selibaatti

vastoin tahtoani

Mies on fyysisesti ( ja epäilen jo että myös henkisesti) niin sairas, ettei seksiä ole.Ei fyysiseltä puoleltaan kykene , vaikka itse haluaisikin. Mutta haluaako vai ei, siitähän ei ole edes puhuttu,on niin hautautunut sairauteensa.Viime kerrasta noin kolme vuotta .Minä olen siinä pisteessä että etsin korviketta muualta, mutta en voi mennä sänkyyn ilman tunteita.
Niinpä olenkin alkanut ihastumaan vieraisiin miehiin, vastakaikua ei vain vielä ole tullut, olen liian ujo ilmaisemaan tunteitani. Tunnen syyllisyyttä, toisaalta vihaa ja surua että hän on muuttunut ihan toiseksi ihmiseksi.Syyllisyyttä siksi että minunhan pitäisi olla hänen tukenaan. Vihaa ja surua koska minä olen muuttunut sivuseikaksi.
Pitääkö minun uhrautua vai onko minulla enää mitään oikeuksia? No tavallaan tiedän kyllä itse vastauksen ja se käy ilmi myös kirjoittamastani.Kun saan ihastumiselleni vastakaikua, se on menoa..

2

477

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • cfnm_M_Hki

      Jos olette harrastaneet tanssia ja mies joutuu pyörätuoliin, niin etsitkö uuden partnerin

    • tiugkhv

      Liitto on myös muuta kuin seksiä, seksiähän voi tuollaisessa tilanteessa hakea ihastukseltaan. Ja puolisonkin pitäisi se kyllä ymmärtää. Mutta kuitenkin, ei nyt tarvitsekaan olla ilman seksiä. Minun mielestänni on aivan normaalia, että tarvitsen ihastusta, seksiinhän aina olisi hyvä olla sitä: vaikka olisi pelkkä seksisuhde, ei se ole kovin hyvä, jos siihen ei liity ihailun ja ihastuksen tunteita. Seksiin tarvitaan niitä, että voi olla läsnä, antaa toiselle eikä vaan ottaa, ja uskaltaa.

      Koet suurta menetystä, liittosi ei ole enää entisensä, eikä tuo ollut ennustettavissa: se ei ollut mitä tilattiin. Mutta näin joskus käy. Voit olla hänen tukenaan muuten, mutta sinullakin on oikeus saada tukea ja tarpeesi tyydytettyä, ei se tee sinusta huonoa ihmistä. Liitossa, kuten sanottua, on myös muuta. On tuki ja turva, rakkaus, lupaukset, keskustelut, ja te voisitte niitä virittää. Jotainhan liitostakin pitäisi saada. Voisitte avoimesti sopia, että liittonne toimii nyt ystävyytenä, ja kuitenkin sinun pitää saada elää omaakin elämääsi: menetyksiä se tietää teille molemmille, mutta toisaalta, ei mitään uutta. Todellisuudessa ne asiat, mitkä myöntäisitte ääneen, on jo menetetty.

      Tiedän rakkaudellisia liittoja, missä seksi hoidetaan liiton ulkopuolella. Se on siis kuitenkin mahdollista. Ihminen voi rakastaa useampaa kuin yhtä ihmistä ja eri tavoin. Liitto voi tarkoittaa monia asioita. Asiat eivät ole mustavalkoisia. Anna ymmärrystä miehellesi, mutta ennenkaikkea myös itsellesi.

      Lisäksi jos haluatte, tai ainakin sinun yksin kannattaisi harkita jotain terapiaa, pitkäaikaiset sairaudet ottavat koville ja syövät ihmistä paljonkin. Voisitte saada muut yhteydet taas auki.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      122
      5115
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      30
      3658
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2460
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1578
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1560
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1504
    7. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      23
      1391
    8. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1292
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1198
    10. Olen oikeasti aika mukava

      Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.
      Ikävä
      22
      1117
    Aihe