Olisin kiitollinen jos joku osaisi valaista hieman uneni sisältöä, sillä se oli sen verran kummallinen, että muuten en saa ajatuksiani siitä irti.
Unessa olin siis hautausmaalla, ja tunnelma oli ainakin aluksi melko hilpeä. SIellä oli lisäkseni ihmisiä joita tunnen & olen joskus tuntenut. Meillä oli eräänlainen "tehtävä", en tosin enää muista minkä vuoksi ja kuka sen saneli, mutta me saimme autojen rekisterikilpiä, joiden perusteella meidän piti löytää jotkut niitä vastaavat hautakivet. Jostain syystä tiesin, että kilvet olivat peräisin hienoista ja värikkäistä amerikanraudoista.
Ahkeran hautakivien etsinnän jälkeen kaikki alkoivat lähteä pois. Hautausmaalla oli myös jonkinlainen järvi/lampi, jonne johti hyvin huteranoloinen puinen liuska, jota pitkin menin itse veden äärelle. Hautausmaalta oli siis monen metrin pudotus vesirajaan. En meinannut enää päästä takaisin ylös kun muut tekivät lähtöä ja muistan olleeni kamalassa paniikissa yrittäessani päästä kastunutta puuliuskaa ylöspäin.
Pääsin lopulta pois, ja uni päättyi siihen, että olimme pukuhuoneessa. Sellaisessa ihan tavallisessa uimahallipukuhuoneessa, jonka kautta hautausmaalta pääsi pois. Siellä etsimme hetken aikaa suuren suuren kenkämäärän joukosta omia jalkineitamme, käyttäen edelleen apuna autojen rekisterikilpiä.
Osaisiko kukaan selventää, mitä tämä meinaa? :D

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tulkitsisin näin, että tämä on elämänuni eikä kuolemanuni, vaan kaukana kuolemasta.
Uneksija joutuu etsimään vanhasta, menneestä suuntaa uudelle vaiheelle. Hautausmaa on kaikki taakse jätetty, mutta sieltä on kuitenkin saatava suuntakoordinaatit mihin suuntaan.
Uneksija haluaa olla tasapainossa, niin että menneisyyden työt ja tekemiset eivät olisi olleet turhia, vaan olisivat hyödyksi tulevalle.
Jonkinlaisista valinnoista on kyse joka tapauksessa, nyt tai tulevaisuudessa.
Uneksija pelkää, ettei löydä omaa tietään. Uni lupaa hyvää, kun pukuhuone löytyy, eli paikka jossa saa identiteetin ja pääsee jatkoon.
Tuli mieleen opiskelupaikan haku, tämä ihan intuitiivisesti, minusta tuo uni jotenkin viittaisi siihen. Että katsellaan, mitä on menneisyydessä opittu ja tehty, ja etsitään siihen sopivaa tulevaa opiskelupaikkaa ja työtä. Tämä arvioni oli kyllä melkein hatusta vedetty, kun en tiedä unennäkijän iästä ja elämäntilanteesta yhtään mitään, pelkän unen vain.
Kiitokset sinulle :)
tuo tulkinta sopii varsin hyvin elämäntilanteeseeni, vaikkei ihan opiskelupaikan hakeminen ollutkaan kyseessä :D mutta joka tapauksessa, minusta tuo on vaikuttavaa! saanko muuten kysyä, että miten tämän tulkitsit (esim jostain unikirjasta selityksiä kaivelemalla vai ihan itse pähkäillen..? :D) olisi kiinnostavaa nimittäin itsekin osata edes jotenkin suuntaa antavasti tulkata omia uniaan :D
Unikirjat eivät anna yksityiskohtaisia tulkintoja, vain viitteitä mihin tietty unisymboli voisi viitata. Uni on tavallaan symbolinen kertomus eli "satu" näkijänsä tilanteesta, jossa unessa siis, psykologiset arkkityypit ja mielleyhtymät toimivat. Unella on kuten tarinallakin alku, keskikohta ja loppu. Unen tunnelma on tärkeä sitä tulkittaessa.
Kuitenkaan yleismaailmalliset symbolit eivät aina toimi, jokaisella on oma merkityskarttansa psyykessään. Siksi jokainen on itse paras omien uniensa tulkitsijansa, kun syventyy tutkiskelemaan uniaan.
Näiden perusteella tulkitsin unesi.