Katsokaa mikä on sivuston nimi ja se toimii 24 tuntia vuorokaudessa.
Suomi ja Suomalaiset ovat Itsenäisyyspuolueen sydämessä ja myös Suomi on Suomi tulevaisuudessa kansallemme!
Meidän jäsenet ajattelevat, ja tekevät tekoja Suomalaisten hyväksi jo nyt valtuustoissa.
Ensi vuonna eduskunnassa. Alkaa toiminta muuttumaan!
Enää ei viilata meitä linssiin, vaan näytämme että olemme todella Suomalaisten puolella ja heidän asialla!
Suomi ja Suomalaiset ovat Itsenäisyyspuolueen sydämessä ja myös Suomi on Suomi tulevaisuudessa kansallemme!
Meidän jäsenet ajattelevat, ja tekevät tekoja Suomalaisten hyväksi jo nyt valtuustoissa.
Ensi vuonna eduskunnassa. Alkaa toiminta muuttumaan!
Enää ei viilata meitä linssiin, vaan näytämme että olemme todella Suomalaisten puolella ja heidän asialla!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Itsenäisyyspuolue on nimensä perusteella kansalaisten asialla. Itsenäisyys ja Itsenäisyyspuolue on meille tosi tärkeä voiko olla sen ihailtavaa asiaa kuin nämä kaski asiaa on. Koska nyt viimeinkin kansalaiset ovat huomanneet kuinka suuren virheen teimme kun menimme mukaan EU:hun.
Lähes pelkää harmia koko liittymisestä on seurannut. Maksamme itsemme kipeäksi toisten tuhlailevien maiden taloudenhoidosta. Näin kurjistamme oman maan kansalaisten asemaa. Tilanne on jo mennyt siihen, että alamme olla tosi heikoilla ja vajoamme koko ajan vaan syvemmälle ja syvemmälle ellemme tee muutosta. Äänestä muutoksen puolesta mitä Itsenäisyyspuolue parhaimmillaan edustaa.
Tämä nykypäivän maassamme vallalla oleva Ameriikan kaltainen uusliberalismi on saanut aikaan hyvinvointivaliomme romahtamisen. Se lähti silloin kun Eu,hun mentiin.
Esko Aho oli tämän hyvinvointivaltion romahtamisen syypää, kun toimi pääministerinä. Sota aikana olisi jo linnassa.
Tutkijat ovat miettineet plajonko tämä koko hyvinvointivaltion romahtaminen on maksanut lapsille ja lapsiperheille? Voin kertoa, että maksamme tätä Ahon politiikan maksutaakkaa vieläkin.
Se säästö mitä saatiin Ahon toimesta esimerkiksi lapsilisät jäädyttämällä ja verotuksen lapsivähennyksen poistamisella on syöty loppuun jo ajat sitten. Lisää kuluja vaan tämän toheloinnin vuoksi vain tulee.
Lapsiperheet kituuttavat kädestä suuhun. Lasten ja heidän vanhempien henkinen pahoinvointi lisääntyy, kun ei ole resursseja tyydyttää lasten asemaa. Siitä seuraa vieläkin sosiaalisia ongelmia, kalliita lasten sijoituksia vieraisiin koteihin.
Eli miettikää onko tämän nykypolitiikan ajatusmaailma täysissä järjessä?
Se että eduksunta puolueet kehoittavat kuluttamaan, niin mitä sitä pienituloiset kuluttaa, kun ei ole rahaa?
Se että nyt annetaan verotuksellisesti rikkaille, niin asiat menee juuri päinvastoin mmamme hyvinvoinnin kannalta. Ei ne rikkaat kuluta suomessa, ne kuluttaa ulkomailla ja vievät valuutat sinne. Se että annattaisiin pineituloisille lapsiperheille joku satanen lisää, autta heitä kuluttamaan. ne rahat menevät varmuudella kotimaahan, sillä he hankkivat juuri sitä päivittäistavaraa mitä ihminen tarvitsee ja näin maksavat veroa arvolisäveroa kulutuksestaan. Ei näm lapsiperheet ulkomaille tuhlailemaan lähde. Se on väärä käsitys, jos joku näin luulee.
Tällaisella pienituloisten ja lapsiperheiden korotuksella saadaan paineet perheiden kituuttamiselta pois ja heidän hyvinvointinsa lisääntyy. Samalla pahaolo saadaan pois ja rikollisuus vähenemään. Se on kaikille edullisinta.
Heikki Parviainen
Kunnanvaltuutettu / kansainvälinen toimittaja FI 11301
Nummi-Pusula
Ipu Uusimaa vpj.
http://heikkiparviainen.blogit.uusisuomi.fi/
http://nummipusula.suntuubi.com
että näiltä sivuilta sensuroidaan otsikoita vain siitä syystä, että ne käsittelevät persuille herkkiä asioita.
Pohjois-Koreassa, kiinassa, entisessä Neuvostoliitossa harjoitetaan samanlaista sensurointia, kuin näillä saiteilla. Ja vain sen takia, että Pohjois-Savossa IPU: n kannatus hirvittää ja pelottaa ..... ja arvaas keitä....
Voisiko asiaa käsiteltäessä avata myös sen näkökulman, että ihmiset tekevät päätökset.
KUKA KEKSI 1970.VUODEN LOPULLA " kaikille ei riitä" niin hoidetaan maan asiat puoluekannatunsen edistämisen ja palkitsemisen lähtökohdista.
Valottaisn samassa yhteydessä kun aatteista puhutaan, että ihmiset ovat valinneet uusliberalismin,jota edustavat kulloinkin hallitusvastuussa olevat puolueet. Vaaleissa haetaan vain valtaa kuka jatkaa samaa aaatetta.
Valtion ohjaus Suomessa hipoo Neuvostoliiton järjestelmää. EU-aikana vapaa yritystöiminta on täysin tyrehtynyt.Eu-neuvoston-komissaarioiden ja virkamiesten valta ulottuu omien lakiemme yläpuolelle. Valvota on totaalista satelliittien nvälityksellä nähdään koteihimmekin ja kaikki pollut ja tiet asumuksineen on filmattu opaskarttojen julkaisun nimissä.Sumassa ihmisten paljastamis prosessissa toimivat kännykät.
EU tietää maastossa ja pelloillajoka kiven ja kannon, ja sen mitä teemme ja missä liikumme. tieretäänkäsin
Hui hui! Loinen! Hui hui!
Kauheea loinen, kauheaa!
Luojan kiitos EU tietää, muttei Stalin tiennyt. Tuo rakkaanne!
Surkaa loiset Staalinin kuolemaa! Ylistäkää Aurinkoista Isäänne. Minä lähen tästä nauttimaan oikeasta auringosta pihalle. Homehtukaa te loiset Stalin-muistoihinne!
ja aivotoiminta hidastuu ja houreita alkaa ilmestyä ja todisteena on ylläoleva persu-kirjoitus. SÄÄLITTÄVÄÄ...
Ahon tempuista johtuvat maksut nousevat lähivuosina hurjasti. Tätä me ipulaiset pelkäsimme silloin 90-luvulla. EU-politiikka on perustunut koko ajan kansan köyhdyttämiseen velkaantumalla,yhteiskunnan omaisuuden myymisellä ja korruption seurauksena maksujen lisäämisellä.
Nyt KMS-hallitus yrittää kääntää kaikki kivet jotta niiden alta löytyisi jotain. Tölli ehdotti jäteveron nostoa.Miksi? Koska kaikki paskantavat yhtä paljon ,niin saadaan maksut kohdistettua pienituloisten piikkiin ja korruption ylläpitäjät pääsevät yhtä pienillä maksuilla kuin tulottomat. Se on sitä itseään.Pitäähän vallan huolehtia rahoittajiensa eduista. Huomattavaa on että nämä KMS-rosvot elävät firman piikkiin,jolloin tällaiset maksut tulevat kaupan asiakkaiden maksettaviksi. Siksi hallitus tekee näin.
Samanaikaisesti KMS-hallitus työntää verorahojamme samaisille tyypeille verottomina avustuksina. Investointitukina,kotityöntukina,veroetuina ja maksuvapauksina. Kuitenkin loppu lähenee,eihän velaksi voi ikuisesti elää koko kansa. Pankkitarkastus tuo huiman tuloksen jos se tehdään luotettavasti. Suomessa keinottelijat ovat hinanneet mm asuntojen hinnat kaksinkertaisiksi hallituksen myötävaikuttaessa . Muissa maissa hinnat ovat jo puolittuneet,vaikka lama onn vasta alkutekijöissään. Kun valtiot joutuvat lainaamaan rikollista rahaa markkinoilta niin sen hinta nousee kohisten ja lisää laman syvyyttä.
Koko Ahon aloittama peli keinottelijoiden kanssa olisi pitänyt alkuunsa estää. Valitettavasti johtopuolueiden porukka oli niin yksimielistä ja ahnetta että huijaus pääsi vapaasti alkuun. Kun IPU/VSL 1994 perustettiin niin oli jo myöhäistä estää tuhon myllerrys. Kansa luotti vanhoihin puolueisiin kun nämä ennenkin olivat toimineet reilusti. Väärä luulo kostautui perin pohjin. Kun tilanne nyt on umpikujassa ja syyt siihen tiedetään niin jokohan suomalaiset ymmärtävät että vanhoja puolueita ei kannata äänestää vaaleissa. Ne äänet kun menevät saalistaville keinottelijoille ja tulomme heidän pussiinsa. IPU on nyt toden paikan edessä. Se on ainoa puolue joka ei ole sekoillut korruption kanssa. Siksi sitä voi huoletta äänestää. IPU jatkaa itsenäistä politiikkaa jolla pärjäsimme sodassa ja sodan jälkeen.