Tarja Halonen tuomitsee jyrkästi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen Pride-kulkueeseen tehdyn kyynelkaasuiskun, kertoo Yle.
Halosen mukaan Suomen hyvä kansainvälinen maine sai kovan kolhun. Hän huomauttaa, että Pride-tapahtuma järjestetään monissa maissa.
Halonen toteaa, että suomalaiset ovat tottuneet arvostamaan ihmisten erilaisuutta. Hän on huolissaan paraatin osallistujista.
- On vaatinut vuosikymmenten työtä, että heidät itsensä on saatu uskomaan, että me todella olemme ihmisoikeuksien puolella ja arvostamme ihmisten omaa henkilökohtaista oikeutta vapaasti valita oma seksuaalinen suuntautumisensa, Halonen toteaa Ylen haastattelussa.
Hän vaatii, että tapaus tutkitaan asiaan kuuluvalla vakavuudella.
Erityisen vakavan iskusta tekee Halosen mielestä . . jne . . .

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.