Joskus rakastamastaan ihmisestä luopuminen voi olla kaikkein suurin rakkauden osoitus.
Rakkaastaan luopuminen
Belladonna.
253176
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Niin, kaikesta muusta toipuu mutta jos oman lapsensa menettää siitä ei toivu koskaan!
silmille lukea tuollaista. Niin kuin on nimimerkkisikin.
Voisitko hieman perustella näkemystäsi?
Rakkaastaan luopuminen voi olla suurin rakkauden osoitus monessakin tilanteessa. Minä en haluaisi vahingoittaa rakastamaani ihmistä tai aiheuttaa hänelle mielipahaa, joten joskus se luopuminen voi sitten olla se vähiten tuskallisin vaihtoehto. Mitä myrkkyä se nyt sitten olisi?
Tottakai asiasta pitää keskustella asianomaisen kanssa, mutta lähtökohtaisesti pitäisin luopumista epäitsekkänä tekona ja rakkauden osoituksena. Kun haluaa hyvää rakastamalleen ihmiselle. Onko se sitten väärin?
se on hänen edukseen, esim. hän ei rakasta sinua ja haluaa vapauden
Täysin samaa mieltä niin jos-nimimerkin kanssa.
Jos itse rakastaa, mutta toinen ei, niin silloin ilman muuta on suuri rakkauden osoitus päästää toinen vapaaksi.
Tottakai se on päästettävä menemään, ethän sä mitenkään saa pidettyä ihmistä joka ei sua rakasta.
Haloo !!
Nyt oli turhaa draamaa koko sun juttus !
Ei kukaan pidä toisesta kiinni. Jokaisella on vapaus valita, kunhan ovat kumpikin vapaita.
Suurinta epärakkautta on pyrkiä kahden ihmisen väliin se on jo itserakkautta.
Niin voi olla, yksipuolisena suurin typeryys.
Mutta, vaikka se rakkaus olisi molemminpuolista, mutta jos tietää että se toinen tulisi onnettomaksi jos eroasi niin silloin suurin rakkauden osoitus on rakkaastaan luopuminen.
sä oot nyt joka palstalla tän saman asian kanssa, mistäs rakkausromaanista oot sen lukenut.
Minusta tämä on asiallinen keskustelu. En ymmärrä miksi aiheesta keskusteleminen suututtaa sinua?
Itse haluaisin keskustella tästä enemmänkin. En pidä siitä, jos minua savustetaan netistä pihalle kun ihan asiallisesti kirjoitan.
uteliaisuuttani tässä kyselen tai mietin, että voiskos mitenkään olla niin, että tää Belladonna olisi alias s.....
mutta kun mun mielestä missään ei ole ilmennyt, että häntä siis belladonnaa savustettaisiin mitenkään...
En ole s.
Amor vincent omnia
Joku käski mun lopettaa tästä aiheesta kirjoittamisen. Minusta se on savustamista. Siis kai nyt rakkaus-palstalla pitäisi voida keskustella rakkauden osoittamisesta. Yksi keino rakkauden osoittamiseen on rakkaastaan luopuminen tilanteessa jossa on vain kaksi huonoa vaihtoehtoa.
Vinsentti Kaikki?
Ceterum censeo has litteras esse delendas.
No savustaa yritetään jotakin kautta, mutta ehkä ei
aviopuolisot ole harkinnut mitään semmosta.
olet aivan oikeassa.Se on suurinta rakkautta,kyetä luopumaan ja antaa toisen jatkaa matkaa.Ei ketään voi
pakottaa rakastamaan toista.
täysin samaa mieltä. Vaikka se vaikeaa onkin...
Nimenomaan, tarkoitan tuota luopumista tilanteessa jossa on se on sen rakkauden kohteen oma tahto, tai muu välttämätön syy vaatii sitä. Yhteisymmärryksessä rakkaan kanssa tietysti.
Eli parempi että minun sydän särkyy kuin jonkun muun - on lähtöajatukseni.
Silloin osoittaa suurta rakkautta luopumalla rakkaastaan.
eräällä toisella sivustolla mua kutsuttiin bella donnaks, josta on jo pidempi aika ja aattelin että joku on nyt vit.....nut tuosta...tiedoksi siis että m i n ä en ole ap.kirjoittaja... mutta voin olla kanssasi samaa mieltä... kirjoituksestasi :)
Kai se on niin, että lopullinen luopuminen on kaikkein vaikeinta elämässä. Luopua rakkaastaan voi hyvinkin tarkoittaa samalla sitä, että luopuu omasta uskostaan elämään, oikeudestaan onneen. Jokainen aamu on sen jälkeen kuin ärsyttävin humppapiisi, jota ei jaksa kuunnella. Herätä ja huomata olevansa edelleen samassa turhassa tarinassa kiinni. Sanotaan, että aika auttaa, mutta voi myös käydä niin, että sydämensä vaihtaa kyynisyyteen, kuolee pystyyn.
Oikeastaan kysymys taitaa olla siitä, onko pyyteetöntä rakkautta olemassa. Äidinrakkaus lasta kohtaan on varmaan lähinnä sitä, mutta miehen ja naisen rakkaus on aina jotenkin myös itsekästä. Jotain haetaan itselle, täyttymystä, rakkauden kohdetta.
Sitten asiaa voi kysyä niinkin, että kumpi on tärkeämpää: saada antaa vai saada. Latteuksia keksi vastaukseksi kuka tahansa. Voi sanoa, että kumpaakin tarvitaan (mutta kumpi on tärkeämpää) tai sitten voi todeta, että rakkauteen kuuluu terve itsekkyys.
Se mikä on varmaa, on, että jos homma menee pieleen, niin johonkuhun voi sattua, pahimmassa tapauksessa paljon, joskus liian paljon.
hieno kirjoitus kerta kaikkiaan. Itse ajattelen niin, että koskaan ei saa kyynistyä rakkaudessa, vaikka kuinka olisikin satutettu, pitää vain kääntää toinenkin poski... Rakkaus joskus satuttaa pahemman kerran, mutta sille ei vaan voi mitään, kun on kyseessä kaksi erillistä ihmistä, joilla molemmilla on päätäntävalta omiin tunteisiinsa. Uskoa ei saa koskaan menettää ja itse yritän ainakin ajatella niin, että jos joku ovi ei sulkeudu, niin mitään uutta ei voi alkaakaan. Pitää vai jostain jostain löytyä vahvuus päästää irti ajan myötä ja uskoa elämään ja siihen, että uuden rakkauden mahdollisuus on aina olemassa ja se voi olla vieläkin vahvempaa, vaikka se ei luopumisen/luovuttamisen hetkellä tuntuisikaan mahdolliselta.
Omasta mielestäni on aina rakkautta antaa ja kun annat, niin saat sen moninverroin takaisin.
Lapsen ja äidin rakkaus on kuitenkin aina se vahvin rakkaus, mutta sitä ei ehkä pitäisi rinnastaa miehen ja naisen väliseen rakkauteen.
Hyvin sanottu.
Kun tuollaisesta rakkaudesta luopuu ja huomaa, että joku humppabiisi alkaa soimaan, voi myös valita toisin.
Minulla on paljon rakkautta elämässä; lapset, vanhemmat ja lemmikit. Parisuhteesta olen luopunut, koska kaipaan ihan erityyppistä rakkautta.
Mun elämässä tosiaan tuli tuo tyhjiö, mistä tuntui puuttuvan jotain. Sitten aloin katsella asioita vähän kauempaa. Mikä on totuttua ja tavoittelenko sitä, mikä on tuttua. Onko ystävien parisuhteet sellaisia mitä haluan, haluanko kinastelua aamukahvista, haluanko tavallaan kilpailla asemastani kumppanina joka päivä.
Tässä ihan vasta huomasin, että en halua. En halua tehdä vaikutusta mieheen, en halua pienentää enää ikinä itseäni ja mennä siihen tavallaan sairaaseen rakkauteen mukaan, mitä näen parisuhteissa ympärilläni joka päivä. Juuri tuo pyyteettömyys puuttuu parisuhteista: olet rakas, mutta laihduta, vaihda vaatteet, käy suihkussa, siivoa, laita ruokaa ymv jotta olet rakastettava. Ei kiitos enää ikinä. Jatkuvaa raatamista, jotta on rakastettu.
En tiedä tuleeko elämääni enää ikinä vastakkaista sukupuolta. En ole kokonaan ovea sulkenut, mutta sen mitä ennen annoin kumppanille annan nykyään itselleni. Ennen luovuin itseni huollosta kumppanin hyväksi. Nyt hoidan itseäni enemmän kuin ikinä..Laitan itselleni terveellistä ruokaa ja liikun. Katson, että minulla on kaikki hyvin. Koen, että elämäni on hyvin rakkaudellista, vaikkei minulla kumppania olekaan.
Jos ei selvitä toisen kanssa, on vain luovuttamista. Sekin toki on hyväksyttävää, jos niin päättää. Voimia!