Pyri ajamaan sellaisella tyylillä että olet muille ”näkymätön”. Tämä vaatii todellista pelisilmää ja väitän, ettei monestakaan kuskista ole tällaiseen ajoon. Parhaat kuskit ovat sellaisia, ettei itse edes muista nähneensä heidän ajoneuvojansa liikenteessä.
Haaste
kaikille...
4188
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kannattaa hankkia mahdollisimman pieni ja harmaa auto. Valoja tai vilkkuja ei tule käyttää. Sähköauto on hyvä, silloin ei lähde niin paljoa ääntäkään...
Minä taas pyrin liikenteessä olemaan mahdollisimman hyvin näkyvillä. Turvallisempaa silleen.
Aloittaja tarkoittaa ajamista, joka ei pistä millään tavalla silmään. Sellaista missä yksimään tekemäsi toimenpide ei ärsytä muita tienkäyttäjiä. Koska tienkäyttäjiä on erilaisia kaaharista tientukkoon, on aika haastellista olla ärsyttämättä ketään. Kyse on sellaisesta ajamisesta, jossa muille autoilijoille tilanne olisi ollut aivan sama, vaikka et olisi ollutkaan sillä hetkellä siinä tiellä.
Sen saavuttaa muun muassa jättämällä oman egon ja oikeassa olemisen tarpeen kotiin, ja liikkuu liikenteessä muiden ehdoilla, eikä omillaan.
Jep, aika moni onnistuu olemaan liikenteessä näkymätön.
Suosituin ratkaisu on tummat vaatteet, ei haijastinta, ja sitten vaan hiippailemaan autotien poikki tai peräti ajoradalla jonain syksyn pimeänä ja tihkusateisena iltana. Ajankohta kannattaa valita vielä siten, että puissa on yhä lehdet katulamppuja varjostamassa. Tosisuorittaja toki voi käydä kivittämässä/potkimassa ne lamputkin hajalle.
Aika hyvä on myös tummat vaatteet ja maastopyörä, jossa ei ole valoja eikä heijastimia. Tällaisella voi yrittää pyydystää jopa toisia pyöräilijöitä.
Teitä vilkuttomia kusipäitä on jo liikaa...