Neuro vai psyko?

Olen viemässä leikki-ikäistä (4 v.) lastani neurologille, koska hänen käytöksensä on minusta poikkeavaa. Hänellä on tapana jumittua asioihin - oli sitten kyse leikistä (kokoaa uudelleen ja uudelleen samanlaisia torneja legoista, samaa leikkiä päivästä toiseen, sama kirja luetaan sata kertaa...). Lapsi saa omituisia hysteerisiä kohtauksia (esim. alkaa yht'äkkiä itkeä ja parkua isoon ääneen, että älä vaan pikkuveli mene portaisiin, vaikka veli ei olisi minnekään menossakaan), saattaa käydä käsiksi aivan ventovieraisiin ihmisiin (tönii, lyö, antaa pusuja tai halaa), karkailee kauppareissulla (ottaa siellä myös tavaroita hyllyistä vaikka kaupantäti kieltäisi - ihme, ettei meille ole vielä tullut mitään jättilaskua) sekä tyhjentää toistuvasti hyllyjä / laatikoita / kaappeja kotona vaikka asiasta puhutaan moneen kertaan päivittäin (huokaus!). Hänellä on ongelmia ihan yksinkertaisissa asioissa (ei osaa katsoa sormen osoittamaan suuntaan, ei laittaa kämmentä ylöspäin esimerkin mukaisesti, ei värittää väritystehtävää rajoja myöten jne.) Hän puhuu usein karjumalla, tai puhe on siansaksaa, tai toistaa samaa sanaa uudelleen ja uudelleen. Päiväkodissa hän on useinmiten yksin, koska ei osaa keskustella toisten kanssa ja leikit epämääräistä riehumista tai juuri tuota toistoa.

Hämmentävää tässä on se, että vanhempien seurassa lapsi riehuu, mutta meidän poissaollessamme hän menee ihan toiseen äärimmäisyyteen eli vetäytyy. Voiko tällainen kuulua neurologiseen häiriöön? Olen ymmärtänyt, että esim. ADHD -diagnoosin saaminen edellyttää samanlaista käytöstä erilaisissa ympäristöissä, eli jos riehuu, niin riehuu myös hoitopaikassa, koulussa tms.

Olen myös ajatellut, että mitäs jos pitävät lasta vain psyykkisesti sairaana? Julkisuudessa on ollut paljon juttua tapauksista, joissa on lapsi pistetty pakkohoitoon psykiatriselle osastolle tai jopa otettu huostaan kun vanhemmat ovat hakeneet apua käytösongelmiin. On vähän alkanut arveluttaa, että onko noilla "oireilla" viisasta hakeutua tutkimuksiin.