käytökselläni ja olen lueskellut viime päivinä mm. epävakaasta persoonallisuudesta ja oma diagnoosini on, että siitä kärsin. Olen suoraan sanoen ihan hullu rakasta ystävääni kohtaan, miespuolista sellaista. Tästä voi tulla pitkä juttu, mutta toivon että edes joku jaksaa lukea. Olen lähes nelikymppinen nainen ja olen ollut erään hyvän ystäväni kanssa epämääräisessä suhteessa jo vuosia. Välillä on ollut taukoja, ja taas on alettu häärään kimpassa ja kyseessä on ollut miehen mukaan vain seksi/ystävyyssuhde. No, jo vuosia sitten tein sitä, että jos hänestä ei kuulunut muutamaan päivään mitään, pommitin häntä tekstareilla ihan sairaan paljon. Kysyin tuleeko hän käymään jne...,jos ei niin yöunethan siinä meni ja pommitin lisää viesteillä. Käyttäytymiseni oli todella sairasta. Lopetimme juttumme, kunnes pari vuotta sitten taas päädyttiin samaan sänkyyn.
Kaikki meni suht hyvin vuoden ajan, mäkin tiedostin, että kyseessä on vain seksisuhde ja kun tiesin meidän näkevän säännöllisesti myös muissakin merkeissä eikä pelkästään seksin, olin tyytyväinen tilanteeseen. Mutta mutta, parin viimeisen kuukauden aikana on mielessäni taas tapahtunut jotain. Jos mies on mennyt esim. baariin tms...eikä ole minua ottanut mukaan, olen sortunut siihen viestittelyyn taas. Jos hän ei sitten koko viikonloppuna tule käymään, mä utelen onko hänellä uusi nainen ym.ym...Toisin sanoen, elämäni menee täysin hänen vahtimiseen ja hänen piinaamiseen. Hänellä ei olisi oikeutta kulkea ilman minua missään, minun mielestä.
Pari viikkoa sitten hän totesi että koska otan kaiken niin vakavasti, on ehkä parempi lopettaa seksisuhde, mutta ystäviä olla kuitenkin. Menin ihan sekaisin. Laittelen viestejä joissa pyydän häntä käymään, jos ei tule eikä vastaa pariin tuntiin mitään, laitan uuden viestin jossa kyselen onko hänellä joku jne....Elän täysin hänen kauttaan ja hänestä on tullut elämäni henkireikä. Tuntuu että mikään ei kiinnosta jos hän ei ole mukana. Epäilen kaikkea hänen sanomisiaan ja tekemisiään, vaikka hän on aina ollut rehellinen minulle. Kuinka tälaisesta selviää, että ei vainoa toista näin? Hän on kestänty paljon ja antanut anteeksi paljon. Tänään on ensimmäinen päivä kahteen viikkoon etten ole laittanut hänelle yhtään viestiä. Aamulla kun lueskelin epävakaasta persoonallisuudesta, löysin siitä niin paljon itseäni ja alkoi oikeastaan hävettään.
Kuinka olen voinut olettaa että ystäväni on minulle tilivelvollinen kaikista menoistaan jne...Olen ollut helvetin itsekäs kun olen olettanut että hänen on PAKKO ottaa minut mukaan kaikkeen ja kertoa kaikista menoistaan, kun häntä on varmasti enimmäkseen vain vituttanut mun ahdistelu ja on halunnut kulkea ja mennä rauhassa. Kuka tällaisen takiaisen haluaa, ei kukaan!! En tiedä onko kyseessä epävakaa persoonallisuus, mutta epäilen sitä, ja huono itsetuntonikin vaikuttaa asiaan. Yleensäkkin koen, että ihmiset ovat minua vastaan, että kukaan ei välitä, ja että olen heitä huonompi. Ja tän miehen kohdalla olen sortunut todella pahoihin ylilyönteihin. Vaadin vastauksia asioihin joihin hän on jo rehellisesti vastannut, mut jota en usko ja kysyn uudestaan. Mitä teen? Terveyskeskuksessa on rajoitettua toiminta näin kesäaikaan, enkä tiedä mistä apua hakisin. Yritän nyt kuitenkin jotenkin olla vahva ja olla miestä enää häiritsemättä. Välitän hänestä paljon ja olen aina toivonut että meistä tulisi jotain, mut ei varmasti. Ja varma en ole onko tunteeni edes aitoja, vai onko kyseessä vain se että pelkään hylätyksitulemista ja käyttäydyin niin epävakaasti.
Kaikki meni suht hyvin vuoden ajan, mäkin tiedostin, että kyseessä on vain seksisuhde ja kun tiesin meidän näkevän säännöllisesti myös muissakin merkeissä eikä pelkästään seksin, olin tyytyväinen tilanteeseen. Mutta mutta, parin viimeisen kuukauden aikana on mielessäni taas tapahtunut jotain. Jos mies on mennyt esim. baariin tms...eikä ole minua ottanut mukaan, olen sortunut siihen viestittelyyn taas. Jos hän ei sitten koko viikonloppuna tule käymään, mä utelen onko hänellä uusi nainen ym.ym...Toisin sanoen, elämäni menee täysin hänen vahtimiseen ja hänen piinaamiseen. Hänellä ei olisi oikeutta kulkea ilman minua missään, minun mielestä.
Pari viikkoa sitten hän totesi että koska otan kaiken niin vakavasti, on ehkä parempi lopettaa seksisuhde, mutta ystäviä olla kuitenkin. Menin ihan sekaisin. Laittelen viestejä joissa pyydän häntä käymään, jos ei tule eikä vastaa pariin tuntiin mitään, laitan uuden viestin jossa kyselen onko hänellä joku jne....Elän täysin hänen kauttaan ja hänestä on tullut elämäni henkireikä. Tuntuu että mikään ei kiinnosta jos hän ei ole mukana. Epäilen kaikkea hänen sanomisiaan ja tekemisiään, vaikka hän on aina ollut rehellinen minulle. Kuinka tälaisesta selviää, että ei vainoa toista näin? Hän on kestänty paljon ja antanut anteeksi paljon. Tänään on ensimmäinen päivä kahteen viikkoon etten ole laittanut hänelle yhtään viestiä. Aamulla kun lueskelin epävakaasta persoonallisuudesta, löysin siitä niin paljon itseäni ja alkoi oikeastaan hävettään.
Kuinka olen voinut olettaa että ystäväni on minulle tilivelvollinen kaikista menoistaan jne...Olen ollut helvetin itsekäs kun olen olettanut että hänen on PAKKO ottaa minut mukaan kaikkeen ja kertoa kaikista menoistaan, kun häntä on varmasti enimmäkseen vain vituttanut mun ahdistelu ja on halunnut kulkea ja mennä rauhassa. Kuka tällaisen takiaisen haluaa, ei kukaan!! En tiedä onko kyseessä epävakaa persoonallisuus, mutta epäilen sitä, ja huono itsetuntonikin vaikuttaa asiaan. Yleensäkkin koen, että ihmiset ovat minua vastaan, että kukaan ei välitä, ja että olen heitä huonompi. Ja tän miehen kohdalla olen sortunut todella pahoihin ylilyönteihin. Vaadin vastauksia asioihin joihin hän on jo rehellisesti vastannut, mut jota en usko ja kysyn uudestaan. Mitä teen? Terveyskeskuksessa on rajoitettua toiminta näin kesäaikaan, enkä tiedä mistä apua hakisin. Yritän nyt kuitenkin jotenkin olla vahva ja olla miestä enää häiritsemättä. Välitän hänestä paljon ja olen aina toivonut että meistä tulisi jotain, mut ei varmasti. Ja varma en ole onko tunteeni edes aitoja, vai onko kyseessä vain se että pelkään hylätyksitulemista ja käyttäydyin niin epävakaasti.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minulla on diagnoosi epävakaasta persoonallisuudesta, mutta ei se ehkä ole tärkeää, sairastatko kyseistä vai oletko läheisriippuvainen vai mikä, tärkeintä on että saat tilanteen hallintaan koska ystäväsi kärsii ja ennen kaikkea sinä itse kärsit... Ehdottomasti kannattaisi puhua hänelle, pyytää anteeksi ja kertoa kuinka et itse hallitse mustasukkaisuuttasi ja omistuksenhaluista käytöstäsi. Ongelma on tuo käytöksesi hallinnan puute, sinähän tiedostat että juuri tarkertuvuutesi ansiosta kohtaat ongelmia suhteissasi. Se on totta että liian omistuksenhaluinen ja roikkuva ihminen on suhteessa rasittava, sinun täytyisi keksiä jotain omaa tekemistä, joitain juttuja joista pidät ja jotka eivät liity tähän mieheen. Onko sinulla muita ystäviä? Harrastuksia?
Minulla on mielestäni kaikki mainitsemasi piirteet, heikko itsetunto, epävakaus ja pelkään tulevani hylätyksi. Toimin kuitenkin aivan päinvastaisesti, esitän (naurettavaa olen jo 30v) todella viileää ja useimmiten en ota laisinkaan yhteyttä mielenkiintoisiin ihmisiin koska pelkään rakastuvani ja tulevani jälleen jätetyksi.
Mielenkiintoista on mielestäni pohtia miksi käyttäydyt näin? Mieshän viihtyy kanssasi joten hän pitää sinua mielenkiintoisena. Oletko joskus tullut kaltoin kohdelluksi ja pelkäät saman toistuvan? Sinä tarvitset vahvuutta, kerrot ettet ole tänään lähettänyt yhtään viestiä. Se tuntuu varmasti hienolta, eikö? Kyllä sinä pystyt rauhoittumaan ja hallitsemaan käytöksesi koska ymmärrät että toimit järjettömästi... Älä ota häneen yhteyttä vaan odota yhteydenottoa, sitten, aikanaan puhut miehen kanssa avoimesti ongelmastasi. Terapeutti voisi auttaa sinua, onnea etsintään!
Epävakaa-Elli, kiva kun jaksoit lukea ja kommentoida. Tän kyseisen miehen kanssa koin silloin vuosia sitten meidän jutun ja sen lopun myötä sellaista surua ja vihaa, että huh huh. Katosin hänen ja ystävieni kuvioista moneksi kuukaudeksi. Ehkä se, että toistamiseen häneen "sorruin", on tehnyt tästä kaikesta niin vaikeaa ja olen elätellyt toiveita jostain enemmästä, vaikka hän ei ole koskaan mitään vakavaa suhdetta kanssani edes harkinnut, ei tosin kenenkään muunkaan kanssa. Kun tietäisit meidän raivokkaan tekstailun reilun viikon takaa, niin ihmettelisit kuinka tämä mies enää on ystäväni, mutta niin hän vain on. Mulla on muitakin ystäviä ja harrastuksia, tosin yhden ystäväni olen varmasti tällä käytökselläni karkoittanut, naispuolisen sellaisen. Olin häntäkin kohtaan liian vaatia ja välit on nyt poikki, joka harmittaa suunnattomasti.
Itseäni hämää se, että kun tulee se hetki, että laitan hänelle esim. viestin, niin tuntuu etten pysty hillitsemään itseäni. Välillä tuntuu että minussa on joku toinen persoona joka toimii niin hullusti ja sitten kun se järkevä minä tulee esiin, kuten nytkin, kaikki tuntuu niin hävettävältä ja sairaalta. Näin tätä miestä tällä viikolla maanantaina ja vietimme upean päivän yhdessä. Olemme hänen kanssaan aina ystäviä, hänen ansiostaan, koska itse en olisi hänen taholtaan tuollaista kestänyt, enkä kenenkään muunkaan taholta. Vaikka välimme nyt ovatkin kunnossa, lukuunottamatta sitä että emme tule jatkossa näkemään niin tiheään kuin ennen, olen surullinen kaikesta siitä mitä hän on joutunut kestämään. Olen ollut helvetin itsekäs paskiainen, joka on vaatinut kaiken huomion itselleen. On sairasta sekin, että jos olemme paikassa jossa on muitakin naisia ja hän vain juttelee heidän kanssa, mä koen itseni syrjäytetyksi. Olen varmasti myös läheisriippuvainen, huomionkipeä ja mitähän muuta.
Pitäisi ottaa itselläkin se viileä linja ja pysyä etäisenä, että ei vain satuttaisi itseään enempää. Sitten joskus jos saan itseni kuntoon esim. terapian avulla, sitten voin harkita jotain muutakin ja mahdollisesti vakavampaakin suhdetta jonkun kanssa. Vaati paljon voimia ja henkistä kanttia olla ottamatta häneen yhteyttä, mut hän sitten teki sen äsken. Pitihän hänen ottaa yhteyttä koska maanataina jätin hänelle läppärin lainaan ja huomenna haen sen. Olen miettinyt sitäkin, että jäänkö hänen elämästään joksikin aikaa pois, olen ottamatta mitään yhteyttä, jos vain pystyn siihen. Antaisin hänen olla ja mennä ja mahdollisesti löytää joku nainen elämäänsä. Koska nyt tuntuu siltä, että hänellä on mielenkiintoa jo hakea uutta, ainakin olen rivien välistä niin ymmärtänyt. Meidän juttu on kokonaisuudessaan kestänyt vuosia ja hän ollut elämässäni jo paljon pitempään, koska ystävyydestä kaikki alkoi jo teininä. Olemme aina ajautuneet yhteen, mutta jos nyt seksisuhteemme loppuu, niin sen on loputtava totaalisesti. Jos vielä joskus häneen sorrun, on kaikki tämä sama miettiminen ja epätoivo taas läsnä, luulen ainakin niin.
Tärkeintä on, että hän on antanut anteeksi, taas kerran, vaikka olen mennyt järjettömyyksiin monta monta kertaa. Joskus luin jonkin mietelauseen joka meni jotenkin näin, että "ihminen antaa anteeksi siinä määrin kuin hän rakastaa". Ehkä tämä mieskin välittää minusta niin paljon, että vielä jaksoi minua ja pystyi anteeksi antamaan. Hän on rakkain ystäväni enkä aio häntä menettää oman mahdollisen persoonan häiriön vuoksi, vaan aion tehdä kaikkeni että olen hänen ystävyytensä arvoinen.
Hei, minusta tuntuu että parasta on nyt tosiaan ottaa omalta osaltasi etäisyyttä. Seksisuhde ilman sitoutumista (parisuhteeseen) on hirveän raskasta henkisesti, ja tunnen myötätuntoa sinua kohtaan. Mulla on itsellä vuosia sitten ollut hieman samankaltainen tilanne, tosin hyvin paljon lyhyempi jakso. Se oli äärettömän kuluttavaa ja loukaavaa itselle henkisesti.
En osaa sanoa mahdollisesta persoonallisuushäitriöstäsi mitään, mutta muuten vaan kehotan ottamaan etäisyyttä rajusti niin kauan että saat toivuttua tästä suhteesta. Ehkä joskus aikojen päästä ystävyys välillänne on mahdollinen, mutta se nähdäkseni edellyttää oman surutyön, vihantunteiden ym. käsittelyä ennen kuin uudenlainen suhde tämän ystävämiehesi kanssa on mahdollinen. Ja hänen mun mielestä pitäisi antaa sinulle tilaa eheytyä ja toisinsanoen olla itse ottamatta yhteyttä sinuun. - Omalla kohdalla kävin vihaprosessin läpi aikoinaan ja nykyään pystyn olemaan tuttavallisissa väleissä tähän mieheen, mutta se vaatii sitä että tiedostan (ja hän tiedostaa) ettei entiseen käyttäytymismalliin ole paluuta. - Toivon sulle toipumista ja että löydät ajallaan rinnallesi ihmisen, jonka kanssa voitte rakentaa yhteistä tulevaisuutta.