Vanhoillisten pää-äänenkannattaja SDP onnistui syrjäyttämään Suomen ensimmäisen naispääministerin palliltaan inhottavan keplottelun tuloksena. Keskustan loistava vaalivoitto ja naisen nousu pääministerksi oli liian rankka pala SDP:lle.
Anneli Jäätteenmäen lyhyeksi jäänyt ura mursi kuitenkin sosialistien luoman tabun: Pääministeri on AINA mies. Keskusta oli jälleen edelläkävijä. Jos SDP oletti, etä Keskusta antaa periksi taistelussaan naisten tasa-arvon puolesta, se erehtyi. Heti kuin oli mahdollista, Keskusta nostatti naisen pääministeriksi. Loistava teko! Eläköön Keskusta!
Kuvaavaa on, että SDP:n puheenjohtajaksi valittiin nainen, se tehtiin sillä ehdolla, että hän ei vaatinut pääministerin paikkaa vaan lupasi sen pallin miehen hoidettavaksi. Kyseinen naispuheenjohtaja saa olla olla onnellinen, että keskustalaiset naiset ovat käyneet hänen puolestaan taistelun johon hänestä ei ollut. Vieläkään hänta ei valittaisi vaalivoittajanaakaan pääministeriksi jos omat saisivat päättää. Hänellä on alle 50% kannatus pääministeriksi omiensa keskuudessa.
Vielä kerran 3-kertainen eläköönhuuto Keskusta taistelulle suomalaisen naisen tasa-arvon puolesta:
ELÄKÖÖN!
ELÄKÖÖN!
ELÄKÖÖN!
Tasa-arvo Naisille Ry, Helsinki.

Vastaukset 7
Vanhimmat
jäätteenmäki kompastui siihen, että kepu-myyrän kautta harjoitettu ensimmäisen nais-presidentin vakoilu ja luottamuksellisten tietojen väärinkäyttö paljastui - jäätteenmäen oman taitamattomuuden ansioista.
ero oli häpeällinen mutta väistämätön. kepu-hemmo jää historiaan suomen ja ehkä koko maailman lyhytaikaisimpana pääministerinä. Tuskin kukaan nainen milloinkaan kykenee alittamaan 69 vuorokauden pääministeriyttä. Jäätteenmäen "ura" oli rumin mahdollinen alku naispäämistereille. siinä nähtiin mitä jälkeä tulee kun edellytykset vaativaan tehtävään puuttuvat - jo ennalta.
vain kepulaiset voivat yhä hyysätä tuollaista henkilöä ja nostaa hänen riekkumaan aina ennen vaaleja.
Sekin ajojahti meni SDP:ltä lopulta poskelleen. Ei ollut ainutkertainen tapahtuma se, mistä muuan lehti kertoi:
Anneli Jäätteenmäki poikkesi EU-vaalikiertueellaan Kuusamossa autoa tankatessaan kahville. Kun hän oli istuutumassa kahvikupposen kanssa pöytään, puhkesivat kahvilan asiakkaat spontaaneihin taputuksiin ja HYVÄ-ANNELI! huutoihin.
Loppu onkin legendaa: Jäätteenmäki meni EU-parlamenttiin kaikkien aikojen äänikuningattarena. Ääniä tuli taatusti kaikkien puolueiden oikeamielisiltä kannattajilta. On turha luulla, ettei kansa näe sumutuksen läpi. Mithän mahtaa vielä paljastuakaan kunhan Halosen presidenttikausi loppuu?
kepulaiset ovat niin "viisaita ja oikeamielisiä" että äänestivät valtakunnanoikeudessa tuomitun ja virastaan sekä eduskunasta erotetun Juhantalonkin äänivyöryllä uudelleen eduskuntaan. Jäätteenmäki ei sentään kehdannut asettua Suomessa ehdolle vaan pakeni kasvottomaksi nappulaksi Brysslelin parlamenttiin, jossa kuuluu heikosti menestyneen.
Kepulle rötöstely ja julkinen tuomio näyttää tuovat poliittista kannatusta. Mutta kepu on muissakin suhteissa normaalin läntisen ajattelun ja parlamentaarisen arvokkuuden vastakohta.
Onko merisalo ehdolla kepun listalla? Monet hänen rahoittamistaan kepusatraapeista haluaisivat uudelleen lihapatojen ääreen.
Jäätteenmäki on kunnioitettu EU-parlamentaarikko jolta monenmaalaiset liberaalisiskot ja -veljetkin kysyvät neuvoja.
Häikäisevin keskustalainen menestyjä on kuitenkin Oxfordin yliopistosta valmistunut taloustieteen tohtori Olli Rehn. Tohtori Rehn onkin tätänykyä kansainvälisesti merkittävin suomalainen. Hänen yhdellä kynänsä pyyhkäisyllä pelastetaan hätään joutuneiden valtakuntien talouksia. Eipä siis ihme että hänen jokaista otsansa rypistystä tai hyväksyvää nyökkäystä seurataan herkin silmin.
Onhan se kummallista, että Suomen kansainvälisesti katsoen ylivoimaisesti huomattavimman henkilön arvoa eivät kaikki tahdo tunnustaa kotimaassa. Onneksi enemmistö suomalaisista näkee ja tunnustaa tohtori Olli Rehnin olevan isänmaamme suuri edustaja. Me, suuri enemmistö suomalaista olemme vilpittömän ylpeitä sekä Jäätteenmäen ja tohtori Rehnin suurenmoisesta menetymisestä kansainvälisillä areenoilla.
Nämä molemmat Keskustan edustajat ovat fiksuja ja asiallisia henkilöitä. Heidän suhteensa ei todellakaan tarvitse pelätä mitään häväistysjuttuja. Sellaisiin on totuttu viime vuosina odottamaan pikemminkin vasemmiston edustajilta. Esimerkkinä vaikka nuoren oriin lailla villiintyneen yli 6-kymppisen demarimepin seikkailut Bhutanin ylätasangolla viime keväänä. Kyseinen meppi joutui myöhemmin selittelemään seikkailujaan hiki päässä eikä niihin selityksiin kuitenkaan uskonut.
upsalan ekonomi???
http://www.keskustanaiset.fi/Suomeksi/vasen_palsta/Tasa-arvon_Akatemia.iw3
---