Pikku pienyrittäjä suitsittiin

Iltapäivälehti kertoo, että 8-vuotias yrittäjä pantiin aisoihin terveystarkastajan toimesta. Hän piti jäätelökioskia, jota paikallislehti esitteli. Terveystarkastaja luki jutun ja siitä sitten toimeksi. Voi olla, että niin oli hyvä. Tytön vanhemmat olisivat voineet saada veromätkyjä ja sakkoja luvattomasta kioskinpidosta.

Mediaa on kärystä kiittäminen.
7190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Se kun on tuo elitarvike lainsäädäntö niin hiton tiukka EU:n aikana.

Laki on laki ja sitä pitää noudattaa...

Äänestä

olisi pitänyt tajuta ettei voi
a)myydä ruokatarvikkeita, ilman terveysviranomaisen hyväksyntää
b) myydä ja ottaa voittoa, ilman elinkeinolupaa ja alvin maksua
Olisi säästynyt pikkutyttöpahalta mieleltä

Äänestä
  • tuo olikin sitä kasvatusta kuinka tuotetaan pettymys lapselle.

    Äänestä

Se ei käsittääkseni ole sallittua. En ole lukenut kyseistä juttua mutta annoit ymmärtää, että tämä lapsi "piti jäätelökioskia". Mitä muuta se on kuin työn tekemistä.

Äänestä

No, ainakin koulujen diskoissa myyvät koululaiset vanhempainyhdistyksen nimissä itse tekemiään pitsoja ja kakkuja ja juomia ihan vakituisesti.

Noi lapsen vanhemmat olisivat voineet perustaa yhdistyksen ensin, oliskohan se sit ollut laillista....

Äänestä

olisivat vanhemmat ottaneet selvää, mitä kioskin pitoon tarvitaan.
Monia pikkupikkuyrittäjiä tiedän, joilla menee ihan hyvin, ja luvallisesti.

Äänestä

...opettaa riittävän varhain polku kelaan ja pistää pioneerileirille, ettei turhanpäiväinen yrittämisen into saa valtaa ja muokkaa viattomasta taimesta kapitalismia ihannoivaa riistäjää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Marja Puska kirjoitti:

Iltapäivälehti kertoo, että 8-vuotias yrittäjä pantiin aisoihin terveystarkastajan toimesta. Hän piti jäätelökioskia, jota paikallislehti esitteli. Terveystarkastaja luki jutun ja siitä sitten toimeksi. Voi olla, että niin oli hyvä. Tytön vanhemmat olisivat voineet saada veromätkyjä ja sakkoja luvattomasta kioskinpidosta.

Mediaa on kärystä kiittäminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu