Pienoiskiväärin hallussapitolupa

Eli edesmenneeltä isältäni jäi silloin ihan uusi, nykyään 3 vuotta vanha pulttilukkoinen pienoiskivääri jonka omistajaksi vaihtui isoisäni. Itse en ole vielä liittynyt mihinkään metsästäjäseuraan, saati suorittanut metsästäjän tutkintoa koska metsästys itsessään ei vielä niin ole alkanut kiinnostaa. Silti olen harrastanut paljon tarkkuusammuntaa pienestä pitäen ilmakiväärillä, ja jos milloin olen jonkin tutun mukana asetta päässyt radalla kokeilemaan. Armeijassa ehdin palvella 4 kuukautta ja suoritin käytännössä tarkka-ampujakurssin kokonaan, mutta sen jälkeen palvelukseni keskeytyi alaselkäkipujen ja lättäjalan takia. Armeijassa innostuin tarkkuusammunnasta vielä enemmän, ja vaikka omista 50 metrille tarkan ilmakiväärin, ei se silti enää riitä, ja aina sen paineilman kanssa pelaaminen.. Tuli mieleeni että onko mahdollista saada itselleen hallussapitolupaa tuolle pienoiskiväärille? perusteena olisi puhtaasti tarkkuusammunta koti-sekä naapurikuntani ampumaradoilla, johon se oikeastikin tulisi. Armeija tarinani kerroin siksi koska hieman vaivaa että katsotaanko se haitaksi koska keskeytynyt? Rikosrekisteriä minulla ei ole, eikä henkisellä puolella minkäänlaisia ongelmia. Ennakkoluulot vaan ovat sellaiset että nykyaikana on kiven takana edes pienoiskiväärin saaminen.
7750
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

ei ota jos ei annakkaan.

Äänestä
  • Näin on tarkoitus tehdä. luin että luvan myöntää oman kunnan poliisi, mutta se tuntuu olevan pitkin kesää kiinni lupa asioiden osalta.. naapurikaupungissa sen sijaan on toimistot auki joten eikö asia siellä muka hoidu? Pitänee huomenna ainakin soittaa ja kysyä.

    Äänestä

  • ssssam kirjoitti:

    Näin on tarkoitus tehdä. luin että luvan myöntää oman kunnan poliisi, mutta se tuntuu olevan pitkin kesää kiinni lupa asioiden osalta.. naapurikaupungissa sen sijaan on toimistot auki joten eikö asia siellä muka hoidu? Pitänee huomenna ainakin soittaa ja kysyä.

    ja jatkoa että kotikuntani poliisiasema on naapurikaupungin "alainen" laitos.

    Äänestä

  • ssssam kirjoitti:

    Näin on tarkoitus tehdä. luin että luvan myöntää oman kunnan poliisi, mutta se tuntuu olevan pitkin kesää kiinni lupa asioiden osalta.. naapurikaupungissa sen sijaan on toimistot auki joten eikö asia siellä muka hoidu? Pitänee huomenna ainakin soittaa ja kysyä.

    Kotipaikan poliisilta sitä lupaa haetaan, mutta ovatpa nuo poliisin toimistot papereita lähetelleet ainakin Porista Raumalle, joten enpä tiedä onko se niin kriittistä minne ne paperit jättää.

    Äänestä

Ano lupaa kotipaikkasi poliisilta. Hakemukseen kannattaa panostaa oikeasti aikaa ja liitteitä. Lupahakemukseen suhtaudutaan paljon positiivisimmin, jos sen eteen on nähty vaivaa.
Hauet siis lupaa lippaalliselle kertatulella toimivalle pienoiskiväärille. Nimeä ampumaradat joilla tulet ampumaan. Selosta tarkasti kuinka tulet säilyttämään asella lukitussa tilassa lukko eri paikassa, jos sinulla ei ole asekaappia. Kerro ampumakoulutuksestasi varsumiesaikana, jolloin opit turvallisen aseen käsittelyn. Kerro myös harrastuksestasi ilmakiväärillä ja liitä mukaan ampumapäiväkirja, jota olet pitänyt vuoden mittaan eli vaikka ruutuvihko, johon olet merkinnyt lpäivämäärät ja laukausmäärät ja paikat. Liity paikkakuntasi reservilaisseuraan. Se maksaa muutaman kympin.
Mitä perusteellisimman selvityksen saat aikaiseksi sitä varmemmin lupalappunen irtoaa.

Äänestä
  • itelläni on pieniä rötöksiä tilillä ja olin ostamassa 9.3x62 kivääriä niin varasin ajan poliisipäällikölle ja selitin asian mihin sitä tarviin ja miksi tarviin juuri näin ison kiväärin niin poliisi katto muutaman vuojen rötöstilin ja se oli puhas niin se kirjoitti mulle suoraan siinä ostoluvan.

    mutta mulla on kuiten metästyskortti ja kuulun kolmeen metästysseuraan ja omistan metästyskoiria jotka oli aika painava syy siihen miksi sain luvan ettei mene koirat pilaan...johtui varmaan siitä että poliisipäälliköllä on itelläki metästyskoiria niin tiesi kuinka tärkeää niille on saada metästää ja kouluttaa.

    Äänestä

  • että näin kirjoitti:

    itelläni on pieniä rötöksiä tilillä ja olin ostamassa 9.3x62 kivääriä niin varasin ajan poliisipäällikölle ja selitin asian mihin sitä tarviin ja miksi tarviin juuri näin ison kiväärin niin poliisi katto muutaman vuojen rötöstilin ja se oli puhas niin se kirjoitti mulle suoraan siinä ostoluvan.

    mutta mulla on kuiten metästyskortti ja kuulun kolmeen metästysseuraan ja omistan metästyskoiria jotka oli aika painava syy siihen miksi sain luvan ettei mene koirat pilaan...johtui varmaan siitä että poliisipäälliköllä on itelläki metästyskoiria niin tiesi kuinka tärkeää niille on saada metästää ja kouluttaa.

    lukitussa tilassa (no tietysti asunnon ovet hyvä olla lukossa) itse laitoin aseen säilytys paikaksi ja tavaksi oman asunnon ja ase purettuna ja osat piilotettuina, tämä riittää..mutta ihan hyvä jos osat ovat esim lukitussa kaapissa (ei tartte välttämättä olla teräksinen asekaappi) ja vielä esim lukko erillään.
    Reserviläisseuraan liittyminen ei takaa aseen hallussapitolupaa, siitähän on ollut jossain juttuakin että liitytään reserviläisiin jotta saa esim pistoolille luvan, mutta jos armeija-aika on keskeytynyt ja se asia mieltä painaa niin voihan sitä "paikata" liittymällä reserviläisiin ja näin kantaa oma kortensa kekoon maanpuolustusasiassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ssssam kirjoitti:

Eli edesmenneeltä isältäni jäi silloin ihan uusi, nykyään 3 vuotta vanha pulttilukkoinen pienoiskivääri jonka omistajaksi vaihtui isoisäni. Itse en ole vielä liittynyt mihinkään metsästäjäseuraan, saati suorittanut metsästäjän tutkintoa koska metsästys itsessään ei vielä niin ole alkanut kiinnostaa. Silti olen harrastanut paljon tarkkuusammuntaa pienestä pitäen ilmakiväärillä, ja jos milloin olen jonkin tutun mukana asetta päässyt radalla kokeilemaan. Armeijassa ehdin palvella 4 kuukautta ja suoritin käytännössä tarkka-ampujakurssin kokonaan, mutta sen jälkeen palvelukseni keskeytyi alaselkäkipujen ja lättäjalan takia. Armeijassa innostuin tarkkuusammunnasta vielä enemmän, ja vaikka omista 50 metrille tarkan ilmakiväärin, ei se silti enää riitä, ja aina sen paineilman kanssa pelaaminen.. Tuli mieleeni että onko mahdollista saada itselleen hallussapitolupaa tuolle pienoiskiväärille? perusteena olisi puhtaasti tarkkuusammunta koti-sekä naapurikuntani ampumaradoilla, johon se oikeastikin tulisi. Armeija tarinani kerroin siksi koska hieman vaivaa että katsotaanko se haitaksi koska keskeytynyt? Rikosrekisteriä minulla ei ole, eikä henkisellä puolella minkäänlaisia ongelmia. Ennakkoluulot vaan ovat sellaiset että nykyaikana on kiven takana edes pienoiskiväärin saaminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu