"Benedettin mukaan varsinkin englanninkielisissä maissa vieraiden kielten osaaminen on viime vuosina laskenut.
- Englanninkielisissä maissa ajatellaan että riittää, kun osaa englantia. Siksi sieltä ei saada tulkkeja tai kääntäjiä, Benedetti pahoittelee."
Kielitaidon rapistuminen on yleismaailmallista.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=2222863
Kielitaito rapistuu
9
153
Vastaukset 9
- Aku Ankka
Ihan kiva uutinen. Oletan, että haluat viitata jotenkin maamme kielipolitiikkaan avauksellasi.
En löydä minkäänlaista yhteyttä Suomen tilanteeseen. Joten voisitko valaista logiikkaasi? - ei tätä aikaa
Kyse on oikeastaan ensisijaisesti yleistiedon ja muun koulutuksen määrän kasvusta sekä yleismaailmallisessa mediaympäristöstä, missä oleillaan ja opitaan kaiken aikaa. Esimerkiksi oma lapseni lukee parjatussa ja tasapäistävässä peruskoulussa asioita, joita ennen tuli vasta lukiossa. Lapselle tulvii käsitteitä (yhdessä biologian kappaleessa voi olla kymmenen uutta käsitettä, myös minulle uusia). Lisäksi lapsen elinympäristö koulun ulkopuolella on paljon vaativampia kuin ennen. Lapset osaavat käyttää hilavitkuttimien tuhansia erilaisia säätöjä: puhelimet, digikamerat, ajastavat boksit, nettipalvelut... Mediat ovat vaativia vaikka periaatteessa ovatkin pelkkää huvia, jopa tietokonepelit vaativat jatkuvaa ajattelua. Median maailma on englanninkielinen, samoin vertaisyhteisöt netissä - globishin merkitys on todella suuri, mutta ei juuri muiden. Ja ennen kaikkea ammattitaidot vaativat nykyään vuosien opiskelun. Minulla on tuttuja, jotka päätyivät omaan työhönsä vain työssäperehdyttämisen kautta. Nyt on jokaisella nuorella vähintään kolmivuotinen ammattitutkinto, useilla kaksi tutkintoa ja useilla lisäksi amk-tutkinto tai yliopistotutkinto. Työssä koulutetaan kaiken aikaa.
Kieltenopiskelu ei ole kevyttä vaan raskasta työtä yksikielisessä ympäristössä elävälle. Lisäksi kielten tuoma hyöty (muille kuin kaivatuille tulkeille) on hyvin pieni - lähinnä kulttuurinnälkäiset nuoret naiset ovat innostuneet kieliin sukeltamisesta. Hyvä ystäväni on aina ollut hyvä kielissä ja saanut alan koulutuksen, muttei hänkään osaa hyvin kuin yhtä vierasta kieltä ja kahta turistikieltä. Kielten osaaminen on päätyö, ei kiireistä ja hyötykeskeistä elämää elävien ihmisten harrastus.- pois_pakkoruotsi
Nykymaailmasta ja sen suhteesta kieltenopiskeluun. Kertomasi tukee tarkasti sitä, että kahden pakollisen vieraan kielen opiskelu on keskinmäärin riittävä suurimmalle osalle opiskelijoita. Kolmannenhan saa jo nyt valita vapaasti jos aikaa ja intoa riittää (lähinnä niillä kulttuurinnälkäisillä tytöillä).
Siis pois pakkoruotsi viemästä tilaa toiselta pakolliselta vieraalta kieleltä!
- t.a.p.
""Benedettin mukaan varsinkin englanninkielisissä maissa vieraiden kielten osaaminen on viime vuosina laskenut.
- Englanninkielisissä maissa ajatellaan että riittää, kun osaa englantia. Siksi sieltä ei saada tulkkeja tai kääntäjiä, Benedetti pahoittelee."
Kannattaa opiskella englantia, niin ei siitäkään ole haittaa. Ruotsissakin opiskellaan englantia. Kieliä opiskellaan tarpeen mukaan, paitsi Suomessa. - Ruotsi tulppana
Suomessa on vielä tulpparuotsi estämässä jopa kielistä
kiinnostuneiden kieltenopiskelua (TOHMAJÄRVI!!!)
Ruotsin kouluissa ei ole tulppakieliä, ja lisäpisteitä annetaan maailmakielten opiskelusta.
Suomessa eliitti on juuttunut pakkoruotsiin..
muu kieltenopiskelu sopeutuu lammasmaisesti ruotsi-hegemoniaan..
http://sverigesradio.se/sisuradio/nyheter/artikel.asp?artikel=3782572 - etninen puhdistus
Pitäisikö brittien aloittaa ruotsin opiskelu? Mitäköhän mieltä Ramsay ja Archibald Douglas olisivat tuosta. Molemmat angloja jotkA Pakotettiin omaksumaan ruotsinkieli kun Pohjoismaihin tulivat.
- pakkoruotsinet
on olemassa pätevä keino, millä saadaan englanninkielistenkin maiden kielitaito kohenemaan: pakkoruotsi.
Vai mitä Ankdam (idiootti?)?- röyhkeydel ei rajoja
Sehän se vielä puutuisi kun nämä menisivät anglolle puhumaan "Minä ruotsalainen viikingi väär! Meillä anglo-saksiset suvut kuten Ramsay ja Douglas puhuu ruotsia väär! 70 miljoonan britin puhuttava ruotsia väär!"
- Ramsay
röyhkeydel ei rajoja kirjoitti:
Sehän se vielä puutuisi kun nämä menisivät anglolle puhumaan "Minä ruotsalainen viikingi väär! Meillä anglo-saksiset suvut kuten Ramsay ja Douglas puhuu ruotsia väär! 70 miljoonan britin puhuttava ruotsia väär!"
Puijes pakkoruotti pian. Ei ole järkee jossai Tohmajärvellä tai Liperissä sitä tankata. Mutta mitäs ne jehut sielä eduskunnassa.? Vähän heitä tuntuu kiinnostavan se mitä tavallinen kansa ajattelee asioista. Olen muuten miettinyt että suhtautuminen tähän kielivähemmistöön muuttuisi huomattavasti myönteisemmäksi jos tämä epäkohta maastamme lopetettaisiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas uusi PS:n rasismiKOHU!
Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a494989- 57648
Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!
Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o160593- 52564
Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.
Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä166558Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo
Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.233540Katotaan miten jaksat tätä
Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.77509Tiedätkö mitä mies
Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut20466Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta93451Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!
Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht187450
