Kemiallinen metalli. Osa 2

pkihbipihybhjbpiubhj

Jahas. Kirjoittelin äsken tuosta kemiallisesta metallista. Sillä tein. Kittaaminen jne on tietenkin vähän "vaiheessa" vielä. Mutta lamellilaikalla hähti helpommin peltiä vierestä, kuin paikasta patti. Jotain Bilteman kamaa, ainakin se on kovaa. Tosiaankin, alkoi epäilyttämään että muu auto lahoaa ennen sitä paikkaa :D

Mutta siis. Kun tässä intoutui autoa laitteleen, aattelin laittaa istuinsuojat. Alkuperäset kangasverhoilut kun nyt on sen näköiset kuin 19 vuotta vanhassa autossa nyt on. Kuskinpenkkihän se oli pahin, oikein reikiäkin. Sitäpaitsi ei niitä enää olisi saanut puhtaaksi mitenkään.

Niinno. Kun otin takapenkin pois, kiva ylläri. Vänkärin puolelta oli sellainen kumitulppa pohjan päällä. Just sen sille tarkoitetun reiän vieressä.

No, tietäähän sen. Paskavedet tietenkin päässeet valumaan ulos. Mutta kun ne oli päässet sen tulpamnreiän kautta sisään! Eli pienessä pintaruosteessahan se oli. Joopajoo, rapatessani sitä, sain nurmikon näkymään parista paikasta.

Toisella puolen tulppa oli paikallaan, siellä ei ollut edes pölyä.

Siitä on jotain kymmenen vuotta kun viimmeksi olen jostain syystä irrottanut takapenkin, jotain johtojen tai sähkäjen laittoa. Silloin tuollaista ei ollut havaittavissa. Lisäksi olen aina tietenkin tunkenut itseni auton alle, jos jotain remppaa on pitänyt tehdä niin, että auto on pitänyt nostaa nosturille. Justa kattelemaan tukivarsia, ruoste-asioita, pakoputken kuntoa. Ikinä en ole havainnut mitään ihmeellistä ja aina olen kiusannut remonttimiestä typerillä kyselyilläni.

PAITSI.

Katsastuksessa on sellainen linja "Ottakaa kahvia olkaa hyvä". Olen katsastellut auton vähän milloin missäkin, eripuolilla suomea. Ei mitään vakipaikkaa, eikä edes -kaupunkia.

Mulle vähän käsittämätöntä, että tiukasti tehtaalla kiinnilaitettu kumitulppa itsestään nousee ehyestä reiästä ehyenä YLÖSpäin pois paikaltaan. Aika ihme, että just sattuu kaupungissa ajamaan sellaiseen pajunkantoon, että se justa sattuu kumitulppaan ja sattuu paukauttaan sen pois paikoiltaan.

Kokeilin, se on tiukka, vaikea saada paikalleen, vaikea oli taas irrottaakkin.

Mä olen seurannut Mersuja, tottakai, Mersumies kun olen. Kaikki mesen omistajat sanoo sitä, että piru kun oli vänkärin puolella pohjassa ruostetta. Ja useammankin kerran olen kattonut kun niitä paikkoja hitsataan tinurin toimesta.

Noh, mä just otin ajan hitsarilta, pitää pohjaa hitsata.

Muistui mieleen jonkun vuoden takaata, kun katastusmies löi leiman ja totesi "Onpa harvinaisen ruosteeton Mersu ikäisekseen".

Vittu, se on jokin niitten juttu iskee se tulppa pois paikaltaan. Että saavat jatkossa itelleen uusintakatastuksia, eli lisää töitä. Ja pääsevät perseaukiset vittuileen Mersun omistajalle. Meinaan vaan sitä, että kun mä meen parin tonnin Mersua katastaan, katastusmies ajaa töihin toistakympin riisipussilla.

Saatanan kommunisteja kaikki katastusmiehet.

Perkele.

10

3019

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • luulin

      En usko, että katsastaja on tulpan pois tuupannut.
      Jos kuitenkin näin uskot käyneen:
      Niin laita reikään tätä Bilteman kemiallista metallia, niin katsuria vituttaa kun on piikki solmussa.
      Itse en Biltemasta uskalla ostaa, kun korkeintaan muovikassin, siinäkin voi kantokahvat olla pohjassa.

      • onåoijå åij åji

        Hei, uskovaiset uskoo jumalaan, ei katsastunmeheen.

        Kumitulppa ei lähde paikaltaan itsestään. Ei peltikään ruostu itsestään, asioilla yhteys.

        Alkuviikosta hitsaamaan. Pohjaan en laita virityksiä. Toi menis katastuksesta sillä perinteisellä pop-niitti alustamassa reseptillä kyllä. Mutta kyseessä pitoauto, ei vaihtoauto.

        Biltemassa on hinta ja laatu kohdallaan. Se on vähän silleen, että jos haluaa parasta laatua, sillä on paras hintakin. Ja ilmainen taas on ilmaista. Biltema sieltä välistä. En mäkään ihan kaikkea sieltä osta. Osa liian kehnoa, vaikkakin halpaa ja osa taas ylihintaista laatuunsa nähden.

        Pakko kertoa, vaikka ei suoraan liitykkään palstan aihepiiriin. Olin jossain K-rausassa haeskelemassa jotain listan pätkää. Satuin näkemään, kun asiakas otti kontaktia "asiakaspalvelijaan", elikkä myyjään.

        "Onko teillä laadukkaita poranteriä?" Sitten se selitti, että lamppu pitäisi propata kattoon, joka on betonia. Melkein näytti siltä, että myyjä olisi alkanut hieromaan käsiään yhteen. "On meillä, tännepäin olkaa hyvä". Ja sitten lähti etsimään hyllystä kaupan kalleinta poranterää. Kuului mennessään kyselevän, että onko asiakkaalla kunnollista porakonetta noin vaativaan työhön....

        Sitä piti sanomani, että Biltemassa on hyvä poranterät hintaisikseen. Ja porakoneetkin tuntuu toimivan mun harrastelijakäytössä erinomaisesti :DDD

        Sitä muuten ihmettelen, miksi autotarvikeliikkeessä myivät mulle niin pirunkovaa pakkelia, jotain Wurthin kamaa, että ei siihen meinaa mikään pystyä. Meinaan vaan, että pyysin "asiakaspalvelijalta" pakkelia lopputasoitukseen ennen maalia.....

      • Zirpe
        onåoijå åij åji kirjoitti:

        "Toi menis katastuksesta sillä perinteisellä pop-niitti alustamassa reseptillä kyllä. Mutta kyseessä pitoauto, ei vaihtoauto."

        Tämä on sitä kansainvälistymistä.

        "Sitä muuten ihmettelen, miksi autotarvikeliikkeessä myivät mulle niin pirunkovaa pakkelia, jotain Wurthin kamaa, että ei siihen meinaa mikään pystyä."

        Koskas Würthin tavaraa on alkanut näkyä vähittäismyynnissä?

      • hj hyj lg u HtT
        Zirpe kirjoitti:

        kansainvälistymisestä. Auto on ostettu uutena 19 vuotta sitten. Siinä on neljännet rekisterikilvet. Ensimmäiset oli Suomen vientikilvet ja nykyiset on nykyiset Suomen kilvet. Välillä auto oli kahden eri maan kilvissä.

        Ja Wurthista puhuen. Mulla on ollut kortti 32 vuotta ja auto 31 vuotta. Aina on Wurthia myyty melkein joka huoltoasemalla , rautakaupassa, marketissa, autotarvikeliikkeessä, ihan kuin Coca Colaa saa melkein mistä tahansa. Paitsi Coca- Colaa ei saa Pepsin maahantuojalta.

      • Zirpe
        hj hyj lg u HtT kirjoitti:

        Kuten arvelinkin, olet hankkinut vaikutteita ulkomailta ja täten osaltasit pyrit viemään suomalaisia epärehellisempään suuntaan niin kuin olet oppinut "isossa maailmassa". Mm. rakennusala oppi tuon ulkomailta jo 60-luvun lopulla ja me kaikki maksamme sitä nyt korkoineen.

      • jb pjnpijk n kjn

        Asut vissiin savipirtissä, tuohivirsut on jalassa, pyydystät oravia suolaa ostaaksesija syöt kärpässieniäkö?

        Millä tervasta ja potuista tehdyllä tietokoneella pidät muuten yhteyttä World Wide Webbiin???? Ja miksi, tämähän on ikivanha amerikkalainen keksitö. Miksi et paukuta noitarumpua tai joikaa???

        Auton katsastuksen keksijää en tiedä, mutta polttomoottori, tai yleensäkään mikään auton osa EI ole suomalisten keksimiä.

      • Zirpe
        jb pjnpijk n kjn kirjoitti:

        On tainnut tarttua sinuun jo niin pahasti, että olet sokeutunut sille tai sitten et vain ymmärrä lukemaasi. En edes yritä auttaa sinua sen ymmärtämisessä, koska et vaan pysty.

      • Miccesmeddi

        Kyllähän tuossa on vinha perä.

    • HansK

      Koko ketju kylähullun juttua.

    • EiKomu

      Aloittaja voi varmaan kertoa vielä mitä tarkoittaa "kommunisti"?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      47
      1502
    2. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      64
      921
    3. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      667
    4. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      87
      647
    5. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      605
    6. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      598
    7. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      56
      574
    8. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      7
      562
    9. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      24
      551
    10. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      531
    11. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      61
      525
    12. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      70
      520
    13. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      513
    14. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      37
      506
    15. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      14
      501
    16. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      472
    17. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      132
      469
    18. 45
      454
    19. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      45
      419
    20. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      26
      409
    Aihe