Liljat nysiä :)

ihan onneton peukku

Missä mättää, kun tänä kesänä liljani ovat olleet n. 20cm mittaisia onnettomia nysiä. Siis ne muutamat, mitkä edes päänsä nostivat. Penkki on perustettu viime vuonna ja silloin kasvoivat kauniisti. Tosin osan liljoista siirsin maapenkistä tähän terassineduspenkkiin, joten ovat saattaneet kärsiä, mutta ne muut... Olenko lannoittanut liikaa (keväällä kanankakkaa vähäsen) tai liian vähän. Vai voisiko syynä olla muurikivipenkin alla oleva routimista estävä eristelevy? Multaa penkissä on n. 40cm hiekka välissä ja sitten levy. Pionikaan ei menesty, mutta leimut, särkynyt sydän ja nauhukset kukkii kauniisti, myös kuunlilja tykkää penkistä.

Samalla kysäisen sitäkin, että miksikähän en saa kasvamaan mitään keväisiä sipulikukkia; narsissit, tulppaanit ja krookukset. Ohjeen mukaan olen istuttanut niitä, mutta ikinä ei mitään kasvua tule...

4

531

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -------

      Routaeristys ei varmaankaan syynä, kun multaakin kuitenkin on. Laitoitko syyslannoitetta? Itse painotan lannoitukseen enemmän syksyllä kuin keväällä eli hieman kastelen syyslannoitteella. Jos uutta multaa niin voisi toimia ilman kevätlannoitteita. Ei kukat kauheasti vaadi, ainakaan minulla.

      Penkin sijainti auringon/ valon suhteen? Kasvuvyöhyke?

      Keväisten sipulikukkien pitäisi kasvaa jos ohjeen mukaan istuttaa... Syksyllä maahan? Sipulit oikein päin? Aurinkoinen paikka?

      • ihan onneton peukku

        paikka on aurinkoinen, sipulit on istutettu oikein (viime vuonna siis kukkivat kauniisti), syyslannotusta en muista tehneeni, ainoastaan keväällä. Asumme Oulun korkeudella, liekö sitten pakkaset tehneet temppujaan.... Anoppilassa 200km meiltä, on sama homma. Liljat ovat pieniä nysiä ja vain osa kasvaa. Heillä on "maapenkki". Harmi, liljat kun ovat niin kauniita. Pitää yrittää ensi vuonna uudelleen.


      • O-mukulakiurunkannus

        Ehkä routaeristys sittenkin on ainakin osasyynä. Se estää maalämmön siirtymisen kohti maan pintaa ja niin ollen sen yläpuolella oleva alue on talvella huomattavasti kylmempi kuin olisi ilman routaeristettä. Tietysti sivuilta jonkin verran lämpöä tulee, mutta ehkä se ei riitä. Levy myös estää kosteuden pääsyn maan sisuksista kohti liljojesi juuristoa.


      • nihh
        ihan onneton peukku kirjoitti:

        paikka on aurinkoinen, sipulit on istutettu oikein (viime vuonna siis kukkivat kauniisti), syyslannotusta en muista tehneeni, ainoastaan keväällä. Asumme Oulun korkeudella, liekö sitten pakkaset tehneet temppujaan.... Anoppilassa 200km meiltä, on sama homma. Liljat ovat pieniä nysiä ja vain osa kasvaa. Heillä on "maapenkki". Harmi, liljat kun ovat niin kauniita. Pitää yrittää ensi vuonna uudelleen.

        Mä veikkaan että syyslannoituksen puute on syynä eikä mikään routasuojaus.

        Esim. http://www.rakentaja.fi/index.asp?s=/artikkelit/589/yksi- ja monivuotiset.htm :

        "Elokuun aikana tehtävistä hoitotöistä tärkein on ns. syyslannoitus, jolla parannetaan perennojen talvenkestävyyttä ja seuraavan vuoden kukintaa."


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      935
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      903
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      721
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      668
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    7. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      604
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      600
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      586
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      535
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      533
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      509
    14. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      502
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      492
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      476
    17. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      460
    18. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      105
      458
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      454
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      427
    Aihe