Mika Myllylän..

suksi ei enää luista Lahden MömMöm-kisojen tahtiin. Odotettavissa lieneekin, että Myllylä on seuraavissa vaaleissa Keskustan ehdokkaana kertoilemassa moraalisesta arvomaailmastaan. Niin ja Jumalasta. Myös K-P. Kyrön verbaaliset taidot viittaavat siihen, että myös hänelle voisi aueta uusi loistava ura Keskustan kansanedustajana.
14415
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

K-P.Kyrö oikeudenkäynnissään käyttää jo hyväksihavaittua puolustusta. "En tiennyt kuuluvani mömmöjen jakelun piiriin, ne tulivat laukkuuni yllätyksenä ja nyt puhun niin totta kuin osaan"

Äänestä
  • Tul-issa vaikuttaneena sossuna hän sen taidon ehkä osaakin.

    Äänestä

  • Taasen kirjoitti:

    Tul-issa vaikuttaneena sossuna hän sen taidon ehkä osaakin.

    että, jos juristi Jäätteenmäki ei tulisi valituksi EU-parlamenttiin, silloin hän toimisi oikeudenkäynnissä K-Peen puolustusasianajajana! Silloin oikeus päätynee tuomitsemaan Paavo Lipposen, oletan..

    Äänestä

  • Voi tätä surun päivää, voi tätä kärsimysnäytelmää! Immusen side petti, sauva poikki, Kyrö juoksentelee ladulla jostain syystä. Käsittämätöntä amatöörien puuhastelua.

    Äänestä

Arvelen, että Kari-Pekka Kyröä Työväen Urheiluliiton miehenä kiinnostaa enemmän vasemmistoliiton tai sosialidemokraattien houkutukset.

Ari Vatasta viime eurovaaleissa tukeneelle Mika Myllylälle varteenotettava puolue voisi olla myös kokoomus. Yhdistävä tekijä on sekin, että kokoomus on saamassa puheenjohtajakseen hiihtäjän, joka vaati ruhtinaallisia korvauksia Räsäs-uutisesta saamistaan henkisistä kärsimyksistä.

Äänestä
  • Myllylä, samoin kuin Isometsä ja Jari Räsänen kannattivat Paavo Väyrystä v. 1994 presidentinvaaleissa. Arvioisin, että suomalaisista maastohiihtäjistä 80 % kannattaa kepua, 18% kokoomusta ja 1 % kristillisiä. Loput jakaantuvat perussuomalaisten, RKP:n ja Sdp:n välillä.

    Äänestä

  • oke kirjoitti:

    Myllylä, samoin kuin Isometsä ja Jari Räsänen kannattivat Paavo Väyrystä v. 1994 presidentinvaaleissa. Arvioisin, että suomalaisista maastohiihtäjistä 80 % kannattaa kepua, 18% kokoomusta ja 1 % kristillisiä. Loput jakaantuvat perussuomalaisten, RKP:n ja Sdp:n välillä.

    sillä jo perusasettelu on oikein. Siis n. 80 % kepusta ja hiihtäjistä menee täysin metsään.

    Äänestä

  • oke kirjoitti:

    Myllylä, samoin kuin Isometsä ja Jari Räsänen kannattivat Paavo Väyrystä v. 1994 presidentinvaaleissa. Arvioisin, että suomalaisista maastohiihtäjistä 80 % kannattaa kepua, 18% kokoomusta ja 1 % kristillisiä. Loput jakaantuvat perussuomalaisten, RKP:n ja Sdp:n välillä.

    Et taida olla kovinkaan hyvin selvillä työläisseurojen vahvasta asemasta suomalaisessa hiihdossa. Niihin eivät puolestaan kepulaiset, kokoomuslaiset, rkp-läiset ym. ei-vasemmistolaiset liity. Eikä huolitakaan.

    Äänestä

  • vapaa-ajan hiihtelijää Esko Pula-ahoa, joka muistaakseni oli vaatimassa 500000 markan korvauksia kunniansa loukkaamisesta. Herää vaan kysymys, miten sellaista voi loukata, mitä ei ole olemassakaan?! Mutta eihän Pula-aho ole Kökkömyksen puheenjohtajakisassa mukana. Tai mistäpä minä tiedän, mitä sekin Kepuliainen milloinkin suunnittelee.

    Äänestä

  • matti kirjoitti:

    vapaa-ajan hiihtelijää Esko Pula-ahoa, joka muistaakseni oli vaatimassa 500000 markan korvauksia kunniansa loukkaamisesta. Herää vaan kysymys, miten sellaista voi loukata, mitä ei ole olemassakaan?! Mutta eihän Pula-aho ole Kökkömyksen puheenjohtajakisassa mukana. Tai mistäpä minä tiedän, mitä sekin Kepuliainen milloinkin suunnittelee.

    Hiihtoliiton johtokunnan jäsen Marjo Matikainen-Kallström vaati niin ikään puolen miljoonan markan korvauksia kunniansa loukkaamisesta samassa jutussa. Tämä samainen Matikainen-Kallström pyrkii nyt kokoomuksen puheenjohtajaksi.

    Äänestä

  • Tullimies kirjoitti:

    Myös Isometsä voisi asettua Kepun ehdokkaaksi. Hänhän oli ensimmäinen, joka pääsi osoittamaan Kepulaista rehtiyttä Lahden tunarointien jälkeen. Saimme kuulla 'Lapin miehen sanaa', jota ilmaisua kyseinen hemohesmies käytti höpinöistään.

    Äänestä

  • oke kirjoitti:

    Myllylä, samoin kuin Isometsä ja Jari Räsänen kannattivat Paavo Väyrystä v. 1994 presidentinvaaleissa. Arvioisin, että suomalaisista maastohiihtäjistä 80 % kannattaa kepua, 18% kokoomusta ja 1 % kristillisiä. Loput jakaantuvat perussuomalaisten, RKP:n ja Sdp:n välillä.

    kansanedustajanvaalit ovat kaksi eri asiaa.

    Äänestä

Esko Aho presidentinvaaleissa. Yritti ratsastaa perhearvoillaan, mutta sitten rva Aho paljasti, että Esko kommunikoi lastensa kanssa lähinnä kännykän välityksellä.

Äänestä

Annelin ruveta hiihtämään?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

matti kirjoitti:

suksi ei enää luista Lahden MömMöm-kisojen tahtiin. Odotettavissa lieneekin, että Myllylä on seuraavissa vaaleissa Keskustan ehdokkaana kertoilemassa moraalisesta arvomaailmastaan. Niin ja Jumalasta. Myös K-P. Kyrön verbaaliset taidot viittaavat siihen, että myös hänelle voisi aueta uusi loistava ura Keskustan kansanedustajana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu