Ahmiminen ilman oksentamista

Täällä kanssa yksi kohtalotoveri. Olen saanut nyt laihdutettua 20 kg, mutta tänä viikonloppuna homma on taas mennyt ahmimiseksi. Sitä ennen kaksi viikkoa sitten. Sitä ennen melkein joka viikko. ALkoholi on pahinta myrkkyä minulle, silloin yleensä kontrolli pettää syömisten kanssa. Kun pysyn pakkomielteisesti kurissa ja syön vain tiettyinä aikoina aina samalla tavalla, saattaa mennä kokonainen kuukausikin ilman ahmimista. Sitten jos tulee juhlat / jotain tavallisuudesta poikkeavaa ja syön mitä tahansa huvittaa, yhtäkkiä alan ahmia. Jos en mieti kokoajan että älä ota tätä leipää, käsi käy kokoajan leipäpussilla ja syön siihen asti että vatsa pömpöttää. kokoajan missä tahansa olenkin, mietin milloin syödä seuraavaksi. Jos en kontrolloi itseäni jatkuvasti, alan lihoa. Ja sitä en halua, mielummin vetäisin ranteet auki kuin lihoisin takaisin 100 kiloon. Joka maanantai palaan kuriin, käytän laksoja, jotain millä saan unohdettua viikonlopun ahminnat. Pelkään menettäväni itsekontrollini ja syöväni itseni tyyliin todella huonovointiseksi. Aiemmin tajusin lopettaa ajoissa ja söin vain tiettyjä herkkuja, tyyliin suklaata jota vedin vatsan täyteen. Nykyään rakastan kaikkea ruokaa, rakastan syömistä. Kun en syö, mietin syömistä. Kun syön, vihaan itseäni, varsinkin silloin jos syön liikaa tai syön jotain kiellettyä. Se että joku on kielletty, tekee tietysti syömisestä vieläkin kiehtovampaa. Maanantaina itsekurini on tiukkaakin tiukempi, mutta mieliala sitäkin masentuneempi. Silloin yleensä ruoskin itseäni liikunnalla yms.. ja ajattelen vaan: sinä itsekuriton läski, ansaitset kaiken tämän pahan olon ja jos alkaisin ahmia, jatkaisin luultavasti sitä jatkuvasti.

Olen vielä normaalipainoinen mutten kauaa.

dhfdhfdh kirjoitti:

Täällä kanssa yksi kohtalotoveri. Olen saanut nyt laihdutettua 20 kg, mutta tänä viikonloppuna homma on taas mennyt ahmimiseksi. Sitä ennen kaksi viikkoa sitten. Sitä ennen melkein joka viikko. ALkoholi on pahinta myrkkyä minulle, silloin yleensä kontrolli pettää syömisten kanssa. Kun pysyn pakkomielteisesti kurissa ja syön vain tiettyinä aikoina aina samalla tavalla, saattaa mennä kokonainen kuukausikin ilman ahmimista. Sitten jos tulee juhlat / jotain tavallisuudesta poikkeavaa ja syön mitä tahansa huvittaa, yhtäkkiä alan ahmia. Jos en mieti kokoajan että älä ota tätä leipää, käsi käy kokoajan leipäpussilla ja syön siihen asti että vatsa pömpöttää. kokoajan missä tahansa olenkin, mietin milloin syödä seuraavaksi. Jos en kontrolloi itseäni jatkuvasti, alan lihoa. Ja sitä en halua, mielummin vetäisin ranteet auki kuin lihoisin takaisin 100 kiloon. Joka maanantai palaan kuriin, käytän laksoja, jotain millä saan unohdettua viikonlopun ahminnat. Pelkään menettäväni itsekontrollini ja syöväni itseni tyyliin todella huonovointiseksi. Aiemmin tajusin lopettaa ajoissa ja söin vain tiettyjä herkkuja, tyyliin suklaata jota vedin vatsan täyteen. Nykyään rakastan kaikkea ruokaa, rakastan syömistä. Kun en syö, mietin syömistä. Kun syön, vihaan itseäni, varsinkin silloin jos syön liikaa tai syön jotain kiellettyä. Se että joku on kielletty, tekee tietysti syömisestä vieläkin kiehtovampaa. Maanantaina itsekurini on tiukkaakin tiukempi, mutta mieliala sitäkin masentuneempi. Silloin yleensä ruoskin itseäni liikunnalla yms.. ja ajattelen vaan: sinä itsekuriton läski, ansaitset kaiken tämän pahan olon ja jos alkaisin ahmia, jatkaisin luultavasti sitä jatkuvasti.

Olen vielä normaalipainoinen mutten kauaa.

Lue lisää

Olin nuorena hoikka 56-60. Lihoin raskauden aikana 60:sta 89kiloon. Imetyksen loputtua painoin 75. Eron myötä uhohdin vissiin syömisen ja laihduin 60kiloon. Sit tutustuin ihmiseen, joka on lihava ja söi leivoksia, pizzoja yms. Siinä sit kyläiltiin, niin aloin tottua imelään. Lihoin 76 kiloseksi. Sit alon laihduttaa: Jätin pois vehnäjauhot ja perunan. Ilmotin kaverille että en syö enää leivoksia, niin sen kyläilyt loppu. Tosiasiassa tuli mun luo siis lähinnä sik, et sai syyn syödä "tuliaisiaan". Laihduin 60 kiloon.

Mua on auttanut, etten ole lihonut entiseen, se et olen opetellu tiedostamaan ja kuuntelemaan ajatuksiani ja ohjelmoimaan itseäni. Eli esim kauppaan mennessä päätän etten mene leipähyllylle vaan kävelen ohi. Ostan kotiin vain sellasta ruokaa jota en voi puputtaa liikaa ja enkä tee ruokaa kun yhten päivän tarpeeksi. Kaapista ja pakkasesta ei löydy "vierasvaroja", sipsejä, keksejä tai leipää. Ajattelen kaupassa oikein tietoisesti et: en nyt menekään keksihyllylle. Dieetti voi laihduttaa ihmisen, mutta paino ei pysy jos ei ala tiedostaa omia huonoja ajatusmallejaan ja sitä kautta muuttamaan niitä.
Laihtumisesta voi ottaa taakan tai sitte voi ajatella vaan joka päivä yksinkertaisesti kunkin syömistilanteen kohdalla: "Nyt saan tehdä hyviä valintoja". Sen sijaan et myrkytän itseäni ravitsenkin sitä nyt terveellisellä ruualla. Alkoholistikin on päivän kerrallaan raitis. Ihannepaino on joillekin "liikkuva maali", mutta silti sitä kohti voi ja kannattaa olla menossa. Ja nousta aina ylös jos lankeaa, koska kyse on omasta terveydestä. Kenties perheenkin terveydestä, jos "rakastat"(myrkytät) perhettäsi syöttämällä heille epäterveellistä ruokaa.

Kun ei kanna sitä lihottavaa safkaa kotiin (esi. sitä sispsipussia) ja PÄÄTTÄÄ sanoa ei niille jotka koettaa syöttää pullaa yms. Voi myös päättää et ottaa vaan yhen jos on kylässä. Syömisen sijaan keksi muuta tekemistä. Tee lista itellesi mitä voit alkaa tehdä sillon kun tekee mieli ruokaa. Esim rästissä olevia kotihommia? Kaappien järjestelyä? Meno kirjastoon jne. Kun on tavoite pitää suunnitella miten siihen pääsee ja toimia suunnitelman mukaan! Ei vaan ajatella puolihuolimattomasti et kunpa laihtusin/miks en laihdu.
Hyvä on myös tajuta ympäristön vaikutus. Monet läheiset haluaa et pysyt lihavana koska ovat kateellisia tai ajattelevat vain omia mielitekojaan (näkevät sussa oivallisen mässäilykaverin) ja tarjoavat sullekin siksi lihottavia ruokia.

päättäjäX kirjoitti:

Olin nuorena hoikka 56-60. Lihoin raskauden aikana 60:sta 89kiloon. Imetyksen loputtua painoin 75. Eron myötä uhohdin vissiin syömisen ja laihduin 60kiloon. Sit tutustuin ihmiseen, joka on lihava ja söi leivoksia, pizzoja yms. Siinä sit kyläiltiin, niin aloin tottua imelään. Lihoin 76 kiloseksi. Sit alon laihduttaa: Jätin pois vehnäjauhot ja perunan. Ilmotin kaverille että en syö enää leivoksia, niin sen kyläilyt loppu. Tosiasiassa tuli mun luo siis lähinnä sik, et sai syyn syödä "tuliaisiaan". Laihduin 60 kiloon.

Mua on auttanut, etten ole lihonut entiseen, se et olen opetellu tiedostamaan ja kuuntelemaan ajatuksiani ja ohjelmoimaan itseäni. Eli esim kauppaan mennessä päätän etten mene leipähyllylle vaan kävelen ohi. Ostan kotiin vain sellasta ruokaa jota en voi puputtaa liikaa ja enkä tee ruokaa kun yhten päivän tarpeeksi. Kaapista ja pakkasesta ei löydy "vierasvaroja", sipsejä, keksejä tai leipää. Ajattelen kaupassa oikein tietoisesti et: en nyt menekään keksihyllylle. Dieetti voi laihduttaa ihmisen, mutta paino ei pysy jos ei ala tiedostaa omia huonoja ajatusmallejaan ja sitä kautta muuttamaan niitä.
Laihtumisesta voi ottaa taakan tai sitte voi ajatella vaan joka päivä yksinkertaisesti kunkin syömistilanteen kohdalla: "Nyt saan tehdä hyviä valintoja". Sen sijaan et myrkytän itseäni ravitsenkin sitä nyt terveellisellä ruualla. Alkoholistikin on päivän kerrallaan raitis. Ihannepaino on joillekin "liikkuva maali", mutta silti sitä kohti voi ja kannattaa olla menossa. Ja nousta aina ylös jos lankeaa, koska kyse on omasta terveydestä. Kenties perheenkin terveydestä, jos "rakastat"(myrkytät) perhettäsi syöttämällä heille epäterveellistä ruokaa.

Kun ei kanna sitä lihottavaa safkaa kotiin (esi. sitä sispsipussia) ja PÄÄTTÄÄ sanoa ei niille jotka koettaa syöttää pullaa yms. Voi myös päättää et ottaa vaan yhen jos on kylässä. Syömisen sijaan keksi muuta tekemistä. Tee lista itellesi mitä voit alkaa tehdä sillon kun tekee mieli ruokaa. Esim rästissä olevia kotihommia? Kaappien järjestelyä? Meno kirjastoon jne. Kun on tavoite pitää suunnitella miten siihen pääsee ja toimia suunnitelman mukaan! Ei vaan ajatella puolihuolimattomasti et kunpa laihtusin/miks en laihdu.
Hyvä on myös tajuta ympäristön vaikutus. Monet läheiset haluaa et pysyt lihavana koska ovat kateellisia tai ajattelevat vain omia mielitekojaan (näkevät sussa oivallisen mässäilykaverin) ja tarjoavat sullekin siksi lihottavia ruokia.

Lue lisää

päättäjäX: Kuulostaa ettei sinulla ole bediä. Bediä sairastava ei välttämättä syö edes lihottavaa ruokaa, kaapit saattavat notkua ihan perusterveellistä ruokaa,mutta ahmimiskohtauksen tullen sitä syö jotain ihan mitä tahansa ja bediä sairastavan on hyvin hankala kontrolloida itseään. Kontrolli saattaa pysyä, mutta sen pettäessä saattaa tulla monen päivän ahmimisputkia, joskus kuukausienkin.

Itsekin pysyn kyllä viikot normaalilla ruoalla, minulla saattaa olla jopa ortorektisiä taipumuksia. Mietin monesti vitamiineja ja tulee hyvä olo kun olen ravinnut kehoani oikein. Ahmiminen lähtee monesti kyläilystä, syö sen ensimmäisen pullan ja sitten tulee hälläväliä olo. Sitten maistaa jotain muuta mikä ei kuulu siihen normaaliin ruokarytmiin. Jos santsaa, alkaa santsailla niin paljon että loppuillasta voi huonosti ylensyönnin jälkeen ja tuntuu kun vatsa repeäisi. Järki sanoo että älä tee niin mutta yleensä päällä on tunnetila jossa ei tule ajatelleeksikaan jälkiseuraamuksia.

Ei minunkaan jääkaapistani löydy vierasvaroja. Viime aikoina olen aina välillä ostanut tummaa suklaata pieneksi herkuksi, mutta ilmeisesti tämä alkoholismin lailla ruokaan suhtautuva ei pysty tuommoisia pitämään kaapissa. Eli oikeassa olet että vierasvarat kannattaa jättää pois kaapista. Eilisessä ahmimiskohtauksessa söin 2 pakettia mysliä herkkujen lisäksi, eli kyllä ahminnan kohteeksi käy ihan mikä vaan. On hankalaa koska elän parisuhteessa ja tietysti en voi kieltää miestä ostamaan tiettyjä ruokia, joten parisuhde on oma haaste tässä minun painonhallinnassani.

Itsekin olen laihtunut normaalipainoon, mutta kovaa taistelua tämä on sen pitämiseksi tämän sairauden kanssa. VÄlillä kuvittelen että olen parantunut koska itsekurini on välillä tiukkaakin tiukempi. Saatan kieltäytyä ihan kaikesta, pääsin jo vaiheeseen jossa annoin itseni syödä herkkuja. Ja olen pysynyt tuollaisessa ajatustavassa kuukausitolkulla. Vaan kuinkas kävikään, ahminkin sitten kokonaisen vaalean leivän kun grillattiin, siihen päälle makkaraa yms ja söin itseni pahoinvoivaksi. Kolme päivää ahmimista ja plus kolme kiloa turvotusta. Siitä on hankala jatkaa koska tuntuu että olen voimaton tämän sairauden kanssa. Tuntuu äärimmäisen turhauttavalta ahmimisen jälkeen yrittää taas alusta koska loppupeleissä tiedän taas kuinka käy. Ja sitten pitäisi taas kerätä itsensä.

---------------- kirjoitti:

päättäjäX: Kuulostaa ettei sinulla ole bediä. Bediä sairastava ei välttämättä syö edes lihottavaa ruokaa, kaapit saattavat notkua ihan perusterveellistä ruokaa,mutta ahmimiskohtauksen tullen sitä syö jotain ihan mitä tahansa ja bediä sairastavan on hyvin hankala kontrolloida itseään. Kontrolli saattaa pysyä, mutta sen pettäessä saattaa tulla monen päivän ahmimisputkia, joskus kuukausienkin.

Itsekin pysyn kyllä viikot normaalilla ruoalla, minulla saattaa olla jopa ortorektisiä taipumuksia. Mietin monesti vitamiineja ja tulee hyvä olo kun olen ravinnut kehoani oikein. Ahmiminen lähtee monesti kyläilystä, syö sen ensimmäisen pullan ja sitten tulee hälläväliä olo. Sitten maistaa jotain muuta mikä ei kuulu siihen normaaliin ruokarytmiin. Jos santsaa, alkaa santsailla niin paljon että loppuillasta voi huonosti ylensyönnin jälkeen ja tuntuu kun vatsa repeäisi. Järki sanoo että älä tee niin mutta yleensä päällä on tunnetila jossa ei tule ajatelleeksikaan jälkiseuraamuksia.

Ei minunkaan jääkaapistani löydy vierasvaroja. Viime aikoina olen aina välillä ostanut tummaa suklaata pieneksi herkuksi, mutta ilmeisesti tämä alkoholismin lailla ruokaan suhtautuva ei pysty tuommoisia pitämään kaapissa. Eli oikeassa olet että vierasvarat kannattaa jättää pois kaapista. Eilisessä ahmimiskohtauksessa söin 2 pakettia mysliä herkkujen lisäksi, eli kyllä ahminnan kohteeksi käy ihan mikä vaan. On hankalaa koska elän parisuhteessa ja tietysti en voi kieltää miestä ostamaan tiettyjä ruokia, joten parisuhde on oma haaste tässä minun painonhallinnassani.

Itsekin olen laihtunut normaalipainoon, mutta kovaa taistelua tämä on sen pitämiseksi tämän sairauden kanssa. VÄlillä kuvittelen että olen parantunut koska itsekurini on välillä tiukkaakin tiukempi. Saatan kieltäytyä ihan kaikesta, pääsin jo vaiheeseen jossa annoin itseni syödä herkkuja. Ja olen pysynyt tuollaisessa ajatustavassa kuukausitolkulla. Vaan kuinkas kävikään, ahminkin sitten kokonaisen vaalean leivän kun grillattiin, siihen päälle makkaraa yms ja söin itseni pahoinvoivaksi. Kolme päivää ahmimista ja plus kolme kiloa turvotusta. Siitä on hankala jatkaa koska tuntuu että olen voimaton tämän sairauden kanssa. Tuntuu äärimmäisen turhauttavalta ahmimisen jälkeen yrittää taas alusta koska loppupeleissä tiedän taas kuinka käy. Ja sitten pitäisi taas kerätä itsensä.

Lue lisää

Mikäs syömishäiriö tämä sitten on nimeltään?
Siis jos pystyn hiilitsemään itseni jonkun pakasteparsan tai porkkanapussin suhteen, mutta en voi tuoda kotiinsa esim. leipää, pähkinöitä, pullaa, keksejä tai kokata kokonaista lasagnea, pellillistä joulutorttuja tms koska syön ne kaikki viimeseen palaan (ihan vesi tuli jo kielelle ajatuksesta) ja pahoinvoinnin yli asti.
Siis jollen rajoita itseäni. Ja tiedän että mun on todennäköisesti loppuelämäni tehtävä töitä sen eteen, että teen tietosesti ajatuksella valintoja ja rajoitan itseäni.

päättäjäX kirjoitti:

Mikäs syömishäiriö tämä sitten on nimeltään?
Siis jos pystyn hiilitsemään itseni jonkun pakasteparsan tai porkkanapussin suhteen, mutta en voi tuoda kotiinsa esim. leipää, pähkinöitä, pullaa, keksejä tai kokata kokonaista lasagnea, pellillistä joulutorttuja tms koska syön ne kaikki viimeseen palaan (ihan vesi tuli jo kielelle ajatuksesta) ja pahoinvoinnin yli asti.
Siis jollen rajoita itseäni. Ja tiedän että mun on todennäköisesti loppuelämäni tehtävä töitä sen eteen, että teen tietosesti ajatuksella valintoja ja rajoitan itseäni.

Lue lisää

Kyllä sinulla BED:in tunnusmerkit täyttyvät, ole huoleti. Heh. Ei bedisti välttämättä ahmi ihan kaikkea, vaan usein kohteena on nimenomaan kaikenlainen roskaruoka tai muu "kielletty", epäterveellinen. Kellä mikäkin. Minulla on pahimpana kompastuskivenä tällä hetkellä rasvainen ja suolainen (vaikka en erityisesti edes pidä niistä), joka laukaisee vielä pahemmat kierteet. Välillä on ollut hallitsevana makea, leivonnaiset ja eritoten suklaa, mutta se on onneksi helpottanut huomattavasti, vaikka toki joskus karkkiakin menee mutta ei enää läheskään samaan tahtiin kuin vielä keväällä. Siitä kuuluu todennäköisesti kiitos lääkitykselle (fluoksetiini).

Minullekin on parempi kieltäytyä täysin kuin ottaa "vain vähän" ja esim. keksipaketin pitäminen vierasvarana kotona on täysin koominen ajatus. Näin on ollut oikeastaan aina, mutta erona nykytilanteeseen on se, että tuntuu ettei omaa kontrollia ole enää senkään vertaa kuin ennen. Siksi hakeuduin viimein lääkärille ja puhuin asiasta ensimmäistä kertaa kenellekään. Oli helpottavaa, mutta ei taistelu ole suinkaan vielä ohi. Aiemmin olin enemmänkin bulimikko ilman oksentelua, laksatiiveihin haksahdin pahimmillani mutta niistä pääsin onneksi melko helposti irti. Treenasin paljon ja kovaa koska pidin siitä ja se toi mielihyvää, mutta jossain vaiheessa totesin että pahimmillaan ehkä sekin kävi jo hieman pakkomielteisen puolella ja saattoi osaltaan toimia myös ahmimisen kontrollikeinona oksentelun sijaan. Tyypillistä meille syömishäiriöisille. Mutta olinpahan hyvässä kunnossa. :-)

Välillä olin useamman vuoden oireeton, liikuin samalla edelleen paljon ja homma oli ns. hallussa, kunnes muutama vuosi sitten jostain syystä syömishäiriö laukesi uudestaan (on ollut masennusta ja työuupumusta), ja tällä kertaa se on jalostunut ja todettu nyt sitten virallisestikin BED:iksi. Aikaisempi bulimia oli oma diagnoosini, mutta olihan se aivan selvä tapaus. Liikkuminen on myös minulla nyt jäänyt aika vähälle erinäisten fyysisten kremppojen takia, mikä osaltaan on varmasti vaikuttanut asioihin. On se ollut aina niin iso henkireikä myös.

Niin että tutulta kuulostaa. Kierteessä ollaan ja kovaa taistelua käydään jotta tästä suosta noustaan. Mutta pakko on uskoa ja ajatella että näin tapahtuu. Tympii täysillä tämä plösöys ja huonokuntoisuus - ei tämä ole minä. Lääkitys on tosiaan jo auttanut aika paljon (ei tee makeaa mieli!), mutta vielä on paljon tekemistä. Välitavoitteena on että kun hyvään alkuun pääsisi niin sitten sillä jo jaksaisi motivoida itseään jatkamaankin paremmin, niin se on ennenkin mennyt.

Tsemppiä sinulle ja muille kohtalotovereille. Ja kohta telkun ääreen Suurinta pudottajaa töllöttämään. ;-)

Takaisin kuntoon kirjoitti:

Kyllä sinulla BED:in tunnusmerkit täyttyvät, ole huoleti. Heh. Ei bedisti välttämättä ahmi ihan kaikkea, vaan usein kohteena on nimenomaan kaikenlainen roskaruoka tai muu "kielletty", epäterveellinen. Kellä mikäkin. Minulla on pahimpana kompastuskivenä tällä hetkellä rasvainen ja suolainen (vaikka en erityisesti edes pidä niistä), joka laukaisee vielä pahemmat kierteet. Välillä on ollut hallitsevana makea, leivonnaiset ja eritoten suklaa, mutta se on onneksi helpottanut huomattavasti, vaikka toki joskus karkkiakin menee mutta ei enää läheskään samaan tahtiin kuin vielä keväällä. Siitä kuuluu todennäköisesti kiitos lääkitykselle (fluoksetiini).

Minullekin on parempi kieltäytyä täysin kuin ottaa "vain vähän" ja esim. keksipaketin pitäminen vierasvarana kotona on täysin koominen ajatus. Näin on ollut oikeastaan aina, mutta erona nykytilanteeseen on se, että tuntuu ettei omaa kontrollia ole enää senkään vertaa kuin ennen. Siksi hakeuduin viimein lääkärille ja puhuin asiasta ensimmäistä kertaa kenellekään. Oli helpottavaa, mutta ei taistelu ole suinkaan vielä ohi. Aiemmin olin enemmänkin bulimikko ilman oksentelua, laksatiiveihin haksahdin pahimmillani mutta niistä pääsin onneksi melko helposti irti. Treenasin paljon ja kovaa koska pidin siitä ja se toi mielihyvää, mutta jossain vaiheessa totesin että pahimmillaan ehkä sekin kävi jo hieman pakkomielteisen puolella ja saattoi osaltaan toimia myös ahmimisen kontrollikeinona oksentelun sijaan. Tyypillistä meille syömishäiriöisille. Mutta olinpahan hyvässä kunnossa. :-)

Välillä olin useamman vuoden oireeton, liikuin samalla edelleen paljon ja homma oli ns. hallussa, kunnes muutama vuosi sitten jostain syystä syömishäiriö laukesi uudestaan (on ollut masennusta ja työuupumusta), ja tällä kertaa se on jalostunut ja todettu nyt sitten virallisestikin BED:iksi. Aikaisempi bulimia oli oma diagnoosini, mutta olihan se aivan selvä tapaus. Liikkuminen on myös minulla nyt jäänyt aika vähälle erinäisten fyysisten kremppojen takia, mikä osaltaan on varmasti vaikuttanut asioihin. On se ollut aina niin iso henkireikä myös.

Niin että tutulta kuulostaa. Kierteessä ollaan ja kovaa taistelua käydään jotta tästä suosta noustaan. Mutta pakko on uskoa ja ajatella että näin tapahtuu. Tympii täysillä tämä plösöys ja huonokuntoisuus - ei tämä ole minä. Lääkitys on tosiaan jo auttanut aika paljon (ei tee makeaa mieli!), mutta vielä on paljon tekemistä. Välitavoitteena on että kun hyvään alkuun pääsisi niin sitten sillä jo jaksaisi motivoida itseään jatkamaankin paremmin, niin se on ennenkin mennyt.

Tsemppiä sinulle ja muille kohtalotovereille. Ja kohta telkun ääreen Suurinta pudottajaa töllöttämään. ;-)

Lue lisää

kanssa 30-kymppinen BED-potilas. Mä olen todennut sen jo itse jonkinlaiseksi lähetystyöksi. Sääli on sairautta, ei sisaruutta. Lähetyshän se on oksennuskin, jos se helpottaaa sinua ja kanssaihmisiäsi, mikäs siinä. Mä kuitenkin pääsen tästä varmasti yli. Nukun nyt muutaman minsan ja käyn nopeella juoksulenkillä... Kun toi anoreksia kuitenkin kiehtoo mua tällä hetkellä elämän ainoana ilona. Miksikähän nekin riistetään? Ymmärrys hoi, äly älä jätä. Miten tämä liittyy syömishäiriöihin? Entä muihin elämäntiloihin ja iloihin. Entä suruihin? Mun kanta on se, että veren pitää maistua suussa. Sellainen on kunnon oltava, et tällainen onnistuu liikkuessa. Mulla on sellainen omaisista johtuva sairaus, vaikka he ovatkin vammaisia. Muuten elämäni on sietämätöntä.