Täällä on käyty paljon keskustelua onko abortti oikein vai väärin ja niin pois päin, ja sen ymmärtää, koska ihmisillä on mielipiteitä. Mutta entä kun itsellään on mielipide, joka on, ettei ikinä voisi tehdä aborttia, mutta joku muu päättää puolestasi?
Noin 2 vuotta sitten tulin raskaaksi silloiselle poikaystävälleni ja päätimme pitää lapsen. Kun äitini sai tietää, hän suorastaan pakotti minut tekemään abortin, olin 15 silloin ja äitini sanoi, etten saa päättää teenkö abortin vai en. Mielummin olisin antanut adoptioon, vaikka sekin olisi tietenkin ollut vaikeaa. Mutta oman mielenrauhan kannalta se olisi ollut parasta.
Äitini uhkaili erilaisin keinoin, kun kerroin pitäväni lapsen. Lopulta tein abortin, jota kadun. Näen vieläkin painajaisia siitä, pahoja sellaisia. Mietin joka päivä olisiko se ollut poika vai tyttö... Miten se hymyilisi minulla ja muuta sellaista...
Jätin poikaystäväni, koska en pystynyt olemaan hänen kanssaan enää, kaikki muistutti siitä, mikä minulta RIISTETTIIN pois. Toivon, ettei kukaan muu teini-ikäinen, tai vanhempikaan joutuisi tekemään aborttia vanhempien, tai kenenkään painostuksesta. Se sattuu ja jättää ikuiset arvet... Kahden vuodenkaan jälkeen en ole päässyt asiasta yli. Tunnen vieläkin pelkkää vihaa äitiäni kohtaan ja itseäni.
Minulle on sanottu, että asia pitäisi jättää taakse ja unohtaa se, mutta en vaan voi...
Noin 2 vuotta sitten tulin raskaaksi silloiselle poikaystävälleni ja päätimme pitää lapsen. Kun äitini sai tietää, hän suorastaan pakotti minut tekemään abortin, olin 15 silloin ja äitini sanoi, etten saa päättää teenkö abortin vai en. Mielummin olisin antanut adoptioon, vaikka sekin olisi tietenkin ollut vaikeaa. Mutta oman mielenrauhan kannalta se olisi ollut parasta.
Äitini uhkaili erilaisin keinoin, kun kerroin pitäväni lapsen. Lopulta tein abortin, jota kadun. Näen vieläkin painajaisia siitä, pahoja sellaisia. Mietin joka päivä olisiko se ollut poika vai tyttö... Miten se hymyilisi minulla ja muuta sellaista...
Jätin poikaystäväni, koska en pystynyt olemaan hänen kanssaan enää, kaikki muistutti siitä, mikä minulta RIISTETTIIN pois. Toivon, ettei kukaan muu teini-ikäinen, tai vanhempikaan joutuisi tekemään aborttia vanhempien, tai kenenkään painostuksesta. Se sattuu ja jättää ikuiset arvet... Kahden vuodenkaan jälkeen en ole päässyt asiasta yli. Tunnen vieläkin pelkkää vihaa äitiäni kohtaan ja itseäni.
Minulle on sanottu, että asia pitäisi jättää taakse ja unohtaa se, mutta en vaan voi...
Vastaukset 19
Vanhimmat
vaikeampaa 'pitää päänsä' ja sanoa omalle äidilleen ei, mutta itse päätöksen teit, sinun ei olisi aborttia ollut pakko tehdä, ihan oikeasti!
Tiedän sen nyt. ettei minun olisi aborttia pitänyt tehdä, mutta niinkuin sanoit, silloin se oli vaikeaa, kun äitini vielä uhkaili minua...
Itse teen abortin nyt, koska itse sen päätin, ja haluan lapsia sitten myöhemmin, kun on sen aika. En halua huonoa elämää tuolle sikiölle, joka kasvaa.
Onneksi joudut sitä edes anomaan eikä asia ole sun vaan viranomaisten päätettävissä.
Tämä lapsesihan saisi mitä todennäköisimmin erittäin hyvänkin elämän jossain muualla mutta ethän sinä omalta navaltasi sellaisia kykene näkemään. Älä sitten itke jos et saakaan enää niitä lapsia kun olisi 'sen aika'..
Olen 16 vuotta... eikö sen ikäinen saa tehdä aborttia. Pitäisiko 16 vuotiaan pilata nuoruutensa?
koko loppuelämänsä, lapsen KOKO elämästä puhumattakaan.
Miksi ikä oikeuttaisi luistamaan itse valitusta aikuisen vastuusta? Olithan sä tarpeeks vanha harrastaan seksiäkin..
sanonut, että alaikäiset ovat eri asia kuin aikuiset.
On ollut kyse alaikäisen aborttiin pakottamisesta, ei vastuun kantamisesta.
"urhea pikkutyttö"? Häneltähän et olettanut vastuun kantamista omista vapaaehtoisesti valituista teoistaan. Vai eikö sinusta synnyttämistään lapsista tarvitse joko itse huolehtia tai antaa edes adoptioon jos ei itse pysty huolehtimaan?
Kuitenkin olet monestikin täällä ehdotellut pakkoadoptiota, jollei päihdeäiti saa asioitaan säällisessä ajassa kuntoon.
alaikäinen on eri juttu ja kun tyttö _haluaisi_ itse_ kantaa vastuun niin aikuisten tulisi häntä siinä auttaa ja tukea, ei suinkaan pakottaa aborttiin tai adoptioon!! Aikuisen pitäisi pystyä viime kädessä ihan itsekin korjaamaan asiansa.
"urhea pikkutyttö" halua itse lapsestaan huolehtia. Hänhän sanoo ettei vieläkään olisi valmis hänestä huolehtimaan. Hän haluaisi vain saada tavata lasta, ei olla vastuullinen vanhempi, ei kantaa hoito- ja kasvatusvastuuta.
Ei se lapsi ehdi elämään. En itse näe sikiötä lapsena. Ei siitä ajasta muista yhtään mitään.
Tietty on väärin pakottaa ketään tekemään aborttia.
Halusko se siis itseltään tietämättä antaa sen adoptioon?? Vai oisko se kaivannu enemmän apua aikuisilta lapsen hoidossa ja päihteistä eroon pääsemisessä?
on eri asioita. Eihän vauva-ajastakaan mitään muista mutta eihän ne silti mitään kuolleitakaan oo, jos aikuisekskin on tullu!
teki väärin sinua kohtaan painostaessaan sinua noin rankasti. Minäkin toivon, että kenenkään teini-ikäisen tai vanhemmankaan tarvitsisi tehdä aborttia ulkopuolisten painostuksen takia.
Asiaa et ehkä voi koskaan unohtaa, mutta toivoisin että voisit antaa anteeksi, ainakin itsellesi. Ehkä voisit yrittää lakata vihaamasta äitiäsikin. Viha on hirveän kuluttava tunne, joka oman kokemukseni mukaan satuttaa enemmän vihaajaa itseään kuin aiheuttaa mitään hyvää. Tiedän ettei siitä tuosta vaan pääse ja että se vaatii tahtoa lakata vihaamasta. Mutta se on mahdollista.
Siitä että vihaat itseäsi teosta jota ei enää tekemättömäksi saa, ei ole mitään iloa kenellekään. Oletko hakenut ammattiapua asian käsittelyyn? Suosittelisin sellaista lämpimästi. Esimerkiksi Ituprojekti tukee abortin läpikäymiä naisia:
http://www.ituprojekti.net/
Toivon sinulle paljon hyvää elämääsi ja voimia.
onko äitisi vanhoillinen.Ennen koettiin häpeää jos oma lapsi tuli nuorena raskaaksi eikä naimisissakaan oltu.Myös tämä vanhoillinen tapa,että vanhemmat päättää ikuisesti lapsensa asiat.
Samaa kastia nämä luulot "lapsi ei harrasta seksiä kun kielletään seurustelu,ehkäisystä ei puhuta tai kielletään yökyläily"
Onko äitisi itse tullut nuorena raskaaksi&synnyttänyt ja hänelle se on ollut vaikeaa ja kuvittelee,että ajattelee "parastasi" estäessään sinua jatkamasta raskautta.
Vaiko ehkä puhtaasti se ettei hän halua lisää elätettäviä.
Otitko selvää miten kunta,sossu tai muu vastaava olisi voinut auttaa? Olisitko pärjännyt omillasi?
Äitini ei ole vanhoillinen. Hän myös tiesi minun ja poikaystäväni harrastavan seksiä. Minulla on neljä sisarusta ja äidilläni on ollut (kai) jokaisesta synnytyksen jälkeinen masennus. Niinkuin tuossa aijemmassa kirjoituksessani sanoin, äitini ei olisi tarvinnut elättää lastani ja minua. Minulla ja ex-poikaystävälläni olisi ollut kaikki mahdollinen apu hänen vanhempiensa puolelta, ja hän kävi töissä. Vaikka rahaa ei paljon olisi ollutkaan, olisimme silti pärjännyt. Äitini ei myöskään ole tullut nuorena raskaaksi tai synnyttänyt nuorena. Kun menin lääkäriin, hän painotti, että asia on minun päätettävissäni kun minulla oli myös hyvä tuki lapsen isän puolelta. Mutta silti pelkäsin jotenkin äitiäni. Olen myös yrittänyt kysyä syitä myöhemmin, mutta en ole koskaa oikeaa syytä saanut. Hän ei koskaan viitannut ikääni tai muuhun. Uhkasi vain haastavansa oikeuteen ex-poikaystäväni ja hänen vanhempansa...
nuo toistuvat synnytyksen jälkeiset masennukset ovat taustalla siinä, miksi äitisi painosti ja uhkaili sinua? Jospa hän ei täysin ole itsekään niistä vielä toipunut? Jospa hän pelkäsi masentuvansa uudestaan sinun raskautesi takia? Jospa hän halusi jollain tavoin suojella sinua saman kokemiselta?
Älä käsitä minua väärin; en todellakaan pidä äitisi tekoa hyväksyttävänä ja oikeana. Pohdin vain josko sille olisi kuitenkin ymmärrettävät syyt. Jospa hän ei ihan vaan ilkeyttään ja sinulle pahaa tahtoakseen painostanut. Kuitenkin huolimatta siitä, vaikka miten inhimilliset ja ymmärrettävät tarkoitusperätkin, hänen tekonsa oli minusta silti väärin. En tarkoita, että sinun tulisi hyväksyä se.
Puhuin aiemmin vihan tunteesta ja siitä, miten se voi olla hirvittävän iso taakka paitsi kohteelle, myös sille joka vihaa. Mietin, että jos äitisi ei pahaa sinulle halunnut, niin voisitkohan yrittää lakata vihaamasta, vaikket hänen tekoaan hyväksyisikään? Viha on henkisesti kauhean kuluttavaa ja kuormittavaa. Minä vihasin pitkään isääni monistakin syistä, joita en nyt ala tarkemmin erittelemään. Vihasin myös ex-poikakaveriani ja esikoiseni isää. Lopulta huomasin, että taisin kärsiä vihastani eniten itse. Tuotin sillä myös kärsimystä äidilleni ja lapsilleni, ennenkuin tajusin, että se että yrittäisin ymmärtää minua vastaan rikkoneita läheisiäni, ei tarkoita sitä että hyväksyisin heidän tekonsa. paljon se vaati, mutta vähän kerrassaan ikäänkuin aktiivisesti lakkasin vihaamasta. Ja se helpotti hirveästi.
Sanoit että äitisi ei ole kertonut sinulle oikeita syitä teolleen. Onko hän kuitenkin jotain syitä siis kertonut, jotain sellaisia mitkä koet vääriksi? Onko mahdollista, että hän tuntee alitajuisesti syyllisyyttä teostaan, mutta ei pysty sitä myöntämään? Onko mahdollista, että hän itseään suojellakseen, minänpuolustuskeinona ei pysty todellisia syitään käsittelemään?
Kaikkein tärkeimpänä pidän kuitenkin sitä, että yrittäisit antaa anteeksi itsellesi ja lakata vihaamasta itseäsi. Jos se tuntuu kovin vaikealta, apua on saatavilla. Ituprojekti johon jo linkitin, on yksi kanava. Apua voisit varmaan saada myös vaikka ihan kuntasi mielenterveystoimistosta. Ehkä ihan terveyskeskuslääkärille tai terveydenhoitajalle juttelu auttaisi ja voisit saada neuvoja muista apukanavista.
Tuossa on jälleen surullinen esimerkki odottavaan äitiin kohdistetusta ulkoisesta painostuksesta.
Äiti joutuu vaatimaan aborttia "omasta tahdostaan" ja se myönnetään, kun nykyinen järjestelmä ei halua selvittää aborttien todellisia syitä. Aborttiautomaatti jauhaa 11 000 lasta tuonelan portille joka vuosi rikkaassa ja hyvinvoivoivassa maassa.
Mukavuusabortti on lasten armottomin vihollinen ja julmin naisten alistaja.