Miten ujot saavat seurustelu kumppaninsa? Ongelmanihan ovat, että olen ujo aloittamaan keskusteluita ja katsomaan toisia silmiin. Lisäksi olen totaalinen kivikasvo eli en osaa hymyillä ja elehtiä siten, että toinen saisi positiivisen kuvan minusta. Tämä ongelma poistuu minulta sitten jossain vaiheessa, kun tunnen ihmisen turvalliseksi ja mukavaksi. Minusta tulee jopa ylisosiaalinen silloin.
Onnekseni pystyn keskustelemaan suht normaalisti ja hyvin jos toinen tulee puhumaan minulle. Silloin minusta tulee suht itsevarma ja mukava persoona, mutta en pysty jatkamaan keskustelua. Joskus olen myös hieman pihalla eli sanon "mitä?" vaikka kuulin kysymyksen ja joskus en osaa vastata mitään eli meen ikään kuin lukkoon. Ongelmani on myös mennä mukaan tapahtumiin jossa on paljon uusia ihmisiä minulle. Vetäydyn syrjään ja toisista näyttää siltä etten haluaisi olla heidän kanssaan. Joskus saatan jopa lähteä yht äkkiä ylimielisesti kesken kaiken ja tuhista tyyliin "Ei vittu vois vähempää kiinnostaa..."
Seurusteluun tämä liittyy vain sillä tavalla, että olen jo 18vuotias enkä ole koskaan seurustellut. Tilaisuuksia tutustua tyttöihin on ollut miljoonia, mutta en koskaan ole saannut itseäni vain psyykattua tarpeeksi hyvin. Kaikkia konsteja olen ajatellut, mutta ei. Olen joskus miettinyt, että auttaisiko jos menisin jollekin psykiatrille tästä juttelemaan, mutta ei kukaan kallonkutistaja pysty luonnetta muuttamaan.
Ujouteni on alkanut masentamaan minua jo jossain määrin. Olen ollut tälläinen oikeastaan koko ikäni ja ilmeisesti tulen olemaankin tälläinen. Mitenkä luonteeni siitä minnekkään muuttuisi?? Eli tulen elämään siis täysin yksin 20-vuotiaana, 30-vuotiaana ja 40-vuotiaana, kunnes 50-vuotiaana olen jo kuollut pois epätoivoisuuteni takia. Tätä en voi kuitenkaan hyväksyä. En halua olla ujo ja yksinäinen, joten miten oikeasti pystyn saamaan ketään elämääni? Onko kukaan ujo onnistunut voittamaan ujouttaan? Miten..!?!
Pakko lisätä vielä, että olen kelannut sitä mitä pelkään ihmisissä. Pelkään että he suhtautuvat minuun negatiivisesti. Sen vuoksi on erityisen vaikea mennä ryhmiin jossa on paljon ihmisiä. Ajattelen heidän katsovan minua paheksuen ja miettivän miksi tulin siihen, miksi oon ylipäätään paikalla. Sen vuoksi yritän vetäytyä syrjään ja kauemmaksi toisista etteivät he huomaisi minua, jolloin oloni helpottuu. Ja kuten mainitsin aijemmin niin toiset sitten ajattelevat minun vain olevan epäsosiaalinen ja ylimielinen, jota ei heidän juttunsa kiinnosta.
Se miksen uskalla keskustelua aloittaa tai jatkaa sitä on naurettava. En tiedä oikeastaan mitä keskustelisin eli alan miettimään "mitä sanoisin? Suuttuukohan se mulle siitä? Ajatteleekohan se jotain pahaa siitä, että tulen keskustelemaan?" Lisäksi ihmiset eivät yleensä ole ns. yksinään missään vaan ryhmissä ja keskustelevat siinä. En jostain syystä osaa mennä mukaan siihen enkä uskalla häiritä sitä yksittäistä henkilöä siitä ryhmästä, koska ajattelen hänen pahastuvan. Eli jotta kaikki ymmärtävät varmasti pointin niin pelkään häiritseväni ja luovani negatiivista ajattelua itsestäni. Enkä myöskään tiedä mistä keskustella.
Tiedän mitä jännitän ihmisissä, miten siis saisin pois tuon turhan jännityksen ja tuntisin itseluottamusta? Haluaisin jo kokea sen rakkauden ihanuuden tunteen... Se minulta puuttuu vain tästä elämästäni enkä oikeastaan muuta edes haluaisi, joten miksi minun pitää odottaa?? Maksaisin vaikka kaikki säästöni pois jos saisin sen aidon rakkauden tunteen kokea, mutta sitä ei vain saa rahalla...
Onnekseni pystyn keskustelemaan suht normaalisti ja hyvin jos toinen tulee puhumaan minulle. Silloin minusta tulee suht itsevarma ja mukava persoona, mutta en pysty jatkamaan keskustelua. Joskus olen myös hieman pihalla eli sanon "mitä?" vaikka kuulin kysymyksen ja joskus en osaa vastata mitään eli meen ikään kuin lukkoon. Ongelmani on myös mennä mukaan tapahtumiin jossa on paljon uusia ihmisiä minulle. Vetäydyn syrjään ja toisista näyttää siltä etten haluaisi olla heidän kanssaan. Joskus saatan jopa lähteä yht äkkiä ylimielisesti kesken kaiken ja tuhista tyyliin "Ei vittu vois vähempää kiinnostaa..."
Seurusteluun tämä liittyy vain sillä tavalla, että olen jo 18vuotias enkä ole koskaan seurustellut. Tilaisuuksia tutustua tyttöihin on ollut miljoonia, mutta en koskaan ole saannut itseäni vain psyykattua tarpeeksi hyvin. Kaikkia konsteja olen ajatellut, mutta ei. Olen joskus miettinyt, että auttaisiko jos menisin jollekin psykiatrille tästä juttelemaan, mutta ei kukaan kallonkutistaja pysty luonnetta muuttamaan.
Ujouteni on alkanut masentamaan minua jo jossain määrin. Olen ollut tälläinen oikeastaan koko ikäni ja ilmeisesti tulen olemaankin tälläinen. Mitenkä luonteeni siitä minnekkään muuttuisi?? Eli tulen elämään siis täysin yksin 20-vuotiaana, 30-vuotiaana ja 40-vuotiaana, kunnes 50-vuotiaana olen jo kuollut pois epätoivoisuuteni takia. Tätä en voi kuitenkaan hyväksyä. En halua olla ujo ja yksinäinen, joten miten oikeasti pystyn saamaan ketään elämääni? Onko kukaan ujo onnistunut voittamaan ujouttaan? Miten..!?!
Pakko lisätä vielä, että olen kelannut sitä mitä pelkään ihmisissä. Pelkään että he suhtautuvat minuun negatiivisesti. Sen vuoksi on erityisen vaikea mennä ryhmiin jossa on paljon ihmisiä. Ajattelen heidän katsovan minua paheksuen ja miettivän miksi tulin siihen, miksi oon ylipäätään paikalla. Sen vuoksi yritän vetäytyä syrjään ja kauemmaksi toisista etteivät he huomaisi minua, jolloin oloni helpottuu. Ja kuten mainitsin aijemmin niin toiset sitten ajattelevat minun vain olevan epäsosiaalinen ja ylimielinen, jota ei heidän juttunsa kiinnosta.
Se miksen uskalla keskustelua aloittaa tai jatkaa sitä on naurettava. En tiedä oikeastaan mitä keskustelisin eli alan miettimään "mitä sanoisin? Suuttuukohan se mulle siitä? Ajatteleekohan se jotain pahaa siitä, että tulen keskustelemaan?" Lisäksi ihmiset eivät yleensä ole ns. yksinään missään vaan ryhmissä ja keskustelevat siinä. En jostain syystä osaa mennä mukaan siihen enkä uskalla häiritä sitä yksittäistä henkilöä siitä ryhmästä, koska ajattelen hänen pahastuvan. Eli jotta kaikki ymmärtävät varmasti pointin niin pelkään häiritseväni ja luovani negatiivista ajattelua itsestäni. Enkä myöskään tiedä mistä keskustella.
Tiedän mitä jännitän ihmisissä, miten siis saisin pois tuon turhan jännityksen ja tuntisin itseluottamusta? Haluaisin jo kokea sen rakkauden ihanuuden tunteen... Se minulta puuttuu vain tästä elämästäni enkä oikeastaan muuta edes haluaisi, joten miksi minun pitää odottaa?? Maksaisin vaikka kaikki säästöni pois jos saisin sen aidon rakkauden tunteen kokea, mutta sitä ei vain saa rahalla...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ujous on etenkin miehille aika ankara ongelma seurustelussa. Kulttuurimme kun on rakentunut pitkälti sille perustalle, että pääasiassa mies tekee aloitteet. Täten ujon miehen on hyvin vaikea saada kumppani, jos ujoutta ei onnistu voittamaan. Muuten täytyy olla todella onnekas (todella hyvä ulkonäkö tai joku tyttö tekee aloitteen). Joten se pelko on vain joskus ja jotenkin kohdattava. Allekirjoittanut ei ole vielä koskaan valitettavasti toteuttanut omaa saarnaansa tässä 22-vuoden iässä. Olen ihan ok näköinen, pukeudun ihan normaalista ja muutenkin ihan mukava ihminen, mutta koskaan en ole seurustellut enkä koskaan ole aloitetta tehnyt. Harvemmin missään käynkään edes. Pari kertaa itse asiassa naisetkin tullut juttelemaan, mutta eihän sitä näin ujona kehtaa tuollaisissa tilanteissa muuta kuin vastailla kysymyksiin. Muutenkaan jutteleminen sinällään ei varmaan ole koskaan minun tapauksessani edes tarkoittanut mitään.
Toivottavasti onnistut voittamaan ujouden, sillä sinulla on vielä hyvää aikaa seurustella nuoruudessakin.
Olen 18 vuotias ''mies''. Olen aika arka ja ujo, enkä paljoa liiku missään. Kyllä liikuskelen netissä(Irc-Galleria) ja uskaltauduin laittamaan sinne ittestäni kuvia, koska haluan päästä tästä ujoudesta/arkuudesta pois. En ole ikinä seurustellut ja todennäköisesti en koskaan sitä tule tekemään arkuuteni takia:(. Tosin 2vk sitten ihastuin yhteen tyttöön(elämäni eka ihastus) tuolla netissä juurikin ja kerroin hänelle mitä ajattelin hänestä. Tavattiin pari kertaa ja hän sanoi minua tosi kivaksi ja sitten eilen ilmoitti, että hän on ihastunut johonkin toiseen:/
okei, toi vaikuttaaa olevan tosi yleistä, täs löytyy varmasti monta keinoa, mutta mielestäni paras on vaan purkaa paineensa johonkin random typyy eli vanha kunnon naiminen lisää itsevarmuutta ja varmasti näin löydät myös sen tosirakkaan jos muu ei auta ota maksullinen mut muista kondomi
Tuo ujous on ihan yleistä. Todella moni 18 vuotias on vielä niin ujo ettei uskalla ottaa kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen. Taisin itekkin olla vielä vuosi sitten yhtä ujo. Nyt kun on oikeastaan hyväksynyt ittensä ihan täysin, eikä välitä enää siitä jos toiset ei tykkää siitä miltä näyttää / käyttäytyy. Tosin eihän se ikinä mukavaksi muutu kun toiset arvostelee :)
Mutta tosiaan, nykyään ei enää teetä vaikeuksia lähestyä naisia, en tosin ole vielä oppinut parisuhteen muodostamisen saloja (23v jäppiäinen). Mutta olempahan siihen tulokseen tullut, että nytten kun näyttää ulospäin oman ittensä, niin ne ketkä ei huoli, niin empähän niitä ittekkään varmaan huolis :)
Parempi pitää hauskaa, murehtimatta parisuhteista. Itse reissailen maailmalla, makaan rannalla, työskentelen siellä missä haluan ja milloin haluan, teen kotonani mitä haluan, yms yms. lista jatkuu. Ei tosiaan kannata toivoa että saisi ihan kenet vaan. Loppujen lopuksi sitä tulisi vain onnettomammaksi (tämä on nähty).
Yrittäkää vain ottaa rennosti ja olla oma itsenne, se vie aikaa (itsellä vei kolmisen vuotta itsetutkiskelua), mutta tuo onnea tilalle :)
niin kaikki menee vituiksi