Tere,
sain kolme kissanpentua viime viikon tiistaina, eli ne ovat olleet minulla vähän yli viikon. Mutta vain yksi niistä antaa minun koskettaa sitä, kaksi muuta juoksevat karkuun jos lähestyn.
Miten kissan saisi totutettua kosketukseen? Haluaisin niin silitellä ja rapsutella niitä, mutta ne eivät anna.
sain kolme kissanpentua viime viikon tiistaina, eli ne ovat olleet minulla vähän yli viikon. Mutta vain yksi niistä antaa minun koskettaa sitä, kaksi muuta juoksevat karkuun jos lähestyn.
Miten kissan saisi totutettua kosketukseen? Haluaisin niin silitellä ja rapsutella niitä, mutta ne eivät anna.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kokeile houkutella jollakin namilla tai ruualla mistä ne tykkää.Siten ne oppivat luottamaan sinuun..
Leikitä kissoja paljon ja anna luottamuksen kasvaa. Leikitä leluila, joita vois viedä esim. polviesi yli kun istut maassa. Älä koskaan pakota vaan istu esim. lattialla ja odota että pennut tulee itse tutustumaan äläkä silloinkaan koske tms. Kun näyttää siltä, ettei ne enää arastele tulla luoksesi ja leikkiä kunnolla niin voit kokeilla tuota lattialla istumista ja viedä käden hitaasti alakautta vaikkapa kaulalle ja pikkusen sormella rapsuttaa. VAIN VÄHÄN AIKAA ja kehu hirrmuisesti. Jos pentu lähtee karkuun, älä pakota tai tee heti uudestaan.
Tsemppiä.
Kun ihmiset puhuvat täällä luottamuksesta, se tarkoittaa että kissan on voitava luottaa siihen että sillä on aina toimintavapaus. Kissa ei ole laumaeläin, oma toimintavapaus on sille elintärkeä. Kun otat kissan syliin, päästä se lähtemään heti kun tahtoo. Älä keksi tyhmiä sääntöjä, että kissa ei sa kotona mennä sinne eikä tänne. Kissa on siisti ja varovainen eläin, vähemmän tuhoa se aiheuttaa kuin ihmiset. Ei kannata liittyä siihen joukkoon, joka yöt päivät taistelee kissan kanssa elintilasta suihkupullo kourassa.
Meillä on ollut monenluonteisia kissoja eikä yksikään ole tehnyt pahoja. Kun kissa luottaa sinuun, voit neuvotella kaikesta ja opettaa melkein mitä tahansa haluat. Pitää vain muistaa että kissa omapäinen eikä noin vain halua muuttaa tapojaan, aikaa siis kuluu. Eikä elämän välttämättömyyksistä kuten kynsien teroittamisesta voi koskaan oppia pois. Niin ja kissalle on turha selitellä, ei se osaa suomea. ;)