Foorumin lopetus

Vihapropaganda ja tappouhkaukset pitäisi karsia netistä pois. Sen takia tämä foorumi tulisi lakkauttaa. Foorumillahan olisi tarkoitus keskustella RKP:n politiikasta. Nykyään "keskustelun" sisältö on pelkkää vihapropagandaa ruotsinkielisiä suomalaisia kohtaan. Keksitään mitä ihmeellisimpiä "todisteita" ruotsinkielisten salajuonista ja jaellaan jopa tappouhkauksia yksilöille ja ryhmille.
Ne jotka haluavat keskustella RKP:n politiikasta, tekevät sen muualla. Tämä foorumi on turha ja jopa vahingollinen. Siksi se pitäisi lakkauttaa.

Surullisena lisänä tässä on, että suuri osa vihakirjoituksista eli suuri osa koko foorumin kirjoituksista on yhden häiriintyneen mielen purkauksia.
Hän kirjoittaa esimerkiksi Janne Holmenista, että "saa ampua tavattaessa". Ei siksi, että Holmen olisi tehnyt jotakin, vaan siksi että hän on ruotsinkielinen ja muslimi.
Hän kirjoittaa myös: "minkä minä sille voin, että haluan ampua esimerkiksi kaikki pakkoruotsittajat".
Kyseiselle henkilöllekin olisi parempi, ettei tätä foorumia olisi. Hän ei ehkä lietsoisi itseään sellaiseen vihan sumentamaan tilaan kuin nykyään.

Jos tämä foorumi lakkautettaisiin, olisi vihapropagandaa hiukan vähemmän. Se olisi askel oikeaan suuntaan.
22355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Meni summa nimikenttään..

Äänestä

Ymmärtääkseni foorumiksi sanotaan koko tätä Suomi24:ää. Tämä RKP-osio on palsta. Siinä on viestiketjuja ja niissä yksittäisiä viestejä.

Äänestä
  • Yleensä nopein tapa poistaa asiaankuulumattomia viestejä on sheriffin valvonta, jota täällä ei vielä ole. Sheriffiksi voinee ilmoittautua, mutta se varmaan on normaali-ihmiselle ikävä tehtävä.
    Aina voi ilmoittaa asiattomasta viestistä.

    Äänestä

Svekoille kaikki "vihakirjoittelu" on mieleen, koska sen varjolla sensuroitaisiin kielikeskustelua.

Keskustelu pakkoruotsista on se svekojen ongelma, ei mikään muu. Tämä on hyvin kielivapauden kannattajien tiedossa.

Svekon krokotiilinkyyneleet Jannen puolesta ovat läpinäkyvä tekosyy.

Äänestä
  • Ainakaan minulla ei ole Teitä ruotsin suomalaisia kohtaan juurikaan antipatioita. Toisaalta osa porukastanne ajaa suomessa NIIN sairasta kielipolitikkaa että valittaen joudun toteamaan että asenteeni koko kansanryhmää kohtaan on tullut hyvin kielteiseksi. Olette minulle kuin Romanit tietyllä tapaa. Itse olette maineenne normi kansan riveissä pilanneet ja ihan omalla käytöksellä. Ja miksikö?
    Voitte kuvitella miltä tuntuu opiskella ITSELLEEN TÄYSIN hyödytöntä kieltä vain siksi että sitkeä porukkanne sitä vaatii poliittisen toiminnan kautta. Sitten sitä ihmetellään miksi Teistä ei pidetä.

    On huomioitavaa että esim. minulla ei ole ruotsin kieltä sinänsä vastaan. Käytän sitä mielellään mm.ruotsissa ajellessani, mutta minä en sitä suomessa käytä, enkä opiskele. Opiskelen kieliä joita tunnen tarvitsevani. Ja johtuen tästä, jouduin jättämään rakkaat opintoni kesken. Siinä sitä sitten ihmetellään....

    Harmi, että tästä kaikesta joutuu kärsimään myös ne tuhannet ja tuhannet normaaliksi fiksuiksi ruotsinkieliksiksi kutsumani ihmiset jotka eivät aja tätä pakkoopiskelua koko maanlaajuisella propagandalla.

    Äänestä

  • Tuorila kirjoitti:

    Ainakaan minulla ei ole Teitä ruotsin suomalaisia kohtaan juurikaan antipatioita. Toisaalta osa porukastanne ajaa suomessa NIIN sairasta kielipolitikkaa että valittaen joudun toteamaan että asenteeni koko kansanryhmää kohtaan on tullut hyvin kielteiseksi. Olette minulle kuin Romanit tietyllä tapaa. Itse olette maineenne normi kansan riveissä pilanneet ja ihan omalla käytöksellä. Ja miksikö?
    Voitte kuvitella miltä tuntuu opiskella ITSELLEEN TÄYSIN hyödytöntä kieltä vain siksi että sitkeä porukkanne sitä vaatii poliittisen toiminnan kautta. Sitten sitä ihmetellään miksi Teistä ei pidetä.

    On huomioitavaa että esim. minulla ei ole ruotsin kieltä sinänsä vastaan. Käytän sitä mielellään mm.ruotsissa ajellessani, mutta minä en sitä suomessa käytä, enkä opiskele. Opiskelen kieliä joita tunnen tarvitsevani. Ja johtuen tästä, jouduin jättämään rakkaat opintoni kesken. Siinä sitä sitten ihmetellään....

    Harmi, että tästä kaikesta joutuu kärsimään myös ne tuhannet ja tuhannet normaaliksi fiksuiksi ruotsinkieliksiksi kutsumani ihmiset jotka eivät aja tätä pakkoopiskelua koko maanlaajuisella propagandalla.

    Miksi juuri Janne Holmen pitäisi ampua? Mitä hän on sinulle muka tehnyt, Heikki?
    Vastaus: "Ei mitään, mutta joku pitäisi päästä ampumaan"

    Äänestä

  • EM_2002 kirjoitti:

    Miksi juuri Janne Holmen pitäisi ampua? Mitä hän on sinulle muka tehnyt, Heikki?
    Vastaus: "Ei mitään, mutta joku pitäisi päästä ampumaan"

    ovat usein svekomaaneja, jotka yrittävät näyttäytyä suomenkielisiltä ja uhkailevat omiaan, jotta näyttäisi ilkeältä suomenkieliseltä.
    Noin kieroilla keinoilla yritetään lopettaa kirjoittelut ja hiljentää Suomen kansa.

    Äänestä

  • poliisi tutkimaan kirjoitti:

    Heikki Tala käyttää omaa nimeään vihakirjoituksissaan.

    Äänestä

  • poliisi tutkimaan kirjoitti:

    ovat usein svekomaaneja, jotka yrittävät näyttäytyä suomenkielisiltä ja uhkailevat omiaan, jotta näyttäisi ilkeältä suomenkieliseltä.
    Noin kieroilla keinoilla yritetään lopettaa kirjoittelut ja hiljentää Suomen kansa.

    Älä viitsi!
    Kaikki tietää, kuka nimimerkillä "mot rasismen" uhkaili Holmenia ja kertoi halustaan päästä ammuskelemaan pakkoruotsin kannattajia..
    Sinuna en toivoisi poliisitutkimusta.

    Äänestä

Ei se ole yksi häiriintynyt mieli, vaan SUOMEN KANSA. Siis se, joka haluaa päästä ammuskelemaan.
AZIAA!

Äänestä
  • Eipäs ole SUOMEN KANSA, vaan Glaudia Gardinale Galgarysta. Glaudia haluaa ampua Jannea Goltilla.

    Äänestä

Enpä ole täällä nähnyt ainoatakaan tappouhkausta. Joten lopeta valehteleminen ja myönnä että ainoa syy miksi haluat lopettaa forumin on RKP:n ja pakkoruotsin kannalta epäedullisen keskustelun suitsiminen. Ei tule onnistumaan!

Äänestä
  • Alajalla on nähtävästi lähimuistin kanssa ongelmia. Viikon takaiset asiat unohtuvat. Muistatko paremmin kauan aikaa sitten tapahtuneita asioita?

    Äänestä

Tätä foorumia voisi moderoida hiukan paremmin. Yhtään typerää "fenno/sveko pettää/tappaa/varastaa" ei tarvittaisi.

Miksei tämä palsta ole nimellä "kielipolitiikka"?

Äänestä
  • RKP-palsta tarvitaan, koska muillakin puolueilla on. Lisäksi näköjään tarvittaisiin erillinen kielipolitiikkapalsta.

    Äänestä

.

ei tosiaankaan ole vihapropagandaa

.

Äänestä
  • Täällä on kyllä tosi asiallista kritiikkiä. Kuten että Janne Holmenin "saa ampua tavattaessa". Juuri tuollaisen asiallisen RKP:n politiikkaa koskevan kritiikin vuoksi palsta on säilyttämisen arvoinen.

    Äänestä

En yhtään ihmettelisi jos RKP-taustainen olisi kirjoittanut Jannesta vihan kohteena näin saadaan avattua keskustelu aiheesta eli ruotsittajat keittelevät omaa soppaansa ja yrittää syöttää meille AIDOILLE SUOMALAISILLE.
Muista äänestää oikein??!!

Äänestä

"Surullisena lisänä tässä on, että suuri osa vihakirjoituksista eli suuri osa koko foorumin kirjoituksista on yhden häiriintyneen mielen purkauksia."

Eikös se ole päinvastoin hyvä, että vihakirjoittajia on mahdollisimman vähän. Näiden takia ei pidä sulkea koko foorumia tai edes palstaa. Riittää, että kun huomaa ampumisesta tai tappamisesta kirjoitettavan, klikkaa vikkelästi asianomaista linkkiä.

Äänestä
  • Tosin itse annan kaiken jäädä silleen, ilmoittamatta, koska törky ja viha vaikuttavat minuun - ja varmaan useimpiin muihinkin - päinvastoin kuin ilmeisesti olisi tarkoitus. Ja luotan tyypillisesti siihen, että tarvittaessa joku toinen aina ilmoittaa. Mutta ajattelevatko kaikki niin? - Ja entä ne alttiit, jotka ottavat kaikesta mallia ja oppia?

    Onkohan muuten krittii-nimimerkin viesti yllä loppuun asti harkittu? Siitä voi saada omituisen käsityksen asiallisuudesta.

    Äänestä

  • muuan fenno kirjoitti:

    Tosin itse annan kaiken jäädä silleen, ilmoittamatta, koska törky ja viha vaikuttavat minuun - ja varmaan useimpiin muihinkin - päinvastoin kuin ilmeisesti olisi tarkoitus. Ja luotan tyypillisesti siihen, että tarvittaessa joku toinen aina ilmoittaa. Mutta ajattelevatko kaikki niin? - Ja entä ne alttiit, jotka ottavat kaikesta mallia ja oppia?

    Onkohan muuten krittii-nimimerkin viesti yllä loppuun asti harkittu? Siitä voi saada omituisen käsityksen asiallisuudesta.

    Kielipolitiikka-palstahan loppui taannoin, jolloin sinänsä vähänkäytetylle RKP-palstalle siiirtyi kielikeskustelu kertaheitosta. Tämän myötä kävi niin, että kielipolitiikka personoitui nimenomaan RKP:n politiikan ympärille vs. universaalimpi kielipoliittinen keskustelu (vaikkakin pakkoruotsista käytännössä kyse aina).

    Äänestä

Pois vaan tämän palstan kaltaiset typeryyden tiivistymät. Vaikka mitä väitetään, äidinkieli ei tee ihmisestä huonoa tai hyvää. Suurin osa palstan 'kynäniekoista' on toista mieltä, eli idiootteja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

26 kirjoitti:

Vihapropaganda ja tappouhkaukset pitäisi karsia netistä pois. Sen takia tämä foorumi tulisi lakkauttaa. Foorumillahan olisi tarkoitus keskustella RKP:n politiikasta. Nykyään "keskustelun" sisältö on pelkkää vihapropagandaa ruotsinkielisiä suomalaisia kohtaan. Keksitään mitä ihmeellisimpiä "todisteita" ruotsinkielisten salajuonista ja jaellaan jopa tappouhkauksia yksilöille ja ryhmille.
Ne jotka haluavat keskustella RKP:n politiikasta, tekevät sen muualla. Tämä foorumi on turha ja jopa vahingollinen. Siksi se pitäisi lakkauttaa.

Surullisena lisänä tässä on, että suuri osa vihakirjoituksista eli suuri osa koko foorumin kirjoituksista on yhden häiriintyneen mielen purkauksia.
Hän kirjoittaa esimerkiksi Janne Holmenista, että "saa ampua tavattaessa". Ei siksi, että Holmen olisi tehnyt jotakin, vaan siksi että hän on ruotsinkielinen ja muslimi.
Hän kirjoittaa myös: "minkä minä sille voin, että haluan ampua esimerkiksi kaikki pakkoruotsittajat".
Kyseiselle henkilöllekin olisi parempi, ettei tätä foorumia olisi. Hän ei ehkä lietsoisi itseään sellaiseen vihan sumentamaan tilaan kuin nykyään.

Jos tämä foorumi lakkautettaisiin, olisi vihapropagandaa hiukan vähemmän. Se olisi askel oikeaan suuntaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu