...tai sitten ei edes yritä mitään tilanteen parantamiseksi.
Eikö siis olisi aika vaikka aluksi pohdiskella, miksi on tilanteeseen joutunut. Onko itse huomaamattaan eristäytynyt aina juuri silloin kun olisi ollut tilaisuus tutustua johonkin? Miksi niin on tehnyt? Jos on varaa hankkia harrastus, josta voisi ehkä löytää kaverin tai ainakin tekemistä vapaa-ajalle, miksi ei sitä hanki? Onko liian ujo ja arka menemään sinne? Miksi? Miksi ei yrittäisi pikkuhiljaa hakeutua enemmän ja enemmän ihmisten pariin, että jos arkuus hellittäisi pikkuhiljaa? Miksi ei yrittäisi nostattaa itsetuntoa korkeammalle, jos se on mennyt niin huonoksi että se jo haittaa jokapäiväistä elämää? Se ei ole helppoa, mutta mitä menetettävää siinä on jos edes yrittää? Ei pidä lannistua jos ei heti näy hyvää tulosta. Osa on saattanut surra esimerkiksi sellaista, että jos ei ole koskaan käynyt festareilla, koska "EI OLE KAVERIA SINNE." Mutta miksi jättää hienoja kokemuksia kokematta elämässä vain sen takia, ettei ole ottaa kaveria sinne mukaan? Ne voisi olla mahtavia kokea jonkun kanssa yhdessä, mutta sekin aika voi varmasti tulla joskus, että ne voisi kokea toisen kanssa. Ihminen voi jo pelkästään yksin tehdä mahtavia reissuja ja kerätä ihania muistoja, eikä siihen välttämättä tarvitse kaveria. Ajatus yksin olosta jossain festarilla saattaa jännittää tai ehkä pelottaa, mutta sitten kun sinne menee, voikin huomata että sielä on muitakin ihmisiä yksinään musiikista ja muutenkin siitä päivästä nauttimassa. Jotkut saattavat jopa tulla luokse juttelemaankin ja miksi ei voisi itsekin käydä juttelemaan jonkun mielenkiintoisen näköisen kanssa kun niinkin sosiaaliseen tapahtumaan on mennyt.
Kannattaa kyseenalaistaa itsensä ja ne kaikki selitykset, mitä on keksinyt syiksi omaan tilanteeseensa. Syynä voi yllättäen ollakin ihan vain oma saamattomuus, laiskuus...
Ei elämää pitäisi ottaa noin vakavasti. Joskus saattaisi todella käydä harmittamaan, ettei koskaan tosissansa yrittänyt tehdä jotakin tilanteensa eteen.
http://www.nyyti.fi/tietoa/itsetunto/#Vinkkejä itsetunnon kohentamiseen
Ainiin. Tuoltakin voi löytyä jotakin hyviä vinkkejä itsetunnon kohottamiseen.
Eikö siis olisi aika vaikka aluksi pohdiskella, miksi on tilanteeseen joutunut. Onko itse huomaamattaan eristäytynyt aina juuri silloin kun olisi ollut tilaisuus tutustua johonkin? Miksi niin on tehnyt? Jos on varaa hankkia harrastus, josta voisi ehkä löytää kaverin tai ainakin tekemistä vapaa-ajalle, miksi ei sitä hanki? Onko liian ujo ja arka menemään sinne? Miksi? Miksi ei yrittäisi pikkuhiljaa hakeutua enemmän ja enemmän ihmisten pariin, että jos arkuus hellittäisi pikkuhiljaa? Miksi ei yrittäisi nostattaa itsetuntoa korkeammalle, jos se on mennyt niin huonoksi että se jo haittaa jokapäiväistä elämää? Se ei ole helppoa, mutta mitä menetettävää siinä on jos edes yrittää? Ei pidä lannistua jos ei heti näy hyvää tulosta. Osa on saattanut surra esimerkiksi sellaista, että jos ei ole koskaan käynyt festareilla, koska "EI OLE KAVERIA SINNE." Mutta miksi jättää hienoja kokemuksia kokematta elämässä vain sen takia, ettei ole ottaa kaveria sinne mukaan? Ne voisi olla mahtavia kokea jonkun kanssa yhdessä, mutta sekin aika voi varmasti tulla joskus, että ne voisi kokea toisen kanssa. Ihminen voi jo pelkästään yksin tehdä mahtavia reissuja ja kerätä ihania muistoja, eikä siihen välttämättä tarvitse kaveria. Ajatus yksin olosta jossain festarilla saattaa jännittää tai ehkä pelottaa, mutta sitten kun sinne menee, voikin huomata että sielä on muitakin ihmisiä yksinään musiikista ja muutenkin siitä päivästä nauttimassa. Jotkut saattavat jopa tulla luokse juttelemaankin ja miksi ei voisi itsekin käydä juttelemaan jonkun mielenkiintoisen näköisen kanssa kun niinkin sosiaaliseen tapahtumaan on mennyt.
Kannattaa kyseenalaistaa itsensä ja ne kaikki selitykset, mitä on keksinyt syiksi omaan tilanteeseensa. Syynä voi yllättäen ollakin ihan vain oma saamattomuus, laiskuus...
Ei elämää pitäisi ottaa noin vakavasti. Joskus saattaisi todella käydä harmittamaan, ettei koskaan tosissansa yrittänyt tehdä jotakin tilanteensa eteen.
http://www.nyyti.fi/tietoa/itsetunto/#Vinkkejä itsetunnon kohentamiseen
Ainiin. Tuoltakin voi löytyä jotakin hyviä vinkkejä itsetunnon kohottamiseen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Miksi sina olet taalla?
Kertomassa mielipidettä tästä asiasta ja yrittämässä auttaa jotenkin, vaikka eihän tuosta varmaan mitään apua ollut.
Olen itsekin ollut joskus erittäin ujo ja yksinäinen, mutta en nykyisin niinkään. Tiedostin ongelmani ja yksi niistä monista ongelmista oli se, että jostakin syystä itse eristäydyin aina sosiaalisissa tilanteissa yksikseni. Olin liian arka. Olin myöskin liian ujo tekemään aloitteita. Huono itsetunto oli se syy näihin. Täytyi yrittää ensin korjata itsetunto ja itsevarmuus paremmaksi. Sen jälkeen hakeutua sosiaalisiin tilanteisiin ja harjoittaa rentoa jutustelua toisten kanssa yms. On kyllä hyvin toiminut vaikka alussa tuli takapakkia aika paljonkin. Ongelma oli sekin etten itsekään tiennyt mitä elämältäni haluan ja olin liikaa riippuvainen toisten mielipiteistä ja annoin toisten pompotella minua. Täytyi ymmärtää, että minähän olen itse oman elämäni herra eikä siihen voi muut puuttua. Itse minä teen elämästäni sellaisen kuin haluan.
Olen aloittajan kanssa samaa mieltä. Miksi aina tarvitsisi kaverin mukaan sinne ja tänne? Sieltä paikan päältähän voi juuri niitä samanhenkisiä kavereita löytyä vaikka aluksi olisikin yksin. riittää kunhan tekee edes jotain yksinäisyytensä poistamiseksi, eikä anna periksi.
tämä on kyllä totta! :)
Aika vaikeaa on alkaa rakentamaan kaikkea uudelleen kun on tarpeeksi pohjalla Se vie pitkän aikaa ja paljon energiaa. Ja yleensä kun on tosi pohjalla sitä energiaa ei juurikaan ole. Ja tuollainen teho tuotanto puhe ei sellaisia ihmisiä auta. Ihminen saa olla myös heikko ! Ei tarvii tollasta tehotutanto puhetta tulla väsyneille ja loukatuille ja valmiiksi potkituille selittää.
levätkää ja hankkikaa voimia pikku hiljaa ymmärrän miltä teistä tuntuu kaikki potkitut ja loukautut sielun siskot ja veljet. Olette arvokkaita sellaisina kuin olette. Yhteiskunnan arvot ovat vain menneet sekaisin eikä herkkyyttä aitoutta ystävällisyyttä ja rehellisyyttä vaan enään arvosteta.
" mutta mitä menetettävää siinä on jos edes yrittää? "
Vihaan tätä kysymystä!
Jos jotain välttää, niin silloin on menetettävää. Vaikkapa itsetunnon rippeet.
ime munaa.
Hei! Hyvä teksti.
Tahtoisin lisätä toistakin näkökulmaa vielä, "miksi ei?"-tyyppisen ajattelun mahdollisesti aiheuttavan turhan syyllisyyden välttämiseksi.
Ei kannata yliarvioida tietoista mieltään! On todella hankalaa muodostaa käsitystä omista tunneprosesseista, ja helpointa ja väitän että monesti terveintä on vain hyväksyä ne.
Joskus se kotiin jääminen voi olla tarpeetonta pelkuruutta, mutta joskus se voi olla sitä että ei vain jaksa, tai sitä että pelkoon onkin jopa aihettakin, kun ei ole vielä löytänyt sopivan kevyttä lähestymissuuntaa. Uskon, että tulemme vaistomaisesti pyrkineeksi toimimaan omien voimavarojemme mukaan, riippumatta siitä miten yritämme järkeillä tilanteita. Jos järkeilee liian ahneesti ja ankarasti, ei voikaan enää toimia.
Kysymys "miksi ei?" on tärkeä, mutta sille ei tule antaa kaikkea painoarvoa. Jos periaatteessa voisi tehdä jotain, mutta on vain peloista ja jännityksestä kiinni että ei tee, niin kyllä sitten tosiaan kannattaa miettiä asia läpi ja puhki, ja etsiä toimintatapa, joka ei pelota liikaa, ja jossa on sopivan vähän kynnystä siten, että psyykkaus riittää sen ylittämiseen ei pelkästään nyt, vaan myös ensi kerralla. Kierteestä pitää tehdä positiivinen, ei negatiivinen.
Sen sijaan jos on kyse siitä(kin) että ei vain huvita/jaksa, on kysymys "miksi?" hyvin tärkeä. Itselläni kyse on ollut sekä pelosta että mielenkiinnon ja energian puutteesta. En pysty valitsemaan vain yhtä näkökulmaa, tai teen vahinkoa itselleni toisen kautta. Olen esim. usein mieltänyt ihmiskontaktien hankkimisen yksilön velvollisuudeksi, mutta tämä on mielestäni vahingollinen näkökulma. Se ei saisi lähteä muuta kuin puhtaasti omasta halusta ja tarpeesta. Ihmisteen kohtaamiseen liittyviä pelkoja olen ottanut niskasta kiinni usein, mutta samalla olen ymmärtämättäni tullut ottaneeksi niskasta kiinni omia halujani, mikä on ollut...epäoptimaalista.
En hallitse asiaa, enkä oikein tiedä millä mekaniikalla se toimii, ja mitä asioita tarkkailla itsessäni kuvioiden selkiytymiseksi, mutta joskus onnistun suhtautumaan juuri oikein. Paradoksaalisesti siihen on usein liittynyt velvollisuusaspekti. Kun olen päättänyt tehdä jotain hyvin tympeää mutta tarpeellista, niin sitten velvollisuuspuoli onkin tullut sillä hyvin hoidetuksi, ja olen pystynyt keskittymään viihtymiseen, vaikka olinkin mielestäni mennyt puremaan hammasta. Päin vastoin kun katson että minun ei tarvitse mennä johonkin, mutta jos menen niin velvollisuuteni on viihtyä, esim joskus kavereitten kanssa iltaa viettäessä, niin sitten olenkin ehkä vain lukossa ja puren hammasta.
Enivei, tämä oli minua, muilla on varmasti omat näkökulmansa, mutta palvelkoon erityistapaukseni yhteistä etua nyt sikäli, että se varoittaa tietoisen mielen ylimielisyyttä vastaan. Fiilikset ovat syvemmällä ja niitä ei voi valita, vaikka niitä voikin hillitä ja sietää. Ne ovat myös monimutkaisia, ja ottavat huomioon jokaisen näkökulman, vaikka tietoinen mieli keskittyisi vain yhteen. Ne on syytä hyväksyä ja niiden voima tunnustaa. Se miten niihin vaikutetaan on oman elämäntavan muuttaminen sopivassa tahdissa, ja ne sitten sopeutuvat siihen, toisaalta protestoiden, toisaalta hyvälläkin.
Minulla on ollut tuo aivan sama juttu eli että olen kokenut sosiaalisen kanssakäymisen havittelun velvollisuudeksi, koska kaikillahan pitää olla verkosto jne. Mutta lapsesta asti olen ollut helpommin sosiaalisuuspakoinen kuin sosiaalisuushakuinen. En ole epäsosiaalinen eli en pystyisi elämään täysin ilman ihmisiä, mutta jotenkin se kanssakäyminen tuntuu niin hankalalta että mieluiten aina rajoittaisin koko jutun mahdollisimman minimiin. Runsas ihmisten kanssa oleminen vie ihan fyysisesti energiat vähiin, tulee kuolemanväsynyt olo.
Ainoastaan voimakas seksuaalinen halu pakottaa minua kanssakäymiseen, ja se onkin aika monimutkainen juttu kun toisaalta toisen ihmisen läheisyys aiheuttaa pakokauhua mutta himo pakottaa kuitenkin olemaan lähellä ja yhtymään. Ehkä sosiaalista kanssakäymistä kohtaan tuntemani vastahankaisuus (pelko?) aiheuttaa niin voimakkaan jännitystilan että se oikein edellyttää sitä seksuaalista kanssakäymistä että saan edes jotenkin paineita purettua ilman että tulee höyry korvista. Tämä selittäisi sen minkä takia en koskaan yritä ystävyyttä naisten kanssa, en nimittäin pystyisi purkamaan seksuaalista jännitettä toisen naisen kanssa. (Toisaalta en edes luota naisiin muutaman sosiopaattityyppisen naisen uhrina oltuani.)
Kaiken kaikkiaan kokisin että oli ihmisten kanssa paljon tai vähän niin jokaisella on oltava oikeus hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Jos ei halua riekkua sosiaalisissa riennoissa jatkuvasti, niin miksi pitäisi? Jankutetaan siitä että "sitten vietät vanhuutesi yksin, kuolet yksin". Vaikka ihminen tekisi tusina lasta, voi olla että yksikään näistä ei tule tapaamaan häntä vanhainkotiin ja puolisohan voi kuolla huomattavasti aiemmin kuin ihminen itse. Samoin voi käydä kavereille. Ja jokainen kuolee yksin, paitsi jos sattuu niin sopiva sauma käymään että tulee sota tai jokin katastrofi jossa kuolee läjäpäin ihmisiä kerralla!
Ainoaksi ongelmaksi tosiaan muodostuu seksuaalisuus, jos ihmisessä on se vahvana ja pakottavana tekijänä, koska jos on huonosti valmentautunut sosiaaliseen kanssakäymiseen, tulee vastakkaiseen sukupuoleen tutustumisesta kömpelöä ja vaivaannuttavaa. Sen vuoksi sitten helposti ollankin olevinaan mukamas nymfoja, vaikkei oikeasti olisi, eli mennään suoraa päätä seksiin että se ällöttävä liirumilaarumivaihe olisi mahdollisimman lyhyt - sanoo nimim. kokemusta on. En tiedä voiko miehillä olla vastaavaa taipumusta, ehkä? Miehille tässä yhteiskunnassa vain sallitaan helpommin sellainen panomiehen rooli että mukamas haluaa vain ja aina seksiä ja mahdollisimman nopeasti. Kuinkahan moni mies haluaisikin jotain muuta?