Suomen seuraavan presidentin nimi perinteisesti selviää demareiden pres.ehdokas-vaaleissa. Uskoisin kärjessä olevan Lasse Lehtisen ja Raimo Sailaksen, joiden välisestä taistosta tullee armottoman kova vääntö.
Lasse Lehtinen sutki savolainen, joka on bisnessmyönteinen, erittäin taitava kirjoittaja ja korkeimman tason valtiotieteilijä (tohtori). Hänestä Suomi saisi edustavan, small-talkin ja kovan poliittisen puheen hallitsevan tekijämiehen. Lasse Lehtinen on historian hämärään siirtyneen Matti Vanhasen täydellinen vastakohta. Kaikki mihin Lehtinen tarttuu, muuttuu kullaksi. Vanhasen kosketus taas muutti kaiken lähellään olleen arvottomaksi. Näin tulee käymään Perheyritysten liitollekin.
Raimo Sailas taas on armoton tarkan markan (euron) mies. Siis tavallaan aivan normaali demari. Kulukatot ja säästäminen ovat demareiden perihyveitä. Toisaalta presidentiltä odotetaan moniosaamista, eikä pelkästään talouskurin ylläpitämistä, joten Sailaksen maine talouteen suuntautuneena talousryhmyrinä on ehkä hänen heikko kohtansa.
Noista herroista presidentti kuitenkin valitaan.
Lasse Lehtinen sutki savolainen, joka on bisnessmyönteinen, erittäin taitava kirjoittaja ja korkeimman tason valtiotieteilijä (tohtori). Hänestä Suomi saisi edustavan, small-talkin ja kovan poliittisen puheen hallitsevan tekijämiehen. Lasse Lehtinen on historian hämärään siirtyneen Matti Vanhasen täydellinen vastakohta. Kaikki mihin Lehtinen tarttuu, muuttuu kullaksi. Vanhasen kosketus taas muutti kaiken lähellään olleen arvottomaksi. Näin tulee käymään Perheyritysten liitollekin.
Raimo Sailas taas on armoton tarkan markan (euron) mies. Siis tavallaan aivan normaali demari. Kulukatot ja säästäminen ovat demareiden perihyveitä. Toisaalta presidentiltä odotetaan moniosaamista, eikä pelkästään talouskurin ylläpitämistä, joten Sailaksen maine talouteen suuntautuneena talousryhmyrinä on ehkä hänen heikko kohtansa.
Noista herroista presidentti kuitenkin valitaan.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Lehtinen on kova vittuilemaan - on kirjoittanut kirjoissaan erittäin törkeitä mm. Erkki Tuomiojasta. Lisäksi Lehtinen kehuu Natoa hurmostyyliin. Vasemmistodemarit eivä hyväksy natottajaherraa. Mutta pahin este tulla Suomen presidentiksi on Lehtisen häijyn vihamielinen suhtautuminen Venäjään.
Sailas on väritön virkamies. Hänestä ei edes kannata puhua tässä yhteydessä.
Jos demarit olisivat viisaita, he menisivät pyytämään Erkki Tuomiojaa. Vaikka Tuomioja on joidenkin mielestä ärsyttävä tyyppi, hän on kaikkien suomalaisien tuntema yleishumanisti. Hän saisi yleisissä vaaleissa kaikista demareista eniten ääniä. Jos siis demarit haluavat pitää presidentiviran, Tuomioja on paras valinta.
Erkki Tuomiojan syvin pelko on, että hän on joskus jossain asiassa enemmistössä. Tuomiojasta ei siis voi tulle enemmistölle presidenttiä. Tuomiojaa kannattelevat demareiden ja kommunistien islam-myönteinen vähemmistö.
Lasse Lehtinen on todennäköisin presidentti Suomelle, koska Suomi väistämättä kulkee kohti Natoa ja palkka-armeijaa. Lisäksi sini-puna seuraavien vaalien jälkeen on varma. Kokoomuskin on jo huomannut, ettei jarrupuolue kepun kanssa voi viedä mitään merkittäviä projekteja eteenpäin. Lehtinen presidenttinä, Urpilainen pääministerinä ja Jungner puoluesihteerinä, sekä kokoomus päähallituskumppanina takaavat sen, että juna kulkee taas.
Korruptiokepu ja vihreiden osto- ja myyntiliike jätetään naurussasuin oppositioon. Raimo Sailas ei ole väritön. Mauno Koivistokin nousi presidentiksi manaamalla huonoilla talousluvuilla. Lisäksi Sailas sopii kokoomukselle erittäin hyvin. Uskoisin silti, että Lehtinen päihittä Sailaksen.
... siis siihen, että Jutta Urpilaisesta tulisi pääministeri, vaikka eduskunta päättäisikin luovuttaa demarille pääministerinsalkun. Jutta pakotetaan luovuttamaan pääministerin paikka Eero Heinäluomalle, ellei hän itse tajua.
Demarit voivat luvata Jutalle lohdutuksena vaikka sen presidenttiehdokkuuden ja houkuttelemalla, että presidenttiehdokkaana hän pystyy apinoimaan Obamaa niin paljon kuin ikinä haluaa.
Jos Matti Vanhanen pystyi olemaan pääministerinä Suomessa seitsemän (7) vuotta, pystyy siihen siis apinakin.
Lasse Lehtien on tunnettu kepukaunaisuudestaan. Myöskään sen vuoksi hänestä ei voi ikinä tulla Suomen presidenttiä (ainakaan niin kauan kuin Suomi on vapaa demokratia).
Sinipunan uhka on tiedossa. Sinipuna helpottaisi suunniteltua maaseudun ryöstöä ja kaiken keskittämistä Etelä-Suomeen. Se on niin suuri uhka suomalaisten enemmistölle, etteivät he tule antamaan sille valtuutusta ainakaan vaaleissa.
Sinipuna saadaan valtaan ainostaan armeijan aseellisen vallankaappauksen kautta. Onneksi Suomen armeija selkäranka on terve. Armeijan johto toimii perustuslain mukaan. Joten se vaara, että armeija ottaisi käskyjä vastaan valkoiseen amiraalipukuun pukeutuneelta Lasse Lehtiseltä, on varsin vähäinen.
Kahdeksantoistaprosentinpuolueelta ei Suomessa kysytä mitään. Sinipuna tulee Suomeen demareiden ja kokoomuksen tiukan väännön jälkeen, jonka demarit käsitykseni mukaan kääntää edukseen. Kokoomuksen heikkous on sen imagon ulkoistaminen mainostoimisto-alisteiseksi. Kikka on purrut, mutta nyt eväät on syöty. Keinotekoisuus huutaa mainoksista, Kataisen pää painuu entisestään ja silmät kostuvat tuon tuosta.
Ja tiedoksi vaan sinne landelle: muuttoliike suuriin taajamiin on kiihtynyt tämän hallituksen aikana. Varmaan Lipposen syytä.
Katainen ja Kiviniemi edustavat 70% Suomen kansasta. Urpilainen taitaa jäädä 10%:n pintaan. Kyllä se käytännössä tarkoittaa ettei sinipunaa tule. Katainen on järkevän tuntuinen mies. Hän pärjäisi vaikka pääministerinä. Saattaisi olla Keskustankin kannalta viisaampaa luovuttaa pääminiserisalkku Kokoomukselle vaikka puolue voittaisi vaalit.
Mielestäni Jutta Urpilainen on jo tässä vaiheessa - ennen vaalikamppailun varsinaista alkua - henkisesti hävinnyt tulevat ek-vaalit.
Mari Kiviniemi ja Jyrki Katainen menestyvät ministereinä ja puoluejohtajina. Samanaikaisesti he valmistauvat menestyksellsesti tuleviin vaaleihin.
Mitä tekee Jutta ? Punoo juonia demarien menestykseksi. Mutta, kun ei mikää'n viittaa siihen, että punikeille tulisi menestystä. Sen sijaan tulee menetyksiä. Ainakin paikkoja lähtee eduskunnasta, talous menee puolueessa tiukalle ja kannatus vähenee koko ajan. Tämä nyt näin aluksi.
emme ala punikoitumaan...
Ps. Ei kannata puhua paskaa, sillä joudut takuuvarmasti syömään sanasi vaalin ratkettua ja paska ei ole konvehtia.
Kepulaisesta ei enää koskaan, tämän pikkulikkamaisen tytön tyllerön jälkeen, tule pääministeriä tai presidenttiä. Niin se vain on.
Noin paha vinksahtaminen todellisuudesta on vakava merkki epänormaalista henkisestä tilasta. Ohtasuoni on puhjennut, I persume.
-Family doctor-
Se oli kuule Kekkonen joka kusi viimeisinä virkavuosinaan housuihinsa ja joka pelastettiin viimeisellä virallisella valtiovierailulla Islannissa tukasta vetemällä veden varasta. Äskeisessä lauseessa yksi asia on skoijausta.
..saattaa olla keskustalainen. Sosiaalidemokraatti hän ei ole missään tapauksessa. SDP etsii paniikissa ehdokasta mutta ei tule voittajatyyppiä löytämään. Jos valitaan innokkas Lasse Lehtinen tai Paavo Lipponen, tulee tosi pahasti lunta tupaan. SDP:n onkin melkein mahdoton löytää keskustalaisia miellyttävää ehdokasta. Ehdokas, jota keskustalaiset eivät äänestä, ei tule valituksi.
Jos presidentinvaalien toisella kierroksella ovat vastakkain kokoomuslainen ja demari (todennäköisin vaihtoehto), demari voittaa koska kepun kenttä on EU- ja Nato-kammoinen. Tästähän saimme esimerkkiä jo viimeisimmässä pres.vaalissa.
Jos presidentinvaalien toisella kierroksella ovat vastakkain kepulainen ja demari (erittäin epätodennäköinen vaihtoehto), demari voittaa koska kokoomuslaisetkin tietävät kepulaisen äänestämisen tarkoittavan kellon kääntämistä taaksepäin. Missään länsimaassa ei ole näin suurta agraaripuoluetta, noloa.
Siinä ne vaihtoehdot olivatkin. Toiselle kierrokselle eivät voi edetä kepulainen ja kokoomuslainen, koska kokoomus tai kepu eivät saa taakseen muita omiensa lisäksi (Vanhanen ei saanut edes omiensa kannatusta viime vaaleissa). Demareille ääniä heruu jo ensimmäisellä kierroksella kokoomukselta ja kepulta, mutta varsinkin vasemmistoliitolta, perussuomalaisilta ja vihreiltä. Ydinvoima ja Pallas-Paula karkottavat tehokkaasti sekä vasemmistoliiton, että vihreiden kannattajia omien ehdokkaidensa takaa. Siirrytään voittajan taakse heti.
Lopetin lukemisen siinä vaiheessa kun törmäsin käsitteeseen "Euroopan suurin agraaripuolue". Sellainen sokeus on merkki hurmoksellisuudesta. Keskustahan on eräs Euroopan voimakkaimpia maltillisia liberaalipuolueita. Puolueen puheenjohtaja on maltillinen liberaali kuten myös puoluesihteeri ja enemmistäö kannattajista. Libertaaliin elämänkatsomukseen kuuluu kaikkien alueiden demokraattinen tasa-arvoisuus. Tätä täsa-arvoa eivät ei etenkään SDP halua kaikille suomalaisille suoda. Myös kokoomuksesta löytyy pieni blokki pääkaupungin suosijoita ennen muita.
>>>Jos presidentinvaalien toisella kierroksella ovat vastakkain kokoomuslainen ja demari (todennäköisin vaihtoehto), demari voittaa koska kepun kenttä on EU- ja Nato-kammoinen. Tästähän saimme esimerkkiä jo viimeisimmässä pres.vaalissa.
Oiva Härkönen täällä aikoinaan puolusti takinkääntöään presidentinvaaleissa. Hän äänesti natottaja Sauli Niinistöä, vaikka oli vuosia kiihkeästi arvostellut tätä ja Paavo Lipposta natottamisesta ja äärioikeistolaisuudesta. Presidentti ei kuulemma yksin voi viedä meitä Natoon. Siis Nato:n vastustaja ei kelvannut presidentinvaaleissa, koska vaihtoehtona oli Nato:n kannattaja? Perikepulaista logiikkaa. Noh Härkönen eli vuoden 1918 juoksuhaudoissa ja pystyi ihailemansa Kekkosen tavoin olemaan mitä mieltä hyvänsä.
Kepussa ydinvoiman ja Naton kannatus etenee hissukseen. Demareiden ajama Nato ja Eu ovat ehkä monelle kepulaiselle kuitenkin pienempi paha, kuin "pankkiirikokoomuksen ajama Nato".
..ennen kuin keskustalaisten enemmistö näkee sen viisaaksi liikkeeksi. Yleensäkään mitää isompaa liikettä ei ole ikinä pystytty tekemään ilman keskustalaisilta saatua valtakirjaa.
Lehtisen viimeisimmästä kirjasta huokuu turhautuneisuus suomalaisten Nato-vastaisuuteen. Se ilmenee ärtyneinä purkauksina etupäässä Keskustaa ja Kekkosta vastaan. Lehtistä tuntuu hatuttavan suunnattomasti kun hänen Kekkosta kaikkeen syyllistävä linjansa ei ota tulta kuin äärimmäisissä ryssävihapiireissä.
On yleisesti tiedossa, että suuret ikäluokat saatiin suometettua tehokkaasti. Taistelevat ikäpolvet halusivat rauhaa, Kekkonen täydellistä valtaa ja nuoriso "Uutta Maailmaa". Korsimon ruplat ja Suomen maalaisuus tekivät tehtävänsä.
Lasse Lehtisen Nato-innostus on ollutkin pohjimmiltaan osa hänen pieleen mennyttä ristiretkeään Kekkosen ulkopolitiikkaa vastaan.
Lehtinen on kyllä pelimies, mutta laski 90-luvulla väärin, kun arvioi Neuvostoliiton kaatumisen synnyttävän täällä voimakkaan Kekkos-kriittisen aallon mm. lehdistössä. Aika vaisuksihan se jäi ja aatetoveri Hannu Rautkallion "tutkimuksille" Kekkosesta naurettiinkin. Media oli kiinnostunut, mutta pysyi kansan tavoin viileänä.
Kyllähän se kypsyttää ja turhauttaa, kun panostaa paljon saamatta vastakaikua.
Suomeen saatiin kehitettyä sellainen yleinen pelkotila, joka ei sinänsä uhannut ihmisen henkeä mutta asetti hänet virkakieltoon julkisissa viroissa. Politiikassa Kalevi Sorsa Neuvostoliiton liehettelijänä tuhosi Lasse Lehtisen uran silloisissa oloissa. Ei ole ihme, että markkinataloutta ymmärtänyt ihminen toimi suomettuneen poliittisen ilmapiirin ulkopuolella.
Lasse Lehtinen loi Martti Ahtisaaren, Martti Ahtisaari voi tukea Lasse Lehtistä.
Demarit on muutenkin pulassa kuin presidenttiehdokkaan osalta. Katsotaan nyt ensin eduskuntavaalit ja vasta sitten presidentinvaalit.
Uskoisin, että kansa on oppinut, että demaria ei todellakaan kannata äänestää. Eikä minkäänlaista valtiollista valtaa pidä antaa demareiden haltuun. Tuloksena on vaan sekoilua, riitoja, erimielisyyksiä ja luottamusaseman väärinkäyttöä. Minusta demarit ovat parhaimmillaan oppositiossa.
Ei mennä asioitten edelle vaan katsotaan ensin eduskunta vaalit ja sitten pressa v....
Minun mielestä sdp opositio politiikka on ollut lähinnä media korvolan ja jungerin
paskan puhumista tämän 3,5 vuoden aikana jos sosdem vaali voiton saa ihmettelen.
Se on kuitenkin pääasia, että presidentti tulee jostain muualta kuin kepulilehmänkauppavälistävetopuolueesta...
Tuottavan työn tekijänä ja edes jotenkin sen tekijöiden puolia pitävävien puolueiden kannattajana eli demarina/vasemmistolaisena silti olen sitä mieltä, että seuraava Suomen presidentti on herra nimeltään Sauli Niinistö.
Loppujen lopuksi Saulihan on kuitenkin ihan hyvä jätkä, kunhan vain muistaa jättää ne Kokoomuksen "työväenpuolue" sinivalkohanskat naulaan ja keskittyy olennaiseen eli presidentin hommiin ilman puoluekytkentöjä...
Kokoomuksen presidenttiehdokas on kivenkova porvari Kimmo Sasi.
Mene ryssä-ernesto pelaamaan peliäsi punikkipalstalle. Asiantuntijana voin sanoa, että kummastakaan läskipäästä ei tule muuta, mitä pierua perseestä.
Kyllä Sinulla on nyt aika alatyylinen käsitys meidän komeista Kokoomusmiehistä. Ja olisiko sittenkin niin, että itsekin piereksit aika ajoin?