Heippa!
En tiedä, onko täällä kenelläkään vastaavanlaista, mutta olen alkanut huomaamaan minussa eräänlaisia pakkomielteitä. Esim. jos olen tekemisissä tuntemattomien tai puolituttujen kanssa, persoonani muuttuu melko radikaalisti. Alan silloin miettimään esim. erästä puheliasta ja tasapainoista läheistäni, ja mietin, että mitä hän keskustelisi ja miten hän vastaa annan eri kuvan ihmisille. Nämä malli-ihmiset saattavat vaihdella melko useastikin. Kaivan itselleni omaa hautaa, koska pian ihmiset eivät sitten halua olla tekemisissä kanssani, koska eivät saa minusta sitten mitään selvää. Silti en pysty lopettamaan tätä tapaani, enkä tiedä miksi en...
Kotona puolisoni kanssa taas olen oma itseni (ainakin pyrin olemaan) Aivan kuin en hyväksyisi itseäni sellaisena kuin olen? Kommentteja...
En tiedä, onko täällä kenelläkään vastaavanlaista, mutta olen alkanut huomaamaan minussa eräänlaisia pakkomielteitä. Esim. jos olen tekemisissä tuntemattomien tai puolituttujen kanssa, persoonani muuttuu melko radikaalisti. Alan silloin miettimään esim. erästä puheliasta ja tasapainoista läheistäni, ja mietin, että mitä hän keskustelisi ja miten hän vastaa annan eri kuvan ihmisille. Nämä malli-ihmiset saattavat vaihdella melko useastikin. Kaivan itselleni omaa hautaa, koska pian ihmiset eivät sitten halua olla tekemisissä kanssani, koska eivät saa minusta sitten mitään selvää. Silti en pysty lopettamaan tätä tapaani, enkä tiedä miksi en...
Kotona puolisoni kanssa taas olen oma itseni (ainakin pyrin olemaan) Aivan kuin en hyväksyisi itseäni sellaisena kuin olen? Kommentteja...
Vastaukset 2
Vanhimmat
No, ihminen matkii toisia ihmisiä vaistomaisesti ja yleensä lainkaan huomaamatta. Minä en usko mihinkään selkeään "omaan itseen" tässä mielessä. Se, miten olet vain puolisosi kanssa ei ehkä ole yhtään sen vähemmän muilta matkittua sinua, vaan olet vain tottunut tapaasi olla hänen kanssaan, ko. rooliin.
Voihan se olla tervettäkin, jos alat huomata, miten matkit toisia ihmisiä, joskin jäi täysin epäselväksi ainakin minulle, mitrn se ilmenee:
"Esim. jos olen tekemisissä tuntemattomien tai puolituttujen kanssa, persoonani muuttuu melko radikaalisti. Alan silloin miettimään esim. erästä puheliasta ja tasapainoista läheistäni, ja mietin, että mitä hän keskustelisi ja miten hän vastaa annan eri kuvan ihmisille. "
Minuun toisten, nimen omaan arvostamieni ihmisten, mutta myös muiden, tavat puhua, äänensävyt, murteet, jne tarttuvat helposti. Ueimmiten sitä ei edes huomaa, koska itsekin vaikutan toisiin ihmisiin samalla lailla.
Onpas mielenkiintoinen aihe.
Olen itse ollut kahdesti matkimisen kohteena, ja se on ollut äärimmäisen kiusallista. En usko että matkijat ovat itse huomanneet mitään, ja sen takia en mitään sanonutkaan, ärsyynnyin vain hiljaa itsekseni. Tiedä sitten miten matkimiseen pitäisi suhtautua. Kaikista vastaan tulleista ihmisistä vain kaksi on onnistunut matkimaan niin, että olen itse sen tunnistanut ja siitä ärsyyntynyt, eli se ei ole kovin suuri prosentti kaikista tapaamistani ihmisistä.
Ja sitten taas muistan, kun joskus parikymppisenä itse matkin yhtä työtoveriani, ja koin sen hämmentävänä ja hieman nolona kun tajusin lainanneeni myös äänenpainon ja -sävyn. Tietoisesti en tehnyt sitä koskaan, mutta muutaman kerran vahingossa. Näin jälkeenpäin ajatellen voisi kai sanoa, etten silloin vielä tiennyt itsestäni mitään - minulla ei ollut "omaa persoonaa".
Aloittajalle sanoisin - kyllä se oma persoona sieltä vielä löytyy. Jos et tiedä mitä olisit / miten olisit, ole vaikka hiljaa ja anna toisen hoitaa puhuminen. Se on minusta tosi hyvä, että tunnistat itsessäsi tuon piirteen. Muuten et pystyisi edes miettimään miten siitä voisi päästä eroon.