Montako välivuotta?

Yhden välivuoden pidin armeijassa ollen. Likaa oli sekin. Välttäkää niitä välivuosia! Mitä nopeammin pääsee työn syrjään kiinni, sitä nopeammin pääsee kunnon palkoillekin. Yliopistosta ja AMKista valmistuu helposti alle 25 vuotiaana, kunhan ei pidä välivuosia ja tekee oikeasti töitä.

Eli pidin kaksi ja puoli välivuotta lukion jälkeen. Pääsin jo abikeväänä töihin ja sen jälkeen olen tehnyt töitä. Sain työkokemusta vastaavan opiskelupaikan ensi syksystä alkaen. Ilman työkokemusta en olisi abivuonna päässyt jatko-opiskelemaan. Suosittelen muillekin yhden tai kahden vuoden työtaukoa lukion jälkeen. Saa rahaa säästöön opiskeluja varten eikä tarvi miettiä joka senttiä mihin laittaa.. Olen erittäin iloinen kun pidin välivuodet opiskelusta, sain motivaatiota kovastikkin.
Olisi haaveena lähteä työharjoitteluun suomen rajojen ulkopuolelle ja nyt se onnistuu kun on oma pesämuna hankittuna.. :)

oli sellainen, että kun en saanut heti jatko-opiskelupaikkaa enkä työtä, päätin aloittaa opinnot avoimessa yliopistossa. No, opintoja en sitten voinut tehdä kuin yhden kurssin verran, kun sain töitä marraskuussa. Keväällä luin yliopiston pääsykokeeseen työn ohella ja pääsin sitten opiskelemaan. Ahdisti epävarmuus tulevasta sinä vuonna mutta töissäkäyminen oli oikein opettavaista. Säästin pienestä palkasta noin puolet ja ne rahat oli tarpeen opiskeluaikana.

Höh, pidin kolmen vuoden "välivuoden" kiertelemällä maailmalla hanttihommia tehden.
Sitten sain töitä ja anoin oppisopimuskoulutusta. Nyt 32v palkkani on aivan yhtä hyvä
kuin muilla alalla olevilla.

Miehille asevelvollisuus tai siviilipalvelus (joskus) antavat mahdollisuuden itsenäistyä omilleen. Muuten loisiminen vanhempien jääkaapilla vain jatkuisi. Välivuosi on ihan ok, jos sen rahoittaa itse.

Olen jo aikuinen, 37 v. Itse en aikoinaan pitänyt varsinaista välivuotta lukion jälkeen, harkinnassa kyllä oli vuosi ulkomailla. Myöhemmin olen tullut siihen tulokseen että jos saisin valita uudelleen ehdottomasti pitäisin. Kaikille ei tietysti sovi, eikä missään nimessä lusmuillen kannata viettää. Opinnot maistuu paremmin, kun on tehnyt esim. töitä välissä. Ja oma alakin saattaa varmistua ja vaihtua sill aikaa.

Jos on tarvetta pitaa valivuosi tai useampi, vaikka sen takia ettai muuten ole rahaa. Tai jokin muu syy. Niin silloin se on toki Ok, ja voi siis olla valttamatontakin. Mutta jos ei ole pakko pitaa, niin silloin kannattaa ehdottomasti opiskella kaikki putkeen. Sita on paha sanoa, onko armeijakin hyva suorittaa vasta opiskelujen jalkeen, vai jossain sopivassa valissa. Siina kun on sellainen kaksi piippuinen juttu. Mutta muuten, niin jos vain on rahaa, eika ole mitaan muitakaan esteita, niin ehdottomasti opiskelut putkeen ilamn mitaan valivuosia. http://mattiviikate.newsvine.com/

Pidin yhden välivuoden rankkojen ylppärien jälkeen (seitsemän ainetta putkeen, tuli vähän yliarvioitua omat rajat...). Kesän vietin Suomessa töitä tehden ja syksyllä lähdin Allianssin kautta töihin Skotlantiin puoleksi vuodeksi. Sieltä tulin kreivinaikaan yliopistohakuun, hain kääntäjäksi ja nyt syksyllä aloittelen opintoja. On tullut opittua kieltä, itsenäisyyttä ja kärsivällisyyttä, ja rahaakin tuli tienattua. Ihan hyvin mielestäni käytin tuon välivuoteni.

Kyllä se on ihan henkilökohtainen asia, kuinka monta välivuotta pitää, jos ollenkaan. Minä en jaksanut kaikkia kokeita putkeen joten päätin lähteä kattelemaan maailmaa ja ihmettelemään josko sieltä jäisi mitään käytännöllistä käteen ja kyllä jäi kun jaksoi vaan töitä tehdä. Jotkut taas kirjottelee yhdeksän ällän paperit ja lähtee heti samana syksynä ihmettelemään lääkiksen tai oikiksen luentovalikoimia eikä tee tiukkaakkan. Mut on se vähän niinkin et opistoihin on haut melkeen joka vuosi, mut kyllä sitä ihminen on kakskymmentä vaan vuoden elämästään :)

Mulla kasaantui 4 välivuotta lukion jälkeen. Pari vuotta biletin ja tein kaikenlaisia hanttihommia, pari vuotta meni perheen perustamiseen. Viime vuonna aloitin ammatillisessa koulutuksessa ja valmistun vuoden päästä. Aloitan yliopistossa tänä vuonna 24 - vuotiaana.
Elämänkokemusta on ehtinyt kertyä ja lapseni ovat jo isoja kun kolmekymppisenä valmistun. Ei tarvitse työnantajien pelätä että kohta on pullat uunissa ;) Ei harmita nämä välivuodet lainkaan. Tiedostin kuitenkin että jos yliopistoon aion, niin opinnot olisi pikkuhiljaa aloitettava, montaa vuotta ei enää tässä vaiheessa hakemiseen viitsi käyttää. Onneksi tärppäsi ekalla yrityksellä. :)

Olen nyt vastoin tahtoani pitänyt 2,5 välivuotta, mutta nyt vihdoinkin sain unelmien opiskelupaikan! Välivuoteni ovat olleet tapahtumantäyteisiä ja olen asunut 3 eri paikkakunnalla.

Työnantajia on ollut useita, pätkiä kun tuppaavat tarjomaan. Siivosin ja olin kaupan kassalla. Sain arvokasta kokemusta ihan vain elämää varten. Näin ihmisiä ja opin tulemaan toimeen hyvin erilaisten persoonallisuuksien kanssa. Monet näkemäni ja kokemani asiat avasivat silmiäni erilaisiin ihmiselämiin ja -kohtaloihin. Ja sainhan rahaakin.

2 vuotta työskenneltyäni huomasin lähelläni olevan opiston, jossa pystyy suorittamaan avoimen yliopiston opintoja ja harjoittelemaan alaa, jota nyt pääsin lukemaan. Maksoin omista säästöistäni (olen melkoinen kitupiikki) opinnot, joista uskon olleen paljon hyötyä yliopistoon pääsemisen suhteen.

Nimimerkki wf mainitsi, että opinnot maistuvat paremmin, kun on tehnyt töitä. Omasta kokemusksestani voin kertoa, että opinnot todellakin maistuvat erittäin nannalta ns. paskaduunien jälkeen. Yksi valtava motivaattori pääsykokeisiin lukemiseen oli kauhea ajatus siitä, että joutuisi vielä yhden vuoden jaksamaan puuduttavaa työtä. Huono puoli työelämästä opiskeluun siirtymisessä voi olla se, että työstä saamaan rahaan tottuneelle voi opintorahan pienuus olla kauhea shokki.

Valivuosia ei kannata pitaa, koska se kostautuu tyota haettaessa. Mene vaikka jollekkin kurssille niin ei tule huonoa CV.ta. http://mattiviikate.newswine.com/

yhden vuoden, tai no oikeastaan en yhtää - tavallaan..mut joo siis yhden ennenkuin pääsin opiskelee korkeakouluun.

Sittenki vielä vaihdoin alaa kertaalleen seur. syksynä.

Jos mä nytte tekisin uudelleen, olisin mä ehkä järjestänyt hommelit niin et olisin hakenut jhk toisen asteen kouluun ihan mihin vaa ja suorittanut jnk käytännön ammatin, vaik lähihoitaja tai maskeeraaja tai merkonomi koska korkeakoulus menee monta vuotta ja siinä on aika monta vuotta aikaa tehdä kesätöitä. Jos ei sul ole ammattia sä et saa mitään kun jotain siivoojan tai kassatyöntekijän hommia...sekin milloin sä valmistut on tuuripeliä, sä voit olla vaikka lähemmäs kolmekymentä ja arvaa kiinnostaako sen ikäisenä tehdä ko. hommia???

Ei elämä yhteen valintaan kaadu. Hae rohkeasti vain sinne uudelleen ja uudelleen mihin haluat mut siinä sivussa/välissä tee joku nopsa ammatillinen tutkinto. Se ei vaadi paljoa..voihan sen lopettaa kesken ja saat kuitenkin kaikki opiskelijan edust ja vaikka puolikkaallakin tutkinnolla on helpompi saada vaikka sihteerin töitä kuin ilman mitään amm. tutkintoa.

Itse olen pitänyt lukion jälkeen "välivuotta" nyt 25-vuotiaaksi. Olen tehnyt erilaisia töitä koko ajan täysipäiväisesti. Tänä syksynä hain ja pääsin AMK:un. Minusta välivuodesta/vuosista ei kannata ottaa mitään stressiä. Jokaisen pitää tehdä niin kuin itsestä hyvältä tuntuu. Itsensä tunkeminen mihinkään odotettuun muottiin ei toimi koskaan. Minua suorastaan ahdisti ajatus tästä yleisesti hyväksytystä ja toivotusta kaavasta; lukiosta paperit 19-vuotiaana, seuraavana syksynä jatko-opiskelemaan, valmistuminen 24-vuotiaana ja 65-vuotiaaksi töitä ja sitten eläkkeelle. Ei sopinut minulle.

Joku jo sanoi, että välivuodet ovat muka jotain aukkoja CV:ssä ja vaikeuttavat työnsaantia. Ei todellakaan. Itse olen varma että 6 vuoden työkokemuksellani työllistyn helpommin valmistumisen jälkeen kuin ilman työkokemusta lukiosta opiskelemaan lähteneet tulevat koulutoverini.

Joten rohkeasti vain välivuodelle jos siltä tuntuu! Ei ole kenenkään asia kertoa toiselle miten elämää pitää elää.

Pidin yhden välivuoden, kun en päässyt opiskelemaan haluamaani paikkaan. Välivuoden olin töissä, aloitin jo ennen kuin yo-todistus oli kädessä ja jatkoin töitä myös seuraavana vuonna kun olin jo saanut opiskelupaikan. Tein töitä lauantaisin ja joskus arki-iltaisin. Olin myös koulun loma-aikoina töissä.

Paras ja opettavin työkokemus on kuitenkin kesätyö ulkomailla opiskeluvuosien aikana. Itse piti selvitä asunnon hakemisesta ja kaikesta pärjäämisestä. Siitä karttuneella kielitaidolla sain myöhemmin yhden työpaikan, eli koskaan ei tiedä mikä on merkitsevää ja mikä merkityksetöntä.

kun olin siin vaiheessa niin pidin noin 2 vuotta välivuosia! enkä kadu mitään! oli ihania matkoja käytiin ranskassa!, ja sitten australiassa!

Lukion jälkeen vietin neljä välivuotta opiskelusta. Joka vuosi vietin jonkun aikaa matkustellen ja loput ajasta kävin töissä. Työkokemusta sain 11 eri työpaikasta ja sitä kautta myös rakentui kuva siitä, mitä haluan elämältäni. Avoimessa yliopistossakin suoritin kolmesta eri aineesta joitain opintopisteitä. Tänä keväänä kuitenkin tiesin mitä haluan ja syksyllä alkaakin opiskelut - motivoituneempana kuin koskaan mihinkään!

Jotkut kavereistanikin ovat huomauttaneet, että "pian pitäis sunkin päästä opiskelemaan", mutta tosiasiassa ero esim. kaksi-kolme vuotta jo opiskelleisiin tuttuihini on merkityksetön kun nyt itse aloitan opinnot. Työelämässä ehtii kuitenkin viettämään sen 30-40 vuotta reilusti, ellei aiemmin kuolla kupsahda taikka muutoin vammaudu. Jonkinlaista henkistä kasvua olen myös kokenut. Tyhmyyksiä on tullut tehtyä ja niistä olen oppinutkin, enkä allekirjoittaisi vaikkapa neljän vuoden takaisen minäni kaikkia ajatuksia ja luuloja. Itsensä (ja välillä toisenkin) elättäminen on kuitenkin opettavaista, enkä kertaakaan ole vastaanottanut mitään tukia yhteiskunnalta. Tästä on tullut myös jonkinlainen periaatekysymys ja minun onkin mahdollista myös opiskeluaikanani elättää itse itseni ilman tukia. Kaikille se ei tietenkään ole mahdollista, mutta välivuosinani olen itselleni sisäistänyt ajatuksen pyrkimyksestä myös taloudelliseen itsenäisyyteen, oli leipä sitten kapeampaa tai leveämpää. Yhteiskunnan tuet kuuluvat vain niille, jotka niitä aidosti tarvitsevat.

Pidin 2 välivuotta heti peruskoulun jälkeen. Olin ollut koulukiusattu ja tarvitsin aikaa parantaa itseluottamukseni ja masennukseni. Näinä vuosina en siis jaksanut tehdä pahemmin mitään, mutta se on vain hyvä. Parannuin masennuksestani, olen nyt saanut itseluottamustani takaisin ja mikä parasta, näiden lötköämisvuosien jälkeen minä oikein uhkun intoa päästä opiskelemaan! Nyt on siis opiskelumotivaatiokin saatu takaisin!

Tämä siis meni aivan niin kuin pitikin. Tarvitsin kipeästi lepoa.

Ite valmistuin vuotta aikaisemmin lukiosta kun oman ikäiset, koska olin aloittanut aikasemmin peruskoulun. Hain ammattikorkeakouluun heti seuraavana syksynä, mutta en päässyt. Tein vuoden töitä; Siivosin hetken, jonka jälkeen pääsin töihin alalle, johon olin hakenut opiskelemaankin. Vuoden aikana ehdin kyllästyä alaan, kun sain siitä vähän väärän kuvan työpaikassani, joten seuraavana syksynä hain opiskelemaan aivan toista alaa ammattikorkekouluun. Sinnittelin siellä puolitoista vuotta. Totesin ettei se olekaan yhtään minua varten, ja jätin kesken. Se oli vaikea päätös, kun varsinkin omassa kotona vanhemmilla oli vähän sellainen asenne, että jatkettava on vaikka väkisin. Mutta ystävät kannusti lopettamaan, jos se kertakaikkiaan tuntuu niin puulta, ja tietää ettei sillä alalla halua töitä tehdä. Loppuvuodeksi menin talouskouluun. Sen jälkeen syksyllä hain uudestaan samalle alalle, jonne hain alunperin lukion jälkeen, mutta eri kaupunkiin. Pääsin sisään! Päätin kuitenkin lykätä opintojen aloittamista vielä vuodella, ja lähteä ulkomaille, nyt kun siihen vielä on mahdollisuus, ja kun olen siitä jo pitkään haaveillut. Eli täällä etelässä vietän nyt neljättä välivuottani, au pairina, ja Suomessa odottaa mieluinen opiskelupaikka. Todellakin on opiskelumotivaatio korkealla kaiken jälkeen!

Välillä sitä harmittaa kun on kestänyt niin kauan ennen kun pääsee aloittamaan kunnolla opiskelun. Mietin missä vaiheessa ehdin tehdä töitä ennen perheen perustamista? Olenko sitten jo liian vanha? jne. Mutta kuten täälläkin jo on mainittu, ei elämässä ole tiettyä kaavaa, jonka mukaan kaikkien pitäisi elää! Se on yhteiskunnan päättäjien ahne ajatus, että kasvatetaan kaikista mahdollisimman helppoja ja tuotteliaita aikuisia, ja samalla unohdetaan kaikki yksilöllisyys. Ja sittenkö pitäisi olla onnellinen? Vaikka siinä on ollut opettelemista, olen kuitenkin tyytyväinen välivuosiini pohdittuani asiaa syvällisemminkin kuin vain yhteiskunnan kannalta. Mutta olisin varmasti tyytyväinen vaikken olisi niitä viettänytkään. Elämää ei voi ennustaa etukäteen, ei vaan voi. Oma tie on paras tie!

Totta - elämää ei todellakaan voi ennustaa etukäteen. Ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että elämästä on rakennettava sellainen kuin itse tahtoo. Nykymaailmassa on vaikeaa pitää pintansa ja kuunnella itseään kaiken painostuksen keskellä, täällä aivan liian helposti leimataan ihmiset jotka tavalla tai toisella poikkeavat yleisesti hyväksytystä kaavasta. Tiedän itse kokemuksesta millaista on tasapainoilla muiden odotusten ja oman itsensä välillä. Ympäristö odottaa ja painostaa yhteen suuntaan mutta sydän sanoo toista. Teoriassa on helppo puhua, että itseään pitää kuunnella, mutta tiedän miten vaikeaa voi olla kääntää selkänsä muiden odotuksille. Kai sitä ihminen haluaa tulla hyväksytyksi eikä joutua perustelemaan ja selittelemään elämäänsä ja päätöksiään muille. Suurin pelkoni kuitenkin on, että vanhana katson elämääni taaksepäin ja kadun että haaskasin aikaa ja mahdollisuuksia enkä uskaltanut kuunnella itseäni. Sitä voi ihminen olla luonut pitkän työuran tavallisessa ja hyvässä työssä, perustanut perheen, hankkinut omakotitalon ja kesämökin... eli siis tehnyt kaiken mikä on niin sanotusti kuulunutkin tehdä... mutta eniten pelkään sitä, että edelleen siellä kesämökkini terassilla istuessani mietin miksi en kuunnellut itseäni.

Ja minäkin olen ehdottomasti sitä mieltä että kouluttautuminen on tärkeää, mutta tekstini liittyy elämään yleisemmällä tasolla. Jokaisen pitäisi saada rakentaa elämänsä itse, eikä antaa muiden ohjailla sitä. Kaikilla on oikeus tehdä elämästään sellaista kun haluaa. Mahdollisuuksia on vaikka mihin, niihin täytyy vaan usklataa tarttua ja uskoa. Loppujen lopuksi me itse luodaan rajat omille mahdollisuuksillemme.

Koen, että viime vuosi oli itselleni välivuosi, vaikka valmistuinkin koulusta vasta vajaa kuukausi sitten. Hain viime vuonna pääsykokeiden kautta toiselle linjalle, mutta en päässyt (tarkoitukseni oli hoitaa meneillä oleva tutkinto loppuun samalla, kun aloitan uudet opinnot toisessa paikassa). Harmikseni tuolloin en tosiaan paikkaa saanut, mutta tämä "välivuosi" on kyllä opettanut minulle todella paljon :) Olen opiskellut avoimessa yliopistossa opintoja, suorittanut toisen tutkinnon viimein loppuun ja myös yliopistohakua varten kävin korottamassa ylioppilastodistuksen arvosanoja sekä olen keskittynyt lähes täysipäiväisesti pääsykoekirjoihin niiden ilmestymisestä lähtien (viime joulukuusta). Tämä välivuosi onkin ollut oikeastaan paljon työntäyteisempää kuin koskaan "vain" opiskellessani, eikä kavereillekaan ole jäänyt juuri aikaa. Löhöilystä on saanut vain haaveilla tällä työmäärällä, mutta olen kyllä ihan tyytyväinen siihenkin, että tämä välivuosi sattui kohdalle. Sainpahan vanhat opinnot päätökseen (mitä tuskin olisi tapahtunut, jos sen uuden paikan olisin saanut näin jälkikäteen ajateltuna) ja näiden opintojen ansiosta pääsin myös heti valmistuttuani töihin (vaikka toiseen koulutukseen pyrinkin sitten syksyllä)