Hoito/vuokrahevosia!

Meillä on seitsemän hevosen talli, jossa asustaa 4 omaa ja 2 yksityistä. Itse olen 15-vuotias ja 164cm pitkä, joten olen kasvanut liian isoksi kahdelle ihanaakin ihanammille russponeilleni. Emme kuitenkaan halua myydä niitä, joten otamme niille hoitajat/vuokraajat. Kummatkin ovat pieniä, mutta pippurisia tammoja ja kaiken lisäksi sisaruksia! Safiiri on 123cm, eirittäin suloinen pakkaus. Rubiini on taas sitten hitusen kookkaampi 129cm, mutta yhtä suloinen. Ne erottaa vain koostaan ja väristään. Kummatkin ovat ruunikoita, mutta Rubiini on hieman (mutta kuitenkin huomattavasti) vaaleampi . Molemmat tarvitsevat kokeneet ja päättäiväiset hoitajat. Niin kuin sitä sanotaan, itsepäinen poni tarvitsee itsepäisen ratsastajan! Kumpikaan ei potki, eikä pure ja kummatkin ovat todella pirteitä yksilöjä! Molemmat menevät perusasiat pohkeenväistöt, taivutukset ja laukanvaihdot. Safiiri menee yksittäisenä 90m ja ratana 70cm ja Rubiini 1m 90cm. Olivat siis minulla kisaponeina, kun olin lyhyempi ja nuorempi. Monissa kisoissa niillä sijoutuin ja yleensä tuli se sinivalkoinenruusuke. On niillä isompaakin hypätty, mutta näillä viime vuosina ollaan pysytty metrin tällä puolella tai tasan metrissä. Niitä on nyt liikutellut paripikkulikkaa, mutta haluaisin niille taitavammat ratsastajat ja hoitajat, jotka osaisivat käyttää ponien koulutustasot hyödyksi. Safiiri on 13-vuotias ja Rubiini 12-vuotias, joten niillä voi myös kisailla .

Eli jos olet hoito/vuokrahevosta vailla, niin täällä olisi. Mitään rahaa tähän ei nyt liity. Hoitaja/vuokraaja hoitaa ponia ja saa palkaksi ratsastaa sillä mielensä mukaan. :) Kiinnostuneet ottavat vain rohkeasti yhteyttä vastaamalla tähän, niin minä vastaan.

Anni
383870
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Missäs päin ponit ovat? Mukavalta kuullostaa, voisin hyvin tulla jos on lähellä!

Äänestä

Hei olen etsinyt hoitopollea jo ainakin 3kk missäs päin ponit ovat minä asun rovaniemellä ja olen 11 vuotias jos asutte rovaniemellä tai jossain lähellä voin tulla hoitamaan niitä polleja olen 131 ja puoli senttiä pitkä joten olen todella lyhyt ja olen sellvinnyt isommistakin hevosistakin joten jos asut lähellä tulen hoitajaksi mieluusti ;D

Äänestä

Olen kiinostunut! Ota yhteyttä puhelimella niin kerron missä asun ja taidoistani :D Jos vielä vuokraajaa/hoitajaa tarvitsee :D

puh:0404118471

[email protected] (tietty voi sähkärii pistää)

Äänestä
  • Niin minä olisin vapaa hoitamaan toisen ponin tai ottamaan hoito poniksi olen 9v. tyttö ja 2v. kokenut ratsastaja ja osaan putsata kaviot ja harjata... ja niitä kaikkea ni sitte vaa mulle vastausta :)

    Äänestä

  • marisa. kirjoitti:

    Niin minä olisin vapaa hoitamaan toisen ponin tai ottamaan hoito poniksi olen 9v. tyttö ja 2v. kokenut ratsastaja ja osaan putsata kaviot ja harjata... ja niitä kaikkea ni sitte vaa mulle vastausta :)

    niii mun num on 0505146459 siis olisin kiinnostunu ponin hoidosta

    Äänestä

  • marisa:) kirjoitti:

    niii mun num on 0505146459 siis olisin kiinnostunu ponin hoidosta

    ¨sähkö posti

    [email protected]

    Äänestä

Olisin kiinnostunut poneista. Asun Helsingissä, olen 13 vuotta ja ratsastanut 4,5 vuotta. Hypännyt 75cm ratana ja HeB tasoa. Jos kiinnosti puhelin numeroni on 0400 531 726 .

Äänestä
  • Ponit asuu helsingin lähettyvillä ja minun kaveri alkoi kuukausi sitten hoitamaan Rubiinia. On kuulemma todella kiva talli, hyvä ilmapiiri. Ponien omistaja tosi kiva, ystävällinen, niin kuin hänen vanhempansakin. Yksärien omistajat myös toki mukavia. Aivan mahtavat maastot, talli tilat, kenttä, maneesi jne. Itekki olen käyny pari kertaa siellä kaverin matkassa, mutta en voinu alkaa hoitamaan Safiiria, kun asutaan aika kaukana, sekä minulla on jo kolme hoitohevosta. Ratsastin Safiirilla ja sanon kyllä, että mailman onnellisin tyttö, kuka saa vuokrata/hoitaa niin ihanaa ponia!

    Äänestä

Hei ! Minun nimeni on Henna olen 10-vuotias olen ratsastanut 2 ja puol vuotta ja
Minä olen pitkään etsinyt hevosia joita voisin hoitaa ja muuten missä asutte olisin katsokaas voinut tulla
Hoitamaan hevosianne

Äänestä

Heei! Vieläkö vapaana? Pistäisitkö s-postia mulle!! Oon 13v Tyttö Rovaniemeltä ja ratsastanut 6vuotta HeC-HeB tasoinen sekä hypänny ratana 80-90cm ja yksittäisenä 110cm. Oon ettinyt nyt puolivuotta hevosta ja russit on jotain niin ihana (: Olis kiva jos pistäisit s.postia!
Fanni

[email protected]

Äänestä
  • Ainiin, kisoissa olen käynyt niin esteissä kuin koulussa. Sekä olen hoitanut paljon hevosia, niin ravureista ratsuihin. Viimevuonna mulla oli ylläpidossa ex-ravuri jonka koulutin kaverini kanssa! Pippuriset/jääräpäiset ponit eivät ole ongelma. Päättäväisyyttä löytyy kun sitä tarvitaan (:

    Äänestä

Missä päin :) ? Kiinnostusta on ja paljon !

Äänestä

Mun puh 0503000673 ota yhteyttä ! :)

Äänestä

Moi! Missä päin nää asuu?(: Itse asun Haukiputaalla, jos ponit ovat jossain Oulun lähettyvillä, niin olisin todellakin kiinnostunut! Olen 11-vuotias tyttö. Osaan He C:n asiat, ja omistan maalaisjärjen ja rutkasti rehellisyyttä! Kokemusta on aiemmista vuokraponista, mutta kisaamisesta vain seura-tasolla. Jos kiinnostuit, niin mun sähköposti on [email protected]
:):)

Äänestä

hei. Olsin kiinostunut jos on lähellä Järvenpäätä. Eli olen 13v tyttö harrastanut ratsastusta 2,5v säännöllisesti. Olen tosi luotettava,kaiken sään kestävä ja maalaisjärjen omaava. Lisää tietoja sähkärillä tai puhelimella. sähk. [email protected]
puh. 0451287727 terv. Satu Halme

Äänestä

Olisin vailla hoitohevosta. Olen 12v tyttö. Ratsastanut 4vuotta. Missä tallinne sijaitsee? Olen n.140cm pitkä.

Äänestä

Ihmiset hyvät, opetelkaapa katsomaan noita päivämääriä, koska viesti on lähetetty.

Eiköhän mahdollinen vuokraaja ole 3 vuodessa löytynyt...

Äänestä

Olen 22v Espoolainen.
Etsisin siis Espoon puolelta vuokra hevosta.
Itsellä kokemusta ei oo paljoakaan,mutta todellakin kova halu oppia
uusia
asioita ja olen todellakin kiinnostunut hoitamaan,ratsastamaan
vuokrista.

Joskus aikoinaan ratsastin 1vuoden ja nyt taas olen palautunut
ratsastuksen
pariin.
Olen ehtiny käymään jo alkeiskurssit ja nykyään käyn 1x viikossa
ratsastamassa.
1v aikana ehdin käymään myös leirillä joka kesti 1vko. Siellä opeteltiin
kaikkea ja esteitäkin hypättiin.

Pysytysin hyvin kyllä koko viikon aikana tulemaan tallille hoitaa ellei
tule muuta. Yleensä siis käyn su ratsastamassa.
Ja ma-pe olen töissä,mutta töitten jälkeen ei ole yleensä mitään.

Pääsen bussilla tulemaan ja välillä autolla. Omistan kyllä ajokortin
mutten
autoa.
Ja voi olla että saan välillä ehkä autoa jostain lainattua.

Pääseekö

bussilla kuinka lähelle? Vuokra hinta? Itse pystyisin maksaa 10-20€x.
Saako siis vuokrahevosella ratsastaa kuinka paljon pv ja kuinka usein voi tulla ridaa?
Ja saako itsenäisesti ratsastaa maastossa,maneesissa,kentällä? Peritäänkö maksua jos osallistuu tunnille?
Kuinka lähelle pääsisi julkisilla.

Asun Lippajärvellä niin täältä pääsee aika hyvin kylläkin mihin vain.

Ja olen 155cm pitkä. Pystyn myös isojakin hevosia käsittelemään
kuiten myös
pieniäkin :-)

Etsisin siis rauhallista ja mukavaa hevosta jolla voisin ratsastaa
viikolla
ihan milloin vain. Ja etenki on helppo ratsastaa eteen.
Saa olla kyllä haastetta hevosessa. Tykkään haasteista :-)
Ja tulevaisuudessa haluisin ehkä vielä kokeilla kisaamista :-)

Ja haluisin ehkä myös opetella hevosenkanssa esteitä. Menin silloin
vuosia sitten. Kuten kerroin viestissä. Mutta aina tipuin...eli ohjeistusta sen

kanssa.

Ja tykkään tosi paljon haasteista!

Toivottavasti olisitte kiinnostunut ja ottaisitte yhteyttä :)

kuten myös pieniäkin :-)

Onko mennyt ja onko tampereen lähellä? oon hypänny noin 50-60cm ja osaan koulussa ihan perusasioita. Olen 148cm pitkä, 12-13v ja jukuripäiset ponit eivät ole ongelma! [email protected]

Äänestä

Vielkö ovat ponit vapaana?? Olisin kiinnostunut hoitamaan sisoni kanssa niitä jos olisi. Laita vaikka sähköpostia jos kehtaat. Missäpin ponit edes asustaa??

Äänestä

Hei. Olisin kiinnostunut ponista. Olisiko mahdollista kuljettaa poni toiselle tallille että voisin käydä hoitamassa ja ratsastamassa sitä?

Äänestä

Hei, tosi mukavaa olen 10v tyttö ja asun vantaalla jos paikka on lähellä niin tulen jos sopii kysyin äidiltä ja äidille tämä on ok kun me haluaisimme vuokrata hevosen minulle mutta samalla haluan ihanasti hoitaa haluan opetella hoitamaan hevosia ja rakastan hevosia yli kaiken:) Ja olen aloittelija mutta tunne yhden naisen hän auttaa minua ratsastamaan olen oppinut ratsastamaan mutta en hyvin mutta niin hyvin että voisin otta työn:) minulle voit lähettää sähköposti viestin nimellä:[email protected] ja toivon lämpimästi ottavasi yhteyttä:) toivon vastausta vaikka mitäpä on tapahtunut :) että siis tiedän.ja olisin hyvin kiitollinen jos saisin tämän tämä olis unelmani täyttymys:)

Äänestä
  • Ja siis jos paikka on lähellä :)

    Äänestä

Hei! Olen 12v tyttö ja olisin kiinnostunut hoitaja, mutta missä päin asut? Tähän on nyt mennyt 4 vuotta, mutta itse asun Nastolassa. Jos tämä on liian myöhäistä, vastaathan silti? Olen ratsastanut 5 vuotta säännöllisesti ja hyppään juuri tuota 100-120cm. Voisin osallistua valmennuksiin ja tietenkin en vaan ratsastaisi vaan myös hoitaisin ja tekisin talli töitä.

Äänestä

Moi olen ettinyt kamun kanssa vuokriksia molemmat ovat HeC-HeB tasoisia ja minä olen ratsastanut 8v ja kaverini 4v olen hyvpännyt 80cm rataa ja kaverini myös asumme stadissa minun sähkö posti on [email protected]

Äänestä

katsokaapa tuon ilmoituksen jättämisen päivämäärä... Ehkä ei tähän kannattaisi enää vastailla.

Äänestä

Mistä päin kyseiset ponit on? Olisin kiinnostunut. Mun numero on 0400890396

Äänestä

Etsin vuokrahevosta kaverini kanssa. Olemme 13-vuotiaita ja ratsastuskokemusta kuutisen vuotta. Perusasiat hallinnassa. :)

Äänestä

Uskoisin että on löytynyt 6 vuoden aikana niille jo hoitajat/vuokraajat

Äänestä

Voi herranjumala ku ihmiset ei osaa lukea! Sanottu ilmoituksessa ja kommemteissakin että ponit asuvat KIRKKONUMMELLA! Kirkkonummi on helsingin lähellä ETELÄ-SUOMESSA ei vittuakaan missään rovaniemen lähelläkään,sitä google mapsiakinvoisi käyttää.

Äänestä

onko mennyt jo? ajattelin vaan koska kaverini etsiskelee vuokra ponia.

hän on 12.vuotias 156cm hän osaa tehdä kaikki tarpeet ja osaa olla hevoselle tiukka.

ilmoittathan jos olisi vielä mahdollisuus sähköpostiin

[email protected]

Äänestä

Juu olisin todellakin kiinnostunut ilmotus on kyllä aika vanha mutta osaan olla tiukka hevoselle ja osaan perus hevosen hoito jutut ym mutta niin

Ota yhteyttä!
nro:0404176447

Äänestä

Missä päin ponit asuvat?
Olen 12.v tyttö oulusta. Minulla on aikamoinen ratsastus tausta. Haluaisin kovasti vuokrata poneja ota vain yhteyttä jos kuulostan mukavalta😊

Äänestä

Moi! Olen 12 vuotiasta tyttö Haukiputaalta ja etsin hoitohevosta. Käyn avustaja vuorossa joka maanantai Alarmi stablesilla. Olen tosi innokas Ja rakastan tallitöitä Ja muutenkin tallia. Hevosen läsnäolo tekee minut aina iloiseksi. Toivon että sisin hoito hevosen❤️

Äänestä

Olisin kiinnostunut!

Äänestä

Mistä päin? :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta

anni.kara kirjoitti:

Meillä on seitsemän hevosen talli, jossa asustaa 4 omaa ja 2 yksityistä. Itse olen 15-vuotias ja 164cm pitkä, joten olen kasvanut liian isoksi kahdelle ihanaakin ihanammille russponeilleni. Emme kuitenkaan halua myydä niitä, joten otamme niille hoitajat/vuokraajat. Kummatkin ovat pieniä, mutta pippurisia tammoja ja kaiken lisäksi sisaruksia! Safiiri on 123cm, eirittäin suloinen pakkaus. Rubiini on taas sitten hitusen kookkaampi 129cm, mutta yhtä suloinen. Ne erottaa vain koostaan ja väristään. Kummatkin ovat ruunikoita, mutta Rubiini on hieman (mutta kuitenkin huomattavasti) vaaleampi . Molemmat tarvitsevat kokeneet ja päättäiväiset hoitajat. Niin kuin sitä sanotaan, itsepäinen poni tarvitsee itsepäisen ratsastajan! Kumpikaan ei potki, eikä pure ja kummatkin ovat todella pirteitä yksilöjä! Molemmat menevät perusasiat pohkeenväistöt, taivutukset ja laukanvaihdot. Safiiri menee yksittäisenä 90m ja ratana 70cm ja Rubiini 1m 90cm. Olivat siis minulla kisaponeina, kun olin lyhyempi ja nuorempi. Monissa kisoissa niillä sijoutuin ja yleensä tuli se sinivalkoinenruusuke. On niillä isompaakin hypätty, mutta näillä viime vuosina ollaan pysytty metrin tällä puolella tai tasan metrissä. Niitä on nyt liikutellut paripikkulikkaa, mutta haluaisin niille taitavammat ratsastajat ja hoitajat, jotka osaisivat käyttää ponien koulutustasot hyödyksi. Safiiri on 13-vuotias ja Rubiini 12-vuotias, joten niillä voi myös kisailla .

Eli jos olet hoito/vuokrahevosta vailla, niin täällä olisi. Mitään rahaa tähän ei nyt liity. Hoitaja/vuokraaja hoitaa ponia ja saa palkaksi ratsastaa sillä mielensä mukaan. :) Kiinnostuneet ottavat vain rohkeasti yhteyttä vastaamalla tähän, niin minä vastaan.

Anni

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu