Hallitus ehdottaa yksimielisesti Liikasta Suomen Pankin pääjohtajaksi. Härkösen mukaan Kepu ei halua häntä nimitettävä, mutta kuten tiedetään, Kepu pettää aina.
Liikanen
etenee
5104
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Niin,
Presidentti ei varmaan tälläkään kertaa poikkea nimityskäytännöstään, varsinkaan kun Suomen Pankkiin on ehdolla SOSIAALIDEMOKRAATTI.
No, tuskinpa Halonen olisi muutenkaan viihtynut toista kautta presidenttinä...
SDP, keskusta ja rkp olivat sopineet Liikasen nimittämisestä jo ennalta, heti kun Vanhalan sairausloma ja ero varmistuivat.
Mitä sen jälkeen on tapahtunut on ollut vain johdonmukaista ennakkosuunnitelman toteuttamista.
Liikanen ilmoitti lehtihaastattelussa, ettei hän aio hakea pääjohtajan tehtävää, ellei ole varmuutta, että hän tulee myös nimitetyksi. Ja sitten Liikanen haki, eli varmuus nimityksestä oli luvattu hallituksen taholta.
Tämän jälkeen Vanhanen ilmoitti niin ikään haastatteluussaan, että toivoo pankkivaltuustolta yksimielistä esitystä ja etteivät puolueiden eduskuntaryhmät alkaisi repostella asiaa, vaan antaisivat pankkivaltuutetuilleen päätösvallan.
Sitten Wideroos meni haastattelussaan sanomaan, että hän ei aio esitellä hallitukselle muita ehdokkaita kuin joko Liikasen tai Korkmanin - tämä sanottiin ennen pankkivaltuuston kokousta.
Kun pankkivaltuusto ei ollutkaan yksimielinen, Vanhanen kielsi keskustalaisia poliitikkoja antamasta SP:n pääjohtajan nimitysasiasta mitään lausuntoja ja kielsi erityisesti vastaamasta toimittajien kysymyksiin.
Vanhanen on myös hyvin voimakkaasti kieltänyt, että kyse olisi mistään nimityspaketista, mutta viime päivien lehdistön kommenteista on ymmärrettävissä, että sulle-mulle -politiikka on palannut Suomeen, koska nyt ilmeisesti pidetään selvänä, että kun joku seuraava iso poliittinen palkkiovirka täyttyy se kuuluu keskustalle.
Jos joku pienempi palkkiovirka avautuu, sen saanee Ilkka Kanerva, joka oli pankkivaltuustossa kuuliainen hallituspuolueille.
Noin vuoden kuluttua, kun media on alkanut tehdä presidenttigalluppejaan vuoden 2006 presidentinvaalia varten, ilmoittaa Tarja Halonen, ettei hän enää lähde ehdokkaaksi. Sitten SDP menee kukat kädessä Suomen pankkiin kysymään suostuisiko pääjohtaja Erkki Liikanen presidentiksi, ja tämä suostuu.
Tuohon mennessä keskusta on saanut haetuksi sopivan ehdokkaan SP:n pääjohtajaksi, jota SDP raivokkaasti kannattaa, mutta se ei ole Esko Aho eikä Mauri Pekkarinenkaan, vaan joku toinen keskustalainen.
Mielenkiintoinen ajatusleikki, eikö olekin? ;-)
Liikasesta ei ikimaailmassa tule kansanvaltaisesti valittua presidenttiä tai yhtään mitään kansanvaltaisesti valittua.
Tuula Haatainen on nousemassa seuraavaksi nais-demari-presidentiksi, kun haloska päättää ruveta kokopäiväiseksi senioriaerobickaajaksi.
Ja viimeistään parin vuoden päästä, kun Keskusta on palannut paikalleen oppositioon, muistaa se syyttää nimityksistä sitten muita.
Ihmisen, etenkin äänestäjän muisti kun on niin lyhyt.