Afrikan maa lähempänä mitallipelejä kuin koskaan

Kaikkihan me tiedämme, kuinka lähellä Ghana oli tehdä afrikkalaista jalkapallohistoriaa, kun jatkoajan lisäajan yliajalla ansaitulla rangaistuspotkulla Gyan olisi saattanut maansa vähintään pronssiotteluun.

Mutta afrikkalaisen maan pääseminen mitapeleihin olisi ollut vieläkin lähempänä, jos Etelä-Korea olisi tehnyt alkulohkossa Nigeriaa vastaan vain yhden maalin vähemmän. Kysymys kuuluukin, olisiko Nigeria silloin voittanut Uruguayn neljännesvälierissä? Jos niin olisi käynyt, puolivälierissä olisivat kohdanneet Nigeria-Ghana, jolloin jompi kumpi Afrikan maa olisi voinut voittaa jopa pronssia...
1367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Uruguay-Ghana pelin jatkoajan loppuhuipennus ei ollut legendaarista ja ainutkertaista pelkästään sillä tavalla kuin siinä kävi, eli siis ensin torjuu maalivahti eteensa, sitten pelaaja jalalla ja lopulta toinen kädellä, ja kaiken huipuksi rankkari ylärimaan. Myös tapahtuman ajankohta eli Jatkoajan viimeisen puoliskon lisäajan yliaika, oli jotain todella legendaarista. Onko kukaan koskaan ennen missään MM-ottelussa tehnyt maalia tai epäonnistunut selvässä paikassa yhtä viime tipassa?

Yhdelle MM-historian tarunhohtoisimmalle ottelulle ominaista oli myös se, että Ghana teki avausmaalinsa ensimmäisen puoliajan viimesekunneilla. Lisävärinsä otteluun toi myös se, että ensi kertaa pelattiin sellaisen maan kotimantereella, joka voittaessaan olisi päässyt mitalipeleihin kotimantereensa ensimmäisenä maana!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Niin lähellä... kirjoitti:

Kaikkihan me tiedämme, kuinka lähellä Ghana oli tehdä afrikkalaista jalkapallohistoriaa, kun jatkoajan lisäajan yliajalla ansaitulla rangaistuspotkulla Gyan olisi saattanut maansa vähintään pronssiotteluun.

Mutta afrikkalaisen maan pääseminen mitapeleihin olisi ollut vieläkin lähempänä, jos Etelä-Korea olisi tehnyt alkulohkossa Nigeriaa vastaan vain yhden maalin vähemmän. Kysymys kuuluukin, olisiko Nigeria silloin voittanut Uruguayn neljännesvälierissä? Jos niin olisi käynyt, puolivälierissä olisivat kohdanneet Nigeria-Ghana, jolloin jompi kumpi Afrikan maa olisi voinut voittaa jopa pronssia...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu