista kulttuuria kahden kulttuurin välimaastossa. Kieli ja kulttuuri muovautuvat molemmissa maissa tapahtuvien muutosten mukaan. Miksei näin kävisi myös suomenruotsalaisille ja suomenruotsalaisuudelle?
Ruotsinkielisissä on paljon niitä, joiden juuret ovat muualla Euroopassa (käsityöläisiä, kauppiaita, teollisuussukuja, emigrantteja). Liberaalin maahanmuuttopolitiikan esitaistelijoina he ovat olleet ahkerasti luomassa monikulttuurista Suomea - ovatko he nyt ehtineet pohtimaan, mitä monikulttuurisuus ja maahanmuutto naapurimaista tarkoittaa vanhan kielivähemmistön kannalta?
Meille on nyt muodostumassa myös vahvat virolaiset ja venäläiset vähemmistöt, jotka kaksikielistyvät ja säilyttävät myös äidinkielensä, koska vierellä on maat, joissa tätä äidinkieltä puhutaan. Onko suomenruotsalaisille uhka tulla rinnastetuksi näihin tuoreisiin tulokkaisiin ja heidän muodostamiinsa kielivähemmistöihin?
Mielestäni suomenruotsalaisilla on oikeus tuntea olevansa samaan tapaan hyväksyttyjä ja hyväntahtoisesti kritisoituja kuin vaikkapa savolaiset (tai muut heimot, jotka vielä näkyvät) - savolaisia rakastetaan ja pilkataan, inhotaan ja ihaillaan, mutta savolaisuus on osa suomalaisuutta ja siinä kaikki. Täytyykö suomenruotsalaisuuden olla jotain ratkaisevasti erilaista kuin savolaisuus, karjalaisuus jne.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tuossa oli lähes kaikki oleellinen surujen identiteettikysymyksestä. Harva suru itse tuskin on noin paljon asiaa miettinyt, vaikka ehkä pitäisi.
Minun mielestäni asiaan vaikuttaa eniten bättre folk-asenne, niin vanhanaikaiselta kuin se kuulostaakin.
Vuosisatoja on ruotsinkielisiä eri tavoin manipuloitu uskomaan "paremmuuteensa". Sehän on lähtökohtaisesti houkutteleva ajatus, josta myös halutaan pitää kiinni.
Käsittääkseni näiden asioiden avoin pohtiminen on ongelmallista suomenruotsalaisten keskuudessa?
Miksi?
eliitti halua pohtia identiteettiään, vaan haluavat pitää kiinni vallasta joka tuo ja on tuonut heille valtavia etuoikeuksia ja ovat saaneet hyväuskoiset suomenkielisetkin uskomaan ruotsinkielisten "bättre folk" asemaan, vai onko meidän tunnettu "valtiomies" yksinkertaisesti tyhmä.
Jos meillä kaikilla on jokin vähemmistöidentiteetti, miksi kaikkien suomalaisten on oltava ylläpitämässä juuri yhtä tiettyä vähemmistökulttuuria eli suomenruotsalaisuutta?
Eikö olisi reilua myöntää, että suomenruotsalaisuus elää suomenruotsalaisten ja heihin läheisesti liittyvien ihmisten avulla ja muilla on lupa kehittää muuta?