Hei kaikki,
Olen koko elämäni ollut erittäin urheilullinen ja pystynyt syömään täysin normaalisti. Muutin 2 vuotta sitten Englantiin opiskelemaan ja siellä kokemani stressi purkaantui lievänä bulimiana. Lihoin kevät lukukauden aikana jonkin verran stressin takia ja aloin pian lihomisen jälkeen oksentelemaan. Olin kuitenkin normaalipainoinen 168cm/58kg. Aluksi oksensin noin kerran kuukaudessa, pian kerran viikossa ja kohta aina kun söin jotain kiellettyä. Kiistin bulimian etenkin itseltäni, kukaan ulkopuolinen ei myöskään tiennyt. Oireilu oli aaltoilevaa, oli kausia jolloin en oksentanut.
Olen siinä mielessä onnekas, koska bulimiani kesti vain lyhyen aikaa. Tapasin kesällä ihana pojan Suomessa joka auttoi ja tuki minua. Oireet alkoivat lieventymään ennenkuin ne oikeastaan edes pääsivät alkamaan. Nyt kun katson taaksepäin en tunnistaisi itseäni samaksi ihmiseksi tänä päivänä. Muistan kuitenkin ne monet tunteet mitä kävin läpi kun oksensin. Häpeä, Pahaolo, Syyllisyys ja Helpotus siitä kun sai jälleen kontrollin omasta syömisestä (vaikka se olikin kaukana). Tänä päivänä olen iloinen ja onnellinen elämästäni ja minua ei haittaa muutama lisäkilo. Ruoka on nautino ja urheilu tuo hyvän mielen.
Toivon niin suuresti, että kaikki ne jotka tällä hetkellä taistelevat bulimian kanssa pysähtyisivät katsomaan hetkeksi elämäänsä. Tämä on ainoa elämä mikä meillä on elettävänä ei sitä kannata viettää ikävien tunteiden kanssa pää pöntössä. Tiedän, että minulla tämä oli niin lievä ja että pois pääsy kierteestä on hemmetin vaikeaa.. mutta kyllä siihen pystyy kun löytää jokaisesta päivästä jotain positiivista. :)
tsemppiä.
Olen koko elämäni ollut erittäin urheilullinen ja pystynyt syömään täysin normaalisti. Muutin 2 vuotta sitten Englantiin opiskelemaan ja siellä kokemani stressi purkaantui lievänä bulimiana. Lihoin kevät lukukauden aikana jonkin verran stressin takia ja aloin pian lihomisen jälkeen oksentelemaan. Olin kuitenkin normaalipainoinen 168cm/58kg. Aluksi oksensin noin kerran kuukaudessa, pian kerran viikossa ja kohta aina kun söin jotain kiellettyä. Kiistin bulimian etenkin itseltäni, kukaan ulkopuolinen ei myöskään tiennyt. Oireilu oli aaltoilevaa, oli kausia jolloin en oksentanut.
Olen siinä mielessä onnekas, koska bulimiani kesti vain lyhyen aikaa. Tapasin kesällä ihana pojan Suomessa joka auttoi ja tuki minua. Oireet alkoivat lieventymään ennenkuin ne oikeastaan edes pääsivät alkamaan. Nyt kun katson taaksepäin en tunnistaisi itseäni samaksi ihmiseksi tänä päivänä. Muistan kuitenkin ne monet tunteet mitä kävin läpi kun oksensin. Häpeä, Pahaolo, Syyllisyys ja Helpotus siitä kun sai jälleen kontrollin omasta syömisestä (vaikka se olikin kaukana). Tänä päivänä olen iloinen ja onnellinen elämästäni ja minua ei haittaa muutama lisäkilo. Ruoka on nautino ja urheilu tuo hyvän mielen.
Toivon niin suuresti, että kaikki ne jotka tällä hetkellä taistelevat bulimian kanssa pysähtyisivät katsomaan hetkeksi elämäänsä. Tämä on ainoa elämä mikä meillä on elettävänä ei sitä kannata viettää ikävien tunteiden kanssa pää pöntössä. Tiedän, että minulla tämä oli niin lievä ja että pois pääsy kierteestä on hemmetin vaikeaa.. mutta kyllä siihen pystyy kun löytää jokaisesta päivästä jotain positiivista. :)
tsemppiä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.